The Project Gutenberg EBook of Ylosnousemus I, by Leo Tolstoi

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net


Title: Ylosnousemus I

Author: Leo Tolstoi

Release Date: May 18, 2004 [EBook #12379]

Language: Finnish

Character set encoding: ASCII

*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YLOSNOUSEMUS I ***




Produced by Miranda van de Heijning, Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen
and PG Distributed Proofreaders





YLOeSNOUSEMUS I

Kirj.

LEO TOLSTOI


Tekijaen luvalla suomentanut Arvid Jaernefelt


1899.



_"Silloin Pietari tuli haenen tykoensae, ja sanoi: Herra, kuinka usein
minun pitaeae veljelleni, jolta rikkoo minua vastaan, antaman anteeksi?
Onko seitsemaessae kerrassa kyllae?

"Sanoi Jeesus haenelle: en minae sano sinulle ainoastaan seitsemaen kertaa,
mutta seitsemaenkymmentae kertaa seitsemaen."_

(Mat. 18: 21, 22.)


_"Miksi siis naeet raiskan, joka on veljes silmaessae, ja et naee malkaa
omassa silmaessaes."_

(Mat. 7: 3.)


_"Joka teistae on synnitoen, se heittaekoeoen ensin haentae kivellae."_

(Joh. 8: 7.)


_"Ei ole opetuslapsi ylitse mestarinsa: mutta jokainen on taeydellinen
koska haen on niinkuin haenen mestarinsa."_

(Luuk. 6: 40.)




I.


Vaikka ihmiset, keraeaennyttyaensae sadoin tuhansin pienoiselle
pinta-alalle, tekivaetkin parastaan taervellaekseen sitae maata, jonka
paeaellae tunkeilivat; vaikka he laskivatkin taemaen maan kivillae, ettei
siinae mitaeaen kasvaisi, vaikka nyhtivaet juurineen yloes jokaisen ruohon,
joka pyrki esille, vaikka savuuttivat ilman kivihiilen ja naftan
kaeryllae, vaikka typistelivaet puunsa luonnottoman muotoisiksi ja
karkoittivat naekyvistae kaikki elaeimet ja linnut;--kevaet oli sentaeaen
kevaettae kaupungissakin. Aurinko paistoi, ruoho, saatuaan kasvun vauhtia,
vihersi kaikkialla, missae sitae ei oltu irtinyhdetty, ei ainoastaan
bulevardien penkereillae, vaan katukivienkin vaelissae, ja koivut,
poppelit, tuomet puhkesivat liimaisiin, tuoksuviin lehtiinsae, lehmukset
paisuttivat halkeilevia nuppujansa. Naakat, varpuset ja kyyhkyset
kevaeiseen tapaansa jo rakentelivat iloiten pesiaensae ja kaerpaeset
surisivat auringon laemmittaemillae seinillae. Iloissaan olivat niin kasvit
kuin linnut, hyoenteiset ja lapset. Ainoastaan suuret, ainoastaan
taeysikaeiset ihmiset--ne yhae herkeaemaettae pettivaet ja kiusasivat sekae
itseaeaen ettae toisiaan. Ihmiset eivaet ajatelleet pyhaeksi ja taerkeaeksi
sitae, ettae nyt oli taemmoeinen kevaetaamu, ei taetae jumalan maailman
kauneutta, joka on annettu kaikkien olentojen onneksi,--kauneutta, joka
heraettaeae rauhan, sovinnon ja rakkauden tunteita, vaan pitivaet pyhaenae ja
taerkeaenae sitae, minkae olivat vaan itse keksineet hallitakseen ja
vallitakseen toisiansa.

Niinpae laeaeninvankilan konttorissa ei pidetty pyhaenae ja taerkeaenae suinkaan
sitae, ettae kaikille elaeimille ja ihmisille on annettu kevaeaen sulous ja
ilo, vaan pidettiin pyhaenae ja taerkeaenae, ettae eilisiltana oli saapunut
numeroitu, sineteillae ja virallisilla alkukoristuksilla varustettu
paperi, jossa kaeskettiin kello 9:ksi aamua, taenae 28 p:nae huhtikuuta,
tuomaan oikeuteen kolme vankilassa saeilytettyae tutkintovankia--kaksi
naista ja yksi mies. Toinen naeistae naisista, ollen kaikkein taerkein
rikoksellinen, oli tuotava erikseen. Ja niinpae nyt taemaen virkakirjeen
perustuksella, 28 p. huhtikuuta, kello 8 aamulla, astui naisosaston
haisevaan kaeytaevaeaen paeaevartija. Haenen mukanaan tuli kaeytaevaeaen kaersineen
naekoenen nainen, jolla oli harmaat kiharahiukset ja virkanauhat roeijyn
hihoissa sekae siniset reunat vyoessae. Se oli naisosaston paeaevartija.

--Haetteko Maslovaa?--kysyi haen, laehestyessaeaen paeaevartijan seurassa
eraestae kaeytaevaeaen paein avautuvien koppien ovea.

Paeaevartija, kolistellen lukossa rautaisia avaimiansa avasi kopin oven,
jolloin sieltae tulvahti vielae haisevampi loeyhkae kuin kaeytaevaessae olikaan,
ja huusi:

--Maslova oikeuteen!--ja jaeaeden odottamaan sulki jaelleen oven.

Yksin vankilankin pihalla oli tuore, elaehyttaevae henki, minkae tuuli oli
ahoilta kaupunkiin tuonut. Kaeytaevaessae sitaevastoin oli painostava,
lavantautinen, ulostuksista, tervasta ja homeesta sekoittunut ilma, joka
heti masensi alakuloiseksi vastatulijan mielen. Samaa tunsi pihalta
tullut vartijanainen, vaikka oli tottunutkin huonoon ilmaan. Kaeytaevaeaen
paeaestyaensae haentae aekisti rupesi vaesyttaemaeaen ja nukuttamaan.

Kopissa nousi kiire: kuului naisaeaeniae ja paljain jaloin astumista.

--Alappa joutua sieltae, Maslova,--pian!--huusi paeaevartija oveen.

Parin minuutin kuluttua tuli kopista nopein askelin, aekkiae kaeaentyen ja
asettuen paeaevartijan viereen, lyhyenlaentae ja hyvin kohorintanen nuori
nainen, harmaassa, valkoisen roeijyn ja valkoisen alushameen paeaelle
puetussa mekossa. Jaloissa oli naisella liinaiset sukat ja niiden paeaellae
vankikengaet, paeaessae oli valkoinen huivi, jonka alta, naehtaevaesti
tahallaan, oli tyoennetty esille muutamia pyoeryloeitae mustista
kiharaisista hiuksista. Naisen kasvoissa oli ylt'yleensae se erikoinen
kalpeus, joka tavataan kauan sisaellae olleiden ihmisten kasvoissa ja joka
vaeriltaeaen muistuttaa perunan ituja kellarissa. Samallaiset olivat
pienet, leveaet kaedet ja valkonen, taeytelaes kaula, joka naekyi mekon
suuren kauluksen vaelistae. Naeissae kasvoissa, erittaeinkin niiden
vaesaehtaeneen kalpeuden vuoksi, heraetti huomiota hyvin mustat, saekenoeivaet,
vaehaen turvonneet, mutta hyvin eloisat silmaet, joista toinen katsoi vaehaen
kieroon. Haen pysyttelihe hyvin suorana, pitaeen esillae taeytelaeistae
rintaansa. Kaeytaevaeaen tultuansa haen, keikahuttaen hiukan paeaetaensae,
katsahti suoraan paeaevartijan silmiin valmiina taeyttaemaeaen kaikki, mitae
haeneltae vaadittaisiin. Paeaevartija oli jo sulkemassa ovea, kun sieltae
pistihe esiin harmaahapsisen akan kalpeat, ankaran ryppyiset kasvot.
Akka alkoi jotakin haastaa Maslovalle, mutta paeaevartija painamalla ovea,
litisti haenen paeaetaeaen ja paeae katosi. Kopissa remahti joku naisaeaeni
nauramaan. Maslova myoeskin naurahti ja kaeaentyi sitten ovessa olevalle
pienelle ristikkoluukulle. Akka sisaepuolelta laittautui myoeskin heti
luukulle ja kaeheaellae aeaenellae sanoi:

--Muista, aelae puhu mitaeaen liikaa, aina vaan yhtae.

--Yhtae on mitae puhun, pahemmaksi ei tule,--sanoi Maslova paeaetaensae
keikahuttaen.

--Eipae tietenkaeaen kahta,--sanoi paeaevartija esimiehen luottamuksella
omaan sukkeluuteensa.--Eteenpaein, mars!

Luukussa naekynyt akan silmae katosi, mutta Maslova tuli keskelle kaeytaevaeae
ja seurasi nopein, lyhyin askelin paeaevartijaa. He laskeutuivat alas
kivirappusia myoeten, kulkivat vielae pahemman hajuisen ja meluisen
miesosaston laepi, oviluukuissa olevien silmien seuraamina, ja tulivat
konttoriin, jossa jo seisoi kaksi saattosotamiestae pyssyinensae. Siellae
istuva kirjuri antoi toiselle sotamiehistae tupakinsavusta kellastuneen
paperin ja, osoittaen vankia, sanoi: "Tuoss' on." Sotamies,--
nishninovgorodilainen talonpoika--jolla oli punaset, rokonarpiset
kasvot, pisti paperin sinellinsae hihantaitteeseen ja hymyillen iski
silmaeae toverilleen, leveaenaamaiselle tshuvassille, tarkoittaen vankia.
Sotamiehet laskeutuivat vangin kanssa rappusia alas ja menivaet
paeaeporttia kohden.

Paeaeportin suuresta ovenpuoliskosta avautui erikoinen ovi ja astuttuaan
sen kynnyksen yli pihalle sotamiehet tulivat vangin kanssa muurien
ulkopuolelle ja laeksivaet astumaan pitkin kaupunkia kulkien keskellae
kivikatua.

Ajurit, puotilaiset, kyoekkipiiat, tyoemiehet, virkamiehet pysaehtyivaet ja
uteliaasti tarkastelivat vankia; muutamat pudistelivat paeaetaensae
ajatellen: "noin se kaey kun kaeyttaeytyy huonosti, eikae niinkuin me."
Lapset katselivat kauhulla naisrosvoa, ja voivat olla rauhallisia vaan
siitae syystae, ettae sotamiehet kulkivat haenen jaeljessaeaen eikae haen siis
nyt voinut mitaeaen tehdae. Joku maalainen talonpoika, joka oli saanut
myydyksi hiiliae ja lipinyt ravintolassa teetae, tuli haenen viereensae,
teki ristinmerkin ja antoi haenelle roposen. Vanki punehtui, painoi
paeaensae alas ja mutisi jotain itsekseen.

Tuntien, ettae kaikki haentae silmaeilivaet, haen salavihkaa, paeaetaensae
kaeaentaemaettae, vilkkui niihin, jotka katsoivat haeneen ja haeneen kaeaentynyt
huomio ilahutti haentae. Myoeskin ilahutti haentae taemae vankilailmaan
verraten puhdas, kevaeinen henki;--teki vaan kipeaetae astua pitkin kiviae
koempeloet vankilakengaet jalassa, tottumattomana kaevelemiseen, ja haenen
piti sentaehden katsoa mihin astui ja astua niin keveaesti kuin suinkin.
Jauhokaupan ohi kuljettaissa, missae kenenkaeaen ahdistamatta tepasteli ja
kieppuili kyyhkysiae, vanki oli satuttaa jalallaan yhtae niistae; kyyhkynen
pyraehti yloes ja siipiaensae raepyttaeen lensi ihan haenen korvansa ohi,
saattaen haenet tuntemaan tuulta. Haen hymaehti, mutta samassa huokasi
raskaasti, kun muisti asemansa.




II.


Vangitun Maslovan historia oli hyvin tavallinen historia. Haen oli
herraskartanossa palvelevan naimattoman naisen tytaer. Taemae nainen, elaeen
aeitinsae kanssa karjakkona kahden sisarusneidin omistamalla tilalla, oli
synnyttaenyt joka vuosi, ja, kuten maalla tavallisesti kaey, lapset
kastettiin, vaan aeiti ei imettaenytkaeaen pienokaista, joka oli ilmestynyt
haenen haluamattaan, joka oli tarpeeton ja haeiritsi tyoessae, ja niin se
pian sai kuolla naelkaeaen.

Naein oli kuollut viisi lasta. Kaikki he olivat kastetut, mutta kaikki
olivat jaeaeneet imettaemaettae ja kuolleet. Kuudes lapsi, jonka isae oli
kuleksiva mustalainen, oli tyttoe, ja taemaen kohtalo olisi ollut
samallainen, mutta kaevi niin, ettae toinen vanhoista neideistae pistaeytyi
navettaan antaakseen nuhteita karjakoille, kun kermassa oli tuntunut
lehmaen haju. Navetassa makasi synnyttaejae kauniin, terveen pienokaisen
kanssa. Vanha neiti antoi nyt nuhteita niin hyvin kermasta kuin
siitaekin, ettae synnyttaejae oli paeaestetty navettaan, ja oli jo laehtemaessae
pois, kun huomasi lapsosen, armahti sitae ja tarjoutui sen kummiksi. Haen
kastattikin tytoen, ja sitten, saeaelien ristilastaan, antoi maitoa ja
rahoja aeidille, joten lapsi jaei eloon. Niinpae vanhat neidit sitten
nimittivaetkin sen "pelastetuksi".

Lapsi oli kolmen vuotias, kun haenen aeitinsae sairastui ja kuoli.
Isoaeidille oli lapsenlapsi vastukseksi, ja silloin vanhat neidit ottivat
tytoen luoksensa. Mustasilmaeisestae tytoestae tuli tavattoman elaevae ja
miellyttaevae, ja vanhat neidit olivat haenestae hyvillaeaen.

Vanhoja neitiae oli kaksi: nuorempi, hyvaeluontoisempi--Sofia Ivanovna,
joka oli lapsenkin kastattanut, ja vanhempi, ankarampi--Maria Ivanovna.
Sofia Ivanovna piti tytoen vaatteissa ja opetti sitae lukemaan sekae tahtoi
sitae ottotytoekseen. Maria Ivanovna taas sanoi, ettae tytoestae olisi
tehtaevae tyoeihminen, hyvae sisaepiika, ja sentaehden haen oli vaativainen,
rankaisi, jopa loeikin tyttoeae pahalla tuulella ollessaan. Niinpae naeiden
kahden vaikutuksen vaelillae tytoestae kasvoikin puoleksi sisaepiika ja
puoleksi ottotyttoe. Haentae kutsuttiinkin sentaehden keskinkertaisella
nimellae Katjushaksi, ei Katjkaksi, kuten kutsutaan piikaa, eikae
Katenjkaksi, kuten kutsutaan omaa lasta. Haen ompeli, siivosi huoneita,
kiilloitteli liidulla pyhaeinkuvia, paahtoi, jauhoi ja tarjosi kahvia,
toimitti vaehaeisemmaet vaatteenpesut ja vaelistae istui neitien kanssa
aeaeneen lukemassa.

Haenellae oli kosijoita, vaan ei haen kenestaekaeaen huolinut, kun tunsi, ettae
elaemae tyoeihmisten kanssa, jotka haentae kosivat, tulisi haenelle vaikeaksi,
tottunut kun oli herraselaemaen hempeyteen.

Naein haen eli 16:nteen ikaevuoteen asti. Paeaestyaeaen sen ikaevuoden yli
saapui neitien luo heidaen veljenpoikansa, ylioppilas, rikas ruhtinas, ja
Katjusha, uskaltamatta tunnustaa sitae haenelle tai edes itselleenkaeaen,
rakastui haeneen. Sitten, kahden vuoden kuluttua, taemae sama veljenpoika
poikkesi taetejae katsomaan matkallansa sotaan ja viipyi, silloin talossa
neljae paeivaeae. Laehtoensae edellisenae iltana haen vietteli Katjushan, ja,
pistettyaeaen haenelle viimeisenae paeivaenae sataruplasen kaeteen, matkusti
pois. Viiden kuukauden kuluttua haenen laehtoensae jaelkeen Katjusha sai
varmasti tietaeae olevansa raskauden tilassa.

Siitae laehtien oli haenelle kaikki tyyni yhdentekevaeae, ja haen vaan
ajatteli kuinka paeaesisi siitae haepeaestae, joka haentae odotti. Haen alkoi
haluttomasti ja huolimattomasti palvella neitejae ja vihdoin, itsensaekin
tietaemaettae, rietaantui ja antoi tulla pahoja sanoja neideille, joita
sanoja haen itsekin sitten katui, sekae pyysi paeaestoekirjaa.

Ja neidit, hyvin tyytymaettoeminae haeneen, paeaestivaet haenet. Heiltae haen tuli
sisaepiiaksi eraeaelle poliisille, vaan pysyi taessae paikassaan ainoastaan
kolme kuukautta, sillae poliisi, 50 vuotias ukko, alkoi haentae ahdistella,
ja meni kerran niin pitkaelle, ettae Katjusha vimmastui, sanoi haentae
poelloeksi ja vanhaksi piruksi, ja tyrkkaesi haentae rintaan, niin ettae haen
kaatui. Katjusha ajettiin palveluksesta roeyhkeyden vuoksi. Uutta paikkaa
oli turha hakea, kun jo kuitenkin laehestyi synnyttaemisen aika, ja haen
asettui asumaan maalaisen kaetiloeaemmaen luo, joka myyskenteli viinaa.
Synnytys oli helppo. Mutta kaetiloe, joka oli kylaessae hoitanut sairasta
synnyttaejaeae, tartutti Katjushaan maitokuumeen, ja lapsi, poikanen,
laehetettiin kasvatuslaitokseen, minne se oli heti perille paeaestyae
kuollut, lasta saattaneen akan kertomuksen mukaan.

Rahoja oli Katjushalla kaikkiaan silloin kuin haen asettui kaetiloen luo
127 ruplaa, joista 27 ansaittuja ja 100 ruplaa viettelijaen antamia.
Mutta laehtiessae sieltae oli haenellae jaeljellae ainoastaan 6 ruplaa. Haen ei
osannut pitaeae rahoja, tuhlasi niitae omiin tarpeisinsa ja antoi myoeskin
jokaiselle, joka pyysi. Kaetiloe otti haeneltae hyyrystae, ruuasta ja teestae
kahden kuukauden ajalta 40 ruplaa, 25 ruplaa meni lapsen laehettaemiseen,
40 ruplaa kaetiloe pyysi ja sai lainaksi lehmaen ostamista varten,
parikymmentae ruplaa kului noin vaan--pukuun, makeisiin, niin ettae
parannuttuansa Katjushalla ei ollut rahoja, vaan oli pakko hakea
paikkaa. Paikan haen sai eraeaen metsaevoudin luona. Metsaevouti oli nainut
mies, mutta samoin kuin poliisikin jo ensi paeivaestae alkoi ahdistella
Katjushaa. Mies inhotti haentae ja Katjusha koetti vaelttaeae haentae. Mutta
mies oli haentae kokeneempi ja viekkaampi, ja--mikae paeaeasia--haen oli
isaentae, joka saattoi laehettaeae piian minne tahtoi, ja niinpae haen sopivan
hetken tultua otti taemaen valtaansa. Vaimo sai asiasta vihiae, ja
tavattuaan kerran miehensae yksin huoneessa Katjushan kanssa, hyoekkaesi
taetae lyoemaeaen. Katjusha ei peraeaentynyt ja syntyi tappelu, jonka johdosta
haen ajettiin talosta saamatta palkkaa. Silloin Katjusha laehti kaupunkiin
ja asettui taetinsae luo. Taetin mies oli nitoja, joka oli ennen elaenyt
siivosti, mutta nyt oli kadottanut kaikki tyoenantajansa, oli juoppo,
joka joi kaikki, minkae kaesiinsae sai. Taetillae oli vaehaeinen pesulaitos,
josta haen lapsinensa eli ja yllaepiti hunningolle joutunutta miestaeaen.

Haen ehdotteli Maslovalle, ettae taemae rupeisi pesijaettaereksi haenelle.
Mutta naehtyaeaen, kuinka raskaassa tyoessae pesijaettaeret taetin luona elivaet,
Maslova epaeili suostua ja kyseli vaan konttoreista palvelijattaren
paikkoja. Taemmoeinen paikka vihdoin loeytyi eraeaen rouvan luona, joka asui
kahden lyseossa kaeyvaen poikansa kanssa. Viikon kuluttua haenen tulonsa
jaelkeen vanhempi, kuudennen luokan lyseolainen, jolla jo oli viiksien
alkua, heitti lukemisen ja alkoi lakkaamatta ahdistella Maslovaa. Aeiti
pani kaikki Maslovan syyksi ja erotti haenet palveluksesta. Uutta paikkaa
ei ollut tiedossa, mutta kaevi niin, ettae tultuansa konttoriin, joka
vaelitti palvelioita isaennille, Maslova tapasi siellae rouvan, jolla oli
sormuksia ja rannerenkaita taeytelaeisissae paljaissa kaesissaeaen. Otettuaan
selvaen paikattoman Maslovan asiasta taemae rouva ilmoitti haenelle
osoitteensa ja pyysi tulemaan luokseen. Maslova meni. Rouva otti haenet
ystaevaellisesti vastaan, tarjosi torttuja ja makeata viiniae ja laehetti
piikansa viemaeaen jonnekin jotakin paperilippua. Iltasella tuli
huoneeseen iso-kasvuinen herrasmies, jolla oli pitkaet harmahtavat
hiukset ja harmaa parta; haen heti istuutui Maslovan viereen ja alkoi
kiiltaevin silmin ja hymyillen tarkastella taetae ja laskea leikkiae haenen
kanssaan. Emaentae kutsui herran viereiseen huoneeseen, ja Maslova kuuli,
kuinka emaentae sanoi: "vastasaapunut, terve maalaistyttoe." Sitten emaentae
kutsui Maslovan erikseen ja sanoi, ettae se on kirjailija, jolla on
paljon rahoja ja joka ei ole saeaestaevae mitaeaen, jos Maslova haentae vaan
miellyttaeae. Maslova miellyttikin haentae, ja kirjailija antoi haenelle 25
ruplaa, luvaten usein tulla haentae katsomaan. Rahat hupenivat aivan pian
hyyryyn taetin luona, uuteen leninkiin, hattuun ja nauhoihin. Muutaman
paeivaen kuluttua kirjailija kutsutti haenet luokseen uudestaan. Haen meni.
Kirjailija antoi haenelle vielae 25 ruplaa ja tarjosi asunnon erityisessae
kortteerissa.

Asuessaan kirjailijan hyyraeaemaessae kortteerissa Maslova rakastui samassa
paikassa asuvaan iloiseen puotipoikaan. Itse haen ilmoitti taestae seikasta
kirjailijalle ja muutti sitten paljoa pienempaeaen kortteeriin. Mutta
puotipoika, joka ensin lupasi naida haenet, matkusti mitaeaen virkkamatta
Nishninowgorodiin, naehtaevaesti hylaeten haenet, ja Maslova jaei yksin. Haen
olisi nyt tahtonut jaeaedae yksinaensae kortteeriin asumaan, mutta sitae ei
sallittu. Ja naapurissa sanottiin, ettae haenellae oli oikeus asua naein
ainoastaan, jos haenellae oli keltanen lupalippu ja jos haen suostui
tarkastuksen alaiseksi. Silloin haen laehti jaelleen taetin luo. Taeti,
naehtyaensae haenen muodikkaan pukunsa, peleriininsae ja hattunsa, otti haenet
kunnioituksella vastaan eikae enaeae tohtinut tarjota pesijaettaeren paikkaa,
vaan katsoi haenen nyt nousseen ylemmaelle elaemaen asteelle. Ei Maslova nyt
enaeae ajatellutkaan pesijaettaereksi rupeamista. Haen katsoi nyt saeaelillae
sitae vankielaemaeae, jota nuo kalpeat laihakaetiset pesijaettaeret etumaisissa
huoneissa viettivaet; muutamat heistae olivat jo keuhkotautisia, ja
naehdessaeaen heidaen pesevaen ja hierovan vaatteita 30:n asteen
saippuahoeyryssae, akkunat auki olipa talvi tahi kesae, haentae kauhistutti
ajatella joutuvansa taemmoeiseen vankilaan. Ja niinpae juuri taehaen aikaan,
joka oli Maslovalle erittaein onneton, koskei tahtonut loeytyae ainoatakaan
suojelijaa, haenet sai kaesiinsae eraes nainen, jonka asia oli toimitella
tyttoejae porttoloihin.

Maslova oli jo kauan sitten polttanut tupakkia, mutta puotipojan kanssa
solmitun yhteytensae loppuaikoina ja sitten kuin taemae oli haenet hylaennyt,
haen yhae enemmaen tottui juomaan. Viini ei miellyttaenyt haentae yksistaeaen
siksi, ettae maistui hyvaeltae, vaan enemmaenkin siksi, ettae teki haenelle
mahdolliseksi unohtaa raskaat muistonsa, antoi rohkeutta seurustelussa
ja varmuutta omasta arvostaan, joita kumpaakaan ominaisuutta ei haenellae
viinittae ollut. Selvaenae haenen oli aina paha olla ja haevetti.
Yllaemainittu nainen pani toimeen kekkerit taetin kunniaksi, ja
juotettuansa Maslovan, tarjosi haenelle paeaesyn hyvaeaen, kaupungin
parhaimpaan laitokseen, kuvaten haenelle tuommoisen aseman kaikkia etuja
ja hyviae puolia. Maslovan oli valittavana, joko: piian alentava asema,
milloin miehet varmaan tulisivat ahdistelemaan ja milloin tulisi
tapahtumaan salaisia, ajoittaisia haureussyntejae, taikka: turvattu,
rauhallinen, laillistettu asema, ja julkinen, lain sallima ja hyvin
maksettu alituinen haureuselaemae. Ja haen valitsi jaelkimaeisen. Paitsi
sitae, haen ajatteli taeten kostaa sekae viettelijaensae ettae puotipojan ja
kaikki muut, jotka olivat haenelle pahaa tehneet. Vielae eraes toinen
seikka viekotteli haentae ja vaikutti osaltaan lopulliseen paeaetoekseen.
Nainen oli naeet sanonut haenelle, ettae haen saisi tilata itselleen mitae
vaatteita vaan tahtoi, samettisia, silkkisamettisia, silkkisiae,
baalipukuja avonaisine olkapaeine ja paljaine kaesivarsine. Ja kun Maslova
kuvaili itseaensae heleaen keltasessa silkkipuvussa mustan
samettipaeaermaeyksen kanssa--kuten sanotaan: dekoltee,--ei haen voinut
pidaettaeae, vaan luopui passistaan. Ja vielae samana iltana nainen otti
ajurin ja vei Maslovan Kitaevan kuuluisaan taloon.

Ja siitae asti alkoi Maslova elaeae sitae elaemaeae, jossa ihmiset
kroonillisesti rikkovat jumalallisia ja inhimillisiae kaeskyjae vastaan,
elaemaeae, jota viettaevaet sadat ja sadattuhannet naiset,--jota
hallitusvalta, kansalaistensa parasta huolehtiessa, sekae suvaitsee ettae
suojelee, ja joka yhdeksaelle naiselle kymmenestae loppuu tuskallisiin
tauteihin, ennenaikaiseen raihnaisuuteen ja kuolemaan.

Aamulla ja paeivaellae raskasta nukkumista oeisen maessaeyksen jaelkeen. 3:n
tai 4:n aikana vaesynyttae nousemista likaiselta vuoteelta, seltteriveden
ja kahvin juomista kohmelon vuoksi, laiskaa vetelehtimistae pitkin
huoneita alusvaatteissa ja yoenutuissa, kadulle katselemista
ikkunauutimien takaa, velttoa torailemista keskenaeaen, sitten ruumiin ja
hiuksien pesemistae, voitelemista ja hajuvesillae taeyttaemistae, pukujen
koettelemista, riitoja niiden johdosta emaennaen kanssa, peiliin
katselemista, kasvojen, silmaekulmien maalailemista, makeaa rasvaista
ruokaa, sitten pukeutuminen kirkasvaerisiin, silkkisiin, alastomaksi
jaettaeviin pukuihin, esiintyminen kirkkaasti valaistuun, koristettuun
saliin,--vieraiden saapuminen:--musiikkia, tansseja, konfehteja,
viinejae, tupakan polttoa ja haureutta nuorten, keski-ikaeisten,
puolilasten, ikaekulu-ukkojen, naimattomien, naineiden, kauppiaiden,
puotipoikien, armeenialaisten, juutalaisten, tataarien, rikkaiden,
koeyhien, terveiden, sairaiden, humaltuneiden, selvien, raakojen,
hienojen, sotilaiden, siviilien, ylioppilaiden, lyseolaisten--kaikkien
mahdollisten saeaetyjen, ikien ja ihmislajien kanssa. Ja huutoja ja
pilapuheita ja tappeluja ja tupakkia ja viiniae ja taaskin viiniae,
tupakkia ja musiikkia illasta aamunkoittoon asti. Ja vasta aamulla
vapautuminen ja raskas uni. Ja naein joka paeivae laepi viikon. Viikon
lopussa sitae vastoin laehteminen valtiolliseen laitokseen--
poliisikonttoriin, missae valtion palveluksessa olevat virkamiehet,
mieslaeaekaerit, vaeliin totisesti ja ankarasti, mutta vaeliin taas
leikkisaellae iloisuudella, karkoittaen itsestaeaen sen haeveliaeisyyden,
jonka luonto on rikoksen vaelttaemiseksi antanut sekae ihmisille ettae
elaeimille, toimittavat naeiden naisten tarkastuksen ja antavat heille
lupakirjan jatkamaan samoja rikoksia, joita he itse olivat viikon
kuluessa osallistensa kanssa tehneet. Ja niin alkaa jaelleen samallainen
viikko. Samaa joka paeivae, kesaet, talvet, aret, pyhaet.

Naein eli Maslova seitsemaen vuotta. Taemaen ajan kuluessa haen oli ollut
kahdessa haureustalossa ja yhden kerran sairaalassa. Ollessaan
seitsemaettae vuotta haureuslaitoksessa, ja kahdeksantena vuonna lukien
ensimaeisestae lankeemisestansa eli jo 26:n ikaeisenae, tapahtui haenelle se
asia, jonka vuoksi haen oli vangittu ja nyt, vietettyaeaen kuusi kuukautta
murhaajien ja varkaiden seurassa, kuljetettiin oikeuteen.




III.


Samaan aikaan kuin Maslova, pitkaestae kaeymisestae naeaentyneenae, laehestyi
saattajinensa raastuvan oikeuden rakennusta, haenen kasvattajiensa
veljenpoika, ruhtinas Dmitrij Nehljudof, samainen haenen viettelijaensae,
virui vielae korkealla, pehmoisella vieterivuoteellansa,
hoeyhenpolstareilla, ja paeaestettyaeaen auki kauluksen puhtaasta
hollantilaisesta yoepaidastaan, minkae rinnus oli poimusille silitetty,
poltteli paperossia. Haen katseli pysaehtynein silmin eteensae, ajatellen
mitae haenen nyt olisi tehtaevae ja mitae oli eilen.

Haen muisteli eilistae iltaa, jonka oli viettaenyt Kortshaginien rikkaan ja
tunnetun perheen luona. Yleisesti arveltiin haenen menevaen naimisiin
naeiden tyttaeren kanssa. Haen huoahti ja viskattuaan poltetun paperossin,
aikoi ottaa hopeisesta kotelosta toisen, kun samassa muutti mielensae ja
laski vuoteelta sileaen valkoset jalkansa, hapuili niihin tohvelit,
heitti taeytelaeisille hartioilleen silkkisen yoemekon ja nopeasti ja
raskaasti astellen meni viereiseen pukeumahuoneeseen, joka oli taeynnaensae
eliksiirien, odekolonin ja muiden hajuvesien keinotekoista tuoksua.
Siellae haen erikoisella pulverilla puhdisti monissa kohden paikatut
hampaansa, huuhtoi ne hyvaenhajuisella hammasvedellae, alkoi sitten joka
puolelta peseytyae ja pyyhiskellae itseaeaen erilaisilla kaesiliinoilla.
Pestyaeaen hyvaenhajuisella saippualla kaetensae, tarkasti puhdistettuaan
harjasilla pitkaeksi kasvatetut kyntensae ja valeltuaan vedellae suuressa
marmorisessa pesulaitoksessa kasvonsa ja paksun kaulansa, haen meni vielae
kolmanteen huoneeseen makuuhuoneen vieressae, ja siellae oli valmistettu
ruiskutuskylpy. Valeltuaan nyt kylmaellae vedellae jaentevaen, rasvalla
peittyneen, valkean ruumiinsa ja kuivattuaan sen nukkaiseen lakanaan,
haen puki yllensae puhtaat, silitetyt alusvaatteet, veti jalkaansa
peilikirkkaiksi kiilloitetut kengaet ja alkoi toaletin aeaeressae kahdella
harjalla kammata pienenlaista, mustaa kiharapartaansa ja etupuolelta
harvennutta tukkaansa.

Kaikki vaatetukseen kuuluvat esineet, joita haen kaeytti,--alusvaatteet,
puku, jalkineet, kaulahuivit, koruneulat, soljet--olivat ihan
ensimaeistae, kalliinta lajia, huomaamattomia, yksinkertaisia,
hyvintehtyjae ja arvokkaita.

Valittuaan kymmenkunnasta kaulahuivista ja koruneulasta ne, jotka
ensiksi kaeteen sattuivat,--taemae toimi oli joskus ennen tuntunut uudelta
ja huvittavalta, nyt se oli ihan yhdentekevaeae,--Nehljudof pani ylleen
puhdistetut, tuolille asetetut vaatteet ja tuli, vaikkei aivan virkeaenae,
kuitenkin puhtaana ja hyvaenhajuisena, pitkaeaen ruokasaliinsa, jonka
parkettipermannon oli eilispaeivaenae kolme tyoemiestae kiilloittanut. Siellae
oli tavattoman suuri tamminen astiakaappi ja yhtae laaja, levitettaevae
poeytae, joka juhlallisena seisoi pullistuville, puuhun leikattuine
leijonankaepaelaejalkoineen. Poeydaelle oli levitetty hieno, taerkaetty
poeytaeliina suurine korukirjaimineen. Siinae oli hopeinen kahvipannu,
josta levisi tuoksuva kahvinhaju, hopeinen sokeriastia, kerma-astia
kiehautettuine kermoineen ja kori tuoreita vehnaeleipiae ja korppusia.
Lautasen vieressae oli saapuneita kirjeitae, sanomalehtiae ja uusi vihko
_Revue des deux Mondes_'ia. Nehljudof oli juuri ottamaisillaan esille
kirjeet, kun kaeytaevaen ovesta ilmestyi lihava, vanhanpuolinen nainen
surupuvussa, pitsimyssy paeaessae hataroitunutta jakausta peittaemaessae. Taemae
oli Nehljudofin aeskettaein taessae samassa kortteerissa kuolleen
aeitivainajan kamaripiika, Agrafena Petrovna, joka oli nyt jaeaenyt pojan
luokse taloudenhoitajaksi.

Agrafena Petrovna oli Nehljudofin aeidin seurassa noin 10 vuotta eri
aikoina oleskellut ulkomailla ja haenellae oli sentaehden rouvan kaeytoes ja
ryhti. Haen oli lapsuudestaan saakka elaenyt Nehljudofin talossa ja tunsi
Dmitrijn niiltae ajoilta, kun taetae sanottiin vielae Mitjaksi.

--Hyvaeae huomenta, Dmitrij herra.

--Jumalantakoon, neiti Agrafena. Mitae uutta? kysyi haen leikillaeaen.

--Taessae on kirje, liekoe ruhtinattarelta itseltaeaen vai tyttaereltae. Heidaen
piikansa toi sen jo aikaa sitten ja odottaa minun huoneessani, sanoi
Agrafena Petrovna tarjoten kirjettae ja merkitsevaesti hymyillen.

--Hyvae on, kohta,--sanoi Nehljudof ottaen kirjeen ja huomattuaan
Agrafenan hymyilyn rypisti silmaekulmansa.

Agrafenan hymyily osotti, ettae kirje oli tyttaereltae, jonka kanssa
Nehljudof Agrafenan mielestae puuhasi avioliittoa. Ja taemae hymyilyn
ilmaisema arvelu oli Nehljudofille vastenmielinen.

--Kaesken siis odottamaan,--sanoi Agrafena Petrovna, otti kaeteensae
poeytaeharjan, joka oli vaeaeraellae paikalla, ja muuttaen sen toiseen
paikkaan, hupeni ruokasalista.

Nehljudof avasi tuoksahtelevan kirjeen, jonka Agrafena oli haenelle
antanut, ja alkoi lukea:

"Luvattuani olla teidaen omana muistinanne"--naein oli kirjoitettu
paksulle, harmaalle paperille epaetasaisesti teraevaellae, mutta sujuvalla
kaesialalla,--"muistutan teille, ettae teidaen taeytyy taenaeaen, 28 p:nae
huhtikuuta, olla valamiehenae oikeudessa ettekae siis mitenkaeaen voi tulla
meidaen ja Kolosovin kanssa tauluja katsomaan, kuten te tavallisessa
kevytmielisyydessaenne eilen lupasitte; _a moins que vous ne soyez
dispose a payer a la cour d'assises les 300 roubles d'amende que vous
vous refusez pour votre cheval_ siitae, ettette tulleet ajoissa. Muistin
asian eilen, kun te vasta olitte laehteneet. Aelkaeae siis unohtako.
                                                 Ruht. M. Kortshagina."

Toiselle puolelle oli lisaetty:

"_Maman vous fait dire que votre couvert vous attendra jusqu'a la nuit.
Venez absolument a quelle heure que cela soit_."     M.K.

Nehljudof rypisti silmaekulmansa. Kirjelappu oli yhae sitae samaa taitavaa
peliae, jota ruhtinatar Kortshagin nyt jo kahden kuukauden aikana oli
haeneen naehden pitaenyt ja jonka tarkoituksena oli naekymaettoemillae siteillae
yhae enemmaen ja enemmaen sitoa Nehljudof haeneen. Mutta puhumatta siitae
tavallisesta epaevarmuudesta naimisen asiassa, jota ensimaeisen nuoruuden
yli paeaesseet ihmiset, voimatta intohimoisesti rakastua, tuntevat, oli
Nehljudofilla toinenkin taerkeae syy, miksi haen, vaikkapa olisi
paeaettaenytkin kosia, ei voinut heti sitae tehdae. Taemae syy ei ollut se,
ettae haen kymmenen vuotta sitten vietteli Katjushan ja hylkaesi
haenet,--sen haen oli jo kokonaan unohtanut eikae pitaenyt sitae suinkaan
esteenae avioliittoonsa; syy oli siinae, ettae taehaen aikaan haen oli
suhteissa eraeaen naimisissa olevan naisen kanssa, joka suhde kyllae oli
haenen puoleltaan jo katkaistu, mutta nainen ei sitae vielae katkaistuksi
tunnustanut.

Nehljudof oli hyvin arka naisten seurassa, mutta juuri taemae haenen
ujoutensa heraettikin taessae naineessa vaimossa halun voittaa haenet.
Nainen oli aateliston johtajan vaimo siinae piirikunnassa, jonka
vaaleihin Nehljudof otti osaa. Ja taemae nainen kietoi haenet suhteisiin,
jotka paeivae paeivaeltae tulivat Nehljudofille yhae sitovammiksi, mutta
samassa myoeskin yhae enemmaen vastenmielisiksi. Ensin Nehljudof ei voinut
kiusausta vastustaa, mutta sitten, tuntien itsensae haenen edessaeaen
syylliseksi, ei voinut rikkoa suhdetta ilman haenen suostumustaan. Taemaepae
asia nyt oli syynae siihen, ettei Nehljudof pitaenyt itseaeaen oikeutettuna,
vaikkapa olisi tahtonutkin, kosia Kortshaginaa.

Poeydaellae oli juuri kirje tuon vaimon mieheltae. Kaesialan ja leiman
naehtyaeaen Nehljudof punastui ja heti tunsi itsensae entistae
tarmokkaammaksi, kuten aina vaaran haentae uhatessa. Mutta haenen
kiihoittumisensa oli turha: mies, aateliston johtaja juuri siinae
piirikunnassa, missae useimmat Nehljudofin maatiloista olivat, ilmoitti
vaan, ettae toukokuun lopussa oli maeaeraetty tapahtuvaksi ylimaeaeraeinen
piirikuntakokous, johon Nehljudofin pitaeisi kaikin mokomin saapua
antaaksensa _un coup d'epaule_ esiintulevissa taerkeissae kysymyksissae,
jotka koskivat kouluja ja maanteitae, ja jolloin oli odotettavissa
voimakasta vastustusta taantumispuolueelta.

Aatelistonjohtaja oli vapaamielinen ihminen ja taisteli muutamien
hengenheimolaistensa kanssa Aleksanteri III:n aikana syntynyttae
taantumista vastaan. Haen otti koko sielullaan osaa taehaen asiaan eikae
tiennyt mitaeaen onnettomista perhesuhteistaan.

Nehljudof muisteli kaikkia niitae tuskallisia hetkiae, joita haenellae oli
ollut taemaen ihmisen taehden: muisti kuinka haen kerran luuli miehen jo
saaneen vihiae, ja kuinka haen jo valmistautui kaksintaisteluun, jolloin
haen aikoi ampua ilmaan,--muisti sen hirveaen kohtauksen vaimon kanssa,
kun taemae epaetoivoissaan juoksi puutarhan ojan partaalle hukuttaakseen
itsensae ja haen juoksenteli etsimaessae kadonnutta. "Nyt en voi matkustaa
enkae voi mihinkaeaen ryhtyae, ennenkuin haen vastaa minulle",--ajatteli
Nehljudof. Viikko sitten haen kirjoitti vaimolle ratkaisevan kirjeen,
jossa tunnusti itsensae syylliseksi ja sanoi olevansa valmis vaikka mihin
sovitukseen tahansa, mutta pitaevaensae kuitenkin, vaimon oman hyvaen
vuoksi, heidaen suhdettansa ainiaaksi katkaistuna. Taehaen kirjeeseen haen
odotti, vaan ei saanut vastausta. Se seikka, ettei vastausta tullut oli
osaksi hyvaekin enne. Sillae jos haen ei olisi ollut suostuvainen vaelin
purkamiseen, niin olisi jo kauan sitten kirjoittanut tai vielaepae itse
saapunut, kuten oli tehnyt ennen. Nehljudof oli saanut kuulla, ettae
siellae nykyjaeaen majaili joku upseeri vaimoa mielistelemaessae, ja taemae
seikka heraetti haenessae yhtaikaa sekae mustasukkaisuutta ettae iloista
toivoa kerrankin vapautuvansa painavasta valheesta.

Toinen kirje oli maatilojen yli-isaennoeitsijaeltae. Taemae kirjoitti, ettae
haenen, Nehljudofin, oli vaelttaemaetoentae itsensae saapua paikalle,
turvatakseen perintoe-oikeutensa ja, paitsi sitae, paeaettaeaekseen, kuinka
taloutta olisi vastedes hoidettava: niinkoe kuin sitae oli hoidettu
vainajan aikana, vai niinkoe kuin isaennoeitsijae oli ehdottanut vainajalle
ja nyt ehdotti nuorelle ruhtinaalle, ettae nimittaein maanviljelyskalusto
olisi suurennettava ja kaikki talonpoikain hallussa oleva maa otettava
talon viljelykseen. Isaennoeitsijae kirjoitti, ettae taemmoeinen jaerjestys
tulee paljoa edullisemmaksi. Samalla haen myoeskin pyysi anteeksi, ettei
ollut ihan ajoissa laehettaenyt tilikirjan mukaan 1 p:nae maksettaviksi
joutuneita 3,000 ruplaa. Ensi postissa ne tulisivat laehetetyiksi.
Laehetys oli viivaehtaenyt sen vuoksi, ettae oli ollut mahdotonta saada
rahoja kootuksi talonpojilta, jotka olivat laiminlyoeneet
velvollisuutensa siihen maeaeraeaen, ettae oli ollut pakko turvautua
viranomaisiin. Taemae kirje tuntui Nehljudofista sekae miellyttaevaeltae ettae
epaemiellyttaevaeltae. Miellyttaevaeae oli tuntea valtaansa niin suureen
maaomaisuuteen, epaemieluista taas se, ettae haen muisti nuoruutensa ensi
aikoina olleensa innokas Herbert Spencerin seuraaja ja erittaeinkin,
vaikka oli itse _suur_tilallinen, ihailleensa haenen vaeitettaeaen "Social
statics" teoksessa, ettei yksityinen maanomistus ole sopusoinnussa
oikeudenmukaisuuden kanssa. Nuoruutensa vilpittoemyydessae ja
paeaettaevaeisyydessae haen ei ainoastaan puhunut silloin siitae, ettei maa voi
olla yksityisomistuksen esine, eikae ainoasti kirjoittanut asiasta
yliopistollista vaeitoeskirjaa, vaan teossakin seurasi vakaumustaan,
antaen siihen aikaan pienen osan maasta (joka ei kuulunut aeidille, vaan
oli haenen oma isaenperintaensae), talonpojille. Nyt, tultuansa perinnaen
kautta suurtilalliseksi, haenen siis oli joko luopuminen omaisuudestaan,
kuten oli kymmenen vuotta sitten luopunut pienestae isaenperinnaestae,
taikka vaitiolollaan suostuminen ehdotuksiin ja siis tunnustaminen
kaikki entiset aatteensa virheellisiksi ja valheellisiksi.

Edellistae haen ei voinut tehdae sen vuoksi, ettei haenellae, paitsi maatansa
ollut mitaeaen muita toimeentulon laehteitae. Virkamieheksi haen ei halunnut
ruveta, ja kuitenkin haenellae jo oli ylellisiae elaemaentapoja, joista haen
ei katsonut voivansa luopua. Ja sitten ei haenellae enaeae ollut sitae
horjumatonta vakaumustakaan, ei sitae paeaettaevaeisyyttae, ei sitae
kunnianhimoa ja halua ihmettelyn heraettaemiseen, kuin oli nuoruudessa.

Jaelkimaeinen taas, eli luopuminen niistae selvistae ja kumoamattomista
perusteista maaomistuksen laittomuuteen naehden, jotka haen oli saanut
Spencerin "Yhteiskunta-opista", ja jotka haen sitten, paljoa myoehemmin,
oli naehnyt loistavasti todistettuina Henry Georgen teoksissa,--oli tuiki
mahdotonta.

Ja taemaen taehden nyt isaennoeitsijaen kirje oli haenelle epaemiellyttaevae.




IV.


Juotuaan kahvia Nehljudof meni tyoehuoneeseensa ottamaan selvaeae, mihin
aikaan ilmoituslapussa kaeskettiin saapua oikeuteen, ja myoeskin
kirjoittamaan ruhtinattarelle vastausta. Tyoehuoneeseen oli mentaevae
maalausatelierin laepi. Taeaellae seisoi teline alettuine tauluinensa ja
pitkin seiniae oli ripustettu harjoitelmia. Naehdessaeaen taemaen taulun, jota
haen oli jo kaksi vuotta yhae maalaillut, naehdessaeaen harjoitelmat ja koko
atelierin, muistui haenen mieleensae tuo viime aikoina hyvin voimakkaasti
tuntunut kykenemaettoemyys edistymiseen maalaustaiteessa. Haen selitti tuon
tunteen siten, ettae haenen taiteellinen aistinsa oli liian kehittynyt,
mutta kuitenkin se oli hyvin epaemiellyttaevae tieto haenelle.

Seitsemaen vuotta sitten haen oli jaettaenyt virkauran siinae mielessae, ettae
haenellae oli kutsumusta maalaustaiteeseen, ja katseli taidemaailman
korkeudesta vaehaen halveksivasti kaikkea muuta toimintaa. Nyt oli
kuitenkin tullut ilmi, ettei haenellae siihen ollut oikeutta, ja sentaehden
tuon asian pelkkae muisteleminenkin oli vastenmielistae. Raskain mielin
haen katsahti kaikkiin noihin atelierin ylellisyysesineihin ja tuli
ilotonna tyoehuoneeseensa. Taemae oli hyvin suuri ja korkea huone, jossa
oli kaiken naekoeisiae koristuksia, varustuksia ja mukavuuksia.

Haen loeysi heti tavattoman suuren kirjoituspoeydaen laatikosta
ilmoituslapun. Se oli siinae osastossa, jonka reunassa seisoi
"maeaeraepaeivaeiset". Oikeuteen oli tultava kello 11. Nehljudof istui ja
kirjoitti ruhtinattarelle kiittaevaensae kutsumuksesta ja koettavansa tulla
paeivaelliseksi. Mutta kirjoitettuaan yhden kirjeen, haen repi sen: se oli
liian tuttavallinen; kirjoitti toisen, se oli liian kylmae, melkein
loukkaava. Haen repi senkin ja painoi seinaenappulaan. Ovesta ilmaantui
vanhahko, surullisen naekoeinen lakeija, harmaassa esiliinassa, poskiparta
molemminpuolin sileaeksi ajeltua leukaa.

--Laehettaekaeaehaen hakemaan ajuria.

--Tuossa tuokiossa.

--Ja sitten--taeaellae odottaa sana Kortshagineilta,--kaeskekaeae sanoa, ettae
kiitaen ja koitan tulla.

--Ymmaerraen.

"Onhan se epaekohteliasta, mutta kirjoittaa en voi, ja naeenpaehaen haenet
kohta kuitenkin",--ajatteli Nehljudof ja meni pukeutumaan.

Kun haen pukeuduttuansa tuli portaille, odotti haentae jo kadulla tuttu
ajuri kummipyoerillae.

--Eilen olitte juuri ajanut pois ruhtinas Kortshaginin luota,--sanoi
taemae taivuttaen kaeaentymaeaen vankkaa, ahavoittunutta niskaansa valkosessa
paidan kauluksessa:--silloin jo tulin minaekin, mutta ovenvartija sanoi:
"juuri laeksi."

"Ajuritkin naekyvaet tietaevaen suhteistani Kortshagineihin",--ajatteli
Nehljudof, ja tuo viime aikoina alati haentae vaivannut, ratkaisematon
kysymys, mennaekoe naimisiin ruhtinatar Kortshaginin kanssa, vai ei,
rupesi jaelleen haentae vaivaamaan. Haen ei voinut paeaettaeae sinne eikae taenne,
yhtae vaehaen kuin oli voinut paeaettaeae enimmissae muissakaan kysymyksissae,
jotka haenelle taehaen aikaan esiintyivaet.

Avioliiton puolesta yleensae puhui ensiksikin se seikka, ettae avioliitto,
paitsi kotilieden suloutta, teki mahdolliseksi siveellisen elaemaen,
poistaen epaesaeaennoellisyyden sukupuolisuhteissa; toiseksi ja
paeaeasiallisesti vielae se seikka, ettae Nehljudof toivoi perheen eli
lasten antavan sisaellystae haenen nykyaeaen tyhjaelle elaemaelleen. Naemaet asiat
nyt puhuivat avioliiton hyvaeksi yleensae. Avioliittoa vastaan yleensae oli
ensiksikin vapauden kadottaminen, pelko, joka on kaikille vanhemmille
nuorille miehille omituinen, ja toiseksi tiedoton kauhu naisen
salaperaeiseen olentoon.

Erityisesti juuri taemaen avioliiton puolesta puhui taas ensiksikin se
seikka, ettae Missi (haenen nimensae oli Maria, mutta kutsuttiin, kuten
niissae piireissae on tavallista, lisaenimellae) oli rotu-ihminen, ja
erosi tavallisista ihmisistae kaikessa, alkaen vaatetuksesta aina
puhe-, kaeynti-, nauramistapaan asti, eikae eronnut millaeaen
erikoisominaisuudellaan, vaan ainoastaan "ylhaeisyydellaeaen",--muuta
nimitystae haen ei keksinyt taelle ominaisuudelle, jota haen piti hyvin
suuressa arvossa; toiseksi vielae se seikka, ettae ruhtinatar kunnioitti
haentae enemmaen kuin ketaeaen muuta ihmistae eli siis, haenen kaesittaeaeksensae,
ymmaersi haentae. Ja taemae ymmaertaeminen, se on; haenen jalojen
ominaisuuksiensa tunnustaminen, todisti Nehljudofille ruhtinattaren aelyae
ja arvostelemisen kykyae. Avioliittoa vastaan erityisesti Missin kanssa
oli ensiksikin se seikka, ettae luultavasti olisi voinut loeytaeae tytoen,
jolla oli vielae paljon enemmaen hyviae puolia kuin Missillae ja joka olisi
sentaehden paremmin sopinut haenen rinnalleen, ja toiseksi se seikka, ettae
ruhtinatar oli 27 vuotias ja haenellae siis varmaan oli jo ennenkin ollut
rakkausjuttunsa,--ja taemae ajatus oli tuskallinen Nehljudofille. Haenen
ylpeytensae ei mukautunut siihen, ettae ruhtinatar olisi, vaikkapa
entisyydessaekin, rakastanut jotakin toista. Eihaen taemae tietysti voinut
aavistaa tapaavansa Nehljudofia, mutta jo ajatuskin, ettae ruhtinatar oli
saattanut rakastaa jotakuta ennen, loukkasi haentae.

Niin ettae syitae oli puolesta yhtae paljon kuin vastaankin; ainakin
paetevyyteensae naehden naemaet syyt menivaet vastakkain, ja Nehljudof,
itsekin nauraen, sanoi itseaensae Buridanin aasiksi. Ja kuitenkin yhae
pysyi sinae, tietaemaettae kumpaan heinaetukkoon oli kaeaennyttaevae.

"Enhaen minae, saamatta vastausta Maria Wasiljevnalta (aatelisjohtajan
vaimolta) ja kokonaan lopettamatta tuota suhdettani, voikaan mihinkaeaen
ryhtyae", sanoi haen itselleen.

Ja taemae tieto siitae, ettae haen voi ja ettae haenen taeytyy viivyttaeae
paeaetoestae, oli haenelle mieleen.

"Tottapahan joskus toisten mietin asiata tarkemmin", ajatteli haen, kun
haenen ajoneuvonsa, aivan jo aeaenetoennae, vierivaet oikeuden asfalttiselle
ovenedustalle.

"Nyt minun on omantunnonmukaisesti, kuten olen aina pitaenyt
velvollisuutenani, taeyttaeminen yhteiskunnallinen tehtaevaeni. Ja onhan se
usein huvittavaakin", ajatteli haen itsekseen, astuessaan ovenvartijan
ohitse oikeuden eteiseen.




V.


Oikeuden kaeytaevissae oli jo vilkas liike, kun Nehljudof tuli sinne.

Vahtimestarit olivat saaneet jalat allensa ja jopa juostenkin
puikkelehtivat hengaestyneinae edestakasin viestien ja paperien kanssa.
Oikeudenpalvelijat, asianajajat ja oikeudenjaesenet kaeyskentelivaet sinne
taenne; anomuksien jaettaejaet, vapaalla jalalla olevat syytetyt harhailivat
haluttomina seinien vierustalla tai istuivat odottamassa.

--Missae on piirioikeus?--kysyi Nehljudof eraeaeltae vahtimestarilta.

--Mikae oikeus? On olemassa siviiliosasto, ja on rikosasiain osasto.

--Minae olen valamies.

--Siis rikosasiainosasto. Olisitte kohta niin sanoneet. Taenne oikealle,
sitten vasemmalle,--toinen ovi.

Nehljudof meni osotettuun suuntaan.

Ovella seisoi jo kaksi ihmistae odottamassa; toinen oli pitkaelaentae,
lihava kauppias, hyvaenluontoinen ihminen, joka oli naehtaevaesti juuri
syoenyt ja ryypaennyt ja oli mitae paraimmalla tuulella; toinen oli
puotipalvelija, juutalainen. He puhuivat keskenaeaen villan hinnasta, kun
heidaen luoksensa tuli Nehljudof kysyen valamiesten huonetta.

--Taessae, taessae on, herra. Tekin kai meidaen miehiae, vai? sanoi iloisesti
silmaeae iskien kauppias.

--No niinpae sitten yhdessae teemmekin tyoetae,--jatkoi haen Nehljudofin
vastattua myoentaevaesti:--toisen arvoluokan kauppias, Baklashof,--esitteli
haen itseaeaen tarjoten pehmeaen, leveaen ja taipumattoman kaetensae:--tyoetaehaen
taeytyy tehdae. Ja kenen kanssa on minun kunnia?--

Nehljudof esitti itsensae ja meni valamiesten huoneeseen.

Pienenlaisessa valamiesten huoneessa oli noin kymmenkunta erilaista
ihmistae. Kaikki olivat vastikaeaen tulleita, jotkut istuivat, jotkut
kaevelivaet, katsellen toisiansa ja tutustuen keskenaensae. Yksi, virasta
eronnut sotilas oli univormussa, toiset olivat mustissa verkatakeissa
tai tavallisissa nutuissa, ja yksi vaan oli mekossa.

Vaikka taemae toimi oli monille tehnyt haeirioen heidaen tyoessaensae ja vaikka
he puhuivat, ettae se oli heille rasitukseksi, oli kuitenkin kaikkien
kasvoilla jonkinlainen tyytyvaeisyyden ilme, tieto taerkeaen
yhteiskunnallisen tehtaevaen taeyttaemisestae.

Valamiehet, joista toiset olivat keskenaeaen tutustuneet, toiset vaan
arvailivat toistensa nimiae, keskustelivat ilmasta, aikaisesta kevaeaestae,
ratkaistavista asioista. Jotka eivaet ennestaeaen olleet tutustuneet
Nehljudofin kanssa, kiiruhtivat nyt sen tekemaeaen, ja pitivaet naehtaevaesti
sitae erityisenae kunniana. Ja Nehljudofkin, kuten ainakin, keskellae
tuntemattomia ihmisiae, piti sitae aivan luonnollisena. Jos haeneltae olisi
kysytty, mistae syystae haen pitaeae itseaensae ylempaenae useimpia muita
ihmisiae, ei haen olisi voinut vastata, sillae koko haenen elaemaensae ei
ilmaissut mitaeaen erinomaisempia ansioita. Ettae haen lausui hyvin
englannin, ranskan ja saksan kieltae, ettae haenen yllaensae olevat
alusvaatteet, puku, kaulahuivi ja soljet olivat kaikkein parhaimmista
makasiineista, ei tietysti voinut, sen haen itsekin ymmaersi, olla syynae
haenen ylemmyytensae tunnustamiseen. Ja kuitenkin haen epaeilemaettae tunnusti
taemaen etevaemmyytensae ja otti vastaan haenelle tarkoitetut
kunnianosotukset asiaankuuluvina, jopa loukkaantui, jos ei niitae ollut.
Valamiehistoen huoneessa haen juuri tulikin tilaisuuteen kokea, kuinka
epaemiellyttaevae on tuntea arvonannon puutetta. Heidaen joukossaan oli naeet
eraes Nehljudofin tuttava. Se oli Pietari Gerasimovitsh, (Nehljudof ei
ollut koskaan tiennyt, ja vaehaen ylpeilikin, ettei tiennyt, haenen
sukunimeaensae). Haen oli ennen ollut Nehljudofin sisaren lasten opettaja.
Taemae Pietari Gerasimovitsh oli suorittanut lukunsa yliopistossa ja oli
nyt opettajana lyseossa. Nehljudof ei ollut koskaan haentae kaersinyt haenen
tuttavallisuutensa, itserakkaan naurunsa ja "kommuunisuutensa" vuoksi,
kuten Nehljudofin sisar sanoi.

--Aha, tekin siis olette joutuneet kiikkiin,--hohotteli Pietari
Gerasimovitsh tervehdykseksi Nehljudofille.--Ettekoe osanneet vaelttaeae?

--En ajatellutkaan vaelttaeae,--sanoi Nehljudof ankarasti ja haluttomasti.

--No, no, tuo nyt on sitae kansalaisurhoollisuutta. Odottakaas kun jaeaette
ruuatta ja kun vievaet yoerauhanne, kyllae tulee toinen aeaeni
kelloon!--sanoi Pietari Gerasimovitsh, vielae aeaenekkaeaemmin hohottaen.

"Ei kestae kauan ennenkuin tuo kiusankappale alkaa sinutella minua",
ajatteli Nehljudof, ja sai kasvoihinsa semmoisen surunilmeen, joka olisi
ollut selitettaevissae ainoastaan jos haen juuri ikaeaen olisi saanut tiedon
kaikkien sukulaistensa kuolemasta. Nehljudof jaetti haenet ja laehestyi
sitae joukkoa, joka oli muodostunut pitkaenhuiskean, sileaeksi ajellun,
edullisen naekoeisen herrasmiehen ympaerille. Taemae jotakin elaevaesti kertoi.
Kysymys oli oikeusjutusta, jota nykyaeaen kaeytiin siviiliosastossa. Haen
puhui taestae niinkuin haenelle hyvin tutusta asiasta, nimittaeen tuomareja
ja kuuluisia asianajajiakin niinkuin tuttujansa. Haen kertoi
ihmeellisestae kaeaenteestae, minkae eraes kuuluisa asianajaja oli jutulle
antanut, ja jonka mukaan toinen asianomaisista, vanha rouva, vaikka
olikin aivan oikeassa, tulee suotta maksamaan suuret rahat
vastapuolelle.

--Nerokas asianajaja!--sanoi haen.

Haentae kuunneltiin kunnioituksella, ja jotkut koettivat paeaestae esille
huomautuksinensa, mutta haen keskeytti aina kaikki aivan kuin olisi ollut
ainoa, joka taisi tietaeae asiain oikean laidan.

Vaikka Nehljudof oli tullut myoehaeaen, sai haen vielae kauan odottaa. Jutun
kaesitteleminen tuli viivytetyksi eraeaen oikeudenjaesenen taehden, joka ei
ollut vielaekaeaen saapunut.




VI.


Oikeuden puheenjohtaja saapui aikaisin. Puheenjohtaja oli korkea,
taeytelaes ihminen, pitkine, harmahtavine poskipartoineen. Haen oli nainut
mies, mutta vietti hyvin vapaata elaemaeae, samoin kuin haenen vaimonsakin.
Eivaet he haeirinneet toisiansa. Taenae vuonna oli haen saanut kirjeen
eraeaeltae sveitsilaeiseltae guvernantilta, joka oli asunut heidaen talossaan
kesaellae ja nyt matkusti etelaestae paein Pietariin, jossa kirjeessae taemae
nainen ilmoitti odottavansa haentae kaupungissa kolmen ja kuuden vaelillae,
"Italia" nimisessae ravintolassa. Ja sentaehden puheenjohtajaa halutti
alkaa ja lopettaa taemaen paeivaen istunto aikasemmin, ehtiaekseen kuudeksi
punatukkaisen Klara Vasiljevnan luo, jonka kanssa haenellae viime kesaenae
maalla oli alkanut romaani.

Tultuaan tyoehuoneeseen haen pani oven saeppiin, veti paperikaapin
alahyllyltae kaksi rautaista voimistelupulttia ja teki 20 liikettae
eteenpaein, yloespaein, sivulle ja alas, ja sitten kolmasti keveaesti
istahti, pitaeen pultteja paeaensae yli.

"Ei mikaeaen niin virkistae, kuin vedellae valeleminen ja
voimistelu",--ajatteli haen koetellen vasemmalla kaedellae, kullainen
sormus nimettoemaessae, oikean kaesivarren pullistunutta jaenterettae. Vielae
haenen oli tekeminen yksi tavallinen voimistelutemppu, jota ei haen
myoeskaeaen koskaan laiminlyoenyt, kun oli edessae pitkae istunto, mutta
silloin ovea koetettiin. Joku tahtoi avata sitae. Puheenjohtaja asetti
pian pultit paikoillensa ja avasi oven.

--Anteeksi,--sanoi haen.

Huoneeseen tuli yksi oikeudenjaesenistae kultasankaisissa silmaelaseissa,
lyhyenlaentae, olkapaeaet koholla ja naama nyrpeaenae.

--Taaskaan ei Matvei Nikititsh ole saapunut,--sanoi jaesen nyreissaeaen.

--Ei ole vielae,--vastasi puheenjohtaja pukien yllensae virkatakkia.--Aina
se vaan myoehaestyy.

--Kumma kun ei jo haepeae, sanoi jaesen, vihasesti istahtaen ja ottaen
paperossia.

Taemae jaesen, hyvin tarkka ihminen, oli aamulla joutunut vaimonsa kanssa
ikaevaeaen kalastukseen siitae, ettae taemae oli ennen maeaeraepaeivaeae kuluttanut
ne rahat, jotka olivat aijotut riittaemaeaen koko kuukaudeksi. Vaimo oli
pyytaenyt saada etukaeteen, mutta haen oli kieltaeytynyt antamasta. Syntyi
kohtaus. Vaimo oli sanonut, ettae jos niin, niin jaeaekoeoen paeivaellinen
laittamatta, ettei haenen tarvinnut siis odottaakaan paeivaellistae kotona.
Taehaen vastasi mies laehtemaellae kotoansa ja pelkaesi nyt, ettae vaimo panee
uhkauksensa taeytaentoeoen, sillae taeltae saattoi odottaa mitae
hyvaensae.--"Elaeppae sitten tiiman jaelkeen hyvaeae siveellistae elaemaeae",
ajatteli haen, katsellen hymyilevaeae, tervettae, iloista ja hyvaenluontoista
puheenjohtajaa, kuin taemae, kyynaespaeaet levaellae, kauniin Valkosilla
kaesillaeaen levitteli tuuheata, pitkaeae, harmahtavaa poskipartaansa
molemmille puolin virkakaulustansa:--"haen on aina tyytyvaeinen ja ilonen,
minae sitae vaan tuskailen."

Sihteeri tuli sisaelle tuoden jotain asiapapereita.

--Kiitaen teitae suuresti,--sanoi puheenjohtaja paperossia
sytyttaeen.--Minkae jutun annamme tulla ensin?

--Eikoehaen vaan myrkytysjuttua,--sanoi sihteeri muka vaelinpitaemaettoemaesti.

--Olkoonpa niin, jos myrkytysjuttu, niin myrkytysjuttu,--sanoi tuomari
harkittuansa, ettae taemaenlaatuisen jutun saisi loppumaan kello 4:ksi ja
sen jaelkeen voisi laehteae.--Eikoe Matvei Nikititshiae vielaekaeaen naey?

--Ei vielaekaeaen.

--Onko Breve tullut?

--On,--vastasi sihteeri.

--Sanokaa haenelle, jos tapaatte, ettae alamme myrkytysjutulla.

Breve oli se yleisen syyttaejaen apulaisista, jonka tehtaevaenae oli esiintyae
syyttaejaenae taessae istunnossa.

Kaeytaevaeaen tultuansa sihteeri tapasikin Breven. Olkapaeaet koholla,
virkatakki avoinna, salkku kainalossa, miltei juosten taemae syoeksyi
eteenpaein toemistaeen kantapaeillaeaen maata ja heiluttaen vapaata kaettaensae
niin ettae kaeden selkaepuoli oli edellae.

Kun sihteeri tuli kaeytaevaeaen, haen kohtasi Breven. Olkapaeaet koholla,
virkatakki levaellaeaen, salkku kainalossa taemae kulki puolijuoksua kaeytaevaeae
pitkin, jymaeytteli kengaenkorkojaan lattiaan ja heilutti vapaata kaettaeaen
niin, ettae se oli kohtisuoraan haenen kulkusuuntaansa.

--Mihail Petrovitsh pyysi tiedustelemaan joko olette valmis, sihteeri
kysyi haeneltae.

--Tietenkin, minae olen aina valmis, syyttaejaenapulainen sanoi.--Mikae
juttu on ensimmaeisenae?

--Myrkyttaemisjuttu.

--Mainiota, syyttaejaenapulainen sanoi.

Mutta haen ei lainkaan pitaenyt sitae niin mainiona: yoellae haen tuskin oli
silmiaeaen ummistanut. Haen oli ollut eraeaen apulaisen laehtiaeisissae, siellae
oli juotu paljon ja pelattu korttia kello kahteen asti, sen jaelkeen
ajettiin naisten luo siihen samaan taloon, missae kuusi kuukautta sitten
Maslovakin vielae oli ollut. Niinpae haen ei ollut ehtinyt edes lukaista
laepi myrkyttaemisjuttua ja nyt haen halusi vilkaista sitae. Sihteeri tiesi
taemaen ja oli sen takia tahallaan ehdottanut puheenjohtajalle, ettae
myrkyttaemisjuttu otettaisiin ensin. Sihteeri oli mielipiteiltaeaen
liberaali, kuten Venaejaen saksalaiset yleensae, vartavasten kaeaentynyt
kreikkalaiskatoliseen uskoon; sihteeri ei pitaenyt haenestae ja kadehti
haenen virka-asemaansa.

--No, miten on skoptsien laita? sihteeri kysyi.

--Olen sanonut, ettae en voi todistajien puuttuessa ryhtyae koko asiaan,
sen ilmoitan myoes oikeudelle, syyttaejaenapulainen sanoi.

--Mutta joka tapauksessa...

--En voi, apulainen sanoi ja entiseen tapaan heilautellen kaettaeaen
kiiruhti tyoehuoneeseensa.

Skoptseja koskevan jutun haen halusi lykaetae vain eraeaen vaehaepaetoeisen ja
tarpeettoman todistajan poissaolon vuoksi, koska taemae asia kuului
oikeudelle, jossa valamiehinae oli vain intelligenttejae ja juttu voisi
loppua syyttoemaeksijulistamiseen. Ja puheenjohtajan kanssa oli sovittu,
ettae juttu pitaeisi siirtaeae maaseutukaupungin oikeuteen, missae suurin osa
valamiehistae on talonpoikia ja syyttaejien mahdollisuudet olisivat
suuremmat.

Liike kaeytaevillae tuli yhae vilkkaammaksi. Eniten oli vaekeae siviiliasiain
osaston laeheisyydessae. Taellae osastolla oli ollut se juttu, josta
aeskeinen komean naekoeinen valamies, joka oli oikeusasioiden tuntija, oli
kertonut valamiehille. Vaeliajalla tuli taestae salista ulos se vanha
rouva, jolta nerokkaan asianajajan oli onnistunut riistaeae omaisuus
liikemiehen hyoedyksi, vaikka taellae ei ollut omaisuuteen minkaeaenlaista
oikeutta. Sen tiesivaet sekae tuomarit ettae vielae paremmin kantaja ja
haenen asianajajansa; mutta jutun ajaminen oli suoritettu niin ovelasti,
ettae ei voinut olla tuomitsematta muorin omaisuutta liikemiehelle. Vanha
rouva oli hienosti puettu, taeytelaeinen nainen ja haenellae oli hatussaan
suuria kukkia. Kun haen oli tullut ovesta kaeytaevaeaen, haen pysaehtyi,
levitteli paksuja, lyhyitae kaesiaeaen ja hoki hokemistaan asianajajansa
puoleen kaeaentyen: "Mitae taestae tulee? Sanokaa toki! Mitae taemae merkitsee?"
Asianajaja katsoi kukkia haenen hatussaan kaesittaemaettae mitaeaen eikae
kuunnellut haenen puhettaan.

Eukon peraestae tuli oikeussalin ovesta valkoinen paidanrinnus liivien
leveaestae aukosta paistaen ja kasvot omahyvaeisyydestae tyytyvaeisinae
loistaen nopein askelin se samainen kuuluisa asianajaja, joka oli
saattanut mummoparan kukkasineen keppikerjaelaeiseksi, saanut itse
kymmenentuhatta ja toimittanut liikemiehelle yli satatuhatta. Kaikkien
katseet kaeaentyivaet asianajajaan, haen tunsi ne ja kulki nopeasti ihmisten
ohi sen naekoeisenae kuin haenen ulkomuotonsa olisi sanonut: "Ei tarvita
mitaeaen uskollisuudenosoituksia."




VII.


Lopulta saapui myoes Matvei Nikititsh, ja valamiesten huoneeseen tuli
laiha, pitkaetukkainen oikeudenpalvelija, joka kulki toinen kylki edellae,
samalla tavalla vinoon naekyi vetaevaen myoes haenen alahuulensa.

Taemae oikeudenpalvelija oli rehellinen mies, yliopistosivistyksen saanut,
mutta haen ei pysynyt missaeaen virassa pitkaeaen, koska joi ajoittain
herkeaemaettae. Kolme kuukautta sitten joku kreivitaer, joka auttoi haenen
vaimoansa, toimitti haenelle taemaen paikan, ja taehaen paeivaeaen asti haen yhae
olikin siinae pysynyt, suureksi iloksensa.

--No, kunnioitettavat herrat, olemmeko nyt siis kaikki koossa?--sanoi
haen pannen rillit nenaelleen ja katsellen niiden laepi.

--Arvatenkin kaikki,--sanoi iloinen kauppias.

--Niin tarkastakaammepa,--sanoi edellinen ja saatuaan taskustaan listan
alkoi huutaa valamiehien nimiae katsellen heihin milloin rillien yli
milloin niiden laepi.

--Valtioneuvos I. M. Nikiforof.

--Minae,--sanoi komea herrasmies, joka tunsi hyvin kaikki kaeraejaetavat.

--Virasta eronnut oeversti Ivan Semjonovitsh Ivanof.

--Taeaellae,--vastasi laiha mies, joka oli virasta eronneen univormussa.

--Toisen arvoluokan kauppias Pietari Baklashof.

--O-on, sanoi hyvaenluontoinen kauppias kasvot taeydessae
hymyssae.--Valmiina ollaan!

--Kaartinluutnantti, ruhtinas Dmitrij Nehljudof.

--Minae,--vastasi Nehljudof.

Oikeudenpalvelija, erityisen kohteliaasti ja miellyttaevaesti katsahtaen
rillien yli, kumarsi, ikaeaenkuin eroittaen haenet taeten muista.

--Kapteeni Jurij Dmitrievitsh Dantshenko, kauppias Grigorij Efirnovitsh
Kuleshof. j.n.e., j.n.e.

Kaikki, paitsi kahta, olivat saapuvilla.

--Nyt, hyvaet herrat, pyydaen astumaan saliin,--sanoi oikeudenpalvelija
sulavalla liikkeellae osoittaen oveen paein.

Kursaillen toistensa edessae ovessa, menivaet nyt kaikki kaeytaevaeaen ja
kaeytaevaestae istuntosaliin.

Kaeraejaesali oli suuri, pitkulainen huone. Sen toisessa paeaessae oli
kolmiporraksinen lava, jonka keskellae seisoi poeytae katettuna viheriaeaen
verkaan tummemman viheriaeisine rimssuineen. Poeydaen takana oli kolme
nojatuolia, hyvin korkeine, leikeltyine tammiselkineen, ja tuolien
takana riippui kultaisissa puitteissa, kirkkailla vaereillae maalattu
keisarin kuva, luonnollisessa koossa, kenraalin puvussa olkanauhoineen,
toisella jalalla hiukan eteenpaein astuvana, kaesi sapelin kahvassa.
Oikeassa nurkassa riippui pyhaeinkuva, esittaeen Kristusta
orjantappurakruunu paeaessae, ja sen alla seisoi rukousalttari, oikealla
puolella sijaitsi vielae yleisen syyttaejaen pulpetti. Taetae vastapaeaetae,
vasemmalla puolella oli peremmaellae sihteerin poeytae, ja laehempaenae yleisoeae
tammesta sorvatut kaidepuut, joiden takaa naekyi syytettyjen vielae tyhjae
penkki. Lavan oikealla puolella seisoi kahdessa rivissae tuoleja, myoeskin
korkeine selustimineen, valamiehiae varten, alhaalla oli asianajajain
poeytiae. Kaikki taemae oli salin etummaisessa paeaessae, jonka muuten aitaus
jakoi kahteen osaan. Takimmainen osa oli taeynnaensae penkkirivejae, jotka
toinen toistaan ylempaenae, ylettyivaet peraeseinaeaen asti. Taeaellae salin
takimmaisessa osassa, eturiveissae, istui neljae tehtaalaisen tai piian
tapaista naista, ja kaksi tyoevaeestoeoen kuuluvaa miestae. jotka naehtaevaesti
salin komeuden lannistamina, arasti kuiskuttelivat keskenaensae.

Kohta valamiesten tultua astui oikeudenpalvelija toispuoleisella
kaeyntitavallaan keskelle salia ja huusi kovalla aeaenellae, ikaeaenkuin olisi
tahtonut saeikaeyttaeae laesnaeolijoita:

--Oikeus laehestyy!

Kaikki nousivat seisoalleen, ja salin lavalle ilmestyivaet tuomarit:
puheenjohtaja jaentereinensae ja komeine poskipartoineen; sitten
synkaen-naekoeinen oikeudenjaesen, kultasankaisine silmaelasineen, ja haen oli
nyt sitaekin synkempaenae, kun juuri ennen istuntoa oli tavannut lankonsa,
joka oli yksi oikeuden auskultanteista, ja taemae haenelle ilmoitti
kaeyneensae sisaren luona ja saaneensa haeneltae tietaeae, ettei paeivaellistae
tule.

--Siispae menemmekin kapakkaan,--sanoi lanko nauraa hihittaeen.

--Taessae ei ole naurun sijaa,--sanoi synkkae oikeudenjaesen ja synkistyi
vielae enemmaen.

Ja vihdoin kolmas oikeudenjaesen, samainen Matvei Nikititsh, joka aina
myoehaestyi,--haen oli partaniekka, suuret, pitkaeluomiset, hyvaentahtoiset
silmaet paeaessae. Taetae oikeudenjaesentae vaivasi mahakuume, ja haen oli taestae
aamusta laehtien, laeaekaerin neuvosta, alkanut kaeyttaeae uutta parannustapaa,
joka oli viivyttaenyt haentae kotona taellae kertaa vielae tavallistakin
kauemmin. Noustessaan lavalle oli haen miettivaen naekoenen siitae syystae,
ettae haenellae oli tapana kaikilla mahdollisilla keinoin koetella arvata
vastauksia niihin kysymyksiin, jotka olivat haenen sydaemmellaeaen. Nyt
haenellae oli edessaeaen semmoinen taika, ettae jos askelten luku ovelta
nojatuoliin asti on tasajakoinen kolmella, niin uusi parannuskeino
auttaa haenet mahakuumeesta,--jollei, niin ei tule parannustakaan.
Askelia oli 26, mutta haen teki pienoisen lisaeaskeleen ja paeaesi siten
juuri 27:nellae nojatuoliinsa.

Puheenjohtaja ja oikeudenjaesenet tekivaet lavalle astuessaan, kullalla
kirjailluissa virkatakin kauluksissaan, hyvin voimakkaan vaikutuksen.
Sen he itsekin tunsivat, koska kaikki kolme, ikaeaenkuin haemillaeaen omasta
suuruudestaan, katsoivat vaatimattomasti alas istuen leikkauksilla
varustettuihin nojatuoleihinsa viheriaellae veralla katetun poeydaen taakse.
Taelle oli asetettu kolmikulmainen kapine kotkankuvinensa, lasimaljoja,
jommoisissa tavallisesti pidetaeaen konfehteja naehtaevinae, laekkipullo,
teraeskyniae, puhdasta paperia ja erikokoisia ja lajisia vastaterotettuja
lyijykyniae. Tuomarien kanssa tuli myoeskin yleisen syyttaejaen apulainen.
Haen meni, salkku samaten kainalossa ja kaettaensae yhae heiluttaen,
paikallensa ikkunan luo, ja heti syventyi asiapapereitten lukemiseen,
kaeyttaeen naein hyvaekseen jokaista hetkeae juttuun perehtyaekseen. Taemae
yleinen syyttaejae oli vasta neljaettae kertaa syyttaejaen toimessa. Haen oli
hyvin kunnianhimoinen ja oli lujasti paeaettaenyt yletae virkaurallaan,
jonka vuoksi haen piti vaelttaemaettoemaenae saada asianomaiset syytteeseen
jokaisessa jutussa, missae haen vaan syyttaejaenae esiintyi. Myrkytysjutun
juonen haen nyt paeaepiirteissaeaen tunsi ja oli jo suunnitellut puheensa,
haenelle oli vaan vielae tarpeen muutamia tosiasioita, joita haen haethaetaeae
asiapapereista keraesi ja kirjoitteli muistiin.

Sihteeri istui lavan toisella puolella, ja, saatuaan reilaan kaikki
mahdollisesti luettavat paperit, silmaeili eraestae kiellettyae artikkelia,
jonka oli eilen saanut kaesiinsae. Haenen teki mieli keskustella taestae
artikkelista suuripartaisen oikeudenjaesenen kanssa, jonka kanssa he
olivat samaa mieltae, ja ennen keskustelua haenen piti tutustua
kirjoitukseen.




VIII.


Puheenjohtaja, katsottuaan papereista, teki muutamia, kysymyksiae
oikeudenpalvelijalle ja sihteerille, ja saatuaan myoentaevaet vastaukset,
kaeski tuoda syytetyt sisaelle. Heti avautui ovi aitauksen takaa ja esille
astui kaksi santarmia, lakit paeaessae, paljastettu miekka kaedessae, ja
heidaen jaelessaeaen ensin yksi syytetyistae, punatukkainen, teerenpilkkunen
mies--ja kaksi naista. Mies oli vankipuvussa, joka oli haenelle sekae
liian vaeljae ettae liian pitkae. Oikeussaliin tullessaan haen piteli kaesiaeaen
pitkin housunpoimuja, suuret sormet sojoksi jaennitettyinae, ettei liian
pitkaet hihat paeaesisi alas solumaan. Vilkasematta tuomareihin tai
katsojiin haen tarkkuudella taehysteli penkkiae, jota kierrettiin. Sen
paeaehaen paeaestyae haen, tehden tilaa toisille, kiivaasti istautui penkin
aeaerimmaeiselle reunalle, ja tuijottaen puheenjohtajaan alkoi nytkytellae
poskilihaksiansa, aivan kuin olisi jotain itseksensae hoepissyt. Haenen
peraessaeaen tuli vanhanlainen nainen, myoeskin vankipuvussa. Paeaessae oli
haenellae vankihuivi, kasvot olivat harmaavaaleat ilman kulmakarvoja ja
silmaeripsiae, mutta silmaet punaisina. Taemae nainen naeytti aivan
rauhalliselta. Tullessaan paikallensa haenen mekkonsa takertui johonkin;
haen selvitti sen tarkalleen ja haetaeilemaettae, ja istuutui.

Kolmas syytetyistae oli Maslova.

Heti kun haen naeyttaeytyi, kaeaentyivaet kaikkien salissa olevien miesten
silmaet haeneen ja viipyivaet kauan noissa kalpeissa kasvoissa, kiiltaevaen
loistavine, mustine silmineen, ja tuossa mekon alta naekyvaessae korkeassa
rinnassa. Santarmikin, jonka ohi haen kulki, katsoi haeneen silmiae
vaeraehtaemaettae, kun haen kulki paikalleen ja laittausi istumaan, ja, vasta
kun haen oli istunut, kaeaennaehti santarmi aekisti pois, ikaeaenkuin olisi
tuntenut itsensae syylliseksi, ja puistettuaan pois ajatuksensa rupesi
tuijottamaan edessaeaen olevaan ikkunaan.

Puheenjohtaja odotti, ettae kaikki syytetyt olisivat paikoillansa, ja
sittenkuin Maslovakin oli asettunut istumaan, kaeaentyi haen sihteerin
puoleen.

Nyt alkoivat tavanmukaiset kaeraejaetemput: valamiesten luetteleminen,
poissaolevien merkitseminen ja sakkojen maeaeraeaeminen naeille,
esiintuotujen esteiden laillisuuden tutkiminen, ja varajaesenten
asettaminen poisjaeaeneiden sijaan. Sitten puheenjohtaja pani kokoon
pienet paperiliput, asetti ne lasimaljaan ja kaeaerittyaeaen hiukan yloes
kultareunaisia hihojansa ja paljastettuaan naein hyvin karvaiset kaetensae,
alkoi nostella yksitellen konstintekijaen liikkeillae lippuja, kiersi ne
auki ja luki niistae. Sitten haen, taas laskien hihansa, pyysi pappia
vannottamaan valamiehet.

Pappi-vanhus, keltasen kalpeine, venyvine kasvoineen, ruskeassa
messukaapussa, kultainen risti rinnassa ja vielae joku pienempi
kunniamerkki kaapun kylkeen pistettynae, laahusti, hitaasti liikuttaen
turvonneita jalkojaan kaapun sisaellae, rukousalttarin luo, joka seisoi
jumalankuvan alla.

Valamiehet nousivat ja tungeskellen laehenivaet alttaria.

--Tehkaeae niin hyvin,--mutisi pappi kosketellen turpealla kaedellaeaen
rintaristiaensae ja odotellen kaikkien valamiesten saapumista.

Taemae pappi oli ollut papinvirassa 46 vuotta ja aikoi kolmen vuoden
kuluttua viettaeae riemujuhlaansa samaan tapaan kuin taemmoeistae juhlaa
aeskettaein oli viettaenyt kirkkoherra. Piirioikeudessa haen oli palvellut
siitae saakka kuin naemaet oikeudet perustettiin ja haen ylpeili kovasti
siitae, ettae oli jo vannottanut useampia kymmeniae tuhansia ihmisiae, sekae
ettae iaestaeaen huolimatta yhae palveli kirkkoa, isaenmaata ja perhettaensae,
jolle haen jaettaeae perinnoeksi, paitsi taloa, ainakin 30 tuhannen paeaeoman
korkoakasvavissa arvopapereissa. Se seikka, ettae haenen toimintansa
oikeudessa oli ihmisien vannottaminen sen evankeliumin edessae, jossa
valanteko on suoraan kielletty, ja oli siis huono toiminta, ei ollut
koskaan haenen mieleensaekaeaen juolahtanut; haentae ei taemae tuttu toimi
lainkaan vaivannut, vaan oli se paeinvastoin haenen mieleensae, kun haen sen
ohella sai usein tilaisuuden tutustua edulliseen herrasvaekeen. Nytkin
haen mielihyvaellae tutustui kuuluisan asianajajan kanssa, jota kohtaan haen
tunsi suurta kunnioitusta siitae syystae, ettae taemae oli yksistaeaen
kukkapaeisen mummon asiasta saanut kymmenen tuhatta ruplaa.

Kun valamiehet olivat kaikki nousseet asteita myoeten lavalle, kallisti
pappi kaljun ja harmaan paeaensae, pujotti hartioilleen toimituskaapun ja
silittaeen jaerjestykseen harvaa tukkaansa, sanoi valamiehille:

--Nostakaa oikea kaetenne ja pankaa sormenne naein,--sanoi haen verkalleen,
isaellisellae aeaenellae. Haen nosti itse naeytteeksi turpean kaetensae, jonka
jokaisen sormen kohdalla oli kuoppanen, ja asetti kaksi sormea
yhteen.--Nyt toistakaa minun peraessaeni,--sanoi haen ja alkoi: Minae lupaan
ja vannon kaikkivaltiaan Jumalan, haenen pyhaen evankeliuminsa ja
Kristuksen elaevaen ristin edessae, ettae esillae olevassa asiassa...--puhui
haen, pysaehtyen joka lauseen jaelkeen.--Aelkaeae laskeko kaettaenne, pitaekaeae
naein,--sanoi haen nuorelle miehelle, joka oli antanut kaetensae
pudota...--ettae esillaeolevassa asiassa, jossa...

Komea herrasmies poskipartoinensa, oeversti, kauppias ja jotkut muut
pitivaet sormensa kokoonpantuina siten kuin pappi oli kaeskenyt, ja
vielaepae jonkinlaisella erikoisella tyytyvaeisyydellae, hyvin varmasti ja
korkealle kohotettuna; jotkut muut sitaevastoin aivan kuin
vastahakoisesti ja epaemaeaeraeisesti. Toiset lausuivat sanat liian
aeaenekkaeaesti, pannen niihin pontta ja sisaellystae, ikaeaenkuin olisivat
tahtoneet sanoa: mutta minaepae puhun sittenkin; toiset taas vaan
mutisivat, jaeivaet jaelkeen papista, ja sitten, ikaeaenkuin saeikaehtaeen,
ajattomasti saavuttivat haentae; muutamat, ikaeaenkuin pelaeten, ettae joku
sana voisi jaeaedae pois, puristivat lujasti, uhkaavalla liikkeellae,
hyppysiaensae yhteen, toiset taas antoivat niiden mennae hajalle ja taas
yhdistivaet. Kaikkien oli tukala olla, ainoastaan pappi vanhus oli
ehdottomasti vakuutettu suorittavansa hyoedyllistae ja taerkeaeae asiaa.
Valan vannottua puheenjohtaja kehotti valamiehiae valitsemaan
keskuudestaan esimiestae. He nousivat ja tungeskellen poistuivat
neuvotteluhuoneeseen, missae he kaikki heti sytyttivaet paperossinsa ja
alkoivat polttaa. Joku ehdotti komean herran esimieheksi, johon kaikki
paikalla suostuivat, viskasivat pois ja sammuttivat paetkaet ja palasivat
saliin. Valittu esimies ilmoitti puheenjohtajalle, kuka oli esimieheksi
valittu, ja niin istuivat kaikki, taaskin tungeskellen toistensa
jalkojen yli, paikoilleen kahteen riviin korkeaselkaeisiin tuoleihin.

Kaikki kaevi ilman keskeytyksiae, pian ja jonkinlaisella juhlallisuudella,
ja taemae saeaennoellisyys, johdonmukaisuus ja juhlallisuus naehtaevaesti tuotti
mielihyvaeae osanottajille, vahvistaen heissae tietoa, ettae he suorittavat
vakavaa ja taerkeaeae yhteiskunnallista tehtaevaeae. Naein tuumi myoeskin
Nehljudof.

Heti kun valamiehet olivat istuutuneet, piti puheenjohtaja heille puheen
heidaen oikeuksistaan, velvollisuuksistaan ja vastuunalaisuudestaan.
Puhettaan pitaeessaeaen haen alituisesti muutteli asentoansa, milloin
nojaten vasempaan, milloin oikeaan kaeteen, milloin tuolin selkaeaen,
milloin sen laitoihin, milloin tasoitteli paperin reunoja, milloin
silitteli paperiveistae, milloin taas tunnusteli kynaeae.

Haenen sanojensa mukaan olivat heidaen oikeutensa siinae, ettae he saavat
tehdae syytetyille kysymyksiae puheenjohtajan kautta, ettae heillae sai olla
lyijykynae ja paperia ja ettae he saivat tutkia esineellisiae todistuksia.
Velvollisuus oli siinae, ettae heidaen oli tuomitseminen oikein eikae
valheellisesti. Ja vastuunalaisuus oli siinae, ettae jos he eivaet pitaeneet
neuvotteluansa salassa tai olivat yhteydessae syrjaeisten kanssa, he
tulivat rangaistuksen alaisiksi.

Kaikki kuuntelivat kunnioittavalla huomiolla. Kauppias, levittaeen
ympaerillensae viinan hajua ja pidaetellen aeaenekaestae roeystaeilemistae,
nyykaeytteli hyvaeksyvaesti paeaetaensae joka lauseelle.




IX.


Puheensa paeaetettyae puheenjohtaja kaeaentyi syytettyjen puoleen.

--Simon Kartinkin, nouskaa,--sanoi haen.

Simon kavahti hermostuneesti pystyyn ja poskilihakset alkoivat liikkua
vielae nopeammin.

--Nimenne?

--Simon Petrovitsh Kartinkin,--sanoi haen nopeasti, koeraekaellae aeaenellae,
naehtaevaesti jo edeltaepaein valmistuneena vastaamaan.

--Saeaetynne?

--Talonpoika.

--Mitae laeaeniae ja piirikuntaa?

--Tuulan laeaenistae, Krapivenskin piirikunnasta, Kupjanskan kunnasta,
Borkin kylaestae.

--Kuinka vanha olette?

--Neljaennellae neljaettae, syntynyt vuonna tuhat kahdeksansataa...

--Mitae uskontoa?

--Uskoa ollaan venaelaeistae, oikeauskoista.

--Naimisissako?

--En.

--Mikae ammattinne?

--Palvelimme "Mauritania" hotellin koridoorissa.

--Oletteko ennen olleet syytettynae?

--Ei ole minua koskaan tuomittu, sillae niinkuin elimme ennen...

--Ettekoe ole ennen olleet syytetty?

--Jumala varjelkoon siitae, ei milloinkaan.

--Oletteko saaneet syytekirjan jaeljennoeksen?

--Olemme.

--Istukaa. Jefimia Ivanovna Botshkova,--sanoi puheenjohtaja kaeaentyen
seuraavan syytetyn puoleen.

Mutta Simon yhae seistae toeroetti ja oli Botshkovan edessae.

--Kartinkin, istukaa.

Kartinkin vaan seisoi.

--Kartinkin, istukaa!

Mutta Kartinkin seisoi, ja haen istui vasta sitten, kun oikeudenpalvelija
juoksi haenen luokseen ja paeae vinossa, luonnottomasti silmiaeaen avaten,
traagillisella kuiskauksella sanoi: istukaa, istukaa!

Kartinkin istahti yhtae nopeasti kuin oli seisomaankin noussut, kietoutui
mekkoonsa ja alkoi taas nytkytellae aeaenettoemaesti poskiansa.

--Nimenne?--kysyi puheenjohtaja toiselta syytetyltae, vaesymyksestae
huoaisten, katsomatta haeneen ja selaillen jotakin edessaeaen olevaa
paperia. Taemmoeisiin juttuihin oli puheenjohtaja niin tottunut, ettae
jutun jouduttamiseksi haen saattoi tehdae kahta asiaa yhtaikaa.

Botshkova oli 43 vuotias, saeaedyltaeaen Kolomenskin talonpoika, ammatiltaan
koridooripalvelija samassa "Mauritanian" hotellissa. Oikeudessa
syytettynae ei ollut ollut, jaeljennoeksen oli saanut. Botshkova vastasi
tavattoman rohkeasti ja semmoisella aeaenen painolla kuin olisi tahtonut
sanoa: "niinpae niin Jefimia, ja vielae Botshkovakin, jaeljennoeksen saanut,
ja ylpeilen siitae, enkae salli kenenkaeaen nauraa". Botshkova, odottamatta
kaeskyae, istui heti, kun kysymykset paeaettyivaet.

--Nimenne?--kysyi naisia rakastava puheenjohtaja erittaein ystaevaellisesti
kolmannelta syytetyltae.

--Pitaeae nousta,--lisaesi haen pehmeaesti ja lempeaesti, huomattuaan, ettae
Maslova istui.

Maslova nousi nopealla liikkeellae ja osoittaen olevansa valmis, korkeata
rintaansa kohottaen, katsoi puheenjohtajata suoraan kasvoihin
hymyilevillae ja vaehaen kieroilla silmillaeaen.

--Millae nimellae teitae kutsutaan?

--Ljubofj, [merkitsee venaejaeksi rakkaus.]--vastasi haen nopeasti.

Nehljudof oli kaiken aikaa, rillit nenaellae, katsellut syytettyjae sen
mukaan kuin heitae kuulusteltiin.--"Olisiko se mahdollista", ajatteli
haen, kaeaentaemaettae silmiaeaen syytetystae.--"Mutta mitenkae siis--Ljubofj",
ajatteli haen, kuultuaan haenen vastauksensa.

Puheenjohtaja tahtoi kysyae edelleen, mutta lasisilmaeinen oikeudenjaesen,
mutisten jotain vihaisesti, pysaeytti haenet. Puheenjohtaja nyykaeytti
myoentaevaesti paeaetaensae ja kaeaentyi syytetyn puoleen.

--Kuinka niin, Ljubofjiksi?--sanoi haen:--teidaet on merkitty toisella
nimellae. Syytetty oli vaiti.

--Minae kysyn teiltae, mikae on teidaen oikea nimenne?

--Millae nimellae olette kastettu?--kysyi vihainen jaesen.

--Ennen sanottiin minua Katariinaksi.

"Olisiko sittenkin mahdollista", ajatteli yhae itsekseen Nehljudof, ja
kuitenkin haen jo vaehintaekaeaen epaeilemaettae tiesi, ettae se oli Katjusha,
samainen otto- tai palvelustyttoe, johon haen yhteen aikaan oli ollut
rakastunut, niin, juuri rakastunut, ja sitten jonakin mielettoemyyden
hetkenae vietellyt ja hylaennyt, ja jota haen ei sittemmin enaeae koskaan
muistellut, koska se muisto oli liian tuskallinen, liian selvaesti
ilmaisi, ettae haen, hienoudestaan ylpeilevaenae, ei ollut suinkaan hieno,
vaan oli kaeyttaeytynyt suorastaan halpamaisesti taetae naista kohtaan.

Niin, se oli Katjusha. Haen naeki nyt selvaesti tuon erikoisen,
salaperaeisen ominaisuuden, joka eroittaa jokaisen yksiloen toisesta
tehden haenet omituiseksi ja ainoaksi laatuaan. Huolimatta kasvojen
luonnottomasta kalpeudesta ja taeytelaeisyydestae taemae omituisuus, taemae
suloinen, erikoinen omituisuus naekyi sittenkin kasvoissa, huulissa,
vaehaen kieroissa silmissae, hymyilevaessae katseessa, ja siinae herkkyydessae,
joka ei ilmennyt ainoastaan haenen kasvoissaan, vaan koko olennossaan.

--Niin olisi teidaen ollutkin vastaaminen,--sanoi puheenjohtaja taaskin
erittaein pehmeaesti.--Ja isaennimenne?

--Minae olen laittomasta avioliitosta,--sanoi Maslova.

--Kuinka on teitae sitten risti-isaen mukaan kutsuttu?

--Mihailovaksi.

"Ja mitae ihmettae on haen voinut tehdae?" ajatteli Nehljudof vaan,
vaikeasti hengittaeen.

--Mikae on sukunimenne?--jatkoi puheenjohtaja.

--Aeidin mukaan olen kirjoissa nimellae Maslova.

--Saeaetynne?

--Kaupunkilainen.

--Oletteko oikeauskoinen?

--Olen.

--Ammattinne? Mikae on ollut toimenanne? Maslova oli vaiti.

--Mikae on ollut toimenanne?--toisti puheenjohtaja.

--Olin laitoksessa,--vastasi Maslova.

--Missae laitoksessa?--kysyi lasisilmaeinen oikeudenjaesen.

--Itse tiedaette, missae,--sanoi Maslova, hymaehti ja heti jaelleen,
nopeasti ympaerilleen katsahtaen, kiinnitti silmaensae puheenjohtajaan.

Haenen kasvojensa ilmeessae oli taelloein jotakin niin tavatonta, jotain
niin pelottavaa ja saeaelittaevaeae oli haenen sanojensa merkityksessae, haenen
naurahduksessaan ja siinae katseessa, jonka haen heitti salin yli, ettae
puheenjohtaja painoi haemmentyen paeaensae alas, ja hetken aikaa oli salissa
taeydellinen aeaenettoemyys. Aeaenettoemyyden katkasi jonkun nauru yleisoen
puolelta.

Joku vaati sihistaeen hiljaisuutta. Puheenjohtaja nosti paeaensae ja rupesi
taas kyselemaeaen.

--Oletteko ennen olleet syytettynae?

--En,--vastasi Maslova hiljaa, huoaten.

--Oletteko saaneet syytekirjan jaeljennoeksen?

--Olen.

--Istukaa, sanoi puheenjohtaja.

Syytetty kohautti takaa hamettansa samallaisella liikkeellae, kuin
hienopukuiset naiset korjaavat laahustimiaan, ja, pannen pienet
valkoiset kaetensae kokoon mekon hihoihin ja herkeaemaettae katsoen
puheenjohtajaan, istuutui.

Nyt alkoi todistajien esillehuutoja, niiden kaeskeminen ulos salista,
sitten tehtiin paeaetoes, joka koski asiantuntijalaeaekaeriae ja haenen
kutsumistaan istuntosaliin. Sitten nousi sihteeri lukemaan syytekirjaa.
Haen luki selvaesti ja aeaenekkaeaesti, mutta niin nopeaan, ettae haenen
sanansa, joissa l- ja r-kirjaimet olivat vaeaerin lausutut, suli
yhtaejaksoiseksi ja nukuttavaksi polinaksi. Tuomarit nojasivat milloin
millekin nojatuolin puolelle, milloin poeytaeaen, milloin taaksepaein,
milloin sulkivat milloin avasivat silmaensae ja kuiskuttelivat keskenaeaen.
Toinen santarmeista useamman kerran pidaetteli haukotuksen vaereitae
leuvoissaan.

Syytettyjen joukossa Kartinkin yhae liikutteli poskiansa. Botshkova istui
ihan rauhallisena ja suorana, silloin taelloein raapien sormellaan
paeaetaensae huivin alta.

Maslova istui milloin liikkumatonna, kuunnellen lukijaa ja haeneen
katsoen, milloin saepsaehteli ja aikoi sanoa vastaan, punastui vaelistae ja
taas raskaasti huokasi, kaesiensae asentoa muutellen, katsahtaen
ympaerilleen ja sitten taas kaeaentyen lukijaan.

Nehljudof istui ensi rivissae korkeassa tuolissaan, toisena reunasta, ja
ottamatta alas rillejaensae katseli Maslovaa. Haenen sielussaan tekivaet
tyoetae monimutkaiset ja tuskalliset ajatukset.




X.


Syytekirja oli taemmoeinen: tammikuun 17 paeivaenae 188' ilmoitti kaupungissa
olevan "Mauritania" nimisen hotellin isaentae poliisikamarille, ettae
siellae oli aekisti kuollut Siperiasta tullut 2:sen arvoluokan kauppias,

Ferapont Smelkof. 4:nteen poliisiosastoon kuuluvan laeaekaerin todistuksen
mukaan oli kuoleman syynae sydaenhalvaus, jonka oli aiheuttanut
liikanainen vaekevien nauttiminen, ja Smelkofin ruumis oli kolmantena
paeivaenae haudattu. Mutta neljaentenae paeivaenae Smelkofin kuoleman jaelkeen
palasi Pietarista haenen maamiehensae ja ystaevaensae, siperialainen kauppias
Timohin, joka, saatuaan tietaeae ystaevaensae kuolemasta ja sen yhteydessae
olleista asianhaaroista, ilmoitti epaeilevaensae, ettae Smelkof ei kuollut
luonnollisella kuolemalla, vaan ettae haen oli myrkytetty, ja ettae haenellae
olleet rahat ja briljanttisormus, joita ei omaisuusluettelossa naekynyt,
olivat anastetut, jonka taehden nyt olikin tutkimus toimeenpantu ja
seuraavat seikat selville saatu: Ensiksikin se seikka, joka oli tunnettu
sekae "Mauritanian" isaennaelle ettae kauppias Starikofin puotipalvelijalle,
jonka kauppiaan kanssa Smelkof oli kaupunkiin tultuansa ollut
asioissa,--nimittaein ettae Smelkofilla piti oleman pankista nostettuja
rahoja 3,800 ruplaa, mutta haenen kuolemansa jaelkeen avatussa kapsaekissae
ja lompakossa tavattiin ainoastaan 312 ruplaa 16 kopekkaa. Toiseksi,
ettae ennen kuolemaansa haen oli koko paeivaen ja yoen viettaenyt
prostitueeratun Ljubkan [diminutiivi nimestae Ljubof.] kanssa, joka oli
kaksi kertaa ollut haenen huoneessansa. Kolmanneksi, ettae taemae
prostitueerattu moei emaennaelle Smelkofille kuuluneen briljanttisormuksen.
Neljaenneksi, ettae koridoorissa palveleva tyttoe, Jefimia Botshkova,
seuraavana paeivaenae kauppias Smelkofin kuoleman jaelkeen pani
kauppapankkiin juoksevalle tilille 1800 ruplaa. Ja viidenneksi, ettae
prostitueeratun, Ljubkan, sanojen mukaan, koridooripalvelija Simon
Kartinkin oli antanut prostitueeratulle, Ljubkalle, pulverin ja kaeskenyt
kaatamaan viinilasiin sekae juottamaan sen kauppias Smelkofille, minkae
prostitueerattu Ljubka, oman tunnustuksensa mukaan, olikin tehnyt.

Syytettynae kuulusteltu, Ljubkaksi nimitetty prostitueerattu, oli
todistanut, ettae kauppias Smelkofin ollessa haureustalossa, missae haen,
kuten sanoi oli tyoeskennellyt, taemae kauppias todellakin laehetti haenet
"Mauritanian" huoneisiin rahojansa hakemaan, ja ettae avattuaan
saamallansa avaimella kauppiaan kapsaekin, haen otti sieltae kaeskyn mukaan
40 ruplaa, vaan enempaeae ei ottanut, jonka voisivat todistaa Simon
Kartinkin ja Jefimia Botshkova, kun haen oli heidaen laesnaeollessaan
kapsaekin avannut ja sulkenut ja rahat ottanut.

Mitae Smelkofin myrkyttaemiseen tulee, on prostitueerattu Ljubka
todistanut, ettae haen, Ljubka, kolmannen kerran tultuaan kauppias
Smelkofin huoneeseen, oli todellakin antanut taelle, Simon Kartinkinin
neuvon mukaan, konjakkiin sekoitettuna, jotain pulveria jota haen oli
pitaenyt unipulverina, tarkoituksella nukuttaa kauppiasta, ettae taemae
olisi pikemmin haenet paeaestaenyt, vaan ettae rahoja haen ei ollut ottanut,
ja ettae sormuksen oli Smelkof itse haenelle lahjoittanut, ensin lyoetyaeaen
haentae ja haenen sen johdosta ruvettua laehtoeae tekemaeaen.

Tutkintotuomarin syytettyinae kuulustelemat Jefimia Botshkova ja Simon
Kartinkin olivat todistaneet: Jefimia Botshkova, ettei haen mitaeaen tiedae
kadonneista rahoista ja ettei haen kaeynytkaeaen kauppiaan huoneessa, missae
Ljubka oli yksin emaennoeinyt, ja ettae siis anastuksen, jos semmoinen on
tapahtunut, on tehnyt Ljubka, tullessaan kauppiaan avaimen kanssa rahoja
noutamaan.

Taessae kohden Maslova saepsaehti ja katsahti suu auki Botshkovaan.

Kun Jefimia Botshkovalle naeytettiin haenen 1,800 ruplan
pankkitodistuksensa,--jatkoi sihteeri lukemistaan,--ja haeneltae kysyttyae,
mistae oli naein paljon rahaa saanut, haen vaeitti ansainneensa naemae rahat
12 vuoden aikana yhdessae Simonin kanssa, jonka kanssa he aikoivat mennae
naimisiin.

Syytettynae kuulusteltu Kartinkin taas, ensi kerran kuulusteltuna,
tunnusti anastaneensa rahat yhdessae Botshkovan kanssa, Maslovan
neuvosta, joka oli haureustalosta tullut ja tuonut avaimen kanssaan, ja
jakaneensa ne itsensae, Maslovan ja Botshkovan kesken; vielae haen tunnusti
antaneensa Maslovalle pulveria kauppiaan nukuttamista varten; mutta
toisessa kuulustelussa haen kielsi osanottonsa niinhyvin rahojen
anastamiseen kuin pulverin antamiseen Maslovalle, syyttaeen kaikesta vaan
Maslovaa. Botshkovan tallettamien rahojen suhteen haen todisti samaa kuin
taemaekin, eli ettae naemae rahat olivat heidaen yhteisesti ansaitsemiansa 18
vuoden palvelusaikana hotellissa, juomarahoina herrasvaeeltae.

Erityisten jutussa ilmestyvaein asianhaarain selvillesaamista varten oli
katsottu tarpeelliseksi tutkia kauppias Smelkofin ruumista, ja taetae
tarkoitusta varten tointa pidetty Smelkofin ruumiin jaelleen esille
kaivamisesta sekae sisaelmysten ja elimistoessae tapahtuneiden muutosten
tutkimisesta. Sisaelmysten tutkiminen oli antanut aihetta otaksumiseen,
ettae Smelkofin kuolema oli todellakin myrkytyksen seuraus. Sitten
seurasi syytekirjassa kertomus vastakkain kuulusteluista ja todistajain
naeytteistae. Syytekirja paeaettyi naein:

Toisen arvoluokan kauppias, Smelkof, antautuen juomiseen ja irstauteen,
ja yhtyen Kitaevan laitoksessa asuvan, Ljubkaksi kutsutun
prostitueeratun kanssa, erityisesti haeneen viehaettyneenae, antoi 17 p:nae
tammikuuta v. 188', ollen itse taessae Kitaevan haureuslaitoksessa,
yllaemainitulle Ljubka-nimiselle prostitueeratulle kapsaekkinsae avaimen ja
laehetti haenet vuokraamaansa huoneeseen hakemaan kapsaekistae maessaeaemistae
varten tarvittavia rahoja 40 ruplaa. Huoneeseen tultuansa, Katariina
Maslova, hakiessaan naeitae rahoja, teki liiton Botshkovan ja Kartinkinin
kanssa anastaaksensa kaikki Smelkofille kuuluvat rahat ja jakaaksensa ne
sitten keskenaeaen, minkae he tekivaetkin, (taessae Maslova taas saepsaehti,
jopa kavahti paikaltaankin ja lensi tulipunaseksi), jonka ohella
erityisesti Maslovalle on annettu briljanttisormus,--jatkoi
sihteeri,--ja luultavasti vaehempi summa rahaa, jonka haen on joko
kaetkenyt tai kuluttanut, ollen sinae yoenae juopuneessa tilassa.
Peittaeaekseen rikoksensa jaeljet paeaettivaet nyt rikolliset houkutella
Smelkofin jaelleen huoneeseensa ja myrkyttaeae haenet siellae Kartinkinin
hallussa olevalla pulverilla. Taessae tarkoituksessa Maslova palasi
jaelleen haureustaloon ja sai kauppias Smelkofin laehtemaeaen kanssansa
takasin "Mauritaniassa" olevaan asuntoon. Kun Smelkof palasi
huoneeseensa, niin Maslova, saatuaan Kartinkiniltae mainitun pulverin,
sekotti sen viinilasiin, jonka antoi Smelkofin juotavaksi ja josta
seurasi kuolema Smelkofille.

Taemaen perustuksella syytetaeaen Simon Kartinkin, talonpoika Borkin
kylaestae, 33 vuotias, kaupunkilaisnainen Jefimia Ivanovna Botshkova, 43
vuotias, ja kaupunkilaisnainen Katariina Mihailovna Maslova, 27 vuotias,
rikoksellisina siitae, ettae he 17 p:nae tammikuuta v. 188' yhteisesti,
anastettuansa kauppias Smelkofin rahat, kaikkiaan 2,500 ruplaa,
tappamisen aikomuksessa ja rikoksen peittaemisen tarkoituksessa juottivat
kauppias Smelkofille myrkkyae, josta seurasi haenen kuolemansa.

Taemmoeinen rikos on edellytetty rikoslain 1455 luvussa. Johon naehden ja
katsoen rangaistuksen taeytaentoeoenpanoa koskevan asetuksen sen-ja-sen
luvun maeaeraeyksiin talonpoika Simon Kartinkin, Jefimia Botshkova ja
kaupunkilaisnainen Katariina Maslova katsotaan kuuluviksi piirioikeuden
tuomiovallan alaisiksi valamiesten myoetaevaikutuksella.

Naein lopetti sihteeri pitkaen syytekirjan lukemisen, ja, pannen arkit
kokoon, istahti paikallensa suoristellen molemmin kaesin pitkaeae
tukkaansa. Kaikilta paeaesi helpoituksen huokaus naehdessaeaen
mielihyvaeksensae, ettae nyt oli alkanut rikoksen tutkiminen, ja ettae kohta
oli kaikki selviaevae, ja oikeus paeaesevae valtaan. Ainoastaan Nehljudof
ajatteli toisin: Haen oli aivan kauhistuksissaan siitae, ettae Maslova,
sama jonka haen tunsi 10 vuotta sitten viattomana ja ihanana tyttoenae, oli
voinut tehdae naein.




XI.


Kun syytekirja oli luettu, puheenjohtaja, neuvoteltuaan jaesenten kanssa,
kaeaentyi Kartinkinin puoleen tavalla, joka selvaesti ilmaisi, ettae nyt me
jo saamme varmasti ja perin pohjin tietaeae kaikki tyyni.

--Talonpoika Simon Kartinkin,--sanoi haen kallistuen vasemmalle.

Simon Kartinkin nousi eteenpaein kumartuneena ja jaennitti taas kaesiaensae
kiinni housunpoimuihin, samat nytkytykset yhae poskissansa.

--Teitae syytetaeaen siitae, ettae te 17 p:nae tammikuuta vuonna 188' yhdessae
Jefimia Botshkovan ja Katariina Maslovan kanssa anastitte kauppias
Smelkofin kapsaekistae haenelle kuuluvat rahat ja sitten toitte pulverin ja
houkuttelitte Katariina Maslovan antamaan kauppias Smelkofille myrkkyae,
viinilasiin sekotettuna, josta seurasi Smelkofin kuolema. Tunnustatteko
itsenne syylliseksi?--sanoi haen kallistuen takasin oikealle puolelle.

--Vielae vaehae, onhan meidaen asiamme palvella vieraita...

--Siitae puhumme sitten. Tunnustatteko itsenne syylliseksi?

--Enpae suinkaan. Minae ainoastaan...

--Siitae puhumme sitten. Tunnustatteko itsenne syylliseksi?--toisti
puheenjohtaja rauhallisesti ja varmasti.

--Enhaen mitenkaeaen voi sitae tehdae, sillae... Taaskin hypaehti
oikeudenpalvelija Simon Kartinkinin luo ja traagillisella kuiskauksella
pysaeytti haenet.

Puheenjohtaja, siirtaemaellae sen kaeden, jossa piti paperia, toiseen kohti,
ilmaisi taemaen seikan nyt paeaettyneeksi, ja kaeaentyi Jefimia Botshkovan
puoleen.

--Jefimia Botshkova, teitae syytetaeaen siitae, ettae 17 paeivaenae tammikuuta
vuonna 188', "Mauritanian" hotellissa, yhdessae Simon Kartinkinin ja
Katariina Maslovan kanssa anastitte kauppias Smelkofin kapsaekistae rahat
ja kantasormuksen, ja jaettuanne anastetun tavaran keskenaenne, juotitte
rikoksen peittaemiseksi Smelkofille myrkkyae, josta seurasi haenen
kuolemansa. Tunnustatteko itseaenne syylliseksi?

--En ole missaeaen kohti syyllinen,--sanoi rivakkaasti ja varmasti
syytetty.--Huoneeseen en ole jalallanikaan astunut... Mutta kun tuo
riivioe sinne tuli, niin haen se kaikki tekikin.

--Siitae saatte sitte puhua,--sanoi puheenjohtaja yhtae pehmeaesti ja
varmasti.--Ette siis tunnusta syyllisyyttaenne?

--Minae en ole ottanut rahoja, enkae juottanut, on ole huoneessa
kaeynytkaeaen. Jos olisin kaeynyt, kyllae olisin tuon tuossa potkaissut ulos.

--Ettekoe tunnusta itseaenne syylliseksi?

--En ikinae maailmassa.

--Hyvae on.

--Katariina Maslova,--alkoi puheenjohtaja, kaeaentyen kolmannen syytetyn
puoleen:--teitae syytetaeaen siitae, ettae tultuanne haureuslaitoksesta
"Mauritanian" hotelliin, tuoden muassanne kauppias Smelkofin kapsaekin
avaimen, anastitte taestae kapsaekistae rahoja ja kantasormuksen,--sanoi haen
aivan kuin ulkolaeksyae lukien ja kallistaen samalla korvaansa vasemmalla
istuvan jaesenen puoleen, joka ilmoitti, ettae todistusesineiden
luettelosta paeaettaeen taeaeltae puuttui vielae laeaekepullo,--anastitte
kapsaekistae rahat ja kantasormuksen,--toisti puheenjohtaja:--ja
jaettuanne anastetun tavaran ja sitten jaelleen tultuanne kauppias
Smelkofin kanssa "Mauritanian" hotelliin, juotitte Smelkofille
myrkkyjuoman, josta seurasi haenen kuolemansa. Tunnistatteko itsenne
syylliseksi?

--En ole syypaeae mihinkaeaen,--sanoi Maslova nopeasti,--mitae alusta puhuin,
sitae puhun nytkin, ettae en ja en ja en, ja sormuksen haen itse minulle
antoi.

--Ettekoe tunnusta anastaneenne 2,600 ruplaa?--kysyi puheenjohtaja.

--Johan sanoin, etten ole ottanut muuta kuin 10 ruplaa.

--Tunnustattekos antaneenne kauppias Smelkofille myrkkylasin?

--Tunnustan, Mutta minae luulin, kuten minulle oli sanottu, ettae se oli
unijuomaa, ettei siitae mitaeaen pahaa tule. En aikonut enkae tahtonut.
Sanon Jumalan nimessae, etten tahtonut,--sanoi haen.

--Ette siis tunnusta itseaenne syylliseksi kauppias Smelkofin rahojen ja
sormuksen anastamiseen,--sanoi puheenjohtaja.--Vaan tunnustatte
antaneenne pulverin?

--Sen kyllae tunnustan, mutta minae luulin sen unipulveriksi. Annoin, ettae
haen nukkuisi,--en tahtonut enkae aikonut.

--Hyvae on, sanoi puheenjohtaja, naehtaevaesti tyytyvaeisenae tutkimuksen
tuloksiin.--Kertokaa nyt siis, kuinka asia oli,--sanoi haen nojaten
taaksepaein ja pannen molemmat kaetensae poeydaelle.--Kertokaa kaikki tyyni,
niinkuin se oli. To voitte, avomielisesti tunnustamalla, lieventaeae
kohtaloanne.

Maslova katseli yhae suoraan puheenjohtajan silmiin ja oli vaiti.

--Kertokaa kuinka asia oli.

--Kuinkako oli?--alkoi Maslova aekkiae nopeasti.--Tulin hotelliin, minut
saatettiin huoneeseen, siellae oli haen, ja jo hyvin juopuneena.--Maslova
lausui _haen_-sanan erityisellae kauhulla, silmiaensae suurentaen.--Minae
tahdoin laehteae, haen ei paeaestaenyt.

Maslova vaikeni ikaeaenkuin olisi kadottanut ajatuksensa johdon tai
muistanut muuta.

--Entae sitten?

--Sitten oltuani siellae jonkun aikaa, laeksin pois.

Samassa yleisen syyttaejaen apulainen puolittain kohosi, luonnottomasti
nojaten toiseen kyynaespaeaehaensae.

--Teillae on jotakin kysyttaevaeae,--sanoi puheenjohtaja, ja taemaen vastattua
myoentaevaesti osotti liikkeellaeaen, ettae nyt haen saattoi tehdae
kysymyksensae:

--Haluaisin tehdae kysymyksen: oliko syytetty ennestaeaen tuttu Simon
Kartinkinin kanssa?--sanoi syyttaejaen apulainen katsomatta Maslovaan.

Ja tehtyaeaen taemaen kysymyksensae puristi huulensa yhteen ja rypisti
otsansa.

Puheenjohtaja toisti kysymyksen. Maslova tuijotti saeikaehtyneenae
syyttaejaen apulaiseen.

--Simoninko kanssa? Olin,--sanoi haen.

--Tahtoisin edelleen tietaeae, mitae lajia taemae syytetyn tuttavuus
Kartinkinin kanssa on oikeastaan ollut. Ovatkohan he useinkin tavanneet
toisiansa?

--Mitaekoe lajia tuttavuutta? Kaevi minua noutamassa hotellivieraiden luo,
ei sen kummempaa tuttavuutta--vastasi Maslova, katsellen levottomasti
vuoroin puheenjohtajaan ja vuoroin syyttaejaen apulaiseen.

--Haluaisin tietaeae, miksi Kartinkin haki vieraiden luo yksinomaan
Maslovaa eikae muita tyttoejae?--sanoi syyttaejaen apulainen rypistyen taas
miettivaeisen naekoeiseksi, hieno Mefiston hymy huulilla.

--En tiedae. Mistae sen tietaeisin,--vastasi Maslova, pelaestyneenae
katsahtaen ympaerilleen ja hetkeksi pysaehtaeen katseensa Nehljudofiin:--
kenen tahtoi, sen kutsuikin.

"Olisiko todellakin tuntenut?" ajatteli Nehljudof kauhistuneena,
tuntien, kuinka veri toermaesi haenen kasvoihinsa; mutta Maslova, panematta
haeneen suurempaa huomiota kuin muihin, heti kaeaentyi toisaanne ja katsoi
taas pelokkaan naekoeisenae syyttaejaen apulaiseen.

--Syytetty naein ollen kieltaeae olleensa minkaeaenlaisissa laehemmissae
suhteissa Kartinkiniin. Hyvae on. Muuta ei minulla ole kysyttaevaeae.

Ja syyttaejaen apulainen otti samassa kyynaespaeaensae pois pulpetiltaan
kirjoittaakseen jotakin muistiin. Mutta oikeastaan haen ei kirjoittanut
niin mitaeaen, vaan ainoastaan paineli kynaellae entisiae kirjaimia
muistiinpanoissaan. Haen oli naehnyt kuinka yleiset syyttaejaet ja
asianajajat aina tekevaet: taitavan kysymyksen tehtyaensae kirjoittavat
puheeseensa huomautuksen, jonka sitten on musertaminen vastustaja.

Puheenjohtaja ei kaeaentynyt heti syytetyn puoleen, koska paraillaan
kyseli lasisilmaeiseltae jaeseneltae, oliko taemae suostuvainen siihen
kysymysten jaerjestykseen, joka oli jo edeltaepaein valmistettu ja
kirjoitettu.

--Mitaes sitten tapahtui?--kysyi puheenjohtaja edelleen.

--Tulin kotiin,--jatkoi Maslova jo vaehaen rohkeammin ja vaan
puheenjohtajaan katsellen:--annoin rahat emaennaelle ja panin maata. Mutta
juuri kun olin nukkunut, heraettaeae minut palvelustyttoemme Berta. "Kaeyhaen
sisaeaen, kauppiaasi on jaelleen tullut". En olisi tahtonut tulla esille,
mutta emaentae kaeski. Salissa oli _haen_,--Maslova lausui haen-sanan taas
ilmeisellae kauhulla,--_haen_ yhae juotti meidaen tyttoejaemme, ja olisi
sitten laehettaenyt enemmaen viiniae hakemaan, mutta rahat olivat lopussa.
Emaentae ei luottanut haenelle velaksi. Ja silloin laehetti haen minut
hotellihuoneeseensa, sanoen missae rahat olivat ja kuinka paljon piti
ottaa. Niin minae sitten laeksin.

Puheenjohtaja kuiskutteli paraikaa vasemmalla puolella istuvan jaesenen
kanssa eikae kuullut, mitae Maslova puhui, mutta naeyttaeaeksensae, ettae haen
oli kaikki kuullut, haen kertoi Maslovan viimeiset sanat:

--Niin sitten laeksitte. No, entae sitten--sanoi haen.

--Tulin ja tein kaikki niinkuin haen oli kaeskenyt. Menin huoneeseen. En
mennyt yksin, vaan kutsuin mukaani Simon Mihailovitshin ja haenet,--sanoi
Maslova osoittaen Botshkovaan.

--Se valehtelee. En ole jalallanikaan astunut...--alkoi Botshkova, mutta
haenet keskeytettiin.

--Heidaen laesnaeollessaan otin neljae kymmenen ruplan seteliae,--jatkoi
Maslova rypistaeen silmiaeaen ja katsomatta Botshkovaan.

--Eikoe syytetty, ottaessaan 40 ruplaa, huomannut kuinka paljon rahoja
oli kaikkiaan,--kysyi syyttaejae uudelleen.

Maslova saepsaehti heti kun syyttaejae vaan kaeaentyi haenen puoleensa. Haen
tunsi taemaen tarkoittavan haenelle pahaa, vaikkei ymmaertaenytkaeaen
kuinka.--En laskenut rahoja, naein vaan, ettae siellae oli sataruplasia.

--Syytetty siis naeki sataruplasia,--minulla ei ole muuta kysyttaevaeae.

--No toitteko rahat, jatkoi puheenjohtaja kelloansa katsoen.

--Toin.

--Entae sitten?--kysyi puheenjohtaja.

--Sitten haen taas otti minut luoksensa,--sanoi Maslova.

--No kuinka te sitten annoitte haenelle viinissae pulveria?--kysyi
puheenjohtaja.

--Kuinkako annoin? Kaasin viiniin ja annoin.

--Miksi annoitte?

Maslova huokasi raskaasti ja syvaeaen vastaamatta ensin mitaeaen.

--Kauppias ei tahtonut mitenkaeaen paeaestaeae minua,--sanoi haen
vihdoin.--Vaesyin lopulta haenen kanssansa. Tulin kaeytaevaeaen ja sanoin
Simon Mihailovitshille: "kunpa se edes paeaestaeisi minut. Olen vaesynyt".
Taehaen Simon Mihailovitsh sanoi: "mekin olemme haeneen kyllaestyneet. Me
tahdomme antaa haenelle unipulveria; kun haen nukkuu, paeaeset sinaekin
menemaeaen." Minae sanoin; "no hyvae"; en luullut pulveria vaaralliseksi.
Haen antoikin sen minulle. Minae tulin, haen makasi vaeliseinaen takana, ja
kaeski paikalla tuomaan itsellensae konjakkia. Minae otin poeydaeltae pullon
samppanjakonjakkia, kaasin kahteen lasiin, toiseen itselleni toiseen
haenelle, ja karistin haenen lasiinsa pulverin ja annoin haenelle. Kyllae en
olisi antanut, jos vaan tiesin.

--Entae sormus, kuinka se oli joutunut kaesiinne?--kysyi puheenjohtaja.

--Sormuksen haen itse lahjoitti minulle.

--Milloin se tapahtui?

--Kun tulimme haenen huoneeseensa, aijoin minae laehteae pois, mutta haen loei
minua paeaehaen ja saerki kampani. Minae suutuin ja tahdoin laehteae koko
talosta. Silloin haen otti sormestaan sormuksen ja lahjoitti sen minulle,
etten vaan olisi laehtenyt,--sanoi Maslova.

Yleisen syyttaejaen apulainen kohosi jaelleen istuimellaan ja yhae samalla
teeskennellyn viattomalla tavalla pyysi saada tehdae vielaekin muutamia
kysymyksiae, ja luvan saatuaan ja paeaetaeaen kallistaen kirjaillun
kauluksensa yli, kysyi:

--Tahtoisin tietaeae, kuinka kauan syytetty oli kauppias Smelkofin
huoneessa.

Taas tuli Maslovaan pelko, ja levottomasti katsahtaen syyttaejaen
apulaisesta puheenjohtajaan, haen sanoi kiireisesti:

--En muista kuinka kauan.

--Muistaako syytetty kaeyneensae missaeaen muualla hotellissa, sittenkuin
oli tullut kauppias Smelkofin huoneesta.

Maslova jaei miettimaeaen.

--Viereisessae tyhjaessae huoneessa kaevin,--sanoi haen.

--Missae tarkoituksessa siellae kaevitte?--kysyi syyttaejaen apulainen
huomaamattansa kaeaentyen jo suoraan Maslovan puoleen.

--Jaerjestaeaekseni pukuani ja odotellakseni ajuria.

--Entae Kartinkin, oliko haen huoneessa syytetyn kanssa, vai ei?

--Tuli haenkin sinne.

--Mitae varten?

--Kauppiaalta oli jaeaenyt samppanjakonjakkia, me yhdessae joimme sen
loppuun.

--Vai joitte yhdessae. Hyvae on.

--Puhelitteko jotain Simonin kanssa, ja mitae?

Maslova rypisti aekkiae silmaensae, saevaehti punaseksi ja sanoi nopeasti:
mitae minae olisin puhunut? En ole mitaeaen puhunut. Olen kertonut aivan
niinkuin oli. Enkae tiedae mistaeaen muusta. Tehkaeae minun kanssani mitae
tahdotte. Syyllinen en ole, siinae kaikki.

--Minulla ei ole muuta kysyttaevaeae,--sanoi yleinen syyttaejae
puheenjohtajalle, ja luonnottomasti kohauttaen olkapaeitaensae alkoi
kiireisesti kirjoittaa puheeseensa taetae syytetyn omaa tunnustusta, jonka
mukaan haen oli Simonin kanssa kaeynyt tyhjaessae huoneessa.

Syntyi aeaenettoemyys.

--Eikoe teillae ole mitaeaen lisaettaevaeae?

--Olen sanonut kaikki,--vastasi Maslova huoaten ja istui.

Taemaen jaelkeen puheenjohtaja kirjoitti jotain paperiinsa, ja otettuaan
huomioon vasemmalla puolella istuvan jaesenen kuiskauksen, ilmoitti
istunnon keskeytyvaen 10 minuutiksi, nousi nopeasti ja laeksi ulos
salista. Puheenjohtajan ja vasemmalla puolella istuvan jaesenen
keskinaeinen kuiskutus oli koskenut sitae seikkaa, ettae taemae jaesen oli
tuntenut vatsanipistyksiae ja halusi sen johdosta suorittaa pienen
hieronnan ja juoda tippoja. Taemaen haen ilmoitti puheenjohtajalle, ja
haenen pyynnoestaeaen nyt tehtiinkin keskeytys.

Tuomarien jaelkeen nousivat valamiehet, asianajajat, todistajat, ja,
tuntien mielihyvaeae osaksi jo suoritetun taerkeaen tehtaevaen johdosta,
rupesivat kaeyskentelemaeaen sinne taenne.

Nehljudof tuli valamiesten huoneeseen ja istahti ikkunan aeaereen.




XII.


Niin, se oli siis todellakin Katjusha.

Nehljudofin suhteet Katjushaan olivat taemmoeiset.

Ensi kerran Nehljudof naeki Katjushan silloin, kuin haen kolmatta vuotta
yliopistossa ollessaan, valmistellen vaeitoeskirjaansa maanomistuksesta,
vietti kesaeae taetiensae luona. Tavallisesti haen oli kesaeae aeitinsae ja
sisarensa kanssa aeidin omistamalla suurella maatilalla Moskovan laehellae.
Mutta taenae vuonna oli sisar mennyt naimisiin, ja aeiti matkustanut
ulkomaille kylpemaeaen. Ja kun Nehljudofin oli kirjoittaminen
vaeitoeskirjaansa, paeaetti haen asettua kesaeksi taetiensae luo. Heidaen
luonansa, heikaelaeisessae eraemaassa, oli hiljaista elaeae, eikae ollut tietoa
huvituksista; taedit paeaelliseksi rakastivat hellaesti veljenpoikaansa ja
perillistaeaen, ja haenkin puolestaan rakasti heitae, rakasti heidaen
elaemaensae vanhanaikaisuutta ja yksinkertaisuutta.

Taenae kesaenae taeaellae taetien luona eli Nehljudof siinae ylevaen innostuksen
kehityskaudessa, jolloin nuorukainen ensi kerran, ei syrjaeisestae
vaikutuksesta, vaan omin paeinsae tuntee elaemaen koko ihanuuden ja
taerkeyden, ja sen tehtaevaen koko merkityksen, joka siinae on ihmisellae
edessaeaen, naekee mahdolliseksi sekae oman ettae koko maailman loppumattoman
taeydellisentymisen, ja antautuu taehaen taeydellisentymiseen ei ainoastaan
toivoen, vaan varmaan tietaeen kerran saavuttavansa sen taeydellisyyden,
jota mielessaeaen kuvailee. Taenae vuonna, vielae yliopistossa ollessaan, haen
luki Spencerin yhteiskuntaopin ja Spencerin mielipiteet maanomistuksesta
tekivaet haeneen suuren vaikutuksen, erittaeinkin siksi, ettae haen itse oli
suurviljelystae harjoittavan maatilan perillinen. Haenen isaensae ei ollut
rikas, vaan haenen aeitinsae oli myoetaejaeisinae saanut 10 tuhatta desjatinaa
maata. Ensi kerran haen silloin ymmaersi yksityisen maanomistuksen koko
julmuuden ja vaeaeryyden, ja ollen niitae ihmisiae, joille uhrautuminen
jonkun siveellisen tarkoituksen nimessae tuottaa suurinta henkistae
nautintoa, haen paeaetti olla kaeyttaemaettae hyvaekseen omistusoikeuttaan
maahan ja antoikin silloin isaenperintoenae saamansa maan talonpojille.
Taestae aineesta haen nyt kirjoitti yliopistossa.

Haenen elaemaensae oli taehaen aikaan muodostunut taetien luona taemmoeiseksi:
haen nousi hyvin varhain, joskus 3 aikaan aamulla, ja meni ennen auringon
nousua uimaan jokeen vuoren alla; toisinaan ei ollut vielae aamusumukaan
haeipynyt ja palatessa huuru vielae helkkyi ruohossa ja kukkasissa. Joskus
aamusin, kahvin juotuansa, haen istahti kirjoittamaan vaeitoeskirjaansa tai
lukemaan tarpeellisia laehdeteoksia, mutta sattui myoeskin usein, ettae haen
lukemisen ja kirjoittamisen asemesta jaelleen laeksi kotoa ja harhaili
pitkin metsiae ja ahoja. Ennen paeivaellistae haen nukahti johonkin puutarhan
pimentoon, sitten paeivaellisillae haen huvitti ja nauratti iloisuudellaan
taetejae, sitten teki ratsastus- tai veneretkiae ja illalla jaelleen luki
tai istui taetien kanssa pasianssia panemassa. Usein oeisin, erittaeinkin
kuutamon aikana, haen ei voinut nukkua vaan siksi, ettae tunsi liian
valtavasti uhkuvaa elaemaeniloa, ja unen asemesta, joskus aamun
valkenemiseen saakka, kaeyskenteli puutarhassa mietiskellen ja
haaveksien.

Naein onnellisesti ja rauhallisesti haen eli ensimaeisen kuukauden
olostansa taetien luona, ollenkaan huomaamatta tummasilmaeistae,
vikkelaejalkaista Katjushaa, tuota tyttoeae, josta ei voinut sanoa oliko
haen piika vai ottotyttoe.

Nehljudof oli kasvatettu aeitinsae siipien suojassa ja oli taehaen aikaan,
eli 19:n vuotiaana, aivan viaton nuorukainen. Haen ihanteli naista
ainoastaan tulevana vaimonansa. Kaikki naiset, jotka haenen kaesityksensae
mukaan eivaet saattaneet tulla haenen vaimokseen, olivat haenelle ihmisiae
eikae naisia. Mutta kaevi niin, ettae taenae kesaenae, helatorstaina, tuli
taetien luo naapurin rouva lapsineen: kahden neitosen, lyseolaisen ja
heidaen luonaan asuvan nuoren, talonpoikaista syntyperaeae olevan
taiteilijan kanssa.

Teenjuonnin jaelkeen ruvettiin vastaniitetyllae nurmikolla talon edustalla
leskeae juoksemaan. Katjusha otettiin myoeskin mukaan. Muutamien vaihtojen
jaelkeen joutui Nehljudof juoksemaan Katjushan kanssa. Katjusha oli aina
haentae miellyttaenyt, mutta haenen ei ollut paeaehaenkaeaen paelkaehtaenyt, ettae
heidaen vaelillaeaen voisi syntyae mitaeaen erikoisia suhteita.

--No noitapa ei nyt mikaeaen saa kiinni,--puhui leskeksi jaeaenyt iloinen
taiteilija, joka osasi hyvin pian juosta lyhyillae ja paksuilla
vaenkylaesaeaerillaeaen.

--Ei, elleivaet satu kaatua kumpsahtamaan.

--Aelkaeae luulkokaan saavanne kiinni.

--Yks, kaks, kolme!

Lyoetiin kolmasti kaemmeniae yhteen. Vaivoin hilliten nauruansa Katjusha
vaihtoi nopeasti paikkaa Nehljudofin kanssa ja puristaen kovan
karkealla, pienellae kaedellaeaen haenen suurta kaettaensae, laehti juoksemaan
vasemmalle, taerkaettyjen alushameiden kahistessa.

Nehljudof osasi juosta nopeasti eikae olisi millaeaen muotoa tahtonut
joutua tappiolle taiteilijan rinnalla. Katsottuaan taaksensa haen naeki
taiteilijan koettavan ottaa kiinni Katjushaa, mutta taemae, nopeasti
vilistaeen notkean nuorilla jaloillaan, ei antautunut haenelle, vaan
loittoni vasemmalle. Edessae oli sireenipehko, jota kauemmas ei kukaan
ollut juossut, mutta Katjusha, katsahtaen Nehljudofiin, antoi taelle
merkin paeaellaeaen, ettae he yhtyisivaet pehkon takana. Nehljudof ymmaersi
haenet ja juoksi sireenipensaitten taa. Mutta taeaellae pensaiden takana oli
haenelle tuntematon oja, taeynnaensae nokkosia: haen kompastui siihen,
putosi, poltti kaetensae ja sai ne maeriksi illan kasteesta; kohta haen
kuitenkin kimposi nauraen yloes, korjasi pukunsa ja juoksi aukealle
paikalle. Katjusha, ilosta loistaen, silmaet mustina kuin kastunut
viinamarja, lensi haentae vastaan. He juoksivat yhteen ja tarttuivat
toistensa kaesiin.

--Poltitte kaetenne, mitae?--sanoi haen korjaten vapaalla kaedellaeaen
palmikkoa, hyvin hengaestyneenae, ja katsoi hymyillen Nehljudofia alhaalta
yloes, suoraan silmiin.

--Enhaen tiennytkaeaen, ettae taeaellae oli oja,--sanoi Nehljudof myoeskin
hymyillen ja paeaestaemaettae Katjushan kaettae.

Katjusha siirtyi laehemmaeksi haentae, ja haen, itsekaeaen tietaemaettae kuinka se
tapahtui, kallisti kasvonsa Katjushan puoleen; toinen ei vaeistynyt;
silloin haen puristi lujemmin Katjushan kaettae ja suuteli haentae huulille.

--Hyvae ihme!--sanoi Katjusha ja nopeasti irrottaen kaetensae juoksi haenen
luotaan pois.

Sireenipensaasta haen taittoi kaksi valkoista, jo osaksi karissutta
sireeniterttua, ja viuhtoen niillae hehkuvia kasvojaan, katsahdellen
Nehljudofiin ja rivakkaasti heilutellen kaesiaeaen edessaensae, meni takasin
leikkivien luo.

Taestae laehtien Nehljudofin ja Katjushan vaeliset suhteet muuttuivat
entisestaeaen ja sijaan tuli se erikoissuhde, joka on olemassa viattoman
nuoren miehen ja samallaisen viattoman tytoen vaelillae, jotka viehaettaevaet
toinen toistaan.

Kun Katjusha vaan tuli huoneeseen, taikka vaan kaukaakin naekyi haenen
valkonen esiliinansa, heti muuttui Nehljudofille kaikki
paeivaenpaisteiseksi, kaikki tuli huvittavammaksi, hauskemmaksi,
merkitsevaemmaeksi, koko elaemae kaevi iloisammaksi. Samaa tunsi Katjushakin.
Mutta ei ainoastaan Katjushan laeheisyys tehnyt Nehljudofiin taetae
vaikutusta; saman vaikutuksen haeneen teki pelkkae tieto, ettae taemae
Katjusha oli olemassakin, ja Katjushaan taas, ettae Nehljudof oli
olemassa. Jos Nehljudof oli saanut ikaevaen kirjeen aeidiltaensae, tai haenen
vaeitoeskirjansa ei tahtonut luistaa, tai haen muuten tunsi nuoren ihmisen
aiheetonta surua, silloin ei tarvinnut muuta kuin muistaa, ettae Katjusha
on olemassa ja ettae haen saa kohta taemaen naehdae, niin kaikki huoli oli
kuin pois puhallettu.

Katjushalla oli paljon talouspuuhia, mutta haen ennaetti suorittaa kaikki
ja vapaina hetkinaeaen haen lueskeli. Ja Nehljudof antoi haenelle
Dostojefskin ja Turgenjefin teoksia, joita oli itse juuri lukenut.
Katjushaa miellytti enin kaikista Turgenjefin "Suvanto". Keskustelut
heidaen vaelillaeaen olivat katkonaisia, ja tapahtuivat satunnaisesti
tavatessa, milloin kaeytaevaessae, milloin balkongilla, milloin pihalla,
mutta joskus taetien vanhan sisaepiian, Matrjona Pavlovnan huoneessa.
Katjusha asui taemaen kanssa, ja heidaen pieneen huoneeseensa Nehljudof
tuli joskus juomaan teetae. Naemaet Matrjona Pavlovnan laesnaeollessa
tapahtuvat keskustelut olivatkin kaikkein hauskimmat. Vaikeampi oli
puhella silloin, kuin he olivat kahdenkesken. Heti alkoivat silloin
silmaet haastella jostakin ihan toisesta, jostakin paljon taerkeaemmaestae
kuin se, mistae suu puhui; huulet tahtoivat rypistyae ja rupesi tuntumaan
tukalalta, ja heidaen oli kiireesti erkaneminen.

Taemmoeisinae jatkuivat suhteet Nehljudofin ja Katjushan vaelillae koko sinae
aikana, jona haen ensi kertaa oleskeli taetien luona. Taedit huomasivat
asian laidan, saeikaehtivaet, ottivat ja kirjoittivat siitae ulkomaille
ruhtinatar Helena Ivanovnalle, Nehljudofin aeidille. Taeti Maria Ivanovna
pelkaesi, ettae Dmitrij alkaisi pitaeae yhteyttae Katjushan kanssa. Mutta
haenen pelkonsa oli turha: Nehljudof, tietaemaettae itsekaeaen siitae, rakasti
Katjushaa, niinkuin rakastavat toisiansa viattomat ihmiset, ja haenen
rakkautensa oli sekae haeneen itseensae ettae Katjushaan naehden paraana
takeena siitae, ettei mitaeaen lankeemista tulisi tapahtumaan.
Nehljudofilla ei ollut minkaeaenlaista halua ruumiillisesti omistaa
Katjushaa; paeinvastoin, haentae kauhistutti ajatella semmoista suhdetta
mahdolliseksikaan Katjushaan. Paljoa perusteellisempi oli runollisen
Sofia Ivanovnan pelko, ettae Dimitrij, kokonainen ja paeaettaevaeinen kuin
olikin luonteeltaan, rakastuisi tyttoeoen ja vaelittaemaettae taemaen
syntyperaestae ja asemasta paeaettaeisi mennae haenen kanssaan naimisiin. Jos
Nehljudof olisi siihen aikaan selvaesti tajunnut oman rakkautensa
Katjushaan, ja erittaeinkin, jos haentae olisi koetettu saada vakuutetuksi
siitae, ettei haen mitenkaeaen voi eikae saa yhdistaeae kohtaloansa taemaen tytoen
kanssa, niin olisi helposti voinut tapahtua, ettae haen, kaikessa
suorasuuntaisuudessaan, ei olisi naehnyt olevan mitaeaen syytae olla
menemaettae naimisiin tytoen kanssa, olipa taemae kuka tahansa, jos haen itse
vaan rakasti tyttoeae. Mutta taedit eivaet puhuneet haenelle mitaeaen
pelostansa, ja niin haen laehti, tietaemaettae omasta rakkaudestaan
Katjushaan.

Haen oli siinae varmassa luulossa, ettei haenen tunteensa Katjushaa kohtaan
ole muuta kuin vaan sitae samaa elaemaenilon tunnetta, joka silloin taeytti
koko haenen olentonsa. Mutta kun haen jo teki laehtoeaensae, ja Katjusha,
seisten taetien kanssa portailla, saattoi haentae mustine, vaehaen kieroine,
kyyneleisine silminensae, tunsi haen kuitenkin luopuvansa jostakin
ihanasta, kalliista, joka ei koskaan voisi enaeae uudistua. Ja haen tuli
hyvin surulliseksi.

--Hyvaesti, Katjusha, kiitos kaikesta, sanoi haen Sofia Ivanovnan
pitsimyssyn ylitse, istuutuen rattaille.

--Hyvaesti jaeaekaeae, Dmitrij Ivanovitsh,--sanoi Katjusha miellyttaevaellae,
hyvaeilevaellae aeaenellaeaen, ja, pidaetellen silmiin tulvaavia kyyneleitae,
juoksi eteiseen, missae haen saattoi vapaasti itkeae.




XIII.


Siitae saakka ei Nehljudof kolmeen vuoteen naehnyt Katjushaa. Ja he
tapasivat toisensa vasta silloin kuin haen, vastanimitettynae upseerina,
matkalla armeijaan, poikkesi taetien luo jo ihan toisellaisena kuin kolme
vuotta sitten viettaeessaeaen heillae kesaeae.

Silloin haen oli ollut rehellinen, altis nuorukainen, joka oli valmis
antautumaan kaikkiin hyviin toimiin; nyt haen oli siveellisesti
turmeltunut, hienostunut egoisti, joka rakasti vaan omaa nautintoansa.
Silloin oli Jumalan maailma naeyttaenyt salaperaeiseltae arvoitukselta, jota
haen ilolla ja innolla koetti selitellae;--nyt oli taessae elaemaessae kaikki
yksinkertaista ja selvaeae ja sen koko maeaeritelmaenae olivat vaan ne
olosuhteet, joissa haen itse eli. Silloin oli tarpeen yhteys luonnon
kanssa ja seurustelu haentae ennen elaeneiden, ajatelleiden ja tunteneiden
ihmisten kanssa, (filosofia, runous);--nyt olivat tarpeellisia ja
taerkeitae vaan inhimilliset laitokset ja seurustelu toverien kanssa.
Silloin haen kuvaili naista salaperaeiseksi ja ihanaksi olennoksi,
ihanaksi juuri taemaen salaperaeisyyden vuoksi;--nyt merkitsi nainen,
jokainen nainen paitsi omaisia ja ystaevaein vaimoja, jotakin perin
maeaeraettyae: nainen oli yksi parhaimpia keinoja jo koetun nautinnon
saamiseen. Silloin ei ollut tarvis rahoja ja olisi voinut olla ottamatta
kolmattakaan osaa siitae, mitae aeiti antoi, oli mahdollista luopua
isaenperinnoestae ja antaa se talonpojille;--nyt eivaet tahtoneet riittaeae ne
1,500 ruplaa kuukaudessa, jotka aeiti antoi, ja taemaen kanssa alkoi jo
syntyae ikaeviae keskusteluja rahojen johdosta. Silloin haen piti oikeana
minuutenansa henkistae olemustaan; nyt haen piti olemuksenaan omaa
tervettae, reipasta elaeimellistae minuuttansa.

Ja koko taemae hirveae muutos oli haenessae tapahtunut ainoastaan sen taehden,
ettae haen lakkasi uskomasta itseaensae ja alkoi uskoa toisia. Ja haen
lakkasi uskomasta itseaensae ja alkoi uskoa toisia sentaehden, ettae
elaeminen uskoen itseaensae oli liian vaikeata: uskoen itseaensae ei voinut
mitaeaen kysymystae ratkaista elaeimellisen minuuden hyoedyksi, joka haki
keveitae iloja, vaan melkein aina sitae vastaan; mutta uskoen toisia ei
tarvinnut ensinkaeaen mitaeaen ratkaista,--kaikki oli jo ratkaistu, ja
ratkaistu aina vasten henkistae olemusta ja elaeimellisen minuuden
hyvaeksi. Eikae siinae kyllae: uskoen itseaensae haen oli aina ihmisten tuomion
alaisena,--uskoen toisia haentae hyvaeksyivaet kaikki ympaerillaeolijat.

Niinpae Nehljudofin ajatellessa, lukiessa, puhuessa Jumalasta,
totuudesta, rikkaudesta, koeyhyydestae,--oli kaikkein mielestae aika ja
paikka siihen huonosti valittu, jopa pitivaet sitae vaehaen lystimaeisenae, ja
sekae aeiti ettae taeti sanoivat haentae hyvaentahtoisella ivalla _notre cher
philosophe'_ksi; mutta kun haen luki romaaneja, kertoi epaeillyttaeviae
pilajuttuja, kaevi ranskalaisessa varieteessae ja iloisena teki naeistae
naekemistaeaen tiliae, silloin kaikki ylistelivaet ja kannattivat haentae. Kun
haen piti tarpeellisena rajoittaa tarpeitansa, kaeytti vanhaa sinelliae
eikae juonut viiniae,--pitivaet sitae kaikki kummallisuutena ja
jonkinlaisena kerskaavana tavattomuuden hakemisena,--mutta kun haen
kulutti suuria rahoja metsaestykseen tai tyoehuoneensa harvinaisen
ylelliseen sisustamiseen, niin kaikki kehuivat haenen makuansa ja
lahjoittivat haenelle kalliita kapineita. Ollessaan viaton ja tahtoessaan
semmoiseksi ennen avioliittoa jaeaedae, huolehtivat sukulaiset haenen
terveydestaensae, eikae edes aeitikaeaen pahoitellut vaan pikemmin ilostui
saatuansa tietaeae, ettae haen oli tullut todelliseksi mieheksi ja anastanut
toveriltansa jonkun ranskalaisen naisen. Mutta tuota juttua Katjushan
kanssa,--sitae, ettae Dmitrij oli saattanut ajatellakaan avioliittoa taemaen
kanssa, ei ruhtinaallinen aeiti voinut kauhutta muistella.

Niinpae myoeskin, kun Nehljudof, paeaestyaeaen taeys-ikaeiseksi, antoi isaeltae
perimaensae maatilkun talonpojille, koska ei pitaenyt maanomistusta
oikeudenmukaisena,--saattoi taemae teko haenen aeitinsae ja omaisensa
kauhistukseen ja oli sitten kaikille sukulaisille alituisena moitteen ja
pilkan esineenae. Haenelle lakkaamalta kerrottiin, kuinka ne talonpojat,
jotka olivat saaneet maan, eivaet olleet ainoastaan rikastumatta, vaan
paeinvastoin koeyhtyivaet, laitettuaan itsellensae kolme kapakkaa ja
ruvettuaan aivan tyoettoemiksi. Mutta kun Nehljudof, tultuansa kaartiin,
tuhlasi ja haevitti kortinlyoennissae ylhaeisten toveriensa seurassa niin
paljon, ettae Helena Ivanovnan taeytyi ottaa rahoja paeaeomasta, ei aeiti
juuri edes suuttunutkaan, vaan piti luonnollisena, jopa hyvaenaekin, kun
taemmoeinen rokko tuli istutetuksi nuoruudessa ja hyvaessae seurassa.

Ensin alussa Nehljudof taisteli, mutta taistelu oli liian vaikea, sillae
kaikkea sitae, mitae haen, itseaensae uskoen, piti hyvaenae, pitivaet muut
pahana, ja, paeinvastoin, mitae haen itseaensae uskoen piti pahana, sitae
kaikki muut haenen ympaerillaensae pitivaet hyvaenae. Ja asia paeaettyikin
siihen, ettae Nehljudof antautui, ei uskonut enaeae itseaensae, vaan uskoi
muita. Ja vaikka taemmoeinen luopuminen omasta itsestae oli ensi alussa
epaemiellyttaevaeae, niin ei se epaemiellyttaevae tunne kestaenyt kauan, vaan
herkesi Nehljudof, alettuaan samaan aikaan myoeskin polttaa ja juoda
viiniae, hyvin pian sitae tuntemasta, jopa paeinvastoin tunsi suurta
kevennystaekin.

Ja Nehljudof, luonteensa intohimoisuudella, antautui kokonansa taehaen
uuteen, kaikkien hyvaeksymaeaen elaemaeaen, taeydellisesti tukehuttaen
itsessaeaen sen aeaenen, joka vaati jotakin muuta. Taemae alkoi Pietariin
muuttamisen jaelkeen ja nousi ylimmilleen sotapalvelukseen astuttua.

Sotapalvelus yleensaekin turmelee ihmisiae, saattamalla heidaet taeydellisen
tyoettoemyyden tilaan, s.o. vieroittamalla heitae jaerjellisestae ja
hyoedyllisestae toimesta ja vapauttamalla yleisistae inhimillisistae
velvollisuuksista, minkae kaiken sijaan astuu vaan sovinnainen rykmentin,
sotilaspuvun ja lipun kunnia ja, toiselta puolen, rajaton valta muihin
ihmisiin, toiselta, orjallinen noeyryys ylempiae paeaellikoeitae kohtaan.

Mutta kun taehaen sotapalveluksen yleiseen turmelukseen, jossa sotilaspuku
ja lippu ovat ylinnae ja jossa vaekivalta ja tappaminen ovat oikeutettuja,
liittyy vielae se turmelus, jonka tuottaa rikkaus ja laeheinen yhteys
keisarillisen perheen kanssa, niinkuin on asianlaita valittujen kaartin
rykmenttien piireissae, joissa palvelee vaan rikkaita ja tunnetuita
upseereja, silloin taemae turmelus kehittyy niissae ihmisissae, jotka se on
saanut valtaansa vihdoin taeydelliseksi itsekkyyden hulluudeksi. Ja
taellaisen itsekkyys-hulluuden vallassa oli Nehljudofkin sotapalvelukseen
tultuansa, jolloin haen alkoi elaeae toveriensa tavalla.

Tyoetae ei ollut paljon. Mainiosti ommellussa sotilaspuvussa, jota ei haen,
vaan muut ihmiset olivat sekae ommelleet ettae puhdistaneet, kypaeraessae,
aseissa, jotka myoeskin olivat muiden sekae tekemaet, puhdistamat ettae
esille tarjoamat, oli haenen ratsastaminen mainiolla, niinikaeaen muiden
kasvattamalla, opettamalla ja syoettaemaellae hevosella harjoituksiin tai
katselmukseen toisten samallaisten ihmisten kanssa, nelistaeminen ja
miekalla hosuminen, ampuminen ja opettaminen muille ihmisille taetae
samaa. Muuta tointa ei ollut, ja kaikkein ylhaeisimmaet ihmiset:
nuorukaiset, vanhukset, keisari ja haenen laeheisensae eivaet ainoastaan
hyvaeksyneet taetae tointa, vaan kehuivat ja kiittivaet sitae. Vielae
pidettiin hyvaenae ja taerkeaenae, viskellen rahoja, joita oli jostakin
naekymaettoemaesti saatu, kokoontua upseeriklubeihin tai kaikkein
kalliimpiin ravintoloihin syoemaeaen ja etupaeaessae juomaan. Sitten
teaatterit, tanssikemut, naiset, ja sitten taas ratsastaminen, miekoilla
hosuminen, nelistaeminen ja jaelleen rahojen viskeleminen ja viini,
kortit, naiset.

Erittaeinkin turmelevasti vaikuttaa taemmoeinen elaemae sotilashenkiloeihin
sen vuoksi, ettae silloin kuin joku tavallinen ihminen, naein elaeissaeaen,
ei voi olla sydaemmensae syvimmaessae haepeaemaettae taellaista elaemaeae, pitaevaet
sotilaat sitae aivan luonnollisena, kehuvat ja ylpeilevaet siitae,
varsinkin sota-aikana, kuten nyt Nehljudof, astuttuaan sotapalvelukseen
turkkilaissodan julistuksen jaelkeen. "Olemme valmiit uhraamaan henkemme
sodassa, ja sentaehden on taemmoeinen huoleton, iloinen elaemae sekae anteeksi
annettava ettae vaelttaemaetoen meille. Ja me vietaemmekin sitae."

Naein oli Nehljudofilla tapana haemaeraesti ajatella taenae elaemaensae
kehityskautena; mutta samalla haen kaiken aikaa tunsi siveellisistae
rajoituksista irtautumisen riemua, joita rajoituksia haen oli ennen
itsellensae asetellut, ja alituisesti pysyi itsekkyys-hulluuden tilassa.

Ja taemmoeisessae tilassa haen nytkin oli, poiketessaan kolmen vuoden
kuluttua taetien luo.




XIV.


Nehljudof tuli poikenneeksi taetien luo sentaehden, ettae heidaen maatilansa
oli sen tien varrella, jota myoeten haenen rykmenttinsae oli edennyt, ja
myoeskin sentaehden, ettae he kovin vaativat haentae tulemaan, mutta ennen
kaikkea naehdaeksensae Katjushan. Kenties haenellae sydaemmensae syvimmaessae oli
jo silloinkin Katjushaa vastaan pahoja aikeita, joita haenelle kuiskasi
valloilleen paeaessyt elaeimellinen ihminen, mutta haen ei ainakaan itse
tajunnut taetae aijetta, vaan halusi ainoastaan jaelleen oleskella niillae
paikoilla, missae haenen oli ollut niin hyvae olla, ja tavata noita vaehaen
lystimaeisiae, mutta suloisia ja hyviae taetejae, jotka aina haenen
huomaamattansa ympaeroeivaet haentae rakkauden ja ihailun ilmakehaellae, ja
naehdae suloista Katjushaa, josta oli jaeaenyt niin miellyttaevae muisto.

Nehljudof saapui taloon maaliskuun lopulla, piinaviikolla, pahimman
kelirikon aikana, rankkasateessa, laepimaerkaenae ja viluissaan, mutta
hyvaensuopana ja kiihkeaenae, jommoiseksi haen aina taehaen aikaan tunsi
itsensae. "Onkohan Katjusha enaeae heillae!"--ajatteli haen ajaessaan tuttuun
vanhanaikaiseen, tiilikivi-seinaellae aidattuun pihaan, joka oli taeynnaensae
katoilta pudotettua lunta. Haen oli odottanut, ettae Katjusha olisi haenen
soittaessaan juossut portaille, mutta kyoekkiportaille tuli vaan kaksi
avojalkaista akkaa, liepeet yloes kaeaerittyinae, aempaerit kourassa,
naehtaevaesti permannon pesun touhussa. Katjushaa ei naekynyt herrasvaeen
portaillakaan; ainoastaan Tihon-lakeija tuli sinne esiliinassaan, haenkin
luultavasti siivouksen toimissa. Eteiseen tuli Sofia Ivanovna,
silkkihameessa pitsimyssy paeaessaeaen.

--Sepae hauskaa, ettae tulit!--puhui Sofia Ivanovna suudellen
haentae.--Mashenka on hiukan pahoinvoipa, vaesyi kirkossa. Me olemme olleet
herran ehtoollisella.

--Toivotan onnea, taeti Sonja,--puhui Nehljudof suudellen Sofia Ivanovnan
kaesiae:--anteeksi, ihanhan kastelen teidaet.

--Menehaen nyt huoneeseesi. Olet laepimaerkae. Onpa sinulla jo viiksetkin...
Katjusha! Katjusha! Pian kahvia haenelle.

--Kohtsillaeaen!--kuului tuttu, miellyttaevae aeaeni kaeytaevaestae. Ja
Nehljudofin sydaen hytkaehti ilosta. "Taeaellae!" Ja oli niinkuin aurinko
olisi jostain esille pilkistaenyt. Nehljudof meni iloisena Tihonin kanssa
entiseen huoneeseensa vaatteita muuttamaan.

Hyvin olisi Nehljudofin tehnyt mieli kysaeistae Tihonilta
Katjushasta,--mitae taelle kuului? kuinka haen eleli? aikoiko ehkae
naimisiin? Mutta Tihon oli niin kunnioittava ja samalla niin ankara,
niin tiukasti piti kiinni omasta tehtaevaestaeaen kaataa pesuvettae kaesille,
ettei Nehljudof uskaltanut kysyae Katjushasta ja kysyi ainoastaan
lapsenlapsista, vanhasta oriista, talon hallista Polkanista. Kaikki
olivat elossa, terveinae, paitsi Polkania, joka oli mennyvuonna saanut
vesikauhun.

Heitettyaeaen yltaeaen kaikki maeraet vaatteet ja juuri alettuaan pukeutua
Nehljudof kuuli kiireistae astuntaa ja ovea koputettiin. Nehljudof tunsi
sekae askeleet ettae koputuksen. Naein astui ja koputti ainoastaan
Katjusha.

Haen pani maeraen sinellin hartioilleen ja tuli oven luo.

--Astukaa sisaeaen!

Se oli Katjusha. Yhae haen samoin katseli alhaalta yloes hymyilevin,
lapsekkain, hiukan kieroin, mustin silmin. Kuten ennen haen nytkin oli
puhtaassa valkosessa esiliinassa. Haen toi taedeiltae vasta kaeaeroestae
auaistun hyvaenhajuisen saippuapalasen ja kaksi pyyhinliinaa, joista
toinen oli suuri, venaelaeinen, toinen nukkainen. Ja taemae vielae
kaeyttaemaetoen saippua, sisaeaenpainettuine kirjaimineen, naemaet pyyhinliinat
ja haen itse,--kaikki se oli yhtae puhdasta, tuoretta, koskematonta,
miellyttaevaeae. Suloiset, kovat, punaset huulet yhae samalla tavalla kuin
ennenkin rypistyivaet hillitsemaettoemaestae ilosta haenen naehtyae Nehljudofin.

--Tervetuloa, Dmitrij Ivanovitsh!--sai haen vaivoin sanotuksi ja
punastui.

--Hyvaeae paeivaeae...--Nehljudof pysaehtyi tietaemaettae pitaeisikoe sinutella vai
teititellae haentae, ja punastui myoeskin.--Terveenaekoe ollaan, vai kuinka?

--Jumalan kiitos, kyllae... Taessae on taediltae teidaen mielikki saippuanne,
ruusunpunanen,--sanoi Katjusha pannen saippuan poeydaelle ja pyyhinliinat
nojatuolien kaiteille.

--Herralla on omansa,--sanoi Tihon, vieraan itsenaeisyyttae kehuvalla
aeaenellae ja ylpeaesti osoittaen Nehljudofin avattuun suureen
hopeakantiseen matkatarvelippaaseen, joka oli ihan taeynnaensae pullosia,
harjasia, voiteita, hajuvesiae ja kaikellaisia toalettikapineita.

--Kiittaekaeae taetiae. Kuinka olenkaan ilonen, ettae tulin,--sanoi Nehljudof,
tuntien ettae haenen sydaemmessaeaen alkaa olla yhtae valoista ja armasta kuin
oli ollut ennen.

Katjusha vaan hymaehti vastaukseksi naeihin sanoihin ja laeksi huoneesta.

Taedit, jotka aina ennenkin olivat pitaeneet Nehljudofista, ottivat haentae
taellae kertaa vielae tavallistakin herttaisemmin vastaan. Olihan Dmitrij
matkalla sotaan, missae saattoi tulla haavoitetuksi, tapetuksi. Taemae
liikutti taetejae.

Nehljudof oli suunnitellut matkansa niin, ettae viipyisi taetien luona
vaan vuorokauden, mutta naehtyaeaen Katjushan haen suostui viettaemaeaen siellae
paeaesiaeisenkin, joka oli alkava kahden paeivaen kuluttua, ja saehkoeitti
ystaevaelleen ja toverilleen, Shenbokille, jonka kanssa heidaen oli
yhtyminen Odessassa, ettae taemaekin poikkeisi taetien luo.

Kohta ensi paeivaestae, naehtyaeaen Katjushan, Nehljudof tunsi vanhat
tunteensa haentae kohtaan. Niinkuin ennenkin haen ei voinut ilman
mielenkiihkoa naehdae Katjushan valkoista esiliinaa; ei voinut
iloitsematta kuulla haenen astuntaansa, haenen aeaentaensae, haenen nauruansa,
ei voinut liikutuksetta katsella haenen silmiaensae, mustia kuin kastunut
viinamarja, erittaeinkin silloin kuin haen hymyili, ja kaiken lisaeksi, ei
voinut olla itse haemmentymaettae naehdessaeaen haenen aina punastuvan kun he
tapasivat toisiansa. Nehljudof tunsi olevansa rakastunut, vaan ei
niinkuin ennen, jolloin taemae rakkaus oli haenelle salaisuus, jolloin haen
ei uskaltanut tunnustaa itsellensae olevansa rakastunut ja jolloin haen
oli vakuutettu siitae, ettei rakastaa voi kuin kerran. Nyt haen oli
rakastunut niin, ettae itse tiesi ja iloitsi siitae, jopa haemaeraesti
aavisti, vaikka vielae peittikin itseltaeaen, mitae taemae rakkaus oikeastaan
oli ja mihin se saattoi viedae.

Nehljudofissa, niinkuin kaikissa muissakin, oli kaksi ihmistae: toinen
henkinen, ainoastaan semmoista onnea tavoittava, joka olisi myoes muiden
onni,--ja toinen elaeimellinen ihminen, joka haki onnea vaan itsellensae,
valmiina taemaen hyvaeksi uhraamaan vaikka koko maailman onnen. Taenae haenen
itsekkyyshulluutensa kehityskautena, jonka oli heraettaenyt pietarilainen
sotilas-elaemae, oli elaeimellinen ihminen haenessae valloilla ja se oli
kokonaan tukehuttanut henkisen. Mutta naehtyaensae Katjushan, ja
tuntiessaan taetae kohtaan jaelleen sitae, mitae oli tuntenut silloin, nosti
henkinen ihminen uudestaan paeaetaensae ja alkoi vaatia oikeuksiensa
tunnustamista. Nehljudofissa riehui herkeaemaettae naeiden kahden paeivaen
kuluessa ennen paeaesiaeistae sisaellinen, haenen tietaemaettaensae tapahtuva
taistelu.

Sydaemmensae syvimmaessae haen tiesi, ettae haenen olisi ollut laehteminen ja
ettei ollut mitaeaen syytae nyt viipyae taetien luona, tiesi, ettei taestae
voisi mitaeaen hyvaeae seurata, mutta haenen oli niin iloista ja suloista
olla, ettei haen tahtonut noista asioista tietaeae, vaan yhae viipyi taetien
luona.

Lauantai-iltana, paeaesiaeisaattona, tuli pappi kirkkovaeaertin ja lukkarin
kanssa aamujumalanpalvelusta pitaemaeaen. He kertoivat ajaneensa pahimmassa
kelirikossa reellae pitkin laetaekoeitae ja paljasta maata kolme virstaa
kirkolta taetien taloon.

Nehljudof otti osaa taehaen aamujumalanpalvelukseen taetien ja palvelusvaeen
kanssa. Haen katsahteli herkeaemaettae Katjushaan, joka seisoi ovella
suitsutusastia kaedessae. He vaihtoivat papin ja taetien kanssa
tavanmukaisen paeaesiaeissuudelman ja haen jo aikoi laehteae kun kuuli
kaeytaevaessae Matrjona Pavlovnan, Maria-taedin vanhan sisaepiian, yhdessae
Katjushan kanssa tekevaen laehtoeae kirkkoon paeaesiaeisleivoksien ja
piimaejuuston siunauttamista varten. "Laehdenpaehaen minaekin", ajatteli haen.

Kirkkotiellae ei ollut ratas- eikae rekikeliae, ja sentaehden Nehljudof,
joka taetien talossa sai kaeskeae kuin kotonaan, antoi satuloida Veikoksi
sanotun ratsun, ja, maatapanon asemesta, pukeutui loistavaan
sotilaspukuun, pingotettuine housuine, heitti sinellin hartioilleen ja
ratsasti hyvin syoetetyllae, kangistuneella ja alati hirnuvalla, vanhalla
oriilla, pimeaessae, laetaekoeiden ja lumisohjon rikkomaa tietae myoeten,
kirkkoon.




XV.


Taemae aamukirkko oli sitten ikipaeiviksi Nehljudofin valoisimpia ja
elaevimpiae muistoja.

Pilkkosen pimeaessae, missae vaan paikotellen haeaemoeitti valkea lumi,
kahlattuaan rapakoissa, ajoi haen kirkkopihalle. Hevonen poerhisti
korvansa naehdessaeaen kirkon ulkopuolelle sytytetyt soihtumaljaset.
Jumalanpalvelus oli jo alkanut.

Kirkkomiehet tunsivat haenet Maria Ivanovnan veljenpojaksi, ja saattoivat
haenet kuivalle paikalle, missae oli hyvae astua alas, sitoivat haenen
hevosensa ja saattoivat haenet kirkkoon. Kirkko oli taeynnaensae juhlavaekeae.

Oikealla puolella seisoivat miespuoliset kotikutoisissa kauhtanoissaan
ja virsuissaan ja puhtaissa, valkosissa jalkarievuissaan, ja nuoret
uusissa verkakauhtanoissaan, vyoetettyinae kirkasvaerisillae voeillae,
saappaat jaloissaan. Vasemmalla puolella seisoivat vaimot punasissa
silkkiliinoissaan, plyysiliiveissaeaen hohtopunasine hihoineen, ja
sinisissae, viheriaeisissae, punasissa, kirjavissa hameissaan kengaenkorot
raudoitettuna. Vaatimattomat eukot valkoisissa liinoissaan, harmaissa
kauhtanoissaan ja vanhanaikuisissa paeaehineissaeaen ja kengissaeaen taikka
uudenaikaisissa virsuissaan, seisoivat heidaen takanaan; vaelillae
seisoivat koreapukuiset lapset paeaet voideltuina. Miehet tekivaet
ristinmerkkejae ja kumartuivat ravistellen tukkaansa; vaimot, erittaeinkin
eukot, tuijottaen lakastunein silmin kynttiloeillae valaistuun
jumalankuvaan, lujasti painoivat yhteenpuristetut sormensa otsaan,
olkapaeihin ja mahaan ja jotain hoepisten kumartelivat, seisten tai
langeten polvilleen. Lapset, matkien suuria, rukoilivat hartaasti kun
heitae katsottiin. Kultainen alttarin taus oli taeynnaensae palavia pieniae
vahakynttiloeitae suurten kullalla kierrettyjen kynttiloeiden ympaerillae.
Kruunussakin paloivat kynttilaet, koeoerilavalta kuului vapaaehtoisten
laulajain reippaat aeaenet jymeine bassoineen ja heleine poikaaeaenineen.

Nehljudof kulki eteenpaein. Keskellae seisoi ylimystoe: tilanomistaja
vaimonsa ja merimiespuseroon puetun poikansa kanssa, maapoliisi,
telegrafisti, kauppias punareunaisissa saappaissaan, kylaenvanhin
kunniamerkkineen ja, oikealla alttarilavalta, tilanomistajan rouvan
takana, Matrjona Pavlovna sinipunervassa, monelle vivahtavassa hameessa
Ja valkoisessa, reunustetussa vaipassa, ja Katjusha valkoisessa puvussa,
poimutetussa liivissae, vyoetettynae sinisellae nauhalla, punanen rusetti
mustassa tukassa.

Kaikki oli pyhaeistae, juhlallista, iloista ja ihastuttavaa: sekae papit
vaaleanhopeisissa messupuvuissa kultaristineen, ettae kirkkovaeaerti,
lukkarit pyhaeisissae hopea- ja kultatamineissaan, ja koreapukuiset
laulajat oeljyttyine hiuksineen, juhlalaulujen iloiset, tanssitahtiin
menevaet saeveleet pappien alituisesti siunatessa kansaa kolmihaaraisilla
kukitetuilla kynttiloeillae, yhae ja yhae toistettaissa julistusta: Kristus
on noussut kuolleista! Kristus on noussut kuolleista! Kaikki oli
ihastuttavaa, mutta ihanin kaikista oli Katjusha sininauhalla vyoetetyssae
puvussaan, punanen nauha mustassa tukassa, silmaet riemusta loistavina.

Nehljudof tunsi, ettae Katjusha naeki haenet katsomatta haeneen. Sen haen
huomasi kulkiessaan aivan haenen ohitsensa alttarille. Ei haenellae ollut
mitaeaen sanomista Katjushalle, mutta ohimennessaeaen haen keksi suhkaista:

--Taeti sanoi, ettae paeaesiaeisateria tulee vasta myoehemmaen
jumalanpalveluksen jaelkeen.

Nuori veri, kuten aina Nehljudofin Katjushaan katsahtaessa, tulvahti
suloisiin kasvoihin ja mustat silmaet nauraen ja iloiten, lapsekkaasti
katsoen alhaalta yloes pysaehtyivaet haeneen.

--Kyllae tiedaen,--sanoi haen hymaehtaeen.

Taehaen aikaan lukkari, pyrkien vaskinen astia kaedessae kansajoukon laepi,
kulki Katjushan ohitse ja katsomatta haeneen sipasi haentae kaapunsa
liepeellae. Lukkari oli tullut sipaisseeksi Katjushaa vaeistaeessaeaen
Nehljudofia naehtaevaesti kunnioituksesta taetae kohtaan. Mutta Nehljudofia
kummastutti kuinka tuo lukkari ei ymmaertaenyt sitae, ettae kaikki taeaellae ja
yleensae koko maailmassakin oli olemassa vaan Katjushaa varten, ja ettae
halveksia voi maailmassa kaikkea muuta vaan ei haentae, sillae haen oli
kaiken keskus. Haentaehaen varten loisti kultainen alttarintaus ja paloivat
kaikki naemaet kynttilaet kirkkokruunussa ja kynttilaejaloissa, haentae varten
kajahtelivat riemulaulut: "Herran paeaesiaeinen on tullut, iloitkoon
maailma." Ja kaikki mikae vaan oli hyvaeae maailmassa, se oli haentae varten.
Ja haenestae naeytti, ettae Katjusha ymmaersi kaiken olevan haentae varten.
Siltae naeytti Nehljudofista, kun haen katseli Katjushan solakkaa vartaloa
valkoisessa poimullisessa puvussa ja haenen hartaan iloisia kasvojansa,
joiden ilmeestae haen paeaetti, ettae juuri sama mikae soi haenen sydaemmessaeaen,
soi Katjushankin sydaemmessae. Aamu- ja paeivaejumalanpalveluksen vaelillae
Nehljudof tuli ulos kirkosta. Vaekijoukko hajosi haenen edeltaensae ja
kumarsi haenelle. Muutamat tunsivat haenet, toiset kyselivaet: "kukas tuo
on?" Kirkon edustalla haen pysaehtyi.

Kerjaelaeiset ympaeroeivaet haenet, haen jakeli kukkarostaan pois pienet rahat
ja astui portailta alas.

Oli jo siksi valoisaa ettae naeki, mutta aurinko ei ollut vielae noussut.
Kirkkovaeki istuutui hautakummuille kirkon ympaerillae. Katjusha viipyi yhae
kirkossa ja Nehljudof jaei haentae odottamaan,

Kirkosta tulvasi yhae vaekeae, jotka kalkutellen korkorautojansa
kivipermantoon astuivat portaita alas hajoten kirkkomaeelle ja
hautausmaalle.

Ikivanha aeijae, Maria Ivanovnan taloudenhoitaja, tutisevin paein pysaeytti
Nehljudofin, suuteli haentae tavan mukaan, ja haenen vaimonsa, mummo,
silkkihuivi sidottuna ryppyisen leuan alle, kaeaeri auki nenaeliinastansa
keltaisen sahramimunan ja antoi Nehljudofille. Samassa laehestyi myoeskin
hymyilevae jaentehikaes talonpoika uudessa liivissaeaen, viheriaeinen vyoe
vyoellae.

--Kristus on noussut,--sanoi taemae saeteilevin silmin ja siirtyessaeaen
Nehljudofin viereen ympaeroeitsi haenet erityisellae miellyttaevaellae
talonpoikaishajulla ja kutkuttaen haentae kiharaisella parrallaan
moiskautti haentae kolme kertaa keskelle suuta kovilla, terveillae
huulillaan.

Siihen aikaan kuin Nehljudof vaihtoi suuteloja talonpojan kanssa ja otti
taeltae tummanruskean munan, tuli naekyviin Matrjona Pavlovnan monelle
vivahteleva hame ja suloinen musta paeae punaisine rusettineen.

Katjusha naeki kohta Nehljudofin edessaeaen kulkevien ihmisten paeiden
ylitse ja Nehljudof naeki kuinka haenen kasvonsa kirkastuivat.

Haen tuli Matrjona Pavlovnan kanssa porrasedustalle, jonne he pysaehtyivaet
almuja antamaan. Kerjaelaeinen, jonka nenaen sijalla oli vaan punanen
umpeen parantunut haava, laehestyi Katjushaa. Taemae otti nenaeliinastaan
jotakin, antoi haenelle, laehestyi ja osoittamatta vaehintaekaeaen inhoa,
paeinvastoin yhae loistavin silmin kolme kertaa suuteli haentae. Ja
suudellessaan kerjaelaeistae haenen silmaensae tapasivat Nehljudofin katseen,
ikaeaenkuin kysyen: tekeekoe haen oikein, niinkuin pitaeaekin?

"Juuri niin, juuri niin, rakkaani, kaikki on hyvaeae, ihastuttavaa,
rakastan."

He tulivat alas portailta ja Nehljudof tuli haenen luoksensa. Ei haen
tullut suutelemisen aikomuksessa, mutta ollaksensa laehempaenae haentae.

--Kristus on noussut!--sanoi Matrjona Pavlovna paeaetaensae kallistaen ja
hymyillen, aeaenellae, joka tahtoi sanoa: nyt olemme kaikki yhdenvertaisia,
ja pyyhittyaeaen suunsa mykkyraeaen kierretyllae nenaeliinalla, laehestyi haentae
huulet ojona.

--On totisesti noussut,--vastasi Nehljudof suudellen.

Haen katsahti Katjushaan.

Katjusha saevaehti punaseksi ja samassa hetkessae laehestyi haentae.

--Kristus on noussut, Dmitrij Ivanovitsh.

--On totisesti noussut,--sanoi haen. He suutelivat toisiansa kaksi kertaa
ja ikaeaenkuin epaeroeiden vielaekoe pitaeae suudella ja sitte paeaetettyaensae,
ettae pitaeae, suutelivat kolmannen kerran ja hymaehtivaet molemmat.

--Ettehaen mene papin luo?--kysyi Nehljudof.

--Ei, Dmitrij Ivanovitsh, me istumme sen aikaa taeaellae,--sanoi Katjusha,
raskaasti, ikaeaenkuin iloisen tyoen suoritettua, koko sydaemmestaeaen
huoaisten ja katsoen haentae suoraan silmiin omilla alttiilla,
neitseellisillae, rakastavilla, hiukan-hiukan kieroon katsovilla
silmillaeaen.

Miehen ja naisen vaelisessae rakkaudessa on aina hetki, jolloin taemae
rakkaus on kehittynyt ylimmilleen, jolloin siinae ei ole mitaeaen tajuttua,
mietittyae, eikae mitaeaen aistillista. Semmoinen hetki oli Nehljudofille
taemae Kristuksen yloesnousemuksen yoe. Kun haen nyt muisteli Katjushaa,
kaikissa niissae tiloissa, joissa haen oli Katjushaa naehnyt, ne kaikki
himmenivaet taemaen hetken rinnalla. Musta, sileae, loistava pikku paeae,
valkonen poimullinen hame, joka neitsyeellisesti peitti haenen solakan
vartalonsa ja pienen povensa, tuo poskien puna, nuo hienot
vaelkaehtelevaet, mustat silmaet, ja koko haenen olennossaan kaksi
paeaepiirrettae: neitseellisen rakkauden puhtaus ei ainoastaan haeneen,--sen
haen tiesi,--vaan rakkaus kaikkiin ihmisiin ja kaikkeen ei ainoastaan
siihen hyvaeaen mikae on maailmassa, vaan siihen kerjaelaeiseenkin, jota haen
suuteli.

Haen tiesi, ettae Katjushassa oli taemae rakkaus, siliae haen tunsi sitae
itsessaeaen taenae yoenae ja taenae aamuna, tunsi, ettae haen taessae rakkaudessa
sulaa yhdeksi Katjushan kanssa.

Ah jospa kaikki tuo olisi pysaehtynyt siihen tunteeseen, joka oli taenae
yoenae! "Niin, koko tuo hirmuinen asia tapahtui vasta Kristuksen
yloesnousemuksen yoen jaelkeen!"--ajatteli haen nyt, istuessaan ikkunan
aeaeressae valamiesten huoneessa.




XVI.


Palattuaan kirkosta Nehljudof soei taetien kanssa paeaesiaeisaterian ja,
kuten rykmentin tapa vaati, joi vahvistukseksensa ryypyn ja viiniae ja
meni huoneeseensa maata, nukkuen heti vuoteellensa riisuutumatta. Haen
heraesi kun ovea koputettiin. Ja koputuksesta tuntien, ettae se oli
Katjusha, haen nousi istuilleen venytellen ja silmiaeaen hieroen.

--Sinaekoe Katjusha? Tulehan sisaeaen,--sanoi haen nousten seisoalleen.

Katjusha avasi oven raolleen.

--Kaeskettiin syoemaeaen,--sanoi haen.

Haen oli samassa valkeassa puvussa, ainoastaan ilman rusettia paeaessae.
Katsahdettuaan Nehljudofin silmiin, haenen katseensa kirkastui, aivan
kuin haen olisi ilmoittanut taelle jotakin tavattoman iloista.

--Tulen paikalla,--vastasi haen, ryhtyen kampaamaan hiuksiansa.

Katjusha viivaehti vaehae. Nehljudof huomasi sen ja heitettyaeaen pois
kamman, liikahti haentae kohden. Mutta Katjusha samassa kaeaentyi
kiireisesti ja laeksi menemaeaen tavallisilla keveillae ja nopeilla
askelilla pitkin kaeytaevaen mattoa.

"Aeh mikae poelloe minae olen", sanoi itseksensae Nehljudof,--"miksi en
pidaettaenyt haentae."

Ja haen juosten saavutti haenet kaeytaevaessae. Mitae haen Katjushasta tahtoi,
ei haen itsekaeaen tiennyt, mutta haenestae naeytti, ettae kun Katjusha tuli
haenen huoneeseensa, haenen olisi pitaenyt tehdae jotain, jota kaikki muut
taemmoeisissae tapauksissa tekevaet, mutta jonka haen oli jaettaenyt tekemaettae.

--Katjusha, odotahan,--sanoi haen.

Katjusha katsoi taaksensa.

--Mitaes nyt,--sanoi haen pysaehtyessaeaen.

--Muuten vaan...

Ja pakoittaen itseaensae ja muistaen kuinka taemmoeisessae tapauksessa kaikki
ihmiset haenen asemassaan yleensae menettelevaet, haen kiersi kaetensae
Katjushan vyoetaeisten ympaerille.

Taemae pysaehtyi ja katsoi haentae silmiin.

--Aelkaeaehaen nyt Dmitrij Ivanovitsh, aelkaeae, sanoi Katjusha punastuen
kyyneliin asti ja tyoensi karkealla vahvalla kaedellaeaen pois haentae
syleilevaen kaeden.

Nehljudof paeaesti haenet, ja tunsi hetkeksi asemansa tukalaksi, haentae sekae
haevetti ettae inhotti oma itsensae. Haenen olisi pitaenyt uskoa omaa
itseaensae, mutta haen ei ymmaertaenyt, ettae naemae tukaluuden ja haepeaen
tunteet olivat haenen sydaemmensae parhaimmat tunteet, jotka nyt pyrkivaet
esille: haenestae paeinvastoin naeytti, ettae taetae puhui haenessae haenen
tyhmyytensae,--vaan ettae taeytyi menetellae niinkuin kaikki menettelevaet.

Haen saavutti vielae kerran Katjushan, pujotti taas kaetensae haenen
vyoetaereilleen ja suuteli haentae kaulaan. Taemae suutelo oli jo ihan toinen
kuin ne kaksi edellistae: ensimaeinen siellae sireenipehkojen takana ja
toinen aeskettaein aamukirkossa. Taemae oli kauhea ja Katjusha tunsi sen.

--Mitae te teette?--kirkasi Katjusha semmoisella aeaenellae kuin jos toinen
olisi auttamattomasti saerkenyt jotakin aeaerettoemaen kallisarvoista, ja
juoksi pois haenen luotaan.

Nehljudof tuli ruokasaliin. Taedit juhlapuvuissaan, tohtori ja
naapurinrouva seisoivat voileipaepoeydaen aeaeressae. Kaikki oli niin perin
tavallista, mutta Nehljudofin sydaemmessae oli myrsky. Haen ei ymmaertaenyt
sanaakaan siitae niitae haenelle puhuttiin, vastaili sopimattomissa kohdin,
muistellen viimeisen suutelon heraettaemaeae tunnetta, kun haen saavutti
Katjushan kaeytaevaessae. Mitaeaen muuta haen ei voinut ajatella. Kun Katjusha
sitten kaevi huoneessa, niin katsomatta haeneen Nehljudof koko olennollaan
tunsi Katjushan laesnaeolon ja haenen piti pakoittamalla pakottaa itseaensae
voidakseen olla katsomatta Katjushaan.

Heti paeivaellisen jaelkeen haen meni omaan huoneeseensa ja kovassa
mielenliikutuksessa alkoi kaevellae pitkin permantoa, kuunnellen aeaeniae
talossa ja odottaen haenen askeleitansa. Se elaeimellinen ihminen, joka
asui haenessae oli nyt nostanut paeaensae, eikae siinae kyllae: se oli polkenut
jalkoihinsa sen henkisen ihmisen, jona Nehljudof oli ensi kaeynnillaeaen,
ja vielae taenae aamuna kirkossa; ja taemae hirveae, elaeimellinen ihminen oli
nyt yksin valloillaan haenen sydaemmessaeaen. Mutta vaikka Nehljudof
lakkaamatta vahti Katjushaa, ei haenen kertaakaan onnistunut tavata
Katjushaa kahden kesken taenae paeivaenae. Luultavasti Katjusha vaeltti haentae.
Mutta illempana sattui niin, ettae Katjushan oli meneminen Nehljudofin
huoneen viereiseen huoneeseen ja laitettava vuode vieraalle. Kuultuaan
Katjushan askeleet Nehljudof, astuen hiljaa ja henkeaensae pidaettaeen
ikaeaenkuin olisi rikokseen valmistunut, tuli haenen jaeljessaeaen.

Molemmat kaedet pistettyinae puhtaaseen tyynynpaeaellykseen ja pitaeen
tyynynnurkista kiinni, Katjusha katsoi haeneen ja hymaehti, mutta ei
entisellae iloisella, vaan pelaestyneellae, saeaeliae heraettaevaellae hymyllae.
Taemae hymyily sanoi Nehljudofille, ettae se mitae haen tekee, on pahaa.
Hetkeksi haen pysaehtyi. Vielae olisi taistelu ollut mahdollista. Vaikka
heikosti, mutta vielae kuului totisen rakkauden aeaeni Katjushaan haenessae,
joka aeaeni puhui _haenestae_, haenen tunteistaan, haenen elaemaestaeaen. Toinen
aeaeni puhui: katso ettet paeaestae kaesistaesi _omaa_ nautintoasi, _omaa_
onneasi. Ja taemae toinen aeaeni tukehutti ensimaeisen. Haen tuli paeaettaevaesti
Katjushan luo. Ja kauhea, hillitsemaetoen, elaeimellinen tunne valtasi
haenet.

Paeaestaemaettae Katjushaa syleilystaeaen, Nehljudof istutti haenet vuoteelle ja
tuntien, ettae pitaeisi vielae jotakin tehdae, istui haenen viereensae.

--Dmitrij Ivanovitsh, ystaevae hyvae, paeaestaekaeaehaen toki,--puhui Katjusha
rukoilevalla aeaenellae.--Matrjona Pavlovna voi tulla, kiljasi haen riuhtoen
itseaensae irti ja todellakin joku laehestyi ovea.

--Sitten tulen luoksesi yoellae,--sanoi Nehljudof.--Olethan yksin?

--Mitae herran nimessae, ei millaeaen lailla! Aelkaeae,--sanoi Katjusha, mutta
ainoastaan suullansa, sillae koko haenen kiihoittunut, haemmentynyt
olentonsa puhui toista.

Ovelle oli todellakin tullut Matrjona Pavlovna, mistae haen astui
huoneeseen, peite kaesivarrella ja katsahtaen moittivasti Nehljudofiin,
nuhteli vihaisesti Katjushaa siitae, ettae taemae oli ottanut vaeaeraen
peitteen.

Nehljudof meni aeaenetoennae ulos. Haen ei edes haevennyt. Haen naeki Matrjonan
kasvojen ilmeestae, ettae taemae tuomitsi haentae ja oli siinae oikeassa;
tiesi, ettae se, mitae haen tekee, on pahaa; mutta elaeimellinen tunne,
paeaestyaeaen erilleen entisestae hyvaen rakkauden tunteesta Katjushaan,
valloitti haenet ja hallitsi nyt yksin tunnustamatta mitaeaen muuta. Haen
tiesi nyt, mitae oli tehtaevae tunteen tyydyttaemiseksi ja haki vaan keinoa
sitae tehdaeksensae.

Koko illan haen oli kuin poissa tolalta: milloin haen tuli taetien
huoneeseen, milloin haen laeksi sieltae ja meni omaan huoneeseensa, ja
portaille, ja ajatteli vaan sitae, kuinka saisi tavata haentae muiden
naekemaettae; mutta sekae Katjusha itse vaeitteli haentae, ettae Matrjona
Pavlovna koitteli pitaeae Katjushaa silmaellae.




XVII.


Naein kului koko ilta ja tuli yoe. Tohtori meni levolle. Taedit tekivaet
maatapanoa. Nehljudof tiesi, ettae Matrjona Pavlovna on nyt taetien luona
makuuhuoneessa ja Katjusha piikakamarissa--yksin. Nehljudof meni jaelleen
portaille. Pihalla oli pimeae, kostea, laemmin, ja se valkea sumu, joka
kevaeisin sulattaa viimeisen lumen taikka auttaa viimeisen lumen
sulamista, taeytti koko ilman. Joelta, joka oli noin 100 askeleen paeaessae
talon edessae, jyrkaenteen alla, kuului kummallisia aeaeniae, se oli
halkeileva jaeae.

Nehljudof tuli alas portailta ja kaeyden laetaekoeiden yli lunta myoeten
kiersi piikakamarin ikkunan taa. Sydaen tykytti haenen rinnassaan niin,
ettae haen kuuli sen; haenen hengityksensae milloin pysaehtyi, milloin taas
purkautui ulos raskaana huokauksena. Piikakamarissa paloi pieni lamppu;
Katjusha istui yksin poeydaen aeaeressae ajatuksiinsa vaipuneena, ja katseli
eteensae. Nehljudof katsoi haentae kauan liikahtamatta, tahtoen tietaeae mitae
Katjusha tekee, kun ei kukaan haentae naee. Parin minuutin kuluessa
Katjusha istui liikahtamatta paikallaan, nosti sitten silmaensae, hymyili
ja pudisti paeaetaensae ikaeaenkuin olisi itseaensae nuhdellut ja muuttaen
asentoansa aekkinaeisellae liikkeellae pani molemmat kaetensae poeydaelle ja
alkoi tuijottaa eteensae.

Nehljudof seisoi ja katseli haentae kuunnellen samalla tahtomattaan
sydaemmensae tykytystae ja joelta kuuluvia kummallisia aeaeniae. Siellae joella
sumussa tapahtui jokin vaesymaetoen, vitkallinen tyoe, milloin siellae
tohisi, milloin ratisi, milloin kohisi, milloin pienet jaeaesirpaleet
kilisivaet niinkuin lasi.

Haen seisoi ja katseli Katjushan mietteisiin vaipuneita sisaellisen
taistelun rasittamia kasvoja ja haentae saeaelitti, mutta kummallista kyllae
taemae saeaeli ainoastaan enensi haenen himoansa Katjushaan.

Himo valtasi haenet kokonaan.

Haen koputti ikkunaan.

Katjusha ikaeaenkuin olisi saanut saehkoeiskun, vavahti koko ruumiillaan ja
kauhistus ilmeni haenen kasvoilleen. Sitten haen hypaehti seisaalleen, tuli
ikkunan luo ja painoi kasvonsa lasiin. Kauhistus oli haenen kasvoissaan
vielae silloinkin, kun haen, pannen molemmat kaetensae kaihtimiksi
ohimoltansa vasten, tunsi Nehljudofin. Haenen kasvonsa olivat tavattoman
totiset, Nehljudof ei ollut niitae koskaan semmoisina naehnyt. Katjusha
hymyili vasta sitten kuin Nehljudof oli ensin hymyillyt,--hymyili
ainoastaan niinkuin noeyrtyen haenen tahtonsa alle, mutta sydaemmessaeaen
haenellae ei ollut hymyilyae, vaan ainoastaan pelkoa. Nehljudof viittasi
haentae kaedellaensae kutsuen haentae pihalle luoksensa. Mutta haen pudisti
paeaetaensae merkiksi ettei tahtonut tulla ja jaei seisomaan ikkunan luo.
Nehljudof painoi vielae kerran kasvonsa lasiin kiinni ja tahtoi huutaa
haenelle, ettae haen tulisi, mutta Katjusha samassa kaeaentyi oveen paein,
naehtaevaesti haentae huusi joku. Nehljudof meni loitommaksi ikkunasta. Sumu
oli niin sakea, ettae viiden askeleen paeaehaen talosta ei ikkunoita enaeae
naekynyt, vaan ne olivat ainoastaan mustina aukkoina, joiden sisaestae
paistoi punainen, tavattoman suurelta naeyttaevae lampun valo. Joelta
kuului yhae samaa kummallista sohinaa, ryskettae, raeiskettae ja jaeaen
kilinaeae. Jonkun matkan paeaessae sumun sisaestae pihalla lauloi kukko, kohta
vastasivat laeheltae toiset ja kaukaa kylaestae kuului sekasin ja yhteen
sulautuen kukkojen laulut. Mutta ympaerillae oli kaikki, paitsi jokea,
aivan hiljaa. Taemae oli toinen kukonlaulu.

Kulkien pari kertaa edestakasin talon nurkan takana ja astuen muutaman
kerran jalallaan laetaekkoeoen Nehljudof tuli jaelleen piikakamarin ikkunan
luo. Lamppu oli vielae palamassa ja Katjusha istui vielae yksin poeydaen
aeaeressae ikaeaenkuin ollen kahden vaiheella. Heti kun Nehljudof tuli
ikkunan luo, katsahti Katjusha haeneen. Nehljudof koputti. Sen enempaeae
arvelematta Katjusha heti juoksi ulos piikakamarista, ja Nehljudof kuuli
kuinka ulko-ovi meni raolleen ja sitte vingahti. Haen odotti Katjushaa jo
eteisessae ja heti aeaenetoennae sulki haenet syliinsae. Katjusha likistaeytyi
haeneen kiinni, nosti paeaensae ja otti vastaan haenen suutelonsa. He
seisoivat etehisen nurkan takana kuivalla paelvipaikalla ja Nehljudof oli
taeynnaensae tuskallista tyydyttaemaetoentae halua. Aekkiae ovi taas lonksahti ja
taas samaten vingahti ja Matrjona Pavlovna kuului vihaisesti huutavan.

--Katjusha!

Katjusha irtausi Nehljudofin sylistae ja palasi piikakamariin.

Nehljudof kuuli kuinka ovi pantiin lukkoon. Taemaen jaelkeen kaikki
hiljeni, katosi ikkunasta punainen valon silmae, jaei vaan sumu ja joen
tohina.

Nehljudof tuli ikkunan luo, ei ketaeaen naekynyt. Haen koputti, ei kukaan
vastannut. Nehljudof palasi sisaeaen herrasportaiden kautta, vaan haen ei
saanut unta. Haen otti saappaat jalastaan ja meni paljain jaloin kaeytaevaeae
pitkin Katjushan ovelle Matrjona Pavlovnan huoneen vieressae. Ensin haen
kuunteli Matrjona Pavlovnan rauhallista kuorsaamista ja aikoi jo astua
sisaeaen, kun yhtaekkiae kuuli taemaen yskivaen ja kaeaentyvaen narajavalla
vuoteellaan. Haen jaehmettyi kauhistuksesta ja seisoi naein noin viisi
minuuttia. Kun sitten taas kaikki hiljeni ja rauhallinen kuorsaaminen
jaelleen alkoi kuulua, niin Nehljudof, koettaen astua semmoisille
permantopalkeille, jotka eivaet narisseet, meni edemmaes ja tuli aivan
Katjushan oven luo. Kaikki oli hiljaa. Katjusha naehtaevaesti ei nukkunut,
koska haenen hengitystaeaen ei kuulunut. Mutta heti kun Nehljudof oli
kuiskannut: "Katjusha!",--hypaehti taemae pystyyn, tuli oven luo ja
suuttuneena, kuten Nehljudofista naeytti, alkoi pyytaeae haentae laehteinaeaen.

--No miltae taemae naeyttaeae? Voiko nyt naein?

Taedit sattuvat kuulemaan,--puhui haenen suunsa, mutta koko haenen
olemuksensa puhui:--"minae olen kokonaan sinun."

Ja _taemaen_ vaan ymmaersi Nehljudof.

--No, avaahan hetkeksi vaan. Rukoilen sinua,--puhui haen mielettoemiae
sanoja.

Katjusha vaikeni, sitten Nehljudof kuuli haenen kaetensae hapuilevan oven
ripaa. Ripa naksahti ja haen tunkeutui sisaeaen avatusta ovesta. Haen otti
Katjushan syliinsae semmoisena kuin taemae oli kovassa, karkeassa paidassa,
kaesivarret paljaina, nosti haenet ja kantoi pois.

--Ah! Mitae te teette?--kuiskasi Katjusha. Mutta Nehljudof ei vaelittaenyt
haenen sanoistaan kantaessaan haentae omaan huoneeseensa.

--Ah, aelkaeae, paeaestaekaeae,--puhui Katjusha, mutta itse likistaeytyi haentae
vastaan!

       *       *       *       *       *

Kun Katjusha vapisevana ja vaiteliaana, mitaeaen vastaamatta Nehljudofin
sanoihin laeksi haenen luotansa, tuli Nehljudof ulos portaille ja pysaehtyi
koettaen saada selville sen kaiken merkitystae, mitae oli tapahtunut.

Pihalla oli jo valoisampi: alhaalla joella jaeiden raeiske ja kilinae ja
sohina oli yhae enennyt ja entisten aeaenten lisaeksi oli tullut veden
lorina. Sumu alkoi taas laskeutua ja sumuseinaen takaa nousi vaillinainen
kuu surullisesti valaisten jotakin mustaa ja hirvittaevaeae.

"Mitae taemae nyt on? Suuri onniko vai suuri onnettomuusko minulle on
tapahtunut?"--kysyi haen itseltaeaen.--"Naeinhaen aina, naeinhaen
kaikki",--sanoi haen itselleen ja meni maata.




XVIII.


Seuraavana paeivaenae tuli Shenbok loistavan iloisena taetien luo
Nehljudofia hakemaan ja valloitti naemaet kokonaan siroudellaan,
ystaevyydellaeaen, iloisuudellaan, rakkaudellaan Dmitriae kohtaan ja
anteliaisuudellaan. Vaikka haenen anteliaisuutensa hyvin miellyttikin
taetejae, niin se kuitenkin saattoi heidaet ymmaelle liioittelunsa vuoksi.
Taloon saapuneille sokeille kerjaelaeisille haen antoi ruplan,
palvelusvaeelle jakoi 15 ruplaa juomarahoja ja kun Sofia Ivanovnan
bolognalainen koira sattui haenen naehden repaesemaeaen jalkansa veriin; niin
haen, tarjoutuen sitomaan haavaa, ei epaeillyt hetkeaekaeaen, vaan repi
siekaleiksi korureunaisen batistinenaeliinansa, (Sofia Ivanovna tiesi,
ettae taemmoeiset nenaeliinat maksavat vaehintaein 15 ruplaa tusina), ja teki
siitae siteitae koiraa varten. Taedit eivaet ennen olleet semmoista naehneet
ja tiesivaet, ettae taellae Shenbokilla oli 200 tuhannen velat, jotka,
Shenbok tiesi sen, eivaet koskaan tulisi maksetuiksi, ja ettae siis 25
ruplaa enemmaen tai vaehemmaen ei merkinnyt haenelle mitaeaen,

Shenbok viipyi vaan yhden paeivaen ja seuraavana yoenae matkusti pois
yhdessae Nehljudofin kanssa. He eivaet voineet viipyae kauemmin, koska
maeaeraeaika jolloinka piti astua rykmenttiin, oli jo aivan kaesissae.

Nehljudofin sydaemmessae taenae viimeisenae paeivaenae taetien luona, kun haenellae
oli yoe tuoreessa muistissa, nousi ja taisteli keskenaeaen kaksi tunnetta,
toinen: polttavat aistilliset muistot elaeimellisestae rakkaudesta, joka
tosin ei laeheskaeaen ollut antanut mitae oli luvannut, ja jonkinlainen
tyytyvaeisyys siihen, ettae tarkoitus oli saavutettu; toinen oli tieto
siitae, ettae haen oli tehnyt jotakin hyvin pahaa ja ettae taemae paha oli
korjattava ja korjattava ei Katjushan, vaan haenen itsensae taehden.

Siinae itsekkyyshulluuden tilassa, jossa haen oli, ajatteli Nehljudof vaan
itseaensae,--ajatteli sitae, tuomitsevatko haentae ihmiset ja missae maeaerin,
jos saavat tietaeae, miten haen oli menetellyt Katjushan kanssa, eikae
yhtaeaen ajatellut sitae, mitae Katjusha tuntee ja miten haenen on kaeypae.

Haen ajatteli kuinka Shenhok koettaa paeaestae perille haenen suhteestansa
Katjushaan, ja taemae kutkutti haenen itserakkauttansa.

--Siksipae sinae rupesitkin niin aekkiae pitaemaeaen taeteistae,--sanoi Shenbok
naehtyaeaen Katjushan:--ettae kokonaisen viikon asuit heidaen luonansa. Enpae
olisi minaekaeaen sinun sijassasi raskinut laehteae. Ihastuttava olento!

Nehljudof ajatteli vielae sitaekin, ettae vaikka vaehaen saeaelittikin laehteae
nyt ennenkuin oli ennaettaenyt taeysin nauttia rakkaudesta haeneen, oli
laehtemisen pakko siitae syystae hyoedyllinen, ettae se kerrassaan katkasi
suhteet, joita olisi ollut vaikea yllaepitaeae. Ajatteli haen vielae sitaekin,
ettae pitaeisi antaa Katjushalle rahaa, ei haenen taehtensae, ei sentaehden
ettae naemae rahat olisivat olleet haenelle tarpeen, vaan sentaehden, ettae
niin on aina tapana tehdae, ja haentae olisi pidetty epaerehellisenae
ihmisenae, jos haen kaeytettyaeaen Katjushaa hyvaeksensae, ei olisi siitae
maksanut. Haen antoikin Katjushalle rahaa,--sen verran kuin piti sopivana
omaan ja haenen asemaansa naehden.

Laehtoepaeivaenae, paeivaellisen syoetyae, haen yllaetti Katjushan eteisessae. Taemae
saevaehti punaseksi naehtyaeaen haenet ja aikoi mennae ohitse osoittaen
silmillaeaen, ettae piikakamarin ovi oli auki, mutta Nehljudof pidaetti
haenet.

--Minae olisin tahtonut jaettaeae hyvaesti,--sanoi Nehljudof rutistellen
kaedessaeaen kirjekuorta sataruplasen kanssa.--Taessae olisi...

Katjusha arvasi, rypisti silmaensae, pudisti paeaetaensae ja tyoensi pois haenen
kaetensae.

--Ei, ota,--mutisi Nehljudof ja pisti kirjekuoren haenen poveensa ja
aivan kuin olisi polttanut itseaensae, vaeaentaeen kasvojaan, voihkaen juoksi
huoneeseensa.

Ja kauan taemaen jaelkeen haen yhae kaeveli huoneessansa vaeaennellen itseaensae,
jopa hyppien ja aeaeneensae aehkien kuten ruumiillisesta kivusta, joka kerta
kun muisti taemaen kohtauksen.

Vaan mitae oli tehtaevae? Naeinhaen menettelivaet kaikki. Naein Shenbok
guvernantin kanssa, josta oli kertonut, naein setae Grisha, naein isae kun
taemae asui kylaessae ja haenelle syntyi talonpoikaisnaisen kanssa avioton
poika Mitenjka, joka vielaekin oli elossa. Mutta jos kaikki naein
menettelivaet, niin tietysti naein olikin meneteltaevae. Taeten haen
lohdutteli itseaensae, vaan ei voinut mitaeaen lohdutusta tuntea. Taemae
muisto poltti haenen omaatuntoansa.

Sydaemmessaensae, sen syvimmaessae sopukassa haen tiesi menetelleensae niin
huonosti, alhaisesti, saeaelimaettoemaesti, ettae, muistaen taetae tekoa,
haenellae ei ollut oikeutta katsoa silmiin ketaeaen, saatikka tuomita
ketaeaen, puhumattakaan siitae, ettae olisi voinut pitaeae itseaensae sinae
erinomaisena jalosukuisena ja jalomielisenae nuorena miehenae, jommoisena
haen itseaensae piti. Mutta haenen oli pitaeminen itseaensae semmoisena siksi,
ettae olisi voinut jatkaa reipasta ja iloista elaemaeae. Taehaen oli vaan yksi
keino: olla ajattelematta koko asiaa. Naein haen olikin tehnyt.

Se elaemae, johon haen oli tulemassa,--uudet seudut, toverit,
sota,--auttoivat haentae. Ja mitae kauemmin haen eli, sitae enemmaen asia
haeipyi haenen mielestaeaen, kunnes se lopulta todella kokonaan unohtui.

Yhden ainoan kerran, kun haen sodan jaelkeen, toivoen naekevaensae Katjushaa,
poikkesi taetien luo ja sai tietaeae, ettei Katjusha enaeae siellae ollut,
ettae taemae oli kohta haenen laehtoensae jaelkeen poistunut talosta
synnyttaeaeksensae ja jossain synnyttaenytkin ja sittemmin, kuten taedit
olivat kuulleet, kokonaan pilaantunut, haenen sydaentaensae kouristi. Aikaan
naehden saattoi lapsi, jonka Katjusha oli synnyttaenyt, olla Nehljudofin,
mutta saattoihan se olla toisenkin. Taedit sanoivat, ettae Katjusha oli
turmeltunut ja oli epaesiveellinen luonne, samoin kuin aeitinsae. Taemae
taetien arvostelu oli Nehljudofin mieleen, koska se tuntui puolustavan
haentae. Alussa haen kuitenkin tahtoi loeytaeae Katjushan ja lapsen, mutta
sittemmin, juuri sentaehden, ettae haenen teki sydaemmensae syvimmaessae
liiaksi kipeaetae ja haentae liiaksi haevetti ajatella taetae, ei haen tehnyt
tarpeellisia voimainponnistuksia asiaan ryhtyaeksensae, vaan herkesi
syntiaensae ajattelemasta ja unohti sen vielaekin enemmaen.

Mutta nytpae vasta taemae kummallinen yhteensattumus muistutti haenelle
kaikki ja vaati haentae tunnustamaan sydaemmettoemyytensae, julmuutensa ja
alhaisuutensa, jotka olivat tehneet haenelle mahdolliseksi elaeae kymmenen
vuotta taemmoeinen synti omallatunnolla. Haen oli kuitenkin vielae kaukana
taellaisesta tunnustamisesta ja ajatteli nyt vaan sitae kunhan ei koko
juttu vaan tulisi ilmi ja Katjusha taikka haenen puolustajansa kertoisi
asian laitaa ja haepaeisisi haentae kaikkien edessae.




XIX.


Taemmoeisessae mielentilassa oli Nehljudof astuessaan oikeussalista
valamiesten huoneeseen. Haen istui akkunan aeaereen kuunnellen keskusteluja
ympaerillaensae ja poltteli lakkaamatta.

Iloinen kauppias hyvaeksyi naehtaevaesti koko sydaemestaeaen kauppias Smelkofin
ajanvieton.

--Onpa poika pitaenyt lystiae, oikein Siperian malliin, eikae ollut
makukaan huono, kun semmoisen tytoen valitsi.

Esimies toi esiin joitakin arvelujansa siitae, ettae koko asian paeaetoes
riippui ruumiinavauspoeytaekirjasta. Pietari Gerasimovitsh puheli joitakin
sukkeluuksia puotipalvelijan kanssa ja he rupesivat jollekin nauramaan.
Nehljudof vastasi lyhyesti haenelle tehtyihin kysymyksiin, eikae toivonut
muuta kuin ettae haenet olisi jaetetty rauhaan.

Kun oikeudenpalvelija toispuoleisella kaeynnillaeaen kutsui jaelleen
valamiehet istuntosaliin, tunsi Nehljudof kauhua ikaeaenkuin haen ei olisi
mennyt tuomitsemaan, vaan haentae viety tuomittavaksi. Syvimmaessae
sielussaan haen jo tunsi olevansa roisto, jonka taeytyi haevetae katsoa
ihmisiae silmiin, ja kuitenkin haen vanhasta tavasta ja tavanmukaisilla
itseensae luottavilla liikkeillae nousi yloes lavalle ja istuutui
paikallensa toisena esimiehestae, jalat ristissae ja komeillen
rilleillaeaen.

Syytettyjae oli myoeskin jossain kaeytetty.

Salissa oli uusia henkiloeitae--vieraatmiehet; ja Nehljudof huomasi, ettae
Maslova katseli useamman kerran voimatta irroittaa silmiaensae eraeaeseen
hyvin koreaan, silkkiin ja samettiin puettuun lihavaan naiseen, joka
korkeassa suurinauhaisessa hatussaan ja komea kaesityoelaukku riippumassa
kyynaerpaeaehaen asti paljaalla kaesivarrella, istui ensimaeisessae rivissae
vaeliaitauksen edessae. Taemae oli, kuten haen sittemmin sai tietaeae,
todistaja, sen laitoksen emaentae, jossa Maslova oli elaenyt.

Nyt alkoi todistajain kuulustelu, nimi, uskonto j.n.e. Sitten,
kuulusteltua asianomaisten mieltae, kuinka he tahtoivat kysyttaevaeksi:
--valanko teolla vai ilman valaa,--ilmestyi jaelleen, vaivoin
laahustaen jalkojansa, sama vanha pappi ja niinkuin ennenkin
asetellen paikoilleen kultaista ristiae silkkiselle rinnallensa,
samalla varmuudella ja luottamuksella siihen, ettae haen suorittaa
peraeti hyoedyllistae ja taerkeaeae asiaa, vannotti todistajat ja
asiantuntija-laeaekaerin. Vannottamisen paeaetettyae saatettiin kaikki
todistajat ulos paitsi juuri Kitajevaa, haureuslaitoksen emaentaeae.
Haeneltae kysyttiin, mitae haen asiasta tiesi. Kitajeva, teeskennelty hymy
huulilla, koukkien suurihattuisella paeaellaeaen joka lauseella, kertoi
saksalaisella murteella tarkasti ja sulavasti:

Kaikkein ensimaeiseksi oli haenen luoksensa laitokseen tullut
koridooripalvelija Simon, hakemaan tyttoeae rikasta siperialaista
kauppiasta varten. Haen oli laehettaenyt Ljubashan. Jonkun ajan kuluttua
Ljubasha palasi takaisin yhdessae kauppiaan kanssa. Kauppias oli jo
kiihoittuneessa mielentilassa, puhui Kitajeva vaehaen hymyillen,--ja oli
heillae jatkanut juomistansa ja juottanut tyttoejae. Mutta kun kauppiaalta
puuttui rahoja, niin haen laehetti omaan kortteeriinsa taemaen saman
Ljubashan, jota kohtaan oli saanut jonkunlaisen "eturakkauden",--sanoi
haen katsahtaen syytettyyn.

Nehljudofista naeytti, ettae Maslova taelloein hymaehti ja taemae hymyily
inhoitti haentae. Kummallinen epaemaeaeraeinen yoekoetyksen tunne sekoittuneena
saeaeliin heraesi haenessae.

--Mitae mieltae te olette Maslovan suhteen?--kysyi punastuen ja arkaillen
oikeuden auskultantti, joka oli maeaeraetty Maslovan puolustajaksi.

--Erittaein hyvae,--vastasi Kitajeva. Tyttoe on sivistynyt ja pulska.
Kasvatettu hyvaessae perheessae ja osaa lukea ranskaa. Joi toisinaan vaehae
liiaksi, mutta ei koskaan yli oikeasta. Aivan erinomainen tyttoe.

Katjusha katseli emaentaeae, mutta kaeaensi sitte aekkiae silmaensae valamiehiin
ja pysaehtyi Nehljudofiin, ja haenen kasvonsa muuttuivat totisiksi, jopa
ankaroiksi. Toinen haenen ankarista silmistaeaen katsoi kieroon. Jotenkin
kauan olivat naemaet molemmat kummallisesti katsovat silmaet kaeaentyneinae
Nehljudofiin ja vaikka kauhu oli vallannut Nehljudofin, ei haen voinut
irroittautua noista hiukan kieroon katsovista silmistae kirkkaine
valkuaisineen. Haenen mieleensae muistui tuo hirmuinen yoe, jaeaensaerkyminen,
sumu ja erittaeinkin tuo vaillinainen kallellaan oleva kuu, joka ennen
aamun sarastusta nousi ja valaisi jotakin mustaa ja kauheaa. Naemaet kaksi
mustaa silmaeae, jotka katsoivat sekae haeneen ettae haenen ohitsensa,
muistuttivat haenelle juuri tuota mustaa ja kauheata.

"Haen on tuntenut minut",--ajatteli Nehljudof. Ja Nehljudof, ikaeaenkuin
kyyristaeytyi kokoon, odottaen iskua. Mutta Katjusha ei ollut tuntenut.
Haen vaan rauhallisesti huokasi ja taas alkoi katsoa puheenjohtajaan.
Nehljudof huokasi myoeskin. "Voi kun taestae paeaesisi pikemmin",--ajatteli
haen. Haen koki nyt samaa kuin metsaestyksessae, kun haavoitettu lintu on
tapettava:--tuntuu ilkeaeltae, sekae saeaelittaeae ettae harmittaa. Tappamaton
lintu pyristelee metsaestyslaukussa: se inhottaa ja saeaelittaeae ja tahtoisi
pian tappaa ja unohtaa.

Taemmoeisiae sekaisia tunteita liikkui nyt Nehljudofissa, haenen
kuunnellessaan todistajien lausuntoja.




XX.


Mutta ihan kuin harmiksi, juttu venyi pitkaeksi: sittenkuin todistajat ja
asiantuntija-laeaekaeri olivat yksitellen kuulusteltu ja kaikkien noiden
tavallisten, merkitsevaellae naeyllae tehtyjen, tarpeettomien kysymysten
jaelkeen syyttaejaein ja asianajajain puolelta, kehoitti puheenjohtaja
valamiehiae tarkastamaan todiste-esineitae, tavattoman suurta sormusta
briljanttikantoineen, jota naehtaevaesti oli pidetty mitae paksuimmassa
etusormessa, ja sitten siiliae, jossa oli tutkittu myrkkyae. Naemaet esineet
olivat sinetillae painetut ja paeaellekirjoituksilla varustetut.

Valamiehet jo valmistuivat niitae tarkastamaan kun syyttaejaen apulainen
taaskin kohosi istuimeltaan ja vaati, ettae ennenkuin ryhdyttaeisiin
todiste-esineiden tarkastamiseen, olisi laeaekaerintarkastus julki
luettava.

Puheenjohtaja, joka puolestaan kaikin tavoin tahtoi jouduttaa juttua
ehtiaeksensae sveitsilaeisnaisensa luokse, vaikka hyvin tiesi, ettei
paperin lukemisesta olisi muuta kuin ikaevyyttae ja paeivaellisen viivykkiae
ja ettae syyttaejae vaati taetae lukemista ainoastaan siksi, ettae tiesi
olevansa oikeutettu sitae vaatimaan,--ei haen kuitenkaan voinut kieltaeae,
vaan ilmoitti suostuvansa. Sihteeri otti esille paperin ja taas
korisevine r ja l kirjaimineen alkoi haluttomalla aeaenellae lukea.

Ruumista ulkopuolisesti tutkittaessa oli kaeynyt ilmi, ettae:

1) pituus oli 2 arsinaa 12 versakkaa.

--Oho, olipa siinae miehessae kokoa, sanoi huolissaan kauppias Nehljudofin
korvaan.

2) Ikae ulkomerkeistae paeaettaeen laehimaille neljaekymmentae vuotta.

3) Ruumis naeyttaeae turvonneelta.

4) Ihon vaeri kaikkialla vihertaevae, paikoittain tummia taepliae.

5) Orvaskesi ruumiin pinnalla noussut erisuuruisiin rakkoihin,
paikotellen laehtenyt ja riippuu laempsaekkeinae.

6) Tukka mustanruskea, tiheae, irtautuu koskettaessa helposti nahasta.

7) Silmaet vuotaneet ulos ja sarveiskalvo mustunut.

8) Nenaeaukosta, molemmista korvista ja suusta vuotaa vaahtoinen maetae,
suu on puoleksi auki.

9) Kaula tuskin naekyvissae, kasvojen ja rinnan turpoamisen vuoksi.

J. n. e., j. n. e.

Taemae ulkopuolinen katselmus kaikkine erikoisseikkoineen oli esitetty
neljaellae sivulla 27:ssae eri kohdassa, siinae tehtiin naein selkoa
kaupungissa huvitelleen kauppiaan hirmuisesta, tavattomasta, lihavasta
ja vielae turvonneesta, maetaenevaestae ruumiista. Epaemaeaeraeinen yoekoetyksen
tunne, jota Nehljudof tunsi, vielaekin eneni taetae ruumiin katselmusta
luettaessa. Katjushan elaemae ja sieramista tuleva maetae ja ulosvuotaneet
silmaet ja haenen oma tekonsa Katjushan kanssa, kaikki naemae naeyttivaet
haenestae samaan luokkaan kuuluvilta asioilta, ja haen oli kaikilta puolin
naeiden asiain ympaeroeimaenae ja oli niihin hukkumassa. Kun ulkopuolisen
katselmuksen lukeminen vihdoinkin oli paeaettynyt, huokasi puheenjohtaja
raskaasti ja nosti paeaensae, toivoen ettae kaikki oli nyt lopussa, mutta
sihteeri rupesi yhteenmenoon lukemaan kertomusta sisaepuolisesta
katselmuksesta.

Puheenjohtaja laski jaelleen paeaensae ja nojautuen kaeteensae, ummisti
silmaensae. Kauppias, joka istui Nehljudofin vieressae, saattoi tuskin
pysyae valveilla ja huojui toisinaan; syytetyt, samoin kuin santarmit
heidaen takanansa, istuivat liikkumatta.

Sisaepuolisesta tarkastuksesta kaevi ilmi, ettae.

1) Paeaekallon nahka helposti irtautuu paeaekallon luista, eikae verenvuotoja
ole missaeaen huomattu. 2) Paeaekallon luut ovat keskinkertaisen paksuja ja
kokonaisina. 3) Kovan aivokalvon paeaellae on kaksi noin 4 tuuman suuruista
vaerillistae taeplaeae, ja kalvo itse on vaeriltaeaen vaalean himmeae j. n. e.
vielae 13 kohtaa.

Sitten seurasi vierasmiesten nimet, allekirjoitukset ja laeaekaerin
paeaetelmae, josta kaevi ilmi, ettae ruumiin avauksessa loeydetyt ja
poeytaekirjaan otetut muutokset mahassa ja osaksi suolissa ja munuaisissa
tekevaet _sangen todenmukaiseksi_ sen otaksumisen, ettae Smelkofin kuolema
oli seuraus myrkytyksestae ja ettae myrkky oli joutunut haenen mahaansa
yhdessae viinin kanssa. Vaikea on sanoa paeaettaeen muutoksista mahassa ja
suolissa mitae lajia myrkkyae mahaan oli joutunut; mutta ettae myrkky oli
joutunut mahaan viinin kanssa, saattoi paeaettaeae siitae, ettae Smelkofin
mahassa oli paljon viiniae.

--Naekyypae olleen kova juomaan,--sanoi taas kauppias heraeten.

Taemae poeytaekirjan lukeminen, joka kesti noin tunnin, ei kuitenkaan
tyydyttaenyt syyttaejaen apulaista. Kun lukeminen oli paeaettynyt, kaeaentyi
puheenjohtaja haenen puoleensa:

--Arvelen, ettae on tarpeetonta lukea asiakirjoja, jotka koskevat
sisaelmyksien tarkastusta.

--Minae puolestani pyytaeisin, ettae ne luettaisiin, sanoi syyttaejaen
apulainen ankarasti, katsomatta puheenjohtajaan, hiukan vaan kyljittaein
kohoten ja antaen aeaenestaensae tuntua, ettae haenen vaatimuksensa perustui
haenen oikeuteensa ja ettei haen taestae oikeudestansa tule luopumaan, ja
ettae kieltaeminen tulee antamaan aihetta kassatsiooniin ylioikeudessa.

Suuripartainen mahakatarria sairastava oikeudenjaesen hyvaenluontoisine
alaspaein riippuvine silmillensae, tuntien itsensae hyvin heikontuneeksi,
kaeaentyi puheenjohtajan puoleen.

--Mitae siitae lukemisesta? Venyy vaan pitemmaelle. Nuo uudet luudat eivaet
lakase puhtaammin, vaan hitaammin.

Jaesen kultaisissa silmaelaseissa ei virkkanut mitaeaen, katsoi vaan
synkaesti ja paeaettaevaeisesti eteensae, odottamatta elaemaeltae yhtae vaehaen kuin
vaimoltaan mitaeaen hyvaeae.

Asiakirjan lukeminen alkoi.

--Vuonna 188' 15 p:nae Helmikuuta aloin minae allekirjoittanut
asianomaisen laeaekintoeosaston kaeskystae, numerolla 638,--ryhtyi sihteeri
paeaettaevaeisesti korottaen aeaentaensae ikaeaenkuin karkoittaakseen unen
kaikkien laesnaeolijain silmistae, lukemaan:--laeaekintaelaitoksen
ylitarkastajan apulaisen laesnaeollessa sisaelmyksien tutkimisen,
nimittaein:

1) Oikean keuhkon ja sydaemmen, (kuusinaulaisessa lasiastiassa).

2) Vatsansisaelmysten, (kuusinaulaisessa lasiastiassa).

3) Mahalaukun, (kuusinaulaisessa lasiastiassa).

4) Maksan, pernan ja munuaisten, (kolmenaulaisessa lasiastiassa).

5) Suolien, (kuusinaulaisessa saviastiassa)... Puheenjohtaja taetae
lukemista alotettaessa kumartui toisen jaesenen puoleen ja sipatti
jotakin ja sitte toisen puoleen, ja saatuaan myoentaevaen vastauksen,
keskeytti taessae kohti lukemisen:

--Oikeus katsoo asiakirjan lukemisen tarpeettomaksi,--sanoi haen.

Sihteeri vaikeni ja rupesi kokoilemaan papereitaan. Syyttaejaen apulainen
alkoi vihasesti kirjoittaa jotakin muistiin.

--Herrat valamiehet ovat tilaisuudessa tarkastamaan
todiste-esineitae,--sanoi puheenjohtaja.

Esimies ja muutamat valamiehistae nousivat paikoiltansa ja tietaemaettae
kuinka liikuttaa ja miten asettaa omia kaesiaensae, tulivat poeydaen luo ja
vuorotellen katsahtivat sormukseen, laeaekepulloon ja siiliin. Kauppias
paeaelliseksi koitteli sormusta omaan sormeensa.

--No jo oli sormikin,--sanoi haen palattuaan paikoillensa.--Ihan on
kurkun kokonen,--lisaesi haen naehtaevaesti mielihyvaellae ajatellen sitae
jaettilaeissankaria, joksi haen myrkytettyae kauppiasta kuvaili.




XXI.


Kun todiste-esineiden tarkastus oli suoritettu, ilmoitti puheenjohtaja
oikeudellisen tutkimuksen paeaettyneeksi ja yhteen kyytiin antoi
puheenvuoron syyttaejaelle toivoen pikemmin paeaesevaensae asiasta siinae
luulossa, ettae taemaekin on ihminen, joka tahtoo sekae tupakoida ettae syoedae
paeivaellistae ja saeaelii heitae. Mutta syyttaejaen apulainen ei saeaelinyt
itseaensae eikae heitae.

Syyttaejaen apulainen oli jo luonnostaan aika typerae, mutta taemaen ohella
haen onnettomuudeksensa oli lopettanut lyseokurssin kultamitalilla ja
yliopistossa saanut palkinnon kirjoituksesta, joka koski servituutteja
roomalaisen oikeuden mukaan ja jonka johdosta haen oli suurimmassa maeaerin
varma ja tyytyvaeinen itseensae, (jota vielae yllytti naisten suosio), ja
sentaehden oli erityisesti typerae. Kun haen sai puheenvuoron, nousi haen
hitaasti yloes, esiintyen naein vartalonsa, koko suloudessa. Kirjaillussa
univormussaan ja laskien molemmat kaetensae pulpetille, paeae hiukan
kallellaan, katsahdettuaan, syytettyjae vaelttaeen, yli koko salin, haen
alkoi:

--Asia, joka on jaetetty teidaen ratkaistavaksenne, herrat
valamiehet,--naein alkoi haen poeytae- ja asiakirjojen lukemisen aikana
valmistamansa puheen,--on, jos niin saan sanoa, olevia oloja kuvaava
rikos. Syyttaejaen apulaisen mielestae piti haenen puheellansa oleman
yhteiskunnallinen merkitys, niinkuin oli niillae kuuluisilla puheilla,
joita kuuluisiksi tulleet asianajajat olivat pitaeneet. Kuulijain
joukossa ei tosin ollut muita kuin kolme naista: ompelija, kyoekkipiika
ja Simonin sisar sekae yksi kuski, mutta taemae ei merkinnyt mitaeaen. Nuo
kuuluisuudet olivat samalla tavalla alkaneet. Ja syyttaejaen apulaisen
periaate oli se, ettae haenen oli oleminen aina asemansa korkeimmalla
huipulla, se on: tunkeutua rikoksen psykoloogisen merkityksen syvyyteen
ja paljastaa yhteiskunnallisia maetaehaavoja.

--Te naeette edessaenne, herrat valamiehet, kuvaavan, jos niin voi sanoa:
vuosisadan-lopun rikoksen, jonka tunnusleimana niin sanoakseni ovat sen
surullisen maedaennaeisyyden ominaiset piirteet, johon meidaen paeivinaemme
sortuvat ne yhteiskuntamme alkuainekset, jotka ovat taemaen kehityksen
niin sanoakseni enin polttavien saeteitten alaisina...

Syyttaejaen apulainen puhui hyvin kauan, yhdeltae puolen koettaen muistaa
kaikki ne viisaat asiat, joita haen oli ajatellut, toiselta puolen,--ja
se oli paeaeasia,--koettaen olla hetkeksikaeaen pysaehtymaettae ja saada
puheensa juoksemaan toeksaehtaemaettae 1-1/4 tunnin ajan. Yhden ainoan kerran
haen pysaehtyi ja jotenkin kauan nieli sylkeae, mutta samassa haen suoriutui
ja paransi viipymisensae yhae suuremmalla kaunopuheliaisuudella. Haen puhui
milloin hienolla mielistelevaellae aeaenellae muuttaen jalkaa ja katsoen
valamiehiin, milloin hiljaisella toimeliaalla aeaenellae, vihkoonsa
katsellen, milloin kovalla paljastavalla aeaenellae, kaeaentyen toisinaan
katsojiin toisinaan valamiehiin. Ainoastaan syytettyihin, jotka kaikki
kolme tuijottivat haeneen silmillaensae, ei haen kertaakaan katsahtanut.
Haenen puheensa kosketteli kaikkea sitae viimeistae, mistae haenen
piireissaeaen silloin puhuttiin ja jota pidettiin silloin ja pidetaeaen yhae
vielae tieteellisen viisauden viimeisenae sanana. Taessae oli sekae
perinnoellisyyttae ettae synnynnaeistae rikoksellisuutta, sekae Lombrosoa ettae
Tardesia, sekae kehitysoppia ettae taistelua olemassa-olosta, sekae
hypnotismia ettae suggestioonia, sekae Charcotia ettae dekadenssia.

Kauppias Smelkof oli syyttaejaen apulaisen maeaeritelmaen mukaan mahtavan,
koskemattoman, leveaeluontoisen, venaelaeisen ihmisen perikuva, joka
luottavaisuutensa ja jalomielisyytensae taehden joutui syvaesti
turmeltuneiden luonteiden uhriksi ja niiden valtaan.

Simon Kartinkin oli maaorjuuskauden atavistinen tuote, alaspoljettu
ihminen, ilman sivistystae, ilman periaatteita, jopa ilman uskontoakin.
Jefimia oli haenen rakastettunsa ja perinnoellisyyden uhri. Taessae oli
naekyvissae kaikki degenereeratun henkiloen tunnusmerkit. Mutta rikoksen
paeaevaikuttimena oli Maslova, ollen dekadenssi-ilmioen kaikkein
alhaisimpia edustajia. Taemae nainen,--puhui syyttaejaen apulainen
katsomatta haeneen,--on saanut kasvatuksen, me olemme kuulleet taessae
oikeudessa haenen emaentaensae todistuksen. Haen ei ainoastaan osaa lukea ja
kirjoittaa, vaan osaa myoeskin ranskan kieltae, haen on orpo ja luultavasti
kantaa itsessaeaen rikoksellisuuden siemeniae; haen oli kasvatettu
sivistyneessae aatelisperheessae ja olisi voinut elaettaeae henkensae
rehellisellae tyoellae, mutta taestae huolimatta haen jaettaeae hyvaentekijaensae,
antautuu intohimoihinsa ja naeiden tyydyttaemiseksi menee haureustaloon,
missae haen sivistykseensae naehden voittaa muut kumppaninsa ja erittaeinkin,
kuten te, herrat valamiehet, olette haenen emaennaeltaensae taeaellae kuulleet,
ilmaisee taitoa vaikuttaa mainitussa talossa kaevijoeihin sillae
salaperaeisellae ominaisuudella, joka on tunnettu nimellae suggestiooni, ja
jonka perille tiede ja erittaeinkin Charcotin koulu on viime aikoina
paeaessyt. Taemaenpae ominaisuuden avulla haen nyt ottaa valtaansa venaelaeisen,
mahtavan, hyvaentahtoisen, luottavaisen, rikkaan vieraan ja kaeyttaeae taetae
luottamusta ensin varastaakseen ja sitten saeaelimaettoemaesti ottaakseen
haenet hengiltae.

--Jo taitaa panna omiaan,--sanoi hymyillen puheenjohtaja, kumartuen
ankaran jaesenen puoleen.

--Hirveae poelloe,--vastasi ankara jaesen.

--Herrat valamiehet, jatkoi yhae syyttaejaen apulainen, sulavasti
mutkuillen solakkaa vartaloansa,--teidaen vallassanne on naeiden
henkiloeiden kohtalo, mutta teidaen vallassanne on osaksi myoeskin
yhteiskunnan kohtalo, johon te tuomiollanne vaikutatte. Te syvennytte
taemaen rikoksen merkitykseen, oivallatte sen vaaran, joka yhteiskuntaa
uhkaa Maslovan tapaisten niinsanoakseni pataloogisten indiviidien
puolelta ja varjelette sitae saastasta, varjelette taemaen yhteiskunnan
syyttoemiae alkuaineksia tarttuvasta saastasta ja vielaepae usein haevioestae.

Ja ikaeaenkuin itsekin lamautuen tehtaevaen paeaetoeksen taerkeyden edessae
syyttaejaen apulainen, naehtaevaesti aeaerimmilleen ihastuneena omaan
puheeseensa, laskeutui tuolillensa.

Lukuun ottamatta kaunopuheliaisuuden kukkia, oli haenen puheensa sisaellys
se, ettae Maslova oli hypnotiseerannut kauppiaan ja saavutettuaan
mielistelemaellae haenen suosionsa ja tultuaan avain mukanaan haenen
huoneeseensa rahoja hakemaan, tahtoi itse ottaa kaikki, vaan kun Simon
ja Jefimia haenet tavoittivat, oli pakoitettu tasaamaan heidaen kanssansa.
Ja sitten peittaeaeksensae rikoksen jaelkiae, tuli jaelleen kauppiaan kanssa
hotelliin ja myrkytti haenet siellae.

Kun syyttaejaen apulainen oli puheensa paeaettaenyt, nousi asianajajain
penkiltae keski-ikaeinen haennystakkiin puettu mies, leveae, taerkaetty,
valkenen puoliympyrae rinnassa ja lausui reippaan puheen Kartinkinin ja
Botshkovan puolustukseksi. Taemae oli heidaen, kolmella sadalla ruplalla
palkkaamansa vannotettu asianajaja. Taemae vaeitti heidaen molempien
syyttoemyyttae ja sysaesi koko syyn Maslovan niskoille.

Haen koetti naeyttaeae peraettoemaeksi Maslovan vaeitteen, ettae Botshkova ja
Kurtinkin olisivat olleet taemaen kanssa yhdessae, kun haen otti rahat, ja
koetti todistaa; ettae Maslovan vaeitteellae, taemae kun oli rikoksen teossa
tavattu myrkyttaejae, ei voinut olla merkitystae. Nuo rahat,--2,500
ruplaa,--puhui asianajaja,--saattoivat varsin hyvin olla kahden ahkeran
ja rehellisen ihmisen ansaitsemia, he kun joskus saivat paeivaessae 3 jopa
5:skin ruplaa hotellivierailta. Kauppiaan rahat olivat Maslovan
anastamat ja olivat ne sittemmin jollekin annetut taikka hukatut, koska
Maslova ei ollut selvaepaeisenae. Myrkytyksen oli Maslova yksin saanut
aikaan.

Taemaen perustuksella haen pyysi valamiehiae julistamaan Kartinkinin ja
Botshkovan syyttoemiksi rahojen anastamiseen, mutta jos heidaet
katsottaisiinkin syyllisiksi anastamiseen, niin ainakin ottamatta osaa
myrkytykseen ja ilman edellaekaeypaeae aikomusta.

Lopuksi taemae asianajaja, pistellen syyttaejaen apulaista, teki
sen huomautuksen, ettae herra syyttaejaen loistavat mietteet
perinnoellisyydestae, joskin selvittaevaet taemaen kysymyksen tieteellisiae
naekoekohtia, eivaet olleet taessae tapauksessa paikallaan, koskapa Botshkova
oli tuntemattomain vanhempain lapsi.

Syyttaejaen apulainen kirjoitti jotakin vihasesti paperiinsa ja osoittaen
ylenkatseellista kummastusta kohautti olkapaeitaeaen.

Sitten nousi Maslovan puolustaja istualtaan ja aristellen, kangertaen
lausui puolustuspuheensa. Kieltaemaettae sitae, ettae Maslova oli ottanut
osaa rahojen anastamiseen, haen vaeitti ainoastaan sitae, ettei Maslovalla
ollut tarkoitusta myrkyttaeae Smelkofia, ja ettae haen oli antanut pulverin
vaan siinae tarkoituksessa, ettae Smelkof nukkuisi. Oli haenellaekin aikomus
vaehaen hoeystaeae esitystaeaen kaunopuheliaisuudella, mainitsemalla kuinka
Maslovan oli turmelukseen saattanut mies, joka oli jaeaenyt rankaisematta,
silloin kuin Maslova yksin sai kantaa lankeemuksensa koko painon, mutta
taemae asianajajan retki psykologiian alalle meni kokonansa vaetykselleen,
niin ettae kaikkia haevetti. Kun haen puhua vatkutteli miesten julmuudesta
ja naisen aseman kurjuudesta, niin puheenjohtaja, haluten auttaa haentae,
pyysi haentae pysymaeaen paremmin asiassa.

Taemaen puolustajan jaelkeen nousi jaelleen syyttaejaen apulainen ja
puolustettuaan vaeitettaensae perinnoellisyydestae ensimaeistae asianajajaa
vastaan sillae, ettae vaikka Botshkova onkin tuntemattomain vanhempain
tytaer, niin ei perinnoellisyysopin todenperaeisyys sillae suinkaan ole
kumottu, koskapa perinnoellisyyden laki lepaeae niin vankalla
tieteellisellae pohjalla, ettemme ainoastaan ole oikeutetut johtamaan
rikosta perinnoellisyydestae vaan vielaepae perinnoellisyyttae rikoksesta.
Mitae taas tuli puolustajan otaksumiseen, ettae Maslova muka olisi jonkun
luullun viettelijaen turmelema (haen lausui erittaein myrkyllisesti sanan
luullun), niin tosiasiat pikemminkin puhuivat siihen suuntaan, ettae
juuri Maslova oli monien monituisten uhriensa viettelijae, jotka olivat
haenen kaesiinsae joutuneet. Naein sanottuansa haen voittoriemuisena koeksaehti
istumaan.

Sitten annettiin syytetyille tilaisuus puolustaa itseaensae.

Jefimia Botshkova uudisti sen, ettei haen mitaeaen tiennyt eikae ollut
mihinkaeaen ottanut osaa ja vaeittaemaellae vaeitti Maslovaa syypaeaeksi
kaikkeen. Simon toisti vaan useamman kerran:

--Teillae on valta, minae olen viaton, suotta syytaette.

Mutta Maslova ei sanonut mitaeaen.

Puheenjohtajan kehoitettua haentae tuomaan esiin, mitae haenellae oli
puolustukseksensa sanottavaa, Maslova vaan nosti haeneen silmaensae,
katsahti kaikkiin kuten kierretty metsaeotus, ja heti taas laski alas
silmaensae ja rupesi itkemaeaen, aeaenekkaeaesti nyyhkyttaeen.

--Mikae teidaen on?--kysyi kauppias, joka istui Nehljudofin vieressae,
kuultuansa aekkiae kummallisen aeaenen Nehljudofin suusta. Taemae aeaeni oli
pidaetettyae itkua.

Nehljudof ei yhae vielaekaeaen ymmaertaenyt nykyisen tilansa koko merkitystae
ja arveli hermojensa heikkouden syyksi, ettae haen tuskin sai hillityksi
itkua ja kyyneleitae, jotka olivat nousseet haenen silmiinsae. Haen pani
rillit silmillensae peittaeaekseen niitae, otti sitten esille nenaeliinan ja
alkoi turistaa.

Haevaeistyksen pelko, joka olisi haentae kohdannut, kun kaikki oikeussalissa
olisivat saaneet tietaeae haenen teostansa, tahtoi pysaeyttaeae haenessae
tapahtuvaa sisaellistae tyoetae. Taemae pelko oli taehaen ensimaeiseen aikaan
kaikkea muuta voimakkaampi.




XXII.


Syytettyjen sanottua viimeisen sanansa ja asianomaisten sovittua
tehtaevien kysymysten muodosta, joka kaikki kesti vielae jokseenkin kauan,
pantiin kysymykset lopulliseen muotoonsa ja puheenjohtaja esitti
yleissilmaeyksen jutusta.

Ennen antautumista itse juttuun haen hyvin kauvan selitteli valamiehille
miellyttaevaellae kodikkaalla puhetavalla, ettae ryoestoe on ryoestoe, mutta
varkaus on varkautta ja ettae anastaminen lukitusta paikasta on
anastamista lukitusta paikasta, mutta anastaminen lukitsemattomasta
paikasta on anastamista lukitsemattomasta paikasta. Ja selitellen taetae
haen erittaeinkin usein katsahteli Nehljudofiin ikaeaenkuin olisi juuri
haenelle tahtonut saada selvaeksi taemaen taerkeaen seikan, toivoen, ettae haen
ymmaerrettyaensae haenet, selittaeae sen sitten tovereillensa. Sitten
arvellen, ettae valamiehet olivat jo kylliksi paeaesseet naeiden totuuksien
perille, alkoi haen kehitellae toista totuutta, joka koski sitae, ettae
tapoksi sanotaan semmoista tekoa, josta seuraa ihmisen kuolema ja taemaen
mukaan myrkytyskin on tappo. Kun taemaekin totuus oli haenen mielestaensae
tullut valamiehille selvaeksi, haen selitti heille, ettae jos varkaus ja
tappo ovat tehdyt yhdessae, niin rikoksen aines on kokoonpantu
varkaudesta ja taposta.

Huolimatta siitae, ettae haentae itseaensae halutti pian paeaestae erilleen
jutusta ja ettae sveitsilaeisnainen jo odotti haentae, oli haen niin tottunut
toimeensa, ettae kerran puhumaan paeaestyaensae ei enaeae mitenkaeaen voinut
pysaehtyae ja sen vuoksi selitteli tarkalleen valamiehille, ettae jos naemaet
huomaavat syytetyt syyllisiksi, niin heillae on oikeus julistaa ne
syyllisiksi, mutta jos he huomaavat ne syyttoemiksi, niin heillae on
oikeus julistaa ne syyttoemiksi; jos taas he huomaavat ne syyllisiksi
yhteen, mutta syyttoemiksi toiseen, niin voivat julistaa ne syyllisiksi
yhteen mutta syyttoemiksi toiseen. Sitten seurasi vielae selitys heille,
ettae vaikka heille onkin taemmoeinen oikeus annettu, heidaen on kaeyttaeminen
sitae jaerjellisesti. Haenen oli vielae aikomus selittaeae, ettae jos he
antavat asetettuun kysymykseen myoentaevaen vastauksen, niin he taellae
vastauksellansa myoentaevaet kaikkeen, mikae on kysymyksessae sanottu, mutta
jolleivaet he kaikkea myoennae, mikae on kysymyksessae sanottu, niin heidaen
on erikseen mainittava, mitae he eivaet myoennae, mutta katsahdettuaan
kelloonsa ja naehtyaeaen ettae se oli jo 5 minuuttia vaille 3 haen paeaetti
paikalla siirtyae itse jutun esittaemiseen.

--Taemaen jutun erikoiskohdat ovat seuraavat,--alkoi haen ja uudisti kaiken
sen, minkae jo olivat moneen kertaan ennen sanoneet sekae puolustajat ettae
syyttaejaen apulainen ja todistajat. Puheenjohtaja puhui, mutta jaesenet
haenen ympaerillaensae syvaemietteisen naekoeisinae kuuntelivat ja tuon
tuostakin katsahtelivat kelloihinsa pitaeen haenen puhettansa tosin sangen
hyvaenae eli semmoisena kuin sen olla pitikin, mutta vaan vaehaen pitkaenae.
Samaa mieltae oli syyttaejaen apulainenkin ja yleensaekin kaikki lakimiehet
ja kaikki salissa olijat. Puheenjohtaja lopetti yleiskatsahduksensa.

Olisi luullut, ettae nyt on kaikki sanottu. Mutta puheenjohtaja ei
mitenkaeaen voinut luopua oikeudestaan puhua,--niin mieluista oli haenen
kuunnella omaa mieliinvaikuttavaa aeaenenpainoansa,--ja niinpae haen naeki
hyvaeksi sanoa vielaekin muutamia sanoja sen oikeuden taerkeydestae, joka
oli valamiehille annettu, siitae, kuinka naeiden oli huomaavaisuudella ja
varovaisuudella kaeyttaeminen eikae vaeaerinkaeyttaeminen taetae oikeuttansa,
siitae ettae he olivat tehneet valan, ettae he olivat yhteiskunnan omatunto
ja ettae neuvoshuoneen salaisuus oli pyhaenae pidettaevae j.n.e., j.n.e.

Siitae saakka kun puheenjohtaja alkoi puhua, oli Maslova herkeaemaettae
katsonut haeneen ikaeaenkuin olisi pelaennyt jonkunkaan sanan menevaen
hukkaan, ja sentaehden Nehljudof ei pelaennyt kohdata haenen katsettansa,
vaan lakkaamatta katseli haentae. Ja Nehljudofin mielikuvituksessa
tapahtui se tavallinen ilmioe, ettae rakastetun ihmisen kasvot, joita ei
ole kaukaan aikaan naehnyt, ensi naekemaellae pitkaen poissaolon aikana
tapahtuneiden ulkonaisten muutosten taehden haemmaestyttaevaet, mutta
vaehitellen muuttuvat ihan samallaisiksi kuin olivat monta vuotta sitten;
kaikki tapahtuneet muutokset haeviaevaet ja henkisten silmien eteen astuu
vaan paeaeilme tuosta erikoisesta, toistamattomasta henki-ihmisestae.
Taemaepae nyt tapahtui Nehljudofissa.

Niin, huolimatta vankipuvusta, laajentuneista kasvoista, suureksi
kasvaneesta povesta, huolimatta pullistuneesta kasvojen ala-osasta,
rypyistae otsassa ja ohimoilla ja vaehaen turvonneista silmistae, oli se
epaeilemaettae se sama Katjusha, joka Kristuksen yloesnousemussunnuntaina
niin viattomasti katseli alhaalta yloes Nehljudofiin, rakastamaansa
ihmiseen, rakastuneilla, elaemaen riemusta ja elaemaen yltaekyllaeisyydestae
nauravilla silmillae.

"Ja mikae kummallinen sattumus! Ettae taemaen jutun pitikin sattua juuri
silloin kun minae olin istumassa ja ettae minae tapaamatta haentae kymmeneen
vuoteen, tapasin haenet taeaellae syytettyjen penkillae. Ja mihinkae ihmeeseen
taemae loppuneekaan? Pikemmin, ah, kunhan vaan pikemmin!"

Haen ei yhae vielaekaeaen noeyrtynyt sen katumustunteen alaiseksi, joka alkoi
haenessae liikkua. Haenestae naeytti taemae sattumalta, joka oli menevae ohi
eikae vahingoittava haenen elaemaeaensae.

Haen tunsi olevansa samassa asemassa kuin pentu, joka on huonosti
kaeyttaeytynyt sisaellae, ja jonka turpaa isaentae, pitaeen kiini niskasta,
painaa siihen likaan, minkae se on tehnyt. Pentu vinkuu, koettaa
rimpuilla paeaestaeksensae niin kauas kuin mahdollista tekonsa seurauksista,
unohtaakseen ne. Vaan saeaelimaetoen isaentae ei paeaestae sitae kaesistaeaen. Niin
Nehljudofkin jo tunsi kaiken sen likaisuuden, minkae oli saanut aikaan,
tunsi myoeskin isaennaen mahtavan kaeden, mutta haen ei vielaekaeaen ymmaertaenyt,
mikae merkitys haenen teollaan oli, eikae tunnustanut itse isaentaeae. Haen yhae
halusi olla uskomatta siihen, ettae se, mikae oli haenen edessaeaen, oli
haenen tekoansa. Mutta armahtamaton, naekymaetoen kaesi piteli haentae ja haen
jo aavisti ettei voisi enaeae irtautua. Tosin haen vielae koetti pysyae
urhoollisena ja vanhan tavan mukaan pantuaan jalat ristiin ja
huolettomasti leikkien rilliensae kanssa itseensae luottavassa asennossa
istui tuolillansa ensimaeisessae rivissae toisena jaerjestyksessae. Mutta
syvimmaessae sielussaan haen kuitenkin jo tunsi koko sen julmuuden,
halpamaisuuden, alhaisuuden, jota osoitti ei ainoastaan taemae haenen
tekonsa, vaan koko haenen tyoetoen, siveetoen, julma ja omavaltainen
elaemaensae; ja niinpae tuo hirvittaevae esirippu, joka jonkinlaisen ihmeen
kautta oli koko taenae aikana, kaikkina naeinae kahtenatoista vuotena
salannut haeneltae sekae taetae haenen rikostansa ettae koko haenen tulevaa
elaemaeaensae, jo liikahteli ja haen jo vilahdukselta naeki yhtae ja toista sen
takaa.




XXIII.


Puheenjohtaja vihdoin paeaetti puheensa ja sulavalla liikkeellae nostaen
kysymyslistaa antoi sen laehestyneelle esimiehelle. Valamiehet nousivat,
iloisina siitae, ettae saivat laehteae ja tietaemaettae missae pitaeae kaesiaensae,
aivan kuin jotain haeveten menivaet toinen toisensa jaelessae
neuvoshuoneeseensa. Heti kun ovi oli heidaen jaelkeensae sulkeutunut, tuli
santarmi taemaen oven luo, tempasi miekan tupesta ja pannen sen olalle,
jaei seisomaan oven eteen. Tuomarit nousivat ja laeksivaet salista.
Syytetyt niinikaeaen vietiin pois.

Tultuaan neuvoshuoneeseen, ottivat valamiehet kuten ennenkin ensi
teokseen esille paperossit ja alkoivat polttaa. Heidaen asemansa
luonnottomuus, kierous ja valheellisuus, jonka he suuremmassa tai
vaehemmaessae maeaeraessae tunsivat istuessaan paikoillansa salissa, meni heti
ohi kun he tulivat neuvoshuoneeseen ja olivat sytyttaeneet paperossit, ja
tuntien helpoitusta, he istuutuivat ja heti alkoi vilkas keskustelu.

--Tyttoe riepu on syytoen, on muuten vaan juttuun kiertynyt,--sanoi
hyvaenluontoinen kauppias,--haen on armahdettava.

--Siitaepae nyt saammekin puhella,--sanoi esimies.--Emme saa antautua
persoonallisten vaikutusten alaiseksi.

--Mainion yleiskatsahduksen antoi puheenjohtaja,--huomautti oeversti.

--Jo kait! Olin vaehaellae nukkua.

--Paeaeasiahan on se, ettei palvelusvaeki olisi voinut tietaeae rahoista,
jollei Maslova olisi ollut heidaen kanssaan samassa liitossa,--sanoi
juutalainen puotipalvelija.

--Oletteko siis sitae mieltae, ettae haen on varastanut, kysyi joku
valamiehistae.

--En usko taessae maailmassa, huusi hyvaenluontoinen kauppias:--vaan tuo
punasilmaeinen retkale on opettanut.

--Kaikki ne ovat yhtae hyviae,--sanoi oeversti.

--Mutta kielsihaen se kaeyneensae jalallaankaan huoneessa.

--Uskokaa sitae. Minae en tuota runtaletta iaessaeni uskoisi.

--Niin, kumpa se olisi sillae hyvae, ettae te ette usko,--sanoi
puotipalvelija.

--Eikoes avain ollut haenellae?

--Entaes sitte jos olikin?--intti kauppias.

--Entae sormus?

--Eikoes haen siitaekin selittaenyt,--huusi taas kauppias.--Roteva kauppias,
ja vielae sitte juovuksissa, pieksi haentae. No sitten arvatenkin jaelleen
leppyi. Tuossa nyt on, ota, elae itke. Olihan se ihminen kuulema
jaettilaeisen kokoinen, 12 tuumaa paeaelle 2 arsinan, painoihan se 8 puntaa.

--Ei siitae ole kysymys,--keskeytti Pietari Gerasimovitsh,--kysymys on
siitae, haenkoe yllytti ja pani alkuun koko asian vai palvelusvaeki?

--Mahdotonta oli haenen sitae yksin tehdae. Haenellae oli avain.

Taemae hajanainen keskustelu kesti jotenkin kauvan,

--Mutta suokaahan anteeksi, hyvaet herrat,--sanoi esimies.--Istukaamme
nyt poeydaen aeaereen keskustelemaan. Tehkaeae hyvin,--sanoi haen istuen
esimiehen paikalle.

--Ne ovat senkin vietaeviae, nuo tytoet, sanoi puotipalvelija ja kannattaen
sitae mieltae, ettae paeaerikoksellinen oli Maslova, kertoi kuinka joku
taemmoeinen otus oli varastanut bulevaardilla kellon haenen toveriltansa.

Taemaen johdosta alkoi oeversti kertoa vielae ihmeellisempaeae juttua hopeisen
teekyoekin varastamisesta.

--Hyvaet herrat, minae pyytaeisin pysymaeaen kysymyksessae,--sanoi esimies
naputellen kynaellaensae poeytaeaen.

Kaikki vaikenivat. Kysymykset olivat asetetut naein:

1) Onko Borkin kylaestae Krapivenskin piirikunnasta oleva 33 vuotias
talonpoika Simon Kartinkin syyllinen siihen, ettae haen tammikuun 17 p:nae
188' N:kaupungissa, paeaetettyaensae ottaa kauppias Smelkofin hengiltae,
ryoestaemisen aikomuksessa, yksin tuumin muiden henkiloeiden kanssa, antoi
taelle konjakkiin sekotettuna myrkkyae, josta sitten seurasi Smelkofin
kuolema, ja anasti haeneltae 2,500 ruplaa rahaa sekae briljanttisormuksen?

2) Onko kaupunkilaisnainen, 43 vuotias Jefimia Ivanovna Botshkova
syyllinen edellisessae kohdassa mainittuun rikokseen.

3) Onko 27 vuotias kaupunkilaisnainen Katariina Mihailova Maslova
syyllinen yllaemainitussa kohdassa sanottuun rikokseen.

4) Jos syytetty Jefimia Botshkova ei ole syyllinen yllaemainittuun
kysymykseen naehden, niin onko haen syyllinen siihen, ettae haen tammik. 17
paeivaenae 188' N:kaupungissa, ollen "Mauritanian" hotellin palveluksessa,
salaisesti anasti lukitusta kapsaekistae, joka kuului samassa hotellissa
vierailevalle kauppias Smelkofille ja oli taemaen huoneessa, 2,500 ruplaa
rahaa, jossa tarkoituksessa haen aukaisi kapsaekin paikalle tuodulla ja
haenen ottamallaan avaimella?

Esimies luki ensimaeisen kysymyksen.

--No mitae arvelette, hyvaet herrat?

Taehaen kysymykseen vastattiin hyvin pian. Kaikki yhtyivaet vastaukseen:
"On syyllinen", tunnustaen haenet osalliseksi sekae myrkytykseen, ettae
anastukseen. Haentae syylliseksi julistamasta kieltaeytyi ainoastaan joku
vanha varusmestari, joka kaikkiin kysymyksiin vastasi vapauttavassa
hengessae.

Esimies arveli, ettei taemae ymmaerrae mistae on kysymys ja selitteli
sentaehden, ettae kaikesta paeaettaeen ei ollut epaeilemistaekaeaen ettae
Kartinkin ja Botshkova olivat syylliset, mutta varusmestari vastasi
kyllae ymmaertaevaensae vaan pitaevaensae parempana saeaeliae. "Emmehaen ole
itsekaeaen pyhimyksiae",--sanoi haen ja jaei kun jaeikin omaan
mielipiteeseensae.

Toiseen kysymykseen, joka koski Botshkovaa, vastattiin pitkien
keskustelujen ja selitysten jaelkeen: "on syytoen",--koskei ollut selviae
todistuksia siihen, ettae haen olisi ottanut osaa myrkytykseen, johon
haenen puolustajansa olikin pannut erityistae painoa.

Kauppias, haluten vapauttaa Maslovan, vaeitti ettae Botshkova oli kaiken
alkuunpanija.

Monet valamiehistae olivat samaa mieltae haenen kanssaan, mutta esimies,
tahtoen ankarasti pysyae laillisuuden rajoissa, arveli, ettei ollut syytae
pitaeae haentae osallisena myrkytykseen.

Pitkien kiistojen peraestae paeaesi esimiehen mielipide voitolle.

Neljaenteen, niinikaeaen Botshkovaa koskevaan kysymykseen vastattiin: "on
syyllinen", ja varusmestarin vaatimuksesta lisaettiin: "vaan ansaitsee
armahdusta."

Maslovaa koskeva kysymys heraetti kiivaan ottelun. Esimies vaeitti haentae
syylliseksi sekae myrkytykseen ettae ryoestoeoen, kauppias samoin kuin
oeversti, puotipalvelija ja varusmestari olivat toista mieltae,--muut
olivat ikaeaenkuin kahdenvaiheilla, mutta esimiehen mielipide alkoi yhae
enemmaen paeaestae valtaan, erittaeinkin siksi, ettae kaikki valamiehet olivat
vaesyksissae ja mieluimmin kallistuivat siihen suuntaan, joka lupasi
kaikkein pikemmin saada heidaet yksimielisiksi ja siis vapauttaa.

Paeaettaeen kaikesta siitae, mikae oli oikeudellisesta tutkinnosta esille
kaeynyt, ja siitae, mitae Nehljudof Maslovasta tiesi, oli haen vakuutettu
siitae, ettae Maslova oli syytoen sekae anastukseen ettae myrkytykseen. Haen
oli alussa vakuutettu siitae, ettae kaikki ovat samaa mieltae. Mutta sitten
haen huomasi, ettae kauppiaan koempeloen puolustuksen taehden, joka
naehtaevaesti perustui siihen, ettae Maslovan ulkomuoto oli taemaen mieleen,
jota seikkaa haen ei peittaenytkaeaen, ja kun esimies juuri taemaen taehden
pani vastaan ja, kaikkien ollessa vaesyksissae, ratkaisu alkoi kallistua
Maslovaa vastaan, oli haenen aikomuksensa tehdae vastavaeitteitae, mutta
haentae pelotti puhua Maslovan puolesta,--haenestae tuntui, ettae kaikki heti
saavat tietaeae haenen suhteestansa taehaen. Ja kuitenkin haen tunsi, ettei
voisi jaettaeae asiata naein, vaan ettae haenen taeytyi vastustaa. Haen punehtui
ja vuoroon vaaleni ja oli juuri alkamassa puhetta, kun Pietari
Gerasimovitsh, taehaen asti vaiettuansa, naehtaevaesti suuttuneena esimiehen
opettavaan aeaeneen, yhtaekkiae alkoi taetae vastustaa ja puhua juuri sitae
samaa, mitae Nehljudofkin oli tahtonut sanoa.

--Mutta malttakaahan,--sanoi haen,--te sanotte haentae syylliseksi
varkauteen sen perustuksella, ettae haenellae oli avain, mutta eivaetkoe
kaeytaevaepalvelijat haenen jaelkeensae olisi voineet ottaa haltuunsa avainta
ja avata kapsaekkiae.

--Niinpae kyllae, niinpae kyllae,--ehaetti kauppias sanomaan.

--Eihaen Maslova voinut ottaa rahoja, sillae mihin haen olisi niitae voinut
omassa asemassaan piiloittaa.

--Sitae minaekin,--lisaesi kauppias.

--Mutta pikemminkin on asianlaita semmoinen, ettae haenen tulonsa johdosta
heraesi palvelijoissa rikoksen tuuma ja he kaeyttivaet tilaisuutta
hyvaeksensae, ja sitten sysaesivaet syyn haenen niskoillensa.

Pietari Gerasimovitsh puhui aertyisesti. Ja haenen aertyisyytensae tarttui
esimieheen, joka taemaen johdosta alkoi erittaein itsepintaisesti
puolustamaan omaa vastakkaista kantaansa; mutta Pietari Gerasimovitsh
puhui niin vakuuttavasti, ettae enemmistoe yhtyi haeneen, paeaettaeen, ettei
Maslova ollut ottanut osaa rahojen ja sormuksen anastamiseen ja ettae
sormus oli haenelle lahjoitettu.

Mutta puheen tullessa haenen osanotostaan myrkytykseen, sanoi haenen
kiivas puolustajansa, kauppias, ettae Maslova oli tunnustettava
syyttoemaeksi, koska ei haenellae ollut mitaeaen aijetta myrkyttaeae kauppiasta.
Esimies taas sanoi, ettei haentae voitu tunnustaa syyttoemaeksi, koska haen
oli itse tunnustanut antaneensa pulverin.

--Antoi, mutta luuli antavansa oopiumia,--sanoi kauppias.

--Kyllaehaen oopiumillakin saattoi ottaa hengen,--sanoi oeversti, joka
rakasti tehdae poikkeuksia asiasta ja alkoi taessae tilaisuudessa kertoa
siitae, ettae haenen lankonsa vaimo oli myrkyttaenyt itsensae oopiumilla ja
olisi kuollut, ellei laeaekaeriae olisi ollut saatavissa ja ellei ajoissa
olisi tarpeellisiin toimiin ryhdytty. Oeversti kertoi semmoisella
painavuudella, semmoisella arvolla ja luottamuksella itseensae, ettei
kukaan rohjennut haentae keskeyttaeae. Ainoastaan puotipalvelija, esimerkin
vaikutuksesta, paeaetti keskeyttaeae haenet, kertoaksensa oman juttunsa.

--Taehaen voivat jotkut niin tottua,--alkoi haen,--ettae saattavat ottaa 40
tippaa. Minulla oli sukulainen...

Mutta oeversti ei antanut keskeyttaeae itseaensae ja jatkoi kertomustansa
siitae mitenkae oopiumi oli vaikuttanut haenen lankonsa vaimoon.

--Mutta hyvaet herrat, kellohan kaey jo viidettae,--sanoi joku
valamiehistae.

--Kuinkas siis, hyvaet herrat,--kaeaentyi esimies:--tunnustamme siis
syylliseksi ilman ryoestaemisen aikomusta, eikae ole omaisuutta anastanut.

--Niinkoe siis?

Pietari Gerasimovitsh tyytyvaeisenae voittoonsa, suostui.

--Mutta ansaitsee armahdusta,--lisaesi kauppias.

Kaikki suostuivat, ainoastaan varusmestari vaati sanottavaksi: ei ole
syyllinen.

--No niinhaen taemae nyt onkin,--selitti esimies,--syyttoemaeksihaen haen
jaeaekin.

--Anna mennae naein: ja ansaitsee armahdusta; eli siis, mikae haenen
syyksensae jaeaepi, sekin on vielae lievennettaevae,--sanoi iloisesti
kauppias.

Kaikki olivat niin vaesyksissae, niin sekaantuneet riitoihin, ettei kukaan
arvannut lisaetae vastaukseen sanoja:--syyllinen, _vaan ilman tappamisen
aikomusta_.

Nehljudof oli niin kiihtyneessae mielentilassa, ettei haenkaeaen huomannut
taetae. Ja taessae muodossa tulivat vastaukset kirjoitetuiksi ja
oikeussaliin annetuiksi.

Rablais sanoo, ettae eraes lakimies, jolta oli tultu oikeutta hakemaan,
viitattuansa kaikkiin mahdollisiin lakeihin ja luettuaan 20 sivua
jaerjetoentae lakitieteellistae latinaa, ehdotti ettae oikeuden hakijat
heittaeisivaet arpaa: kruunu vai risti. Jos kruunu, niin hakija on
oikeassa, jos risti, niin vastaaja on oikeassa.

Niin kaevi taeaellaekin. Se mitae paeaetettiin, ei paeaetetty siksi, ettae kaikki
olivat niin suostuneet, vaan ensiksikin siksi, ettae puheenjohtaja,
vaikka olikin puhunut niin kauan taellae kertaa, jaetti sanomatta sen minkae
haen aina tavallisesti muulloin sanoi, nimittaein, ettae vastatessaan
kysymykseen he voivat sanoa: on syyllinen, mutta ilman tappamisen
aikomusta; toiseksi siksi, ettae oeversti liian pilkallisesti ja ikaevaesti
kertoi jutun lankonsa vaimosta; kolmanneksi siksi, ettae Nehljudof oli
semmosessa mielenkiihkossa, ettei huomannut tuota poisjaeaenyttae lisaeystae
tappamisen aikomuksesta ja ajatteli ettae lisaelause: ilman edeltaepaein
harkittua aikomusta, tekee syytoeksen tyhjaeksi; neljaenneksi siksi, ettae
Pietari Gerasimovitshiae ei ollut huoneessa, haen oli kaeymaessae ulkona
siihen aikaan kun esimies luki laepi kysymykset ja vastaukset; ja
erittaeinkin siksi, ettae kaikki olivat vaesyksissae ja kaikkien teki mieli
paeaestae mitae pikemmin pois ja siis tahtoivat suostua siihen paeaetoekseen,
joka kaikkein pikemmin lopettaisi jutun.

Valamiehet soittivat kelloa. Santarmi, joka seisoi miekka paljastettuna
ovella, pisti miekan tuppeen ja syrjaeytyi. Tuomarit istuivat
paikoillensa ja valamiehet tulivat yksitellen huoneestansa.

Esimies kantoi juhlallisen naekoeisenae listaa, tuli puheenjohtajan luo ja
antoi sen haenelle. Puheenjohtaja luki sen ja naehtaevaesti kummastuneena
levitti kaetensae ja kaeaentyi vierustoveriensa puoleen neuvottelemaan.
Puheenjohtaja oli ihmeissaeaen siitae, ettae valamiehet, vaikka olivat
lisaenneet ensimaeiseen ehtoon sanat: ilman ryoestaemisen aikomusta--eivaet
lisaenneet toiseen sanoja: ilman tappamisen aikomusta. Nyt kaevi
valamiesten paeaetoeksestae esiin, ettae Maslova ei ollut varastanut, ei
ollut ryoestaenyt ja kuitenkin oli myrkyttaenyt ihmisen ilman mitaeaen
naekyvaeae tarkoitusta.

--Katsokaas mitae jaerjettoemyyksiae ne ovat sieltae tuoneet, sanoi haen
vasemmalla puolellaan istuvalle jaesenelle.--Siitaehaen seuraa pakkotyoetae
ja kuitenkin haen on syytoen.

--No kuinka haen nyt olisi syytoen,--sanoi ankara jaesen.

--On kun onkin syytoen. Minun mielestaeni taehaen tapaukseen voi soveltaa
817 pykaelae. (817 Sec.:ssae puhutaan siitae, ettae jos oikeus huomaa syytoeksen
peraettoemaeksi, se voi kumota valamiesten paeaetoeksen).

--Mitae te arvelette,--kaeaentyi puheenjohtaja hyvaentahtoisen jaesenen
puoleen.

Hyvaentahtoinen jaesen ei vastannut heti, vaan katsahti ensin edessaeaen
olevan paperin numeroon ja laski numerot yhteen,--luku ei ollut
tasanjaollinen kolmella. Haen paeaetti, ettae jos menee tasan niin haen
suostuu; mutta vaikka ei mennytkaeaen tasan, niin haen hyvaenluontoisuutensa
vuoksi kuitenkin suostui.

--Minunkin naehdaekseni se olisi paikallaan,--sanoi haen.

--Entaes te?--sanoi puheenjohtaja kaeaentyen vihasen jaesenen puoleen.

--Ei missaeaen tapauksessa,--vastasi taemae paeaettaevaesti.--Muutenkin
sanomalehdissae kirjoitetaan, ettae valamiehet vapauttavat rikoksellisia,
mutta mitaes sitte kirjoitetaan, kun oikeus alkaa vapauttaa. En mitenkaeaen
voi suostua.

Puheenjohtaja katsoi kelloonsa.

--Ikaevae kyllae, mutta mikae tuumaksi,--sanoi haen ja antoi kysymykset
esimiehen luettaviksi. Kaikki nousivat ja esimies, muutellen jalkojansa,
ryki aeaenensae selvaeksi, luki julki kysymykset ja vastaukset. Kaikki
lakimiehet: sihteeri, asianajajat, jopa syyttaejaekin ilmaisivat
kummastuksensa.

Syytetyt istuivat levollisina, naehtaevaesti ymmaertaemaettae vastauksien
merkitystae. Taas asetuttiin istumaan ja puheenjohtaja kysyi syyttaejaeltae:
minkae rangaistuksen alaisiksi haen katsoi syytettyjen olevan saatettavat.

Syyttaejae, ilostuneena odottamattomasta menestyksestaeaen. Maslovaan naehden
ja laskien taemaen menestyksen kokonaan kaunopuheliaisuutensa ansioksi,
nousi katsahdettuaan kirjaan ja sanoi:

--Simon Kartinkiniin sovelluttaisin 1,452 pykaelaen ja 1,453 pykaelaen
neljaennen kohdan, Jefimia Botshkovaan 1,659 pykaelaen ja Katariina
Maslovaan 1,454 pykaelaen.

Naemaet rangaistukset olivat kaikkein ankarimpia, mitkae vaan saattoivat
tulla kysymykseen.

--Oikeus poistuu paeaetoeksen tekemistae varten,--sanoi puheenjohtaja
nousten seisaalleen.

Kaikki nousivat haenen jaelkeensae ja tuntien tyytyvaeisyyttae, kuten hyvaen
tyoen suorittamisesta, alkoivat mikae laehteae ulos, mikae liikkua salissa.

--Olemmepa, veliseni, paeaestaeneet haepeaellisen valheen,--sanoi Pietari
Gerasimovitsh tullen Nehljudofin luo, jolle esimies kertoi
jotakin.--Olemme teljenneet haenet kuritushuoneeseen.

--Mitae sanottekaan?--huudahti Nehljudof, taellae kertaa ollenkaan
huomaamatta opettajan epaemiellyttaevaeae tuttavallisuutta.

--Kuinkas muuten,--sanoi haen. Emmehaen lisaenneet vastaukseen sanoja:
syyllinen, mutta ilman tappamisen aikomusta. Sihteeri sanoi minulle
juuri, ettae syyttaejae vaatii haenelle 15 vuotta pakkotyoetae.

--No niinhaen oli paeaetetty, sanoi esimies.

Pietari Gerasimovitsh alkoi kiistaeae vastaan, sanoen olevan paeivaen
selvaeae, ettae kun Maslova ei kerran ollut rahoja ottanut, niin ei haenellae
voinut olla tappamisen aikomustakaan.

--Mutta luinhan minae vastauksen, ennen kun meidaen oli laehteminen
huoneesta,--puolusteli esimies itseaensae.--Kukaan ei silloin mitaeaen
sanonut.

--Minae olin siihen aikaan ulkona,--sanoi Pietari Gerasimovitsh.--Mutta
en ymmaerrae kuinka se teiltae jaei huomaamatta?

--Enhaen saattanut ajatellakaan,--sanoi Nehljudof.

--Siinaepae se, ette ajatellakaan.

--Se taeytyy saada korjatuksi,--sanoi Nehljudof.

--Ei kuulu mitaeaen,--kyllae se nyt jo pysyy.

Nehljudof katsahti syytettyihin. Siellae ne istuivat nuo samat, joiden
kohtalo oli ratkaistu, istuivat yhae vaan liikkumattomina aitauksensa
takana sotamiesten edessae. Maslova hymyili jollekin asialle. Ja
Nehljudofin sydaemmessae liikahti huono tunne. Taetae ennen haen, pitaeen
mahdollisena Maslovan vapauttamista ja jaeaemistae kaupunkiin, oli kahden
vaiheilla mille kannalle asettua haenen suhteensa ja oikea suhtautuminen
haeneen tuntui vaikealta.--Mutta kuritushuone ja Siperia olisivat
kerrassaan tehneet lopun kaikista suhteista haeneen.--Kituva lintu
herkeisi raepyttelemaestae metsaestyslaukussa ja muistuttamasta itseaensae.




XXIV.


Pietari Gerasimovitshin otaksuminen oli oikea.

Palattuaan neuvoshuoneesta otti puheenjohtaja paperin ja luki:

"Vuonna 188' 28 paeivaenae Huhtikuuta on Piirioikeus Haenen Keisarillisen
Majesteettinsa asetuksen mukaisesti rikososastonsa kautta, perustuen
herrain valamiesten tekemaeaen paeaetoekseen, rikoslain 771 Sec.:n 3:nen kohdan,
776 Sec.:n 3:nen kohdan ja 777 Sec.:n nojalla tuominnut: 33 vuotiaan
talonpojan Simon Kartinkinin, 27 vuotiaan kaupunkilaisnaisen Katarina
Maslovan paitsi kansalaisoikeuksiensa menettaemistae, laehetettaevaeksi
pakkotoeihin: Kartinkinin 8:ksi vuodeksi, ja Maslovan 4:ksi vuodeksi,
sekae molemmat kaersimaeaen rikoslain 25 Sec.:ssae mainittuja seurauksia; 43
vuotiaan kaupunkilaisnaisen Jefimia Botshkovan, paitsi kaikkein
erityisten persoonallisten ja kansalaisoikeuksien ja etujen
menettaemistae, suljettavaksi vankilaan 3 vuoden ajaksi ja kaersimaeaen
rikoslain 48 Sec.:ssae mainittuja seurauksia.--Oikeuskulut taestae jutusta
ovat syytettyjen tasan keskenaeaen suoritettavat ja varattomuuden
tapauksessa pantavat kruunun laskuun.

Taehaen juttuun kuuluvat todiste-esineet ovat myytaevaet, sormus jaetettaevae
takasin, laeaekepullot haevitettaevaet.

Kartinkin seisoi niinkuin ennenkin eteenpaein ojentuneena, pitaeen kaesiaeaen
sormet hajalla housunpoimuja myoeten ja poskiansa nytkytellen. Botshkova
naeytti aivan rauhalliselta. Kuultuansa paeaetoeksen Maslova meni
tulipunaseksi.

--En ole syyllinen, enkae ole,--huusi haen aekkiae yli koko salin.--Taemae on
syntiae. Syytoen olen. En ole tahtonut, enkae ole ajatellut. Totta puhun.
Totta.--Ja laskeutuen penkille haen purskahti aeaeneen itkemaeaen.

Kun Kartinkin ja Botshkova tulivat ulos, istui haen yhae vielae paikallansa
ja itki, niin ettae santarmin oli nykaeseminen haentae mekon hihasta.

--Ei, taetae ei voi enaeae jaettaeae,--sanoi Nehljudof itseksensae kokonaan
unohtaen tuon inhon tunteen, ja itsekaeaen tietaemaettae miksi, kiirehti
kaeytaevaeaen vielae kerran naehdaeksensae Maslovaa.

Ovissa tunkeili vilkas joukko ulostulvailevia valamiehiae ja asianajajia
tyytyvaeisinae jutun paeaettymiseen, niin ettae Nehljudof viipyi muutamia
minuuttia ovella. Paeaestyaensae kaeytaevaeaen oli Maslova jo kaukana. Mutta
Nehljudof, ajattelematta sitae huomiota, joka haeneen kaeaentyi, nopein
askelin saavutti Maslovan ja pysaehtyi haenen edellensae. Taemae oli jo
herennyt itkemaestae ja vaan ajoittain nyyhkytteli, pyyhkien punottavia
poskiansa liinan nurkkaan. Haen meni Nehljudofin ohitse katsahtamatta
sivulleen. Paeaestettyaeaen haenet ohitse, Nehljudof palasi kiireesti takasin
tavatakseen puheenjohtajaa, vaan puheenjohtaja oli jo mennyt ja
Nehljudof saavutti haenet vasta eteisessae.

--Herra puheenjohtaja,--sanoi Nehljudof laehestyen haentae juuri sinae
hetkenae kun taemae puki paeaellensae vaaleata palttoota ja otti vastaan
vahtimestarilta hopeapaeistae kaevelykeppiaensae:--saanko puhua kanssanne
asiasta, joka aesken paeaettyi? Minae olen valamies.

--Kyllae, tietysti, ruhtinas Nehljudof. Hauskaa naehdae, olemme ennen
tavanneet toisiamme,--sanoi puheenjohtaja, katellen haentae ja
mielihyvaellae muistellen, kuinka hyvin haen oli tanssinut,--paremmin kuin
yksikaeaen nuorista--sinae iltana, jona oli Nehljudofin tavannut.--Millae
voin teitae palvella?

--On tullut erehdys vastaukseen, joka koski Maslovaa. Haen on syytoen
myrkytykseen ja kuitenkin on haen tuomittu kuritushuoneeseen, sanoi
Nehljudof totisen ja synkaen naekoeisenae.

--Oikeus on tehnyt paeaetoeksensae teidaen omien vastauksienne
perustuksella,--sanoi puheenjohtaja laeheten ulko-ovea:--vaikka
vastaukset kyllae oikeudenkin mielestae tuntuivat ristiriitaisilta.

Haen muisti aikoneensa selittaeae valamiehille, ettae jos he vastaavat: "on
syyllinen", eivaetkae lisaeae sanoja: "vaan ilman tappamisen aikomusta",
niin tappo katsotaan tahalliseksi, mutta kiireessae jaettaeneensae sen
tekemaettae.

--Niin, vaan eikoe taetae virhettae voi korjata?

--Syytae kassatsiooniin voi aina loeytaeae. Taeytyy kaeaentyae jonkun
asianajajan puoleen,--sanoi puheenjohtaja pannen lakin vaehae kallelleen
paeaehaensae ja yhae laehestyen ovea.

--Mutta taemaehaen on hirmuista.

--Naehkaeaes, Maslovalla oli edessaeaen kaksi mahdollisuutta,--sanoi
puheenjohtaja haluten olla erittaein ystaevaellinen ja kohtelias
Nehljudofille. Haen selvitti poskipartaansa palttoon kauluksen paeaelle ja
ottaen Nehljudofia kevyesti kaesikynkaestae ja suunnaten ulko-ovea kohden,
jatkoi:--olettehan tekin laehdoessae?

--Olen,--sanoi Nehljudof ja kiireesti pukeutuen laeksi haenen kanssansa.

He tulivat kirkkaaseen, iloiseen auringonpaisteeseen ja taeytyi heti
ruveta puhumaan kovemmalla aeaenellae rattaiden raeminaen taehden kadulla.

--Asema naehkaeaes on kummallinen,--jatkoi puheenjohtaja korottaen
aeaentaensae:--haenellae, tuolla Maslovalla, oli edessaeaen yksi kahdesta: joko
melkein taeydellinen vapautus, vankilarangaistus, johon saattoi tulla
lukuunotetuksi se, ettae haen jo oli istunut, jopa vaan aresti,--taikka
sitten kuritushuone; mitaeaen keskivaeliae ei ole. Jos te olisitte lisaenneet
sanat: "vaan ilman tappamisen aikomusta", niin haen olisi vapautettu.

--Minae anteeksiantamattomasti unohdin sen,--sanoi Nehljudof.

--Siinaepae koko asia onkin,--sanoi puheenjohtaja hymyillen ja kelloonsa
katsoen.

Jaeljellae oli vaan kolme neljaennestae Klaran maeaeraeaemaeaen hetkeen.

--Nyt jos niin haluatte, kaeaentykaeae asianajajain puoleen. On loeydettaevae
joku kassatsiooni-aihe. Sen voi aina loeytaeae. Dvoranskin
kadulle,--vastasi haen ajurille:--30 kopeekkaa, en maksa koskaan enempaeae.

--Teidaen ylhaeisyytenne, tehkaeae hyvin.

--Noeyrin palvelijanne. Jos voin olla jotenkin avuksi, asuntoni on
Dvornikofin talo Dvoranskin kadulla, se ei ole vaikea muistaa.--Ja
ystaevaellisesti kumartaen haen ajoi pois.




XXV.


Keskustelu puheenjohtajan kanssa ja raikas ilma vaehaen rauhoittivat
Nehljudofia. Haenen paeaehaensae tuli ajatus, ettae tunteensa ehkae oli
liioiteltu, haen kun oli viettaenyt koko aamun niin tavattomissa
olosuhteissa.

"Tietysti vaan kummallinen ja merkillinen sattuma! Ja vaelttaemaetoentae on
tehdae kaikki, mikae on mahdollista keventaeaekseen haenen kohtaloansa ja
tehtaevae pian. Taessae paikassa. Niin, taeytyy nyt jo taeaellae oikeudessa
saada tietaeae, missae asuu Fanarin tai Mikishin." Haen muisti kahta
kuuluisaa asianajajaa.

Nehljudof palasi jaelleen oikeuteen, riisui palttoonsa ja meni yloes.
Ensimaeisessae kaeytaevaessae haen jo, tapasi Fanarinin. Nehljudof pysaeytti
haenet ja sanoi olevan asiaa. Fanarin tunsi haenet sekae naeoeltae ettae
nimeltae ja sanoi olevansa iloinen, jos saattoi tehdae voitavansa.

--Vaikka olenkin vaesyksissae ... vaan jollei kestae kauan, sanokaa minulle
asianne,--mennaeaen taenne.

Ja Fanarin vei Nehljudofin johonkin huoneeseen, joka oli arvatenkin
jonkun tuomarin tyoehuone. He istuivat poeydaen aeaereen.

--No, mikae on nyt asianne?

--Ennen kaikkea pyydaen,--sanoi Nehljudof,--ettei kukaan saisi tietaeae
minun ottavan osaa taehaen asiaan.

--Sehaen on itsestaeaen selvaeae. Siis?...

--Olin vastikaeaen valamiehenae ja me tuomitsimme pakkotyoehoen eraeaen naisen,
joka oli syytoen. Taemae vaivaa minua.

Nehljudof odottamattansa punastui ja takertui puheeseensa, eikae tiennyt
mitae sanoa.

Fanarin vilkasi haeneen, mutta painoi silmaensae jaelleen alas, ja jaei
kuuntelemaan.

--No ja sitten?--sanoi haen vaan.

--Tuomitsimme viattoman ja minae haluaisin tehdae valituksen asiassa ja
siirtaeae jutun korkeimpaan instanssiin.

--Senaattiin,--oikasi Fanarin.

--Ja pyytaeisin nyt teitae ottamaan taemae asia ajaaksenne.

Nehljudof tahtoi heti paeaestae kaikkein vaikeimmasta ja sentaehden siinae
samassa sanoi:

--Kulut taestae asiasta otan suorittaakseni, olkoot ne mitkae
tahansa,--sanoi haen punehtuen.

--No siitae kyllae sovimme,--sanoi asianajaja, anteeksiantavasti
naurahtaen haenen kokemattomuudelleen.

--Mistae siis on kysymys?

Nehljudof kertoi.

--Hyvae on, huomenna otan asiapaperit luokseni ja luen ne laepi. Ja
ylihuomenna, ei, torstaina, saatte tulla luokseni kello 6 illalla ja
minae annan teille vastauksen. Kuinka siis? Emmekoe mene, minulla on
taeaellae vielae muutamia asioita.

Nehljudof jaetti hyvaesti ja laeksi ulos.

Keskustelu asianajajan kanssa ja se seikka, ettae haen siis jo oli
ryhtynyt toimenpiteisiin Maslovan puolustukseksi, rauhoittivat haenen
mielensae vielae enemmaen. Haen tuli kadulle: ilma oli erinomainen, haen
hengaehti syvaeaen kevaeistae ilmaa. Ajurit tarjoilivat palvelustansa, vaan
haen laeksi jalkasin ja heti rupesi haenen paeaessaensae pyoerimaeaen kokonainen
parvi ajatuksia ja muistoja Katjushasta ja haenen menettelystaeaen taetae
kohtaan. Ja haenen tuli ikaevae ja kaikki naeytti synkaeltae. "Ei, taetae asiaa
minae ajattelen toisen kerran", sanoi haen itsekseen, "nyt sitaevastoin
pitaeae ruveta iloiselle tuulelle ja paeaestae raskaista ajatuksista."

Haen muisti Kortshaginien paeivaellisen ja katsoi kelloonsa. Ei ollut vielae
myoehaeistae ja saattoi kyllae ehtiae paeivaelliselle. Raitiovaunu kulki
helistaeen ohitse. Haen antausi juoksuun ja hypaehti vaunuun. Mutta torille
paeaestyae haen laskeutui pois, otti hyvaen pika-ajurin ja 10 minuutin
kuluttua oli Kortshaginien suuren talon portailla.




XXVI.


--Tehkaeae hyvin, teidaen korkeutenne! teitae odotetaan, sanoi ystaevaellinen,
lihava ovenvartija Kortshaginien suuressa talossa, avaten melutta
englantilaisilla saranoilla liikkuvan ulko-oven.--Herrasvaeki syoepi
parhaallaan, ainoastaan teitae on kaesketty pyytaeae sisaelle.

Ovenvartija tuli toiseen kerrokseen vievien porraskaeytaevien luo ja
soitti.

--Onko muita? kysyi Nehljudof riisuen palttoonsa.

--Herrat Kolosof ja Mihail Sergejevitsh, muuten kaikki
kotolaisia,--vastasi ovenvartija.

Ylaekerroksen rappusilta katsahti alas kaunis lakeija haennystakissa ja
valkosissa hansikkaissa.

--Tehkaeae hyvin, teidaen korkeutenne,--sanoi haen.--Kaeskevaet pyytaeae
sisaelle.

Nehljudof nousi ylaekertaan ja kulki tutun erinomaisen ja tilavan salin
laepi ruokasaliin. Ruokasalissa istui koko perhe poeydaen aeaeressae,
lukuunottamatta aeitiae, ruhtinatar Sofia Vasiljevnaa, joka ei koskaan
tullut ulos huoneestansa. Poeydaen paeaessae istui ukko Kortshagin, haenen
vieressaeaen vasemmalla puolella tohtori, oikealla vieras Ivan Ivanovitsh
Kolosof, entinen laeaeninesimies ja nyt pankinjohtokunnan jaesen,
Kortshaginin vapaamielinen toveri; sitten vasemmalla puolella,--miss
Reder, Missin pienen sisaren guvernantti, ja itse nelivuotias tytaer;
vastapaeaetae oikealla puolella oli Missin veli, Kortshaginien ainoa poika,
kuudesluokkalainen lyseossa, Petja, jonka taehden koko perhe, haenen
tutkintojansa odotellen, oli jaeaenyt kaupunkiin; sitten kotiopettaja,
ylioppilas; sitten vasemmalla Katariina Aleksejevna, 40 vuotias neiti
kansallisheraetyksen ajoilta, taetae vastapaeaetae Mihail Sergejevitsh taikka
Mischa Telegin, Missin serkku, ja poeydaen alapaeaessae Missi itse, sekae
haenen vieressaeaen tyhjae paikka.

--Sepae hauskaa. Istukaahan, me olemme ehtineet vasta kalan
kimppuun,--sai ukko Kortshagin vaivoin sanotuksi, varovasti
tekohampaillansa vatustellen ja nostaen Nehljudofiin silmaensae
veristyneine luomineen, joissa ei eroittanut silmaeripsiae.

--Stepan,--kaeaentyi haen suu taeynnae ruokaa lihavan, mahtavan
bufettipalvelijan puoleen, silmillaeaen viitaten tyhjaeaen paikkaan. Vaikka
Nehljudof hyvin tunsi ja monta kertaa oli paeivaellisissaekin naehnyt vanhaa
Kortshaginia, vaikutti haeneen nyt erityisen vastenmielisesti nuo
punaiset kasvot hekumallisine, mauskuttelevine huulineen, servietti
leuan alla, ja rasvainen kaula; sanalla sanoen koko tuo hyvin syoetetty,
sotilaallinen kenraalityyppi.

Nehljudofin mieleen ehdottomastikin juolahti, mitae haen tiesi taemaen
ihmisen julmuudesta, joka, jumala ties minkae vuoksi,--sillae haen oli sekae
rikas ettae tunnettu, eikae kaivannut virka-ansioita,--oli pieksaettaenyt
jopa hirtaettaenytkin ihmisiae ollessaan sotilaspiirin paeaellikkoenae.

--Tuossa tuokiossa tarjotaan esille, teidaen korkeutenne,--sanoi Stepan,
ottaen hopeisilla vaaseilla koristetusta bufetista suuren soppakauhan ja
antaen paeaellaeaen merkin poskipartaiselle lakeijalle, joka heti alkoi
jaerjestellae lautasia Missin vieressae olevalla tyhjaellae paikalla, mikae
oli peitetty taiteellisesti kokoontaitetulla, silitetyllae servietillae,
vaakuna ylaenurkassa.

Nehljudof kiersi koko poeydaen puristaen jokaisen kaettae. Kaikki, paitsi
vanhaa Kortshaginia ja naisia, nousivat seisaalleen, kun haen heitae
laehestyi. Ja taemae poeydaen kiertaeminen ja laesnaeolijain kaetteleminen,
vaikkei haen enimpien kanssa ollut sanaakaan vaihtanut, tuntui haenestae
nyt erittaeinkin epaemiellyttaevaeltae ja naurettavalta. Haen pyysi anteeksi
myoehaestymistaeaen ja aikoi istautua tyhjaelle paikalle Missin ja Katariina
Aleksejevnan vaeliin, mutta ukko Kortshagin vaati haentae, jos ei
viinaryyppy kelvannutkaan, kuitenkin ottamaan voileipaeae poeydaeltae, jolle
oli asetettu merikrapuja, maehnaeae, juustoa ja silliae. Nehljudof ei
aavistanutkaan olevansa niin naelkaeinen, mutta alettuaan syoedae juustoa
leivaen kanssa, ei haen voinut pysaehtyae, vaan soei ahnaasti.

--No, mitaes, oletteko nyt jaerkytelleet yhteiskunnan perusteita?--sanoi
Kolosof, ivalla kaeyttaeen eraeaen vanhoillisen lehden sananpartta, joka oli
noussut valamiesoikeutta vastustamaan.--Olette siis vapauttanut
syyllisiae ja tuominnut syyttoemiae, niinkoe?

--Jaerkyttaeneet yhteiskunnallisia perusteita... Jaerkyttaeneet
yhteiskunnallisia perusteita...--toisti ruhtinas nauraen. Haenellae oli
rajaton luottamus oppineen ja vapaamielisen toverinsa ja ystaevaensae
jaerkeen.

Nehljudof vaelittaemaettae, ettae oli epaekohtelias, ei vastannut mitaeaen
Kolosofille ja, istuutuen esille tuodun hoeyryaevaen sopan aeaereen, puri yhae
suupalaansa.

--Antakaahan haenen nyt ensin syoedae,--sanoi Missi hymyillen, muistuttaen
sanalla "haenen" omaa laeheisyyttaensae Nehljudofiin.

Kolosof sillae aikaa kertoi reippaasti ja aeaenekkaeaesti eraeaen haentae
suututtaneen artikkelin sisaeltoeae, jossa vastustettiin valamiesoikeutta.
Haentae kannatteli Mihail Sergejevitsh, sisarenpoika, kertoen puolestaan
samassa lehdessae olleen toisen artikkelin sisaellyksen.

Missi, kuten ainakin, oli hyvin distinguee ja hyvin puettu,
huomaamattoman hyvin.

--Olette arvatenkin hyvin naelissaenne,--sanoi haen Nehljudofille,
odotettuaan siksi kuin taemae oli nielaissut.

--Ei, enpae erittaein. Entae te, kaevittekoe tauluja katsomassa?--kysyi haen.

--Ei, me jaetimme sen tuonnemmaksi. Mutta me olimme sen sijaan
lawn-tennistae heittaemaessae Salamatofien luona. Ja mister Croucs leikkii
todellakin erinomaisesti, ihmetyttaevaen hyvin.

Nehljudof oli tullut taenne virkistyaekseen ja aina olikin haenen taessae
talossa ollut mieluista olla, ei ainoastansa sen hienon ylellisyyshengen
vuoksi, joka miellyttaevaesti hiveli haenen tunteitansa, vaan sen
mielistelevaesti hemmoittelevan ilmakehaen vuoksi, joka haenen
huomaamattansa ympaeroeitsi haentae. Mutta nyt, kummallista kyllae, kaikki
taessae talossa oli haenestae vastenmielistae, kaikki, alkaen ovenvartijasta,
leveistae rappusista, kukkasista, lakeijoista, katetusta poeydaestae--itse
Missiin asti, joka nyt naeytti haenestae vaehemmaen viehaettaevaeltae ja
epaeluonnolliselta. Epaemiellyttaevae oli haenestae myoeskin tuo
itseensaeluottavainen, inhoittava, vapaamielinen Kolosofin aeaeni,
epaemiellyttaevae tuo haerkaemaeinen, arvostaan varma, aistillinen ukko
Kortshaginin olento, epaemiellyttaevae nuo kansallisen Katarina
Aleksejevnan ranskalaiset lauseet, epaemiellyttaevaet guvernantin ja
kotiopettajan haemillae olevat kasvot, ja erittaeinkin epaemiellyttaevae tuo
asemasana "haenen", jota oli haenestae kaeytetty...

Nehljudof oli aina kahden vaiheilla mitenkae suhtautua Missiin, milloin
haen ikaeaenkuin siristaeen silmiaensae, taikka niinkuin kuun valossa naeki
Missin kaikki ihastuttavat puolet: Missi naeytti sekae raittiilta ettae
kauniilta, viisaalta ja luonnolliselta. Mutta sitten haen taas aekkiae
ikaeaenkuin kirkkaassa paeivaen valossa naeki,--ei voinut olla naekemaettae,
kaikkia haenen puutteitansa. Ja nyt oli haenellae taemmoeinen paeivae. Nyt haen
naeki pienimmaetkin ryppyset haenen kasvoissaan, tiesi, naeki, millae tavalla
haenen hiuksensa olivat poeyhistetyt, naeki haenen kyynaespaeittensae
teraevyyden ja erityisesti naeki peukalon leveaen kynnen, joka muistutti
taemaen isaen samallaista kynttae.

--Se leikki on sangen ikaevae,--sanoi Kolosof tennisistae:--paljon
hauskempi oli pallonlyoenti, jota lapsena leikimme.

--Ei, te ette tiedae. Se on hirmuisen hauskaa,--vaeitti Missi, aeaentaeen
erittaein epaeluonnollisesti sanan "hirmuisen", kuten Nehljudofista
tuntui.

Ja nyt alkoi kiista, johon ottivat osaa sekae Mihail Sergejevitsh ettae
Katariina Aleksejevna. Ainoastaan guvernantti, kotiopettaja ja lapset
olivat vaiti; naehtaevaesti ikaevissaeaen.

--Aina vaan sama riita!--sanoi ukko Kortshagin aeaeneensae nauraen ja
ottaen serviettinsae liivin alta, ja jyryyttaeen tuoliansa, jonka lakeija
heti otti haltuunsa, nousi poeydaestae. Haenen peraessaeaen nousivat kaikki
muutkin ja menivaet pienen poeydaen aeaereen, missae seisoivat vehkeet
suunhuuhtomista varten hyvaenhajuisine, laempimine vesineen, ja huuhtoen
suitaan, jatkoivat keskusteluansa, joka ei ketaeaen huvittanut.

--Eikoe totta?--kaeaentyi Missi Nehljudofiin, tahtoen haeneltae kannatusta
mielipiteellensae siitae ettei missaeaen naey niin selvaesti ihmisen luonne
kuin leikissae. Missi naeki Nehljudofin kasvoissa tuon totisen ja kuten
haenestae naeytti, tuomitsevan ilmeen, jota haen pelkaesi Kohljudofissa ja
tahtoi tietaeae mistae se johtui.

--En todellakaan tiedae, koskaan en ole sitae ajatellut,--vastasi
Nehljudof.

--Tuletteko mamman luo? kysyi Missi.

--Kyllae, kyllae--sanoi haen ottaen paperossin, ja sen haen sanoi aeaenellae,
joka selvaeaen ilmaisi ettei haentae haluttanut mennae.

Missi katsahti kysyvaesti, sanomatta mitaeaen, haeneen ja Nehljudofia
haevetti. "Onpa todellakin sopimatonta tulla vieraisiin ikaevystyttaemaeaen
ihmisiae", ajatteli haen itsestaensae, ja ollakseen ystaevaellinen, sanoi
menevaensae mielellaeaen, jos muka ruhtinatar vaan ottaa vastaan.

--Kyllae, kyllae, mamma tulee olemaan iloinen. Polttaa saatte siellaekin.
Ivan Ivanovitsh on myoeskin siellae.

Talon emaentae, ruhtinatar Sofia Vasiljevna oli aina makuulla. Jo
kahdeksatta vuotta oli haen ottanut vieraitakin makuulta vastaan,
pitseissae ja nauhasissa, sametin, kullattujen esineiden, norsunluun,
pronssin, lakeerauksen ja kukkien keskellae. Haen ei liikkunut missaeaen, ja
vastaanotti omien sanojensa mukaan ainoastaan "ystaeviaensae", s.o. kaikkea
sitae, mikae haenen arvelunsa mukaan jollakin tavoin erottautui laumasta.
Nehljudof luettiin naeiden ystaevien joukkoon siitae syystae, ettae haentae
pidettiin jaerkevaenae nuorena miehenae, ja myoeskin siitae syystae, ettae haenen
aeitinsae oli perheen laeheinen ystaevae, ja vielae siitaekin syystae, ettae
olisi ollut suotavaa ettae Missi olisi mennyt haenen kanssaan naimisiin.

Ruhtinatar Sofia Vasiljevnan huone oli suuremman ja pienemmaen
vierashuoneen takana. Missi, joka kaevi Nehljudofin edellae, pysaehtyi
suuremmassa vierashuoneessa paeaettaevaesti, ja tarttuen kullatun tuolin
karmiin katsahti haeneen.

Missi olisi hyvin halusta mennyt naimisiin, ja avioliitto Nehljudofin
kanssa olisi ollut kyllaekin edullinen. Sitaepaitsi Nehljudof miellytti
haentae ja haen oli totuttanut itsensae siihen ajatukseen, ettae Nehljudof
oli haenen omansa (ei haen Nehljudofin, mutta Nehljudof haenen), ja
tiedottomalla, mutta itsepaeisellae viekkaudella, jommoista tavataan
henkisesti sairaissa ihmisissae, haen nyt koetti saavuttaa tarkoitustansa.
Haen puhutteli nyt Nehljudofia vaatiakseen selitystae.

--Naeen ettae teille on jotain tapahtunut,--sanoi haen:--mikae teidaen on?

Nehljudof muisti, kenen oli oikeudessa tavannut, rypisti silmaensae ja
punastui.

--Kyllae, on tapahtunut--sanoi haen tahtoen olla rehellinen:--kummallinen,
tavatoin ja taerkeae tapaus.

--Mikae sitten? Ettekoe voi sanoa mitae se on?

--Nyt en voi. Sallikaa minun olla sanomatta. On tapahtunut semmoista,
mitae en ole vielae ehtinyt taeydellisesti ajatella,--sanoi haen ja punehtui
vielae enemmaen.

--Ja te ette siis aijo sanoa minulle?--Jaenne haenen kasvoissansa vavahti
ja haen liikahutti tuolia, josta piteli.

--Ei, en voi,--vastasi Nehljudof ja tunsi, ettae naein vastatessaan haen
vastasi itselleen, tunnustaen, ettae haenelle todella oli tapahtunut
jotakin hyvin taerkeaetae.

--No, laehdemme siis.

Missi pudisti paeaetaensae ikaeaenkuin haeaetaeaekseen tarpeettomia ajatuksia, ja
meni tavallista nopeammin eteenpaein.

Nehljudofista naeytti niinkuin Missi olisi luonnottomasti puristanut
kokoon suutansa kyyneleitae estaeaeksensae. Ja taas Nehljudofia haevetti ja
haenestae tuntui pahalta, ettae haen oli loukannut Missiae, mutta haen tiesi,
ettae vaehinkin heikkous kukistaisi haenet s.o. sitoisi. Ja nyt haen pelkaesi
taetae kaikkein enin, ja haen tuli Missin kanssa sanaakaan sanomatta
ruhtinattaren huoneeseen asti.




XXVII.


Ruhtinatar Sofia Vasiljevna oli lopettanut paeivaellisensae, joka oli hyvin
hieno ja ravitseva, ja jota haen aina nautti yksinaensae, ettei vaan kukaan
olisi naehnyt haentae taessae epaerunollisessa toimituksessa. Haenen sohvansa
vieressae seisoi kahvipoeytae, ja haen poltteli pitkaeae hienoa
naispaperossia. Ruhtinatar Sofia Vasiljevna oli laiha, pitkae, yhae vielae
itseaeaen nuoreksi lukeva, ruskeatukkainen nainen. Haenellae oli pitkaet
hampaat ja suuret mustat silmaet.

Puhuttiin pahaa haenen suhteestansa laeaekaeriin. Nehljudof alussa usein sen
unohti, mutta nyt haen muisti, ja naehdessaeaen laeaekaerin ruhtinattaren
lepotuolin vieressae, naehdessaeaen haenen voidellun, kiiltaevaen kaksijakoisen
partansa, Nehljudofia rupesi hirveaesti inhoittumaan.

Sofia Vasiljevnan vieressae, matalassa, pehmeaessae nojatuolissa istui
Kolosof haemmentaeen kahviansa. Kahvipoeydaellae seisoi likoeoerilasi.

Missi tuli aeidin luokse yhdessae Nehljudofin kanssa, vaan ei jaeaenyt
huoneeseen.

--Kun mamma vaesyy ja ajaa teidaet pois, tulkaa minun luokseni,--sanoi haen
kaeaentyen Kolosofin ja Nehljudofin puoleen semmoisella aeaenellae ikaeaenkuin
ei olisi mitaeaen heidaen vaelillaensae ollut, ja iloisesti hymaehtaeen,
kuulumattomasti astuen paksua mattoa myoeten, laeksi huoneesta.

--No, terve tulemaanne, ystaevaeni, istukaa nyt ja kertokaa,--sanoi
ruhtinatar Sofia Vasiljevna taiteellisella, teeskennellyllae ja aivan
luonnollisen naekoeisellae hymyilyllae, joka paljasti haenen ihastuttavat
pitkaet hampaansa, jotka olivat erittaein taidokkaasti tehdyt ja aivan
samallaiset kuin olivat olleet entiset oikeat.

--Minulle on kerrottu teidaen tulleen oikeudesta hyvin synkaessae
mielentilassa. Minae arvaan, ettae tuo asia on yleensae sangen vaikeata
ihmisille, joilla on sydaen, sanoi haen ranskankielellae.

--Niin, se on totta,--vastasi Nehljudof:--usein tuntee olevansa ...
tuntee, ettei ole oikeutta tuomitsemaan...

--_Comme c'est vrai_,--huudahti ruhtinatar aivan kuin olisi kummastunut
haenen huomautuksensa totuutta, kuten ainakin taitavasti imarrellen
seuramiestaensae.

--No, entae taulunne, siitae olen hyvin utelias tietaemaeaen,--lisaesi
haen,--ellen olisi taessae kykenemaettoemyyden tilassa, olisin jo aikaa sitte
kaeynyt luonanne.

--Olen sen kokonaan jaettaenyt,--vastasi Nehljudof kuivasti.
Ruhtinattaren, imartelun epaerehellisyys oli haenestae nyt yhtae ilmeinen
kuin taemaen salaama vanhuuskin. Ei haen mitenkaeaen voinut saada itsensae
olemaan ystaevaellisenae.

--Sepae vahinko! Tiedaettekoe, minulle on itse Repin sanonut, ettae haenellae
on ehdoton talangi,--sanoi ruhtinatar kaeaentyen Kolosofin puoleen.

"Ettae se kehtaakin noin valehdella", ajatteli Nehljudof nyrpeaenae.

Paeaestyaensae selville siitae, ettae Nehljudof oli pahalla tuulella ja ettei
sen kanssa siis voinut saada aikaan miellyttaevaeae ja viisasta
keskustelua, kaeaentyi Sofia Vasiljevna Kolosofin puoleen tahtoen tietaeae,
mitae taemae ajatteli uudesta naeytelmaekappaleesta. Haen kysyi semmoisella
aeaenellae niinkuin nyt Kolosofin mielipide tulisi ratkaisemaan kaikki
epaeilykset, ja taemaen mielipiteen jokainen sana olisi ollut ikuistettava.
Kolosof antoi tuomitsevan arvostelun naeytelmaestae ja lausui taemaen
johdosta mielipiteitaensae taiteesta. Ruhtinatar Sofia Vasiljevna
kummasteli haenen mielipiteittensae oikeutta yritti puolustelemaan
naeytelmaen tekijaeae, mutta samassa joko peraeaentyi tahi keksi jotakin
keskivaeliltae. Nehljudof katsoi ja kuunteli, mutta naeki ja kuuli aivan
toista kuin sitae, mikae oli haenen edessaeaen.

Kuunnellen milloin Sofia Vasiljevnaa, milloin Kolosofia naeki Nehljudof
ensiksikin, ettei Sofia Vasiljevnalla eikae Kolosofilla ollut mitaeaen
tekemistae draaman eikae toinen toisensa kanssa, ja ettae he puhuivat vaan
tyydyttaeaekseen ruumiillista tarvetta liikutella syoennin jaelkeen kielen
ja kurkun jaenteitae; toiseksi, ettae Kolosof juotuansa paloviinaa, viiniae
ja likoeoeriae oli vaehaen humalassa, ei niinkuin ovat humalassa harvoin
juovat talonpojat, vaan niinkuin ne ihmiset, jotka ovat ottaneet
viininjuonnin tavaksensa. Ei haen horjunut eikae puhunut tyhmyyksiae, oli
vaan luonnottomassa, kiihoittuneen itsetyytyvaeisessae mielentilassa.
Kolmanneksi naeki Nehljudof sen, ettae ruhtinatar Sofia Vasiljevna kesken
puhettansa katsahteli levottomasti ikkunaan paein, jonka kautta alkoi
haentae kohden laehestyae vino auringonsaede, ja uhkasi saattaa haenen
vanhuutensa liian selvaeaen valoon.

--Kuinka se on totta,--sanoi ruhtinatar johonkin Kolosofin
huomautukseen, ja painoi soittonappulaa sohvan vieressae.

Taehaen aikaan tohtori nousi, ja aivan kuin olisi ollut talon vaekeen
kuuluva, laeksi mitaeaen sanomatta huoneesta. Sofia Vasiljevna seurasi
haentae silmillaensae, mutta jatkoi keskustelua.

--Olkaa hyvae, Filip, laskekaa tuo uudin alemmaksi,--sanoi haen osoittaen
silmillaeaen ikkunaverhoa sittenkuin huoneeseen oli haenen soitostansa
astunut uljaan naekoeinen lakeija.

--Ei, sanokaa mitae sanottekin, siinae on mystilisyyttae, mutta ilman
mystillisyyttae ei ole runoutta,--puhui ruhtinatar, vihasesti seuraten
toisella mustalla silmaellaeaen lakeijan liikkeitae, joka laitteli uudinta.

--Mystisismi ilman runoutta on taikauskoa, mutta runous ilman
mystisismiae on proosaa,--sanoi ruhtinatar surullisesti hymyillen ja
herkeaemaettae katsoen lakeijaa, joka suoristeli uudinta.

--Filip, en tarkoittanut tuota uudinta,--tuota tuolla suuren ikkunan
luona,--sanoi tuskaillen Sofia Vasiljevna naehtaevaesti saeaelien itseaensae
niiden ponnistusten taehden, joita haenen oli tekeminen saadakseen nuo
sanat suustansa, ja rauhoittuakseen nosti heti suullensa hyvaenhajuisen,
savuavan paperossin, kaedellae, joka oli taeynnae sormuksia.

Leveaerintainen, jaentevae Filip kumarsi hiukan, ikaeaenkuin anteeksi
pyytaeen, ja keveaesti astuen mattoa myoeten vaekevine, suuripohkeisine
jalkoinensa, noeyraesti ja sanaakaan vastaamatta meni toisen ikkunan luo,
ja tarkkaavaisesti katsellen ruhtinatarta silmiin koetti jaerjestaeae
uudinta siten, ettei yksikaeaen saede olisi uskaltanut kohdata haentae. Mutta
nytkin menetteli lakeija vaeaerin, ja tuskastunut Sofia Vasiljevna oli
taaskin pakotettu keskeyttaemaeaen puheensa mystisismistae ja oikaisemaan
ymmaertaemaetoentae, saeaelimaettae haentae vaivaavaa Filipiae. Hetkeksi Filipin
silmissae leimahti liekkinen.

"Piru sinun tietaeae, mitae sinae tarvitset,--taisi taemae sisaessaeaen sanoa",
ajatteli Nehljudof naehdessaeaen koko taemaen pelin. Mutta uljas ja vaekevae
Filip peitti heti kaersimaettoemyytensae ja alkoi rauhallisesti tehdae sitae
mitae lamaantunut, uupunut, laepitsensae epaerehellinen ruhtinatar Sofia
Vasiljevna haenelle kaeski.

--Tietysti Darwinin opissa on suuri maeaerae totuuttakin,--puhui Kolosof
viruen matalassa nojatuolissa ja katsellen unisin silmin ruhtinatar
Sofia Vasiljevnaan,--vaan haen menee sittenkin aeaerimmaeisyyksiin. Niin.

--Uskotteko te perinnoellisyyteen?--kysyi ruhtinatar Sofia Vasiljevna
Nehljudofilta, kun taemaen sanattomuus alkoi haentae vaivata.

--Perinnoellisyyteenkoe?--kysyi puolestansa Nehljudof.--En, en
usko,--sanoi haen. Haenen ajatuksensa olivat taellae hetkellae kokonaan
vajoutuneet niihin kummallisiin kuviin, jotka arvaamattomista syistae
heraesivaet haenen mielikuvituksessaan. Vaekevaen, uljaan Filipin rinnalla,
jota haen ajatteli sopivana modellina taiteilijoille, kuvaili haen
Kolosofia paljaana, arbuusia muistuttavan mahansa kanssa, kaljuine
paeineen ja jaenteittoemine, piiskana roikkuvine kaesineen. Samalla lailla
kuvaili haen haemaeraesti mieleensae noita nyt silkillae ja sametilla
peitettyjae Sofia Vasiljevnan olkapaeitae, mimmoisina naemae olisivat
todellisuudessa, mutta taemae mielle oli liian hirvittaevae ja haen koetti
paeaestae siitae.

Sofia Vasiljevna mittasi haentae silmillaeaen.

--Mutta se on totta, Missihaen odottaa teitae,--sanoi haen,--menkaeaehaen nyt
haenen luoksensa, haen aikoi soittaa teille uuden kappaleen Griegiltae,--se
on sangen huvittava.

"Ei mistaeaen soittamisesta ole kysymystaekaeaen ollut. Valehtelet siinae vaan
suotta", ajatteli Nehljudof nousten yloes ja puristaen Sofia Vasiljevnan
laepikuultavaa, luista, sormuksilla taeytettyae kaettae.

Vierashuoneessa tapasi haenet Katariina Aleksejevna ja alkoi heti
keskustelun:

--Luulenpa ettae valamiehen tehtaevaet ovat teihin vaikuttaneet
masentavasti,--sanoi haen, kuten ainakin ranskaksi.

--Niin, suokaa anteeksi, olen nyt huonolla tuulella eikae minulla ole
oikeutta ikaevystyttaeae toisia,--sanoi Nehljudof.

--Miksi olette huonolla tuulella?

--Suokaa minun olla siitae puhumatta,--sanoi haen hattuansa hakien.

--Muistatteko kun vielae sanoitte, ettae aina taeytyy puhua totta ja kun
meille kaikille sanoitte semmoisia ankaria totuuksia. Miksi siis ette
nyt tahdo sanoa?--Muistatko Missi?--kaeaentyi Katariina Aleksejevna Missin
puoleen, joka juuri tuli huoneeseen heidaen luoksensa.

--Sentaehden, ettae se oli leikkiae--vastasi Nehljudof totisesti.--Leikillae
saa puhua. Mutta todellisuudessa me olemme niin huonoja, s.o. minae olen
niin huono, ettae minae ainakaan en saa puhua totta.

--Aelkaeae oikaisko, sanokaa pois, missae suhteessa me olemme niin
huonoja,--sanoi Katariina Aleksejevna leikkien sanoilla ja ikaeaenkuin
huomaamatta Nehljudofin totisuutta.

--Ei ole mitaeaen pahempaa kuin tunnustaa olevansa pahalla
tuulella,--sanoi Missi.--Minae on koskaan tunnusta sitae itselleni, ja
olenkin sentaehden aina hyvaellae tuulella. No, tulkaahan nyt luokseni.
Koetetaan emmekoe saa karkoitetuksi tuota teidaen _mauvaise humeur_'iaenne.

Nehljudof tunsi samaa mitae arvattavasti tuntee hevonen, jota silitellaeaen
ettae se antaisi panna suitset suuhunsa ja viedae valjastettavaksi. Mutta
haenen oli nyt jos milloinkaan vastenmielistae ruveta vetaemaeaen. Haen pyysi
anteeksi, ettae haenen oli laehteminen kotiin ja alkoi jaettaeae hyvaesti.
Missi pidaetti tavallista kauvemmin haenen kaettaeaen omassansa.

--Muistakaa, ettae se mikae on taerkeaetae teille on taerkeaetae myoes teidaen
ystaevillenne,--sanoi haen.--Tulettahan huomenna?

--Tuskinpa,--sanoi Nehljudof ja tuntien haepeaetae (haen ei itse tiennyt
omastako vai toisen puolesta), haen punastui ja laeksi kiireesti ulos.

--Mitae taemae merkitsee? _Comme cela m'intrigue,_ puhui Katariina
Aleksejevna, kun Nehljudof oli laehtenyt.--Minaepae otan kun otankin
asiasta selvaen. Se on varmaankin jokin _affaire d'amour propre, il est
tres susceptible, notre cher Mitja_.

--_Plutot une affaire d'amour sale,_--oli Missi sanoa, muttei sanonut ja
haen katseli eteensae aivan toisenlaisella, sammuneella katseella, kuin
oli ollut se jolla haen oli katsellut Nehljudofia. Mutta haen ei sanonut
Katariina Aleksejevnalle edes taetae vaehemmaen hienoa leikkiae ja sanoi
ainoastaan:--Kaikillahan meillae on sekae hyviae ettae huonoja paeiviae.

"Jokohan nyt taemaekin pettaeisi,--ajatteli haen.--Kaiken sen peraestae mikae
on ollut, se olisi hyvin huonosti tehty haeneltae."

Jos Missin olisi ollut tekeminen selvaeae siitae, mitae haen tarkoitti
sanoilla: "kaiken sen peraestae mikae on ollut", ei haen olisi voinut sanoa
mitaeaen maeaeraettyae, ja kuitenkin haen ilman vaehintaekaeaen epaeilemistae tiesi,
ettae Nehljudof ei ollut antanut haenelle ainoastaan toivoa, vaan melkein
lupauksensakin. Kaikki taemae ei tosin ollut mitaeaen maeaeraettyjae sanoja,
vaan katsahduksia, hymyilyjae, viittauksia, vaikenemisia. Mutta Missi
kuitenkin piti haentae omanansa, ja jaeaeminen haentae vaille olisi ollut
haenelle hyvin vaikeata.




XXVIII.


"Haevettaeae ja inhoittaa, inhoittaa ja haevettaeae",--ajatteli Nehljudof
palatessaan jalkasin kotiin tuttuja katuja myoeten. Mielen-apeus, jota
haen tunsi keskustelun taehden Missin kanssa, yhae vielae painoi haentae. Haen
tunsi olevansa muodollisesti, jos niin voi sanoa, oikeassa Missin
suhteen. Ei haen ollut mitaeaen semmoista sanonut Missille, joka sitoisi
haentae, ei ollut kosinut haentae. Mutta asiallisesti haen kyllae tunsi
sitoneensa itsensae Missin kanssa, antaneensa haenelle lupauksen. Ja nyt
haen kuitenkin koko olennollansa tunsi, ettei voisi mennae naimisiin haenen
kanssansa. "Haevettaeae ja inhoittaa, inhoittaa ja haevettaeae", kertoi haen
kertomistaan itselleen, eikae tarkoittanut sillae ainoastansa suhteitansa
Missiin, vaan yleensae kaikkea. Kaikki inhoittaa ja haevettaeae", toisti haen
vielae tullessaan oman talonsa portaille.

--Illallista en syoe,--sanoi haen Korneijille, joka tuli haenen jaeljessaeaen
ruokasaliin, missae haentae odotti katettu illallispoeytae teen
kanssa.--Saatte mennae.

--Ymmaerraen,--sanoi Kornei, vaan ei mennyt, ja alkoi korjata poeydaeltae.
Nehljudof tarkasteli Korneijia ja tunsi mielikarvautta haentae vastaan.
Nehljudof olisi tahtonut ettae kaikki olisivat jaettaeneet haenet rauhaan,
mutta haenestae naeytti, ettae kaikki tahallaan, ikaeaenkuin kiusalla
takertuivat haeneen. Kun Kornei laeksi veitsien ja lautasten kanssa, aikoi
Nehljudof tulla panemaan teetae teekannuun, mutta kuultuansa Agrafena
Petrovnan askeleita, pujahti kiireesti vieraskamariin paeaestaekseen haentae
naekemaestae ja sulki jaeljessaeaen oven. Taemae vierashuone oli sama, jossa
kolme kuukautta sitten oli haenen aeitinsae kuollut. Nyt tullessaan taehaen
huoneeseen, joka oli valaistu kahdella heijastuslampulla,--toinen haenen
isaensae kuvan luona ja toinen aeidin kuvan luona,--haen muisti viimeiset
suhteensa aeitiin, ja naemaet suhteet naeyttivaet haenestae luonnottomilta ja
vastenmielisiltae, ja sekin haevetti ja inhoitti. Haen muisteli kuinka haen
aeidin sairauden viimeisenae aikana oli suorastaan toivonut taemaen
kuolevan. Haen oli vakuuttanut itsellensae toivovansa vaan aeidin paeaesevaen
kaersimyksistae, mutta oikeastaan haen oli toivonut sitae paeaestaeksensae vaan
itse haenen kaersimyksiaensae naekemaestae.

Haluten heraettaeae itsessaensae hyvaen muiston aeidistae haen katsahti taemaen
muotokuvaan, jonka oli 5000 ruplasta maalannut kuuluisa taiteilija. Aeiti
oli kuvattu mustaan samettipukuun rinta paljaana. Taiteilija oli
naehtaevaesti pannut erityistae huolta esittaeaeksensae rinnan, kahden rinnan
vaelyksen ja nuo sokaisevan kauniit olkapaeaet ja kaulan. Taemae oli nyt jo
aivan haevettaevaeae ja inhoittavaa. Kuvassa oli jotakin ilettaevaeae ja
herjaavaa, siinae, ettae aeiti oli kuvattu puolialastomana kaunottarena, ja
sitaekin enemmaen ilettaevaeae, kun juuri taessae samassa huoneessa kolme
kuukautta sitten oli sama nainen maannut kokoonkutistuneena kuin muumio,
ja taeyttaenyt kuitenkin ei ainoastaan koko huoneen vaan koko talonkin
tuskallisen raskaalla hajulla, jota ei voinut mitenkaeaen saada
poistetuksi. Nehljudof luuli nytkin vielae tuntevansa samaa hajua. Ja haen
muisti kuinka aeiti paeivaeae ennen kuolemaansa oli tarttunut haenen vahvaan,
valkoiseen kaeteensae omalla luisella, mustenevalla kaedellaeaen, katsahtanut
haentae silmiin ja sanonut: "Aelae tuomitse minua, Mitja, jos olen vaeaerin
menetellyt", ja kaersimyksestae sammuneihin silmiin oli noussut
kyyneleitae. "Kuinka ilettaevaeae!" sanoi Nehljudof itsekseen vielae kerran
katsahdettuaan puolalastomaan naiseen komeine marmorisine olkapaeineen ja
kaesineen, ja voitollisine hymyineen huulilla. Rinnan alastomuus kuvassa
muistutti haenen mieleensae toista nuorta naista, jonka haen oli aeskettaein
naehnyt samalla tavalla alastomana. Se oli Missi, joka oli keksinyt
tekosyyn kutsuakseen Nehljudofin illalla luokseen, tarkoituksella
naeyttaeytyae haenelle baalipuvussa, jossa haen aikoi esiintyae tanssiaisissa.
Nehljudof muisti inholla taemaen ihastuttavia olkapaeitae ja kaesiae.--Ja
sitten tuo raaka elaeimellinen isae menneisyyksinensae, julmuuksillensa ja
aeiti epaeilyttaevine intelligentin maineinensa, kaikki taemae oli ilettaevaeae,
ja samalla haevettaevaeae. Haevetti ja inhoitti, inhoitti ja haevetti.

Ei, ei,--ajatteli Nehljudof,--taeytyy vapautua; vapautua kaikista naeistae
valheellisista suhteista sekae Kortshagineihin, Maria Vasiljevnaan,
perintoeoen, ettae kaikkeen muuhun... Niin, hengaehtaeae jaelleen vapaasti.
Laehteae ulkomaille, Roomaan, ryhtyae jaelleen taulua maalaamaan".--Haen
muisti epaeilleensae omia taipumuksiansa ... no, olkoon kuinka tahansa,
kunhan vaan hengaehdaenkin. Ensin Konstantinopoliin, sitten Roomaan, ja
valamiestoimesta on minun paeaeseminen mitae pikemmin. Ja sitten sopiminen
tuosta seikasta asianajajan kanssa.

Ja yhtaekkiae haenen mielikuvituksessaan tavattoman elaevaesti heraesi
vangitun naisen kuva mustine, hiukan kieroine silmillensae. Kuinka
hillitsemaettoemaeaen itkuun taemae olikin purskahtanut, kun syytetyille oli
annettu viimeinen sananvuoro. Nopeasti rutisti Nehljudof poltetun
paperossin sammuksiin tuhka-astiaan, sytytti toisen ja alkoi kaevellae
edestakasin. Ja taemaen naisen kanssa eletyt hetket alkoivat toinen
toisensa peraestae heraetae haenen mielikuvituksessaan. Haen muisti viimeisen
tapaamisensa, sen elaeimellisen intohimon, joka silloin oli valloittanut
haenet ja sen pettymyksen, jonka haen oli tuntenut kun intohimo oli
tyydytetty. Muisti valkean puvun sinisen nauhan kanssa, muisti
aamukirkon. "Minaehaen rakastin haentae sinae yoenae, rakastin totisesti ja
hyvaellae, puhtaalla rakkaudella, olin rakastanut vielae ennenkin, ja
kovasti rakastin jo silloinkin, kun ensi kertaa asuin taetien luona
kirjoitellen vaeitoeskirjaani!" Ja haen muisti itseaensae semmoisena kuin oli
ollut silloin. Taas tuoksahti haenelle tuo tuoreus, nuoruus, elaemaen
yltaekyllaeisyys ja haenen tuli tuskallisen surullinen olla.

Eroitus sen vaelillae, mimmoisena haen oli silloin ja mimmoisena nyt, oli
tavattoman suuri, se oli samallainen jollei suurempikin, kuin eroitus
Katjushan vaelillae kirkossa ja sen Katjushan vaelillae, joka oli
juopotellut kauppiaan kanssa ja jonka he olivat tuominneet aamulla.
Silloin haen oli ollut reipas, vapaa ihminen, jonka edessae avautuivat
loppumattomat mahdollisuudet, nyt haen tunsi olevansa kaikilta tahoilta
saarrettuna tyhmaen, tyhjaen, tarkoituksettoman, mitaettoemaen elaemaen
ajoverkkoon, josta haen ei naehnyt mitaeaen ulospaeaesyae, eikaepae suurimmaksi
osaksi edes halunnutkaan paeaestae. Haen muisti joskus ylpeilleensae
suoruudestansa, joskus pitaeneensae periaatteenaan aina puhua totta ja
olleensakin todella rehellinen, ja huomasi kuinka haen nyt oli paeihensae
valheessa, kaikkein kauheimmassa valheessa, semmoisessa, jota kaikki
ihmiset haenen ympaerillaensae pitivaet totuutena. Ja taestae valheesta ei
ollut,--ei ainakaan haen naehnyt--mitaeaen paeaesyae. Ja haen oli tahraantunut
siihen, tottunut siihen, hemmoitellut itseaeaen siinae.

Kuinka oli paeaeseminen suhteista Maria Vasiljevnaan, taemaen mieheen, niin
ettei haevettaeisi katsoa miestae ja haenen lapsiansa silmiin? Kuinka oli
valehtelematta irtautuminen suhteista Missiin? Kuinka selviytyminen
ristiriidasta sen vaelillae ettae haenen mielestaeaen maanomistus oli laiton,
ja sen, ettae haen itse kaeytti aeidiltae perittyae maanomistusta
toimeentullaksensa? Kuinka oli sovittaminen syntinsae Katjushan edessae?
Eihaen voinut sitae jaettaeae. "En saa jaettaeae naista, jota olen rakastanut,
ja tyytyae siihen ettae maksan asianajajalle ja vapautan haenet
pakkotoeistae, joita haen ei ansaitse;--sovittaisin syyni rahoilla samalla
tavalla kuin silloinkin kun luulin tehneeni mitae pitaeae annettuani
Katjushalle rahaa!"

Ja haen muisti elaevaesti sen hetken, kun haen kaeytaevaessae saavutti Katjushan
ja pistettyaeaen taemaen kaeteen rahaa juoksi pois.--"Voi sentaeaen noita
rahoja!"--muisteli haen kauhulla ja inholla, samoin kuin silloinkin, taetae
hetkeae.--"Voi, voi! kuinka ilettaevaeae!--puhui haen niinkuin silloinkin
aeaeneen.--Ainoastaan kurja konna saattoi noin menetellae! Ja minae, minae
juuri olenkin tuo kurja konna!"--puhui haen aeaeneensae. --"Mutta onko
todellakin mahdollista,--haen pysaehtyi kesken kaeyntiaensae:--ettae minae,
juuri minae olen se konna?--Kukas sitten? --vastasi haen itselleen.--Mutta
onko se todellakin yhtae?--jatkoi haen tilintekoansa:--Eikoe muka ole
ilettaevaeae ja alhaista sinun suhteesi Maria Vasiljevnaan ja haenen
mieheensae? Ja sinun suhteesi omaisuuteen? Sillae tekosyyllae ettae rahat
ovat aeidiltae, kaeytaet sinae hyvaeksesi rikkautta, jota pidaet laittomana? Ja
koko sinun toimeton, huono elaemaesi Hilton? Ja kaiken kukkana--sinun
menettelysi Katjushan kanssa! Kurja konna! Ne ihmiset siellae
arvostelkoot minua kuinka tahtovat, heitae minae voin pettaeae, mutta
itseaeni en voi pettaeae."

Ja haen yhtaekkiae ymmaersi, ettae se inho, jota haen viime aikoina oli
tuntenut ihmisiin, ja erittaeinkin aeskettaein ruhtinaaseen, Sofia
Vasiljevnaan, ja Missiin, ja Kornejiin,--oli inho haeneen itseensae. Ja,
mikae merkillisintae kaikista, tuossa oman halpamaisuuden tunnustamisessa
tuntui yhtaikaa jotakin kipua tuottavaa ja kuitenkin iloista ja
rauhoittavaa.

Nehljudofille ei tapahtunut ensi kertaa elaemaessae se mitae haen nimitti
"sielun pesoksi". Sielunpesoksi haen sanoi semmoista sielun tilaa,
jolloin haen aekkiae, joskus pitkaenkin vaeliajan peraestae, tunnettuansa
sisaellisen elaemaen hidastuvan ja toisinaan pysaehtyvaenkin, ryhtyi
puhdistamaan kaikkea sitae soraa, joka oli haenen sydaemmeensae keraeytynyt
ja oli syynae taehaen seisahdukseen.

Aina taellaisten heraeaemysten jaelkeen asetti Nehljudof itselleen
periaatteita, joita paeaetti sitten ainaisesti seurata: kirjoitti
paeivaekirjaa ja alkoi uuden elaemaen, josta ei aikonut koskaan luopua,
--turning a new leaf,--kuten haen sanoi itselleen, mutta joka kerta
maailman viettelykset saivat haenet jaelleen pauloihinsa ja haen
huomaamattansa taas lankesi, joskus vielae alemmaksikin kun oli ollut
ennen.

Naein haen oli puhdistunut ja kohonnut jo useamman kerran: naein oli
tapahtunut ensi kerran silloin kuin haen tuli kesaeksi taetiensae luokse.
Silloin oli ollut kaikkein elaevin, innokkain heraeaemys. Ja sen seuraukset
jatkuivat jotenkin kauvan. Sitten oli samallainen heraeaemys silloin kuin
haen oli jaettaenyt virkansa, tahtoen uhrata elaemaensae, ja astunut sodan
aikana sotapalvelukseen. Taelloein oli kuitenkin jaelleen-tahraantuminen
tapahtunut hyvin pian. Vielae oli yksi heraeaemys silloin, kuin haen jaetti
sotapalveluksen ja matkustettuaan ulkomaille alkoi harjoittaa
taidemaalausta.

Siitae saakka nykyiseen paeivaeaen asti oli kulunut pitkae ajanjakso ilman
mitaeaen puhdistusta, ja sentaehden ei haen ollut vielae milloinkaan paeaessyt
niin tahraantumaan, tullut semmoiseen ristiriitaan omantuntonsa
vaatimusten ja sen elaemaen vaelillae, jota haen vietti. Ja haen kauhistui
naehdessaeaen vaelimatkan pituuden.

Vaelimatka oli niin suuri, tahrautuminen niin taeydellinen, ettae ensi
hetkenae haenestae tuntui puhdistuminen mahdottomalta. "Olenhan jo
koettanut tulla taeydellisemmaeksi ja paremmaksi, eikae siitae ole mitaeaen
tullut", puhui haenen sielussaan kiusaajan aeaeni,--"pitaeisikoe nyt
uudestaan koettaa? Et sinae yksin, vaan kaikkihan ovat sellaisia,--elaemae
on kerran sellainen", puhui taemae aeaeni. Mutta se vapaa, henkinen olemus,
joka yksin on totinen, yksin mahtava, yksin ijankaikkinen, oli jo
heraennyt Nehljudofissa. Eikae haen voinut olla siihen uskomatta. Niin
tavattoman suuri kuin erotus olikin entisen haenen ja sen haenen vaelillae,
jommoisena haen tahtoi olla, tuntui heraenneelle henkiselle olemukselle
kaikki mahdolliselta.

"Revin rikki taemaen valheen, joka sitoo minua, vaikka se minulle mitae
maksaisi, ja tunnustan totuuden, sanon kaikille kaiken totuuden ja teen
totuuden",--sanoi haen paeaettaevaesti aeaeneen itselleen.--"Sanon totuuden
Missille, sanon, ettae olen elaenyt siveettoemaesti enkae voi mennae naimisiin
haenen kanssansa,--ettae olen pitaenyt turhaa peliae haenen kanssansa,
--sanon myoeskin Maria Vasiljevnalle (aateliston johtajan vaimolle).
Taikka, taelle ei ole mitaeaen sanomista, sanon haenen miehellensae, ettae
olen heittioe, olen petkuttanut haentae. Perinnoen kanssa menettelen niin,
ettae totuus tulee tunnustetuksi. Sanon haenelle, Katjushalle, ettae olen
heittioe, ettae olen syyllinen haenen edessaeaen ja teen kaikki mitae voin
helpoittaakseni haenen kohtaloansa.--Niin, tahdon tavata haentae ja pyytaeae,
ettae haen antaisi minulle anteeksi."

--Niin, pyydaen anteeksi, niinkuin lapset pyytaevaet.

Haen pysaehtyi.--Menen naimisiin haenen kanssaan, jos se on tarpeellista.

Haen pysaehtyi, pani kaetensae ristiin rinnan yli niinkuin haen sitae teki
pienenae ollessaan, nosti silmaensae yloes ja sanoi kaeaentyen jonkun puoleen:

--Herra, auta minua, opeta minua, tule ja asetu minuun, ja puhdista
minut kaikesta pahasta.

Naein haen rukoili, pyysi Jumalan apua, pyysi asettumaan haenen luoksensa
ja puhdistamaan haentae, mutta se mitae haen pyysi olikin jo tapahtunut.
Jumala, joka asui haenessae, oli heraennyt haenen tietoisuudessansa. Haen
tunsi itsensae haenenae, ja sentaehden, paitsi vapautta, reippautta ja
elaemaen iloa tunsi myoeskin hyvaen kaikkivaltiuden. Kaiken, kaiken mikae oli
parasta, mitae vaan ihminen saattoi tehdae, tunsi haen nyt olevansa valmis
tekemaeaen.

Haenen silmissaensae oli kyyneleitae, kun haen puhui taetae itselleen,--oli
sekae hyviae ettae huonoja kyyneleitae: hyviae sentaehden, ettae ne olivat ilon
kyyneleitae sen henkiolemuksen heraeaemisen johdosta, joka kaikkina naeinae
vuosina oli haenessae nukkunut; ja huonoja sentaehden, ettae ne syntyivaet
tyytyvaeisyydestae haeneen itseensae, haenen hyvyyteensae.

Haenen tuli kuuma olla. Haen tuli ikkunan luo ja avasi sen. Ikkuna oli
puutarhaan paein. Oli hiljainen, raikas kuutamoyoe; kadulta kuului ajajan
raeminae, sitten kaikki hiljeni. Suoraan ikkunan edessae oli varjo
alastomasta, korkeasta poppelista, jonka kaikki pienimmaetkin haarat ja
mutkat tarkalleen kuvautuivat puhdistetun tantereen hiekalle. Vasemmalla
oli liiterin katto, joka kuun kirkkaassa valossa naeytti valkealta,
edessae mutkittelivat puiden oksat kietoutuneina toinen toisiinsa, ja
niiden takana naekyi aidan musta varjo. Nehljudof katseli kuun valaisemaa
puutarhaa, kattoa ja poppelin varjoa, kuunteli, ja hengitti sisaeaensae
elaehyttaevaeae, tuoretta ilmaa.

"Kuinka hyvae, kuinka hyvae on minun ollakseni, voi Jumalani, kuinka
hyvae!" puhui haen siitae, mikae oli haenen sielussansa.




XXIX.


Maslova palasi takasin omaan koppiinsa vasta kello 6 illalla, vaesyneenae,
jalat kipeinae, kuljettuansa kaevelyyn tottumattomana 15 virstaa
kivikatuja myoeten, ja sitae paitsi masentuneena odottamattoman ankarasta
tuomiosta, ja naelkaeisenae.

Jo silloin kun vielae jonkun keskeytyksen aikana vartijat olivat syoeneet
haenen vieressaensae vaelipalaksensa leipaeae ja kovia munia, oli sylki tullut
haenen suuhunsa ja haen tuntenut olevansa naelkaeinen, vaikka pitaenyt
alentavana pyytaeae heiltae. Mutta kun taemaen jaelkeen oli kulunut vielae
kolme tuntia, ei haentae enaeae haluttanutkaan syoedae, ja haen tunsi vaan
heikkoutta. Taemmoeisessae tilassa haen kuuli odottamattoman tuomionsa. Ensi
hetkellae haen luuli kuulleensa vaeaerin. Ei voinut heti uskoa mitae kuuli,
ei voinut kuvailla itseaeaen Siperiaan tuomitun nimellae. Mutta naehtyaensae
tuomarien ja valamiesten rauhalliset, toimeensa kiintyneet kasvot,
naehtyaensae, ettae he ottivat vastaan taemaen tiedon ihan luonnollisena,
haenen mielensae kuohahti ja haen huusi yli koko salin olevansa viaton.
Naehtyaeaen sitten, ettae haenen huutonsakin otettiin vastaan niinkuin
jotakin aivan luonnollista, odotettua, mikae ei missaeaen tapauksessa
voinut muuttaa asiata, haen rupesi itkemaeaen, tuntien ettae haenen taeytyi
noeyrtyae sen julman ja kummastuttavan vaeaeryyden edessae, joka oli haenelle
tapahtunut. Haentae kummastutti erittaeinkin se, ettae haenet olivat naein
julmasti tuominneet miespuoliset,--nuoret, ei vanhat miespuoliset, ne
samat, jotka aina niin lempeaesti katselivat haeneen. Yhden
heistae,--syyttaejaen apulaisen,--oli haen naehnyt aivan toisessa
mielentilassa. Istuessaan vankien odotushuoneessa odottamassa istunnon
alkamista, ja myoeskin keskeytyksien aikana, Maslova naeki kuinka naeillae
miehillae oli olevinaan asiata kulkea oven ohitse tai tulla huoneeseen
vaan katsellaksensa haentae. Ja nyt naemaet samat miehet jostakin syystae
tuomitsivat haenet Siperiaan, vaikkei haen ollut syyllinen siihen, mistae
haentae syytettiin. Haen itki, vaan sitten hiljeni ja taeydellisen
tylstymisen tilassa istui vankien huoneessa odottaen laehtoeae. Haen ei
halunnut nyt muuta kuin polttaa tupakkia. Taessae tilassa haenet tapasivat
Botshkova ja Kartinkin, jotka tuomion jaelkeen tuotiin samaan huoneeseen.
Botshkova alkoi heti haukkua Maslovaa ja nimittaeae haentae siperialaisen
nimellae.

--Aehae, kaevikoes hullusti? Selvisitkoe? Etpaehaen paeaessyt erille, senkin
vietaevae! Minkae keitit sen soeitkin. Etpaehaen enaeae Siperiassa keikaile.

Maslova istui kaedet mekon hihoissa, ja tuijotti, paeae alas painuneena,
liikkumatta, kaksi askelta eteensae likaiseksi tallattuun lattiaan, ja
puhui vaan:

--En ole kajonnut teihin, jaettaekaeae tekin minut rauhaan. Enhaen ole
kajonnut teihin,--toisti haen useamman kerran, sitten vaikeni kokonaan.
Haen elpyi vaehaesen vasta sitten kuin Botshkova ja Kartinkin olivat viedyt
pois ja haenen huoneeseensa oli tullut vartija tuoden haenelle kolme
ruplaa rahaa.

--Sinaekoe olet Maslova?--kysyi taemae.

--Tuoss' on, rouva laehetti sinulle,--sanoi haen antaen Maslovalle rahat.

--Mikae rouva?

--Ota, itse sen paremmin tiedaet, taessae muka vielae puhumaan tuommoisten
kanssa!

Rahat oli laehettaenyt Kitajeva. Poistuessaan oikeussalista taemae oli
kaeaentynyt oikeudenpalvelijan puoleen kysyen olisiko luvallista antaa
vaehae rahoja Maslovalle. Oikeudenpalvelija sanoi, ettae voi. Silloi haen,
luvan saatuansa, otti turpeasta kaedestaeaen kolmella napilla varustetun
saeaemiskaehansikkaan, hapuili esille silkkisen hameen takimaisten poimujen
keskeltae muodikkaan kukkaron, ja valittuaan jokseenkin suuresta
kupongien joukosta, jotka olivat vasta leikatut irti haenen
ansaitsemistaan arvopapereista, yhden 2 ruplan 50 kopekan arvoisen, ja
pantuaan siihen lisaeksi 50 kopekkaa hopearahoja, antoi ne
oikeudenpalvelijalle. Taemae kutsui vartijan ja hyvaentekijaen laesnaeollessa
antoi rahat vartijalle.

--Muistakaa ettae viette oikein perille,--sanoi Kitajeva vartijalle.

Vartija loukkaantui taestae muistutuksesta, ja sentaehden olikin kohdellut
Maslovaa niin aekaeisesti.

Maslova iloitsi rahoista, sillae naemae antoivat haenelle sen ainoan, mitae
haen taellae hetkellae halusi.

"Kunpa saisi paperosseja ja saisi vetaeistae savun", ajatteli haen, ja
haenen kaikki ajatuksensa keskittyivaet taehaen polttamisen haluun. Haenellae
oli niin kova halu, ettae haen ahnaasti siemaili ilmaa, kun siinae tuntui
vaehaenkin tupakinhajua, jota tuli kaeytaevaeaen tyoehuoneen ovesta. Mutta
haenen oli vielae kauvan odottaminen, koska sihteeri, jonka asiana oli
paeaestaeae vangit, unohti syytetyt ja alkoi keskustelun jopa vaeittelynkin
kielletyn artikkelin johdosta eraeaen asianajajan kanssa.

Vihdoin 5:n aikaan haen paeaestettiin, ja
saattosotamiehet--nishninowgorodilainen ja tshuvassi--veivaet haenet
oikeudesta takapihan kautta. Vielae eteisessae haen antoi heille 20
kopekkaa pyytaeen ostamaan kaksi korvapuustia ja paperosseja. Tshuvassi
rupesi nauramaan, otti rahat ja sanoi: "Olkoon menneeksi, ostetaan",--ja
todellakin rehellisesti osti sekae paperossit ettae korvapuustit ja antoi
vielae takasinkin. Tiellae ei saanut polttaa, niin ettae Maslova saapui
vankilan eteen tyydyttaemaettae polttamisen haluansa. Silloin kun haen
saatettiin vankilan ovien luo, tuotiin rautatieasemalta noin sata
vankia. Portaissa haen sattui yhteen naeiden kanssa.

Vangit--partasuita, parrattomia, vanhoja, nuoria, venaelaeisiae,
muukalaisia,--muutamilla paeae puoleksi raakattuna, kolistellen
jalkarautojansa, taeyttivaet eteishuoneen tomulla, jalkojen kopinalla ja
vaekevaellae hienhajulla. Kulkiessaan Maslovan ohitse vangit kaikki
katselivat haentae ja muutamat tulivat haenen luoksensa nykimaeaen haentae.

--Katos sitae tyttoeae vaan, ai-ai kun olet pulska,--sanoi joku
naeistae.--Muistas minua, kun tavataan, pani toinen silmaeae iskien. Yksi,
musta, niska siniseksi ajeltuna ja viikset ajelluilla kasvoilla,
sotkeutuen jalkarautoihinsa ja raemistaeen niitae, hypaehti Maslovan luokse
ja kapsahti kaulaan.

--Vai ei kelvannut? Jopa olisi aika heittaeae keikailemiset!--huudahti haen
hampaat irvessae ja silmaet kiiltaevinae, kun Maslova tuuppasi haenet
luotaan.

--Mitaes sinae perhanan poika siinae teet?--kiljasi tirehtoeoerin apulainen,
tullen takaapaein.

Vanki kyyristyi kokoon ja livahti kiireesti pois. Mutta apulainen aerjaesi
Maslovalle:

--Mitae sinae taeaellae?

Maslova tahtoi sanoa, ettae haenet oli tuotu oikeudesta, mutta oli niin
vaesyksissae, ettei viitsinyt puhua.

--Oikeudesta, herra paeaellysmies,--sanoi vanhempi saattosotamiehistae
tullen esille ohikulkevien joukosta ja tehden kunniaa.

--Anna siis paeivystaejaen haltuun. Miltaes taemae taemmoeinen naeyttaeae!

--Ymmaerraen, herra tirehtoeoeri.

--Sokolof! Ottakaa vastaan,--huusi apulainen.

Paeivystaejae tuli luo, toeykkaesi vihasesti Maslovaa olkapaeaehaen ja paeaellaensae
kaeskien seuraamaan, vei haenet naisosaston kaeytaevaeaen. Siellae Maslova
syynaettiin kaikilta puolin, ja kun ei mitaeaen loeydetty (paperossirasia
oli piilotettu korvapuustin sisaeaen), laskettiin haen samaan koppiin,
josta oli aamulla laehtenytkin.




XXX.


Se koppi, jossa Maslovaa saeilytettiin, oli suuri, 9 arssinaa pitkae ja 7
leveae huone; siinae oli kaksi ikkunaa, suuri, rappeutunut uuni, ja
lavitsoita ravistuneine lautoineen; naemaet ottivat kaksikolmannesta
huoneen alasta. Keskellae, vastapaeaetae ovea oli mustunut jumalankuva,
vahakynttilae eteen kiinnitettynae, ja sen alle oli ripustettu poelyytynyt
kimppu lakastumattomia kukkia. Oven vieressae vasemmalla oli lattialla
mustunut paikka, missae seisoi haiseva astia. Iltahuuto oli jo ollut ja
naiset olivat suljetut yoeksi.

Kaikkiaan oli taemaen kopin asukkaita viisitoista: kaksitoista naista ja
kolme lasta.

Oli vielae aivan valoisa ja ainoastaan kaksi naisista makasi lavitsoilla:
toisella oli paeae piilotettuna mekon sisaeaen, haen oli hupakko, joka oli
vangittu passittomana,--haen nukkui melkein aina; ja toinen,
keuhkotautinen, kaersimaessae rangaistusta varkaudesta. Taemae loikoi
valveillansa, mekko paeaen alle pistettynae, silmaet selko selaellaeaen ja
vaivoin pidaetellen, rykimistae vaelttaeaeksensae, kutkuttavaa ja yloespyrkivaeae
naeljaeae kurkussansa. Muut naiset, kaikki paljain paein ja pelkissae
karkeissa paidoissansa,--joko istuivat lavitsoilla ompelemassa taikka
seisoivat ikkunalla katselemassa ohikulkevia miesvankeja. Niiden kolmen
naisen joukossa, jotka ompelivat, oli myoeskin se sama eukko, joka oli
saattanut Maslovaa, Korabljova, jolla oli synkaen naekoeiset, rypistyneet,
kurttuiset kasvot sekae saekkinae riippuvaa nahkaa leuvan alla. Haen oli
muuten korkea, voimakas nainen, lyhyt letti niskassa, ohimoissa
harmahtavia hiuksia ja karvoja kasvava syntymaemerkki poskella. Taemae
vanha vaimo oli tuomittu Siperiaan miehensae tappamisesta kirveellae.
Tappanut haen oli miehensae siitae syystae, ettae taemae oli ahdistellut haenen
tytaertaensae. Korabljova oli maeaeraetty vanhimmaksi kopin asukkaiden
joukossa; haen kauppasi viinaa. Haen ompeli, lasit silmillae, ja piteli
suurissa, tyoestae kangistuneissa kaesissaeaen neulaa talonpoikaisella
tavalla, kolmella sormella, terae itseensae paein. Haenen vieressaeaen istui
niinikaeaen ommellen purjevaatteesta saekkejae, vaehaenlaentae, koukkunokkainen,
mustahko nainen, paeaessae pienet mustat silmaet, hyvaeluontoinen ja
puhelias. Taemae oli toimittanut ratamiehen tehtaeviae rautatie-putkalla, ja
oli tuomittu kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen siitae, ettei ollut tullut
naeyttaemaeaen lippua junan tullessa, josta olikin syntynyt junaonnettomuus.
Kolmas ompelevista naisista oli Fedosja,--Fenitshka, kuten haentae
kumppanit sanoivat,--vaaleaverinen, punaposkinen, kirkkaat siniset
lapsen silmaet paeaessae, kaksi pitkaeae, tummaa lettiae niskassa kaeaerittyinae
pienen paeaen ympaeri. Haen oli aivan nuori, erittaein hyvaen naekoeinen nainen,
joka oli vankeudessa miehensae myrkyttaemisen yrityksestae. Taemaen
myrkytysyrityksensae oli haen tehnyt heti miehelaeaen mentyaensae, johon oli
annettu 16 vuotiaana tyttoenae. Niinae kahdeksana kuukautena, joina haen,
otettuna holhouksen alaiseksi, odotteli tuomiotansa, ei haen ainoastaan
ollut sopinut miehensae kanssa, vaan vielaepae niin taehaen kiintynyt, ettae
oikeusjutun alkaessa he olivat elaeneet keskenaeaen niinkuin kaksi
parhainta ystaevaeae. Huolimatta siitae ettae mies ja appi-isae, ja
erittaeinkin haeneen kiintynyt anoppi koettivat oikeudessa kaikin voimin
haentae puolustaa, tuomittiin haen laehetettaevaeksi pakkotoeihin Siperiaan.
Hyvaeluontoinen, iloinen, usein hymyilevae Fedosja oli Maslovan
lavitsanaapuri ja kiintyi Maslovaan, vielaepae piti velvollisuutenaan
pitaeae huolta taestae ja palvella haentae. Toimetonna istui lavitsalla vielae
kaksi naista: toinen oli noin neljaenkymmenen vuotias kalpeilla,
laihoilla kasvoilla; haen oli varmaankin ennen ollut hyvin kaunis, vaikka
nyt oli laihtunut ja kalvistunut; haen piteli kaesissaeaen lasta ja imetti
sitae pitkaestae, valkoisesta rinnastaan. Haenen rikoksensa oli se, ettae kun
heidaen kylaestaeaen haettiin rekryyttisotamiestae, joka talonpoikain
mielestae oli laittomasti otettu, vaeki pysaehytti poliisin ja otti haeneltae
rekryytin pois. Taemae nainen oli laittomasti otetun nuorukaisen taeti ja
haen oli ensimaeisenae kaeynyt hevosen suitsiin, jolla rekryyttiae
kuljetettiin. Vielae istui lavitsalla toimettomana pieni, kokonaan
ryppyinen, hyvaeluontoinen eukko harmaine hiuksinensa, selkae kyttyraessae.
Taemae eukko istui lavitsalla uunin luona ja oli ottavinaan kiinni
nelivuotista, lyhyeksi kerittyae, edestakasin juoksentelevaa, isomahaista
ja nauruun menehtyvaeae poikaa. Poikanen juoksenteli paitasillaan haenen
ohitsensa toistaen yhtae ja samaa: aehae etpae saanutkaan kiinni!

Taemae eukko, joka oli yhdessae taeysikaeisen poikansa kanssa syytetty
murhapoltosta, kaersi vankeusrangaistustansa pysyen mitae
hyvaenluontoisimpana. Haen suri vaan poikaansa, joka yhteen aikaan istui
vankeudessa, ja ennen kaikkea omaa ukkoansa, jonka haen pelkaesi joutuvan
kokonansa taeitten valtaan, sillae kun miniae oli laehtenyt pois, ei ollut
ketaeaen, joka olisi ukkoa pessyt.

Paitsi naeitae seitsemaeae seisoskeli vielae neljae naista avatun ikkunan
luona, ja pidellen kiinni rautaisesta ristikosta koetti merkeillae ja
huudoilla pitaeae puhetta pihalla ohikulkevien vankien kanssa, samojen,
jotka olivat Maslovankin kohdanneet. Yksi naeistae naisista, varkaudesta
rangaistu, oli suuri, punaverinen nainen, velton ja lerpallaan olevan
ruumiin kanssa. Haenen kasvonsa, kaetensae ja avatusta kauluksesta
esiintyvae kaulansa olivat kellertaevaen valkoset, teerenpilkkujen
peittaemaet. Kaeheaellae aeaenellae haen kiljui ikkunasta haevyttoemiae sanoja
pihalle. Haenen vieressaensae seisoi kasvultaan kymmenvuotiaan tytoen
kokoinen mustahko, koempeloe vanki. Haenen selkaensae oli pitkae ja jalat
aivan lyhyet, kasvot olivat punaset, taeplaeiset, silmaet hyvin hajallaan,
huulet paksut ja lyhyet, niin etteivaet peittaeneet valkoisia,
ulospistaeviae hampaita. Vikistaeae hihittaeen haen nauroi sille, mikae
tapahtui ulkona. Taemae vanki, jota haenen keikailemisensa taehden sanottiin
Horoshafkaksi, kaunikiksi, oli syytetty varkaudesta ja murhapoltosta.
Heidaen takanansa seisoi hyvin likaisessa harmaassa paidassa surkean
naekoeinen, laiha, suonikas, suurimahainen, raskaudentilassa oleva nainen,
joka oli syytetty varastetun tavaran kaetkemisestae. Taemae nainen oli
vaiti, mutta kaiken aikaa hyvaeksyvaesti ja lempeaesti hymyili sille, mikae
tapahtui pihalla. Neljaes ikkunan aeaeressae seisovista oli
salakapakoitsemisesta rangaistu lyhyenlaentae, juureva maalaisvaimo hyvin
ulospistaevine silmineen ja hyvaentahtoisine kasvoineen. Taemae nainen oli
vanhan eukon kanssa leikkivaen pojan ja niinikaeaen haenen kanssansa
vankeudessa olevan seitsenvuotisen tytoen aeiti, joita lapsia ei oltu
voitu jaettaeae yksikseen kotiin. Lasten aeiti katseli kuten muutkin
ikkunasta, mutta kutoi herkeaemaettae sukkaa ja rypisti paheksivasti
otsaansa sekae ummisti silmaensae siihen mitae ohikulkevat vangit pihalta
huusivat. Haenen seitsenvuotias tyttaerensae valkosine irrallaan olevine
hiuksinensa seisoi paitasillaan punatukkaisen naisen vieressae pidellen
pienellae, heikolla kaetoesellaeaen taemaen hameesta ja pysaehtynein silmin
kuunteli tarkasti niitae rivoja sanoja, joita mies- ja naisvangit
viskelivaet toinen toisilleen, sekae kuiskaili niitae itsekseen ikaeaenkuin
muistiin pannakseen. Kahdestoista naisvanki oli lukkarin tytaer, joka oli
upottanut kaivoon oman lapsensa. Taemae tyttoe oli pitkae ja solakka, haenen
hiuksensa olivat poerroeksissae lyhyen, paksun, ruskean letin ympaerillae,
silmaet olivat liikkumattomat ja esillepistaevaet. Haen ei pannut mitaeaen
huomiota siihen mitae haenen ympaerillaensae tapahtui, vaan kulki avojaloin
likaisessa, harmaassa paidassansa edestakasin kopin vapaalla alalla,
jyrkaesti ja aekkiae kaeaentyen seinaen kohdalla.




XXXI.


Kun lukkoa kolisteltiin ja Maslova laskettiin koppiin, kaikki kaeaentyivaet
haeneen. Lukkarin tytaerkin pysaehtyi hetkeksi, katsahti kulmakarvojansa
nostaen sisaeaentulleeseen, vaikka tosin alkoikin heti taas mitaeaen
sanomatta astua suurilla, paeaettaevillae askeleillaan edestakasin;
Korabljova pisti neulan karkeaan kankaaseen ja katsoi kysyvaesti
lasisilmiensae yli Maslovaan.

--Aehaepaes! Tulit sittenkin takasin. Ja minae kun taessae juuri paeaettelin,
ettae kyllae he sinut vapauttavat,--sanoi haen kaeheaellae, matalalla, melkein
miehisellae aeaenellaeaen.--Eikoes mitae, kiinni panivat.

Haen otti lasit silmiltaeaen ja asetti ompeluksen viereensae lavitsalle.

--Me mummon kanssa ajattelimme, ettae ehkae paeaestaevaet heti menemaeaen.
Sellaistakin tapahtuu, sanoimme. Sattuu joskus ettae pistaevaet rahojakin
kaeteen,--alkoi heti laulavalla aeaenellaeaen kopin vanhimmaksi maeaeraetty
nainen.--Vai niin, vai niinkoe se nyt kaevikin. Emmepae siis arvanneetkaan.
Jumala naekyy tahtovan toisin,--puhui haen herkeaemaettae, hellaellae ja
sointuisalla aeaenellaensae.

--Jokohan tuomitsivat?--kysyi Fedosja osaa ottavalla hellyydellae katsoen
Maslovaan lapsekkailla, kirkkaan sinisillae silmillaeaen, ja koko haenen
iloinen, nuori naekoensae muuttui aivan kuin itkua valmistaakseen. Maslova
ei vastannut mitaeaen, vaan meni sanaakaan sanomatta paikallensa, joka oli
toinen paeaestae lukien, Korabljovan vieressae, ja istui lavitsan laudoille.

--Et naeemmae ole vielae syoenytkaeaen,--sanoi Fedosja nousten ja tullen
Maslovan luo.

Maslova vastaamatta mitaeaen asetti korvapuustit paeaenalukselle ja alkoi
riisuutua. Haen otti tomuisen mekon yltaeaen ja huivin kiharaisilta,
mustilta hiuksiltaan, ja istui.

Pojan kanssa lavitsain toisessa paeaessae leikkivae kyttyraeselkaeinen eukko
tuli myoeskin siihen ja pysaehtyi Maslovan eteen.

--Ts, ts, ts!--imasi haen kielellaensae suulakea vastaan saeaelivaesti
heilutellen paeaetaensae.

Poikanen tuli myoeskin eukon peraestae ja silmaet selaellaeaen, ylaehuuli
eteenpaein toeroettaevaenae tuijotti korvapuusteihin, jotka Maslova oli
tuonut. Naehtyaeaen kaikki nuo osaaottavat kasvot kaiken sen peraestae mitae
haenelle oli tapahtunut, Maslovaa rupesi itkettaemaeaen ja haenen huulensa
vaeraehtelivaet. Vaan haen koetti pidaettaeae ja onnistuikin pidaettaeae niin
kauvan kuin ei eukko ja poika vielae olleet tulleet. Nyt, kuultuansa tuon
hyvaentahtoisen, saeaelivaen aeaenen eukon suusta ja erittaein kohdattuaan
poikasen silmaet, kun taemae siirsi katseensa korvapuusteista haeneen, ei
haen enaeae voinut hillitae itseaensae. Koko haenen kasvonsa alkoivat
vavahdella ja haen purskahti itkuun.

--Sanoinhan minae sinulle: sinun on hankittava itsellesi oikea
puolustaja,--sanoi Korabljova.--No? Siperiaanko siis?--kysyi haen.

--Maslova aikoi vastata, vaan ei voinut, ja nyyhkyttaeen kaivoi esiin
korvapuusteista paperossilaatikon, jonka kannella oli punaposkisen
naisen kuva, hiukset hyvin korkealle kammattuina, kolmikulman muotoinen
avaus rinnassa, sekae antoi sen Korabljovalle. Korabljova tarkasteli
kuvaa, pudisti paheksivasti paeaetaensae erittaein sen johdosta, ettae Maslova
naein hukkasi rahoja, otti yhden paperossin, sytytti sen lampusta, veti
itse ensin savun ja antoi sitten Maslovalle. Maslova, yhae vaan itkien,
alkoi ahnaasti kerta toisensa peraestae vetaeae sisaeaensae ja puhaltaa ulos
tupakinsavua.

--Siperiaan,--sai haen nyyhkytyksiltae vihdoin sanotuksi.

--Eivaetpae pelkaeae Jumalata, ihmissyoejaet, kirotut verenjuojat, sanoi
Korabljova.--Syyttoemaesti ovat tytoen tuominneet.

Samassa raejaehti ikkunalta sinne jaeaeneiden naisten nauru. Pikku tyttoe
nauroi myoeskin ja haenen hieno lapsenaeaenensae sekaantui aikaisten kaeheaeaen
naurun vikinaeaen.--Joku vanki oli pihalla tekaissut semmoista, mikae naein
vaikutti uloskatsojiin.

--Ah sinae, raakattu koiras! Ettes haepee,--puhui punatukkainen ja koko
lihava ruumiinsa lerpallaan, painautuen kasvoillansa ristikkoon, huusi
ulos jaerjettoemaen siivottomia sanoja.

--Mitaes siellae kaakatat senkin retkale!--sanoi Korabljova puistaen
paeaetaensae punatukkaiselle, ja kaeaentyen sitten jaelleen Maslovaan
paein.--Kuinka moneksi vuotta?

--Neljaeksi,--sanoi Maslova, ja kyyneleitae tulvasi niin runsaasti haenen
silmistaeaen, ettae yksi sattui paperossiin.

Maslova rutisti sen vihasesti kokoon, viskasi pois ja otti toisen.

Vanhemmaksi maeaeraetty nainen, vaikka ei itse polttanut, nosti paetkaen heti
yloes ja alkoi sitae suoritella, jatkaen yhae puhettansa.

--Eivaetpae naey siellae paljon totuudesta piittaavan,--sanoi haen.--Tekevaet
niinkuin tahtovat. Taessae koko ajan luulimme, ettae vapauttavat.
Matvejevna sanoi, vapauttavat, mutta minae sanoin: ei, sydaemmessaeni on
aavistus, ettae haenen kaey huonosti; niinpae kaevikin,--puhui haen,
naehtaevaesti mielihyvaellae kuunnellen omaa aeaentaensae.

Nyt olivat miesvangit jo kaikki kulkeneet pihan yli, ja naiset, jotka
olivat heidaen kanssansa puhelleet, tulivat pois ikkunalta ja
kokoontuivat hekin Maslovan ympaerille. Ensin tuli muljosilmaeinen
salakapakoitsija tyttaerensae kanssa.

--No, liikaako maeaeraesivaet?--kysyi haen istuutuen Maslovan viereen ja
jatkaen nopeaan kutomistansa.

--Tietenkin liikaa, kun ei ollut rahoja. Jos olisi rahoja ollut ja olisi
liukassuisen asianajajan kustantanut, kyllae olisivat vapauttaneet,--
sanoi Korabljova.

--Vaikkapa sen, miksi sitae taas sanotaan,--sen poerhoetukkaisen,
suurinokkaisen,--se poika se tuopi kuivana vaikka vedestae. Sen kun olisi
ottanut!

--Mene sitae ottamaan,--sanoi hampaat irvessae heidaen luoksensa istahtunut
Horoshafka:--se poika ei tuhatta vaehemmaestae ottaisi edes sylkaeistaekseen.

--Naekyy olevan sinun kohtalosi kerran sellainen.--puuttui puheeseen se
akka, joka oli syytetty murhapoltosta.--Onkos taemae sitten helppoa
kantaa: ensin viepi pojalta vaimon, sitten toimittaa haenet taeiden
ruuaksi linnaan ja vielae minutkin samaan paikkaan vanhoina paeivinae,--
alkoi haen taas jo sataan kertaan toistamansa historian;--linna tai
mierontie, jompikumpi on aina edessae. Jollei mierontielle niin linnaan.

--Ainahan ne samalla tavalla,--sanoi salakapakoitsija, ja tarkastettuaan
tytoen paeaetae, pisti sukankutimen viereensae, veti tytoen jalkojensa vaeliin
ja alkoi vikkelin sormin hakea haenen paeaestaensae. "Mitaes menit viinaa
kauppaamaan". Vaan millaepaes lapset olivat ruokittavat?--puhui haen,
jatkaen tuttua tyoetaensae.

Naemaet salakapakoitsijan sanat muistuttivat Maslovaa viinasta.

--Ottaisko lasin,--sanoi haen Korabljovalle pyyhkien paidan hihalla
kyyneleitaensae ja vaan silloin taelloein enaeae nyyhkyttaeen.

--Mitaes, olkoon menneeksi,--sanoi Korabljova.




XXXII.


Maslova kaivoi rahat esille, niinikaeaen korvapuustin sisaestae, ja antoi
Korabljovalle kupongin. Korabljova otti kupongin, katsahti siihen ja,
vaikkei osannutkaan lukea, uskoi mitae kaikkitietaevae Horoshafka sanoi,
ettae paperi oli arvoltaan 2 ruplaa 50 kopekkaa, ja kiipesi venttiilin
lokerosta ottamaan sinne piilotettua viinapulloa. Taemaen
naehtyaensae menivaet kaikki ne naiset, jotka eivaet olleet heidaen
lavitsanaapureitansa, paikoilleen. Maslova sillae vaelin puisti tomun
huivistansa ja mekostaan, nousi lavitsalle istumaan ja alkoi syoedae
korvapuustia.

--Minae koetin pitaeae sinulle teetae, mutta se on sittenkin
jaeaehtynyt,--sanoi Fedosja noutaen hyllyltae jalkariepuun kaeaerityn
laekkisen teekannun ja ruukun.

Juoma oli ihan kylmaeae ja maistui enemmaen laekiltae kuin teeltae, mutta
Maslova taeytti ruukun ja alkoi saerpiae korvapuustin palojen vaeliin.

--Siinae on sinullekin,--huusi haen lohkaisten palan korvapuustista ja
antaen sen pojalle, joka katseli haenen suuhunsa.

Korabljova tuli nyt esiin viinapullon ja ruukun kanssa. Maslova tarjosi
Korabljovalle ja Horoshafkalle. Naemaet kolme vankia muodostivat kopin
ylimystoen, koska heillae oli rahoja ja he tasasivat kaikki keskenaensae.

Jonkun hetken kuluttua Maslova elpyi ja alkoi sukkelasti kertoa
oikeudesta, matkien syyttaejaeae ja kaikkea sitae, mikae haentae oli siellae
erittaein kummastuttanut. Kummastuttanut oli haentae erittaeinkin se huomio,
ettae miehet kaikkialla missae haen vaan liikkui, juoksivat haenen
peraessaensae. Oikeudessa kaikki olivat haentae katsoneet,--kertoi haen,--ja
kaevivaet tahallaan yhtaemittaa vankien huoneessa.

--Saattomies itsekin sanoi: "sinua ne vaan kaeyvaet katsomassa." On
tulevinaan muka jotain taerkeaetae paperia hakemaan, missae,--missae, ja minae
naeen ihan selvaesti, ettei haen hae mitaeaen paperia, vaan ahmii silmillaensae
minua,--puhui Maslova hymyillen ja ikaeaenkuin kummissaan heilutellen
paeaetaensae.--On ne nekin taiteilijoita.

--No se nyt on aina niin,--tarttui puheeseen kopin vanhin, ja heti paeaesi
haenen laulava aeaenensae vauhtiin.--Niin ne ovat kuin kaerpaeset sokerin
kimpussa. Jos missae muualla niitae ei olisi, kyllae vaan siinae on. Sen
paremmasta eivaet tiedae...

--Mutta kyllaepae osaavat taeaellaekin,--keskeytti haentae Maslova.--Pulaan
jouduin taeaellaekin. Kohta kun oli paeaesty perille, saapui vankiroikka
asemahuoneelta. Ja naemaetkoes keraeaentyivaet ympaerilleni, etten ollut paeaestae
heistae. Onneksi tuli paeaellysmiehen apulainen ja ajoi heidaet pois. Yksi
kaevi niin kimppuuni, ettae tuskin osasin irtautua.

--Minkae naekoeinen?--kysyi Horoshafka.

--Mustahko, viiksien kanssa.

--Kyllae se sitten oli haen.

--Kuka haen?

--Ka, Stsheglof. Se joka aesken meni ohitse.

--Mikae ihmeen Stsheglof?

--Kyllaepae, kun ei Stsheglofia tunne! Stsheglof on kaksi kertaa karannut
Siperiasta. Nyt saivat kiinni, mutta kyllae haen pian taas laehtee. Haentae
pelkaeaevaet esimiehetkin,--puhui Horoshafka, joka vaelitteli kirjelappusia
vangeille ja sentaehden tiesi kaikki, mitae vankilassa tapahtui.--Laehtee
kun laehteekin.

--No, jos laehteekin, eipae se meitae mukaansa ota,--sanoi
Korabljova.--Mutta sano sinae paremmin,--kaeaentyi haen Maslovan
puoleen:--mitae sinulle atvokaatti puhui valituksesta, sehaen se nyt on
tehtaevae?

Maslova ei sanonut tietaevaensae mistaeaen.

Samassa punatukkainen nainen, upottaen molemmat teerenpilkkuiset kaetensae
poerroeiseen, tuuheaan, punaseen tukkaansa, ja kynsien paeaetaensae tuli
viinaa juovien ylimyksien luo.

--Minae selitaen sinulle, Katariina, kaikki niinkuin on,--alkoi
haen.--Ensiksikin taeytyy sinun kirjoittaa: olen tyytymaetoen tuomioon, ja
sitten pitaeae antaa ilmoitus syyttaejaelle.

--Piruako sinae taeaeltae tahdot?--tiuskasi haenelle vihaisella bassolla
Korabljova:--vai vainusitko viinaa,--aelae siinae turhia juttele. Kyllae
taessae ilman sinuakin tiedetaeaen mitae on tehtaevae.

--Ei puhuta sinulle, mitaes raehiset?

--Vai haluttaisi viinaa? Ja siksi hieroutuisit joukkoon?

--No annetaan vaan haenellekin,--sanoi Maslova, joka aina kaikille jakoi
kaikki, mitae haenellae oli.

--Kyllae annan kohta niin ettae..

--Koetas, koetas,--sanoi punatukkainen tyoentaeytyen Korabljovan
paeaelle.--Luuletkos minun pelkaeaevaen?

--Senkin kuritusvanki!

--Semmoiseltapa sen kuulenkin.

--Senkin riivattu ketale!

--Minaekoe ketale?

--Siperialainen, murhaaja!--huusi punatukkainen.

--Alappa vaeistyae,--sanoi Korabljova synkaesti.

Mutta punatukkainen tyoentaeytyi yhae laehemmaeksi ja Korabljova tyrkkaesi
haentae avonaiseen lihavaan rintaan. Punatukkainen ei muuta odottanutkaan,
ja aekkiarvaamattoman nopealla liikkeellae kaevi toisella kaedellaeaen kiinni
Korabljovan tukkaan ja toisella aikoi lyoedae haentae kasvoihin, mutta
Korabljova sai haenen kaedestaeaen kiinni. Maslova ja Horoshafka tarttuivat
punatukkaisen kaesiin tahtoen irroittaa haentae, mutta haenen kaetensae ei
heltinyt hiuksista. Hetkeksi haen paeaesti kaetensae, mutta ainoastaan
saadaksensa hiukset nyrkkinsae ympaeri. Korabljova, paeae vaeaennyksissae,
hakkasi toisella kaedellaeaen punatukkaista ruumiiseen, ja koetti kaeydae
hampailla kiinni taemaen kaeteen. Naiset keraeaentyivaet tappelevien
ympaerille, erottelivat heitae ja kiljuivat. Keuhkotautinenkin tuli yskien
katsomaan mitae tapahtui. Lapset likistyivaet toisiinsa ja itkivaet. Melun
kuultuansa tulivat sisaelle sekae nais- ettae miesvartija. Tappelijat
erotettiin, ja molemmat: Korabljova paeaestaeen auki harmaata lettiaensae ja
kooten siitae irtilaehteneitae tupsuja, ja punatukkainen pidellen keltaisen
rintansa ylitse kokonaan repeytynyttae paitaansa,--huusivat yhtaikaa,
selittaeen tapausta ja syyttaeen toisiansa.

--Tiedaenhaen minae, ettae se on taas se viina; kun huomenna kerron
tirehtoeoerille, kyllae saatte kuulla! Tunnenhan selvaesti nenaessaeni,--puhui
naisvartija.--Katsokaa ettae korjaatte kaikki, muuten kaey ohrasesti,
taessae ei ole aikaa asiatanne selvitellae. Paikoillenne ja vait!

Mutta vaikenemisesta ei pitkaeaen aikaan tullut mitaeaen. Kauvan naiset
vielae haukkuivat, kertoivat toisillensa, kuinka riita oli alkanut ja
kuka oli syyllinen. Vihdoin sekae mies- ettae naisvartija laeksivaet pois,
ja naiset alkoivat tyyntyae ja laittautua makuulle. Vanha eukko alkoi
rukoilla jumalankuvan edessae.

--Loeysivaetpaehaen toisensa molemmat siperialaiset,--rupesi punatukkainen
aekkiae kaeheaellae aeaenellaensae lavitsain toisesta paeaestae taas puhumaan, ja
haen hoeysti jokaista sanaansa mitae kummallisimmilla haukkumasanoilla.

--Katso etees, ettei taeaeltae vielaekin tulisi,--vastasi heti Korabljova
liittaeen samallaisia sanoja puheeseensa. Ja molemmat hiljenivaet.

--Jolleivaet vaan estaeisi, kyllae minae sinut mukiloitsisin, senkin
vietaevae...--alkoi jaelleen punatukkainen, eikae taaskaan viipynyt kauvan
yhtaelaeinen vastaus Korabljovalta.

Sitten oltiin vaehae kauvemman aikaa vaiti, ja jo taas tuli
haukkumasanoja. Vaeliajat kuitenkin yhae pitenivaet ja vihdoin kaikki
kokonaan hiljeni.

Kaikki makasivat, muutamat alkoivat kuorsata, ainoastaan vanha eukko,
jolla oli tapana kauvan rukoilla, yhae vielaekin teki kumarruksia
jumalankuvan edessae, mutta lukkarin tytaer, naisvartijan mentyae, heti
nousi ja alkoi jaelleen kaevellae edes takasin kopissa.

Maslovaa ei nukuttanut. Haen vaan ajatteli olevansa nyt siperialainen, ja
olihan haentae jo kaksi kertaa siksi sanottukin,--ensin Botshkova ja
sitten punatukkainen,--eikae haen mitenkaeaen voinut tottua tuohon nimeen.
Korabljova, joka oli maannut haeneen selin kaeaentyi lavitsalla.

--Kyllaepae en olisi uskonut,--sanoi Maslova hiljaan.--Mitae kaikkea muut
tekevaetkin ja kuitenkin paeaesevaet vapaiksi, mutta minun taeytyy kaersiae
ilman syytae.

--Aelae sure, tyttoe. On niitae ihmisiae Siperiassakin. Etkae sinae siellaekaeaen
hukkaan joudu,--lohdutteli haentae Korabljova.

--Enpae tietenkaeaen, mutta kuitenkin se vaivaa. Semmoisenko kohtalon nyt
olisin ansainnut. Olenhan niin tottunut hyvaeaen elaemaeaen!

--Jumalaa vastaan et mitaeaen voi,--sanoi Korabljova huokaisten.--Haentae
vastaan et mitaeaen voi.

--Tiedaen, mummo kulta, mutta kuitenkin on vaikeata.

He vaikenivat.

--Kuuletko? Se on se vetelys!--sanoi Korabljova kaeskien kuuntelemaan
niitae kummallisia aeaeniae, jotka tulivat lavitsan toiselta puolelta.

Naemaet aeaenet olivat punatukkaisen naisen hillittyjae itkun purkauksia.
Punatukkainen itki sitae, ettae haentae oli aesken haukuttu, eikae oltu
annettu viinaa, jota haenen olisi niin mieli tehnyt. Haen itki vielae
sitaekin, ettae haen yleensae koko elinaikanansa ei ollut muuta kokenut kuin
haukkumista, pilkkaa, loukkauksia ja lyoentejae. Haen koetti hakea
lohdutusta muistelemalla ensi rakkauttansa tehdastyoemieheen,
Molodenkofiin, mutta muistettuaan taemaen rakkauden haen myoeskin muisti
mihin se oli loppunut. Se oli loppunut siihen, ettae Molodenkof
kurillaan, humalapaeissaeaen, hutkaisi haentae vihtrillillae kaikkein arimpaan
paikkaan ja sitten nauroi tovereinsa kanssa sukkeluudelleen, katsellen
kuinka haen vaeaenteli itseaensae tuskissaan. Haen muisti taemaen, ja haenen tuli
saeaeli itseaensae, ja luullen ettei kukaan enaeae kuulisi, haen rupesi
itkemaeaen ja itki niinkuin lapset--voihkien ja nenaeaensae puhisten ja
niellen suolaisia kyyneleitae.

--Kaey saeaeliksi haentae,--sanoi Maslova.

--Tietysti kaey, mutta mitaes tuppaa.




XXXIII.


Ensimaeinen tunne, joka valtasi Nehljudofin haenen seuraavana aamuna
heraettyaensae, oli tieto siitae ettae haenelle oli jotain tapahtunut, ja
ennenkuin haen vielae muisti mitae oli tapahtunutkaan, haen jo tiesi ettae se
oli jotain taerkeaetae ja hyvaeae. "Katjusha, tuomioistuin". Niin, taeytyy
heretae valehtelemasta, taeytyy sanoa koko totuus. Ja aivan kuin
ihmeellisenae yhteensattumuksena tuli juuri taenae aamuna tuo kauvan
odotettu kirje Maria Vasiljevnalta, aateliston johtajan vaimolta; sama
kirje jota haen nyt niin tarvitsi. Vaimo antoi siinae haenelle taeyden
vapauden ja toivotti onnea aijottuun avioliittoon.

--Avioliittoon!--ajatteli Nehljudof ivallisesti.--Kuinka kaukana
olenkaan nyt siitae!

Ja haen muisti eilisen aikomuksensa tunnustaa kaikki tyyni vaimon
miehelle, tehdae taemaen edessae katumuksensa ja sanoa olevansa valmis mihin
hyvitykseen tahansa. Mutta nyt aamulla ei taemaen paeaetoeksen
toimeenpaneminen naeyttaenyt haenestae niin helpolta kuin eilen. "Ja
oikeastaan, miksi tekisin ihmistae onnettomaksi, kun haen ei kerran tiedae.
Jos haen kysyy,--silloin kyllae sanon haenelle. Mutta miksi suotta menisin
ilmaisemaan haenelle? Ei, se ei ole tarpeen."

Yhtae vaikealta nyt aamulla naeytti koko totuuden tunnustaminen Missille.
Taaskin tuntui sopimattomalta itse tuo puheeksi ottaminen,--se olisi
ollut loukkaavaa. Vaelttaemaetoentae oli, kuten niin monessa muussakin
elaemaensuhteessa, ettae olisi jaeaenyt jotain arvattavaksikin. Sen haen
kuitenkin paeaetti taenae aamuna: haen lakkaa kaeymaestae heidaen luonansa, ja
sanoo totuuden, jos haeneltae kysytaeaen.

Suhteissa Katjushaan ei sitaevastoin saisi jaeaedae mitaeaen puhtaaksi
puhumatta.

"Laehden vankilaan, puhun haenen kanssaan, pyydaen haeneltae anteeksi. Ja jos
on tarpeen, niin, jos on tarpeen, menen naimisiin haenen
kanssaan",--ajatteli Nehljudof.

Taemae ajatus, ettae siveellisen hyvityksen taehden olisi kaikki alttiiksi
pantava, jopa mentaevae naimisiinkin, liikutti haentae nyt aamulla
erikoisesti.

Pitkaeaen aikaan ei haen ollut alkanut paeivaeaensae sellaisella tarmon
tunteella. Huoneeseen tulleelle Agrafena Petrovnalle haen itseaensaekin
haemmaestyttaevaellae paeaettaevaeisyydellae heti ilmoitti ei enaeae tarvitsevansa
taetae huoneustoa eikae Agrafenan palvelusta. Aeaenettoemaellae suostumuksella
oli ollut ikaeaenkuin paeaetetty asia, ettae Nehljudof kustantaa taetae suurta
ja kallista kortteeria mennaekseen siinae naimisiin. Ja sentaehden oli
kortteerista luopumisella ratkaiseva merkitys. Agrafena Petrovna
katsahtikin haeneen kummastuneena.

--Kiitaen teitae suuresti, Agrafena Petrovna, kaikesta huolenpidostanne,
mutta nyt en enaeae tarvitse naein suurta huoneustoa enkae kaikkia
palvelijoita. Jos kuitenkin tahdotte auttaa minua, niin tehkaeae hyvin ja
pitaekaeae huolta huonekaluista, korjatkaa ne jonnekin aluksi, niinkuin
tehtiin aeidin elaeessae. Kun Natasha tulee, haen kyllae ottaa ne huostaansa.
(Natasha oli Nehljudofin sisar.)

Agrafena Petrovna pudisteli paeaetaensae.

--Kuinka niin, "ottaa huostaansa"? Vielaehaen niitae tulette
tarvitsemaan,--sanoi haen.

--Ei, ei tarvita, Agrafena Petrovna, ihan varmaan ei tarvita,--sanoi
Nehljudof vastaten siihen mitae toisen paeaenpudistus oli tarkoittanut.
--Olkaa hyvae, sanokaa Kornejillekin, ettae minae annan haenelle kahden
kuukauden palkan eteenpaein, mutta etten haentae enaeae tarvitse.

--Vaeaerin teette, Dmitrij Ivanovitsh. No, vaikka nyt ulkomaille
laehtisittekin, onhan huoneusto kuitenkin tarpeen.

--Te ajattelette toista, Agrafena Petrovna. Minae en laehde ulkomaille; ja
jos laehden, niin ihan toiseen paikkaan.

Haen tuli aekkiae tulipunaseksi. "Niin, taeytyy sanoa haenelle,--ajatteli
haen,--ei auta salata, Taeytyy sanoa kaikki kaikille."

--Minulle on tapahtunut hyvin kummallinen ja taerkeae seikka eilen.
Muistattehan Katjushaa, joka oli taeti Marian luona?

--Kuinka en muistaisi, minaehaen haentae opetin ompelemaankin.

--No niin, illalla taemae sama Katjusha oli oikeuden edessae, ja minae olin
valamiehenae.

--Voi herranen aika kuinka kauheata!--sanoi Agrafena Petrovna.--Mistae
haentae syytettiin?

--Taposta,--ja kaiken sen olen minae tehnyt.

--Kuinka olisitte te voineet sen tehdae? Te puhutte hyvin
kummallisesti,--sanoi Agrafena Petrovna ja haenen vanhoissa silmissaeaen
leimahti kipinae.

Agrafena tunsi Katjushan historian.

--Niin, minae olen syynae kaikkeen. Ja taemae asia on muuttanut minun kaikki
aikeeni.

--Mutta mikae ihmeen muutos taestae voisi teille tulla?--sanoi Agrafena
Petrovna pidaettaeen naurahdusta.

--Se muutos, ettae jos minae olen syynae siihen, ettae Katjusha on joutunut
taelle tielle, niin minunhan taeytyykin tehdae mitae voin auttaakseni haentae.

--Se on teidaen asianne,--mutta erityisesti teidaen syytaenne ei taessae ole.
Kyllaehaen mokomata sattuu jokaiselle, ja jos vaan menettelee jaerkevaesti,
niin se kaikki siliaeae pois ja unohtuu, ja elaevaetpaehaen ihmiset,--sanoi
Agrafena Petrovna ankarasti,--eikae teidaen ole mitaeaen syytae panna asiaa
omaan laskuunne. Olinhan minae kuullut ennenkin, ettae Katjusha oli
joutunut harhatielle, kukapas siihen voisi olla syynae?

--Minae olen syyllinen. Ja sentaehden tahdonkin parantaa asian.

--No, onpa sitae nyt vaikeanlainen parantaa.

--Se on minun asiani. Mutta jos te ajattelette omaa kohtaloanne, niin
se, mitae mamma oli tahtonut...

--Minae en ajattele omaa kohtaloani. Vainaja on niin runsaasti jakanut
hyvaentahtoisuuttansa minulle, etten voi toivoa mitaeaen enempaeae. Minua
kutsuu luoksensa Lizanka, (se oli haenen naimisissa olevan
veljentyttaerensae nimi), taemaen luokse laehdenkin, kun joudun
tarpeettomaksi. Mutta sanon vielaekin, ettae turhanpaeiten otatte asiaa
sydaemmellenne, semmoista tapahtuu jokaiselle.

--No, minulla on oma ajatukseni. Ja kuitenkin pyydaen teitae, auttakaa
minua huoneiden luovuttamisessa ja tavaroiden korjaamisessa. Aelkaeaekae
olko minulle suutuksissa. Minae olen teille hyvin, hyvin kiitollinen
kaikesta.

Merkillistae oli, ettae siitae saakka kuin Nehljudof tuli huonoksi ja
vastenmieliseksi omissa silmissaeaen, siitae saakka muut eivaet olleet
haenelle enaeae vastenmielisiae; paeinvastoin, sekae Agrafena Petrovnaa ettae
Kornejia kohtaan haen tunsi hellyyttae ja kunnioitusta. Haenen olisi tehnyt
mieli katua Kornejinkin edessae, mutta Kornej naeytti niin
jaerkaehtaemaettoemaen kunnioittavalta, ettei Nehljudof uskaltanut.

Matkalla oikeuteen, ajaessaan samoja katuja myoeten, samalla ajurilla,

Nehljudof ihmetteli itsekin mihin maeaeraeaen toinen ihminen haen nyt tunsi
olevansa.

Avioliitto Missin kanssa, joka oli vielae eilen naeyttaenyt niin
laeheiseltae, tuntui haenestae nyt aivan mahdottomalta. Eilen haen oli
kaesittaenyt tilansa niin, ettae Missi epaeilemaettae tulee pitaemaeaen onnena
saada haenet, nyt sitaevastoin haen tunsi itsensae arvottomaksi ei
ainoastaan avioliittoon vaan edes olemaan minaeaen laeheisenaekaeaen Missille.
"Jospa haen vaan tietaeisi mikae olen, ei suinkaan ottaisi minua
vastaankaan. Ja minae kun haentae vielae moitin keikailemisesta tuon herran
edessae. Ja vaikka Missi nyt suostuisikin minuun, voisinko minae olla
onnellinen tai edes rauhallinenkaan, tietaeessaeni ettae tuo toinen on
taeaellae linnassa ja jonakin paeivaenae viedaeaen vartioittuna Siperiaan. Tuo
minun kukistamani nainen viedaeaen pakkotoeihin, ja minae muka alkaisin
taeaellae vastaanottaa onnentoivotuksia ja tehdae visiittejae nuoren vaimoni
keralla. Taikka aateliston johtajan kanssa, jota olen yhdessae haenen
vaimonsa kanssa pettaenyt, alkaisin laskea aeaeniae, jotka kannattavat tai
vastustavat koulujohtokunnan tekemiae ehdotuksia j.n.e., ja sitten
panisin toimeen salaisia tapaamisia haenen vaimonsa kanssa, (kuinka
inhoittavaa!), taikka rupeisin jatkamaan taulua, joka ei naehtaevaesti
koskaan tule valmiiksi, sillae eihaen minun pidaekaeaen antautua noihin
joutavuuksiin, enkae sitae paitsi voisi nyt mitaeaen semmoista
tehdae",--puhui haen itsekseen, lakkaamatta iloiten siitae sisaellisestae
muutoksesta, mitae haen koki.

"Nyt olisi ennen kaikkia,--ajatteli haen,--tavattava asianajaja ja
saatava tietaeae miten haen on paeaettaenyt, ja sitten ... sitten tavattava
haenet vankilassa, tuon eilisen vangin, ja sanottava haenelle kaikki".

Ja vaan kuvaillessaankin, kuinka haen tapaisi Katjushan, kuinka sanoisi
haenelle kaikki, kuinka katuisi rikostaan haenen edessaensae, kuinka tekisi
kaikki minkae voi, menisi naimisiin haenen kanssaan ja sovittaisi siten
rikoksensa--, valtasi haenet omituinen, ylevae riemu ja kyyneleet nousivat
haenen silmiinsae.




XXXIV.


Tultuaan oikeuteen tapasi Nehljudof heti kaeytaevaessae eilisen
oikeudenpalvelijan ja tiedusteli taeltae: missae tuomitut vangit
saeilytetaeaen, ja keltae on saatava lupa niiden tapaamiseen?
Oikeudenpalvelija selitti, ettae vankeja saeilytettiin eri paikoissa, ja
ettae ennenkuin tuomio oli voittanut laillisen voiman riippui luvansaanti
yleisestae syyttaejaestae.--"Minae sanon sitten itse ja saatan teidaet
istunnon jaelkeen. Syyttaejaeae ei vielae kuulukaan. Mutta sitten istunnon
jaelkeen. Nyt tehkaeae hyvin ja tulkaa oikeussaliin. Istunto alkaa heti."

Nehljudof kiitti oikeudenpalvelijaa, joka erittaeinkin nyt naeytti haenestae
surkuteltavalta, ja meni valamiesten huoneeseen.

Haenen laehestyessae taetae huonetta olivat valamiehet jo menossa
istuntosaliin. Kauppias oli samalla tavalla iloinen, ja samalla tavalla
kuin eilen oli syoenyt ja ryypaennyt, ja tervehti nyt Nehljudofia kuin
vanhaa ystaevaeae. Pietari Gerasimovitsh ei heraettaenyt Nehljudofissa nyt
mitaeaen vihamielisiae tunteita tuttavallisuutensa ja naurunsa taehden.

Nehljudofin teki mieli kaikille valamiehillekin ilmaista suhteensa
eiliseen syytettyyn. "Oikeastaan,--ajatteli haen,--olisi eilen pitaenyt
istunnon aikana nousta seisoalleen ja julkisesti tunnustaa
syyllisyytensae". Mutta kun haen yhdessae muiden valamiesten kanssa astui
istuntosaliin, ja taas alkoivat nuo eiliset temput: taas "oikeus
laehestyy", taas kolme kirjokaulaista lavalle, taas aeaenettoemyys, taas
valamiesten istuutuminen korkeakarmisille tuoleille, taas santarmit,
pappi,--niin silloin haen tunsi, ettae vaikka olisikin ollut
menetteleminen naein, ei haen olisi eilenkaeaen voinut rikkoa taetae
juhlallisuutta.

Valmistelut istuntoon olivat samat taenaeaen kuin eilenkin (paitsi
valamiesten vannotusta ja puheenjohtajan puhetta heille).

Taemaenpaeivaeinen juttu koski murtovarkautta. Syytettyae, joka oli
heikonnaekoeinen, kapeahartiainen 20-vuotias poika harmaassa mekossa,
harmailla, verettoemillae kasvoilla, vartioitsi kaksi santarmia,
paljastetut miekat kaedessae. Haen istui yksinaensae syytettyjen penkillae ja
arasti katseli sisaeaentulevia. Taemae poika oli syytetty siitae, ettae oli
yhdessae toverinsa kanssa murtautunut lukittuun liiteriin ja anastanut
sieltae vanhoja lattiamattoja, arvoltaan 3 ruplaa 67 kopekkaa.
Syytekirjasta kaevi ilmi, ettae poliisi oli ottanut pojan kiinni silloin
kuin taemae oli kulkenut toverinsa kanssa, joka oli kantanut olallaan
mattoja. Poika ja haenen toverinsa olivat tunnustaneet heti rikoksensa ja
pantiin molemmat vankilaan. Pojan toveri, viilari, oli jo vankilassa
kuollut ja poikaa nyt tutkittiin yksin. Vanhat matot makasivat
todiste-esineiden poeydaellae.

Juttua kaesiteltiin, samoin kuin eilistaekin, loppumattomine varastoineen
todistuksia, todisteaiheita, vierasmiehiae, vannottamisia,
kuulustelemisia, asiantuntijoita ja ristiinkyselyjae. Todistajaksi
kutsuttu poliisi vastasi puheenjohtajan, syyttaejaen ja puolustajan
kysymyksiin lyhyillae, puisilla sotilasvastauksilla. Mutta huolimatta
haenen sotilaallisesta tylsaemielisyydestaeaen ja koneellisuudestansa, naekyi
ettae haen saeaeli poikaa ja vastenmielisesti kertoi kiinniotosta.

Toinen todistaja, varkauden kaersinyt ukko, talonhaltija ja mattojen
omistaja oli naehtaevaesti kiukkuinen ihminen. Kun haeneltae kysyttiin
tunnustaako haen matot omikseen, tunnusti haen ne omikseen hyvin
vastenmielisesti; mutta kun syyttaejaen apulainen sitten alkoi tiedustella
mihin haen oli aikonut mattoja kaeyttaeae ja hyvinkoe ne olivat haenelle
tarpeelliset, haen suuttui ja vastasi: "Ja vaikka ne nyt ikuisiksi
ajoiksi katoisivat naekyvistaeni, en niitae ollenkaan kaipaisi. Jos olisin
tiennyt, ettae niistae naein paljon puuhaa tulee, en totisesti olisi
hakenut; kymmenruplasen ja kaksikin olisin suorittanut, kunhan vaan
olisin paeaessyt naeistae iankaikkisista kuulusteluista. Ajureille yksistaeaen
olen viisi ruplaa maksanut; enkae minae ole mikaeaen terve ihminen. Minussa
on sekae tyraet ettae reumatismit."

Naein puhuivat todistajat, ja syytetty itse tunnusti kaikki tyyni, ja
niinkuin kiinnisaatu elaein, jaerjettoemaenae vilkkuen sivuilleen, kertoi
katkonaisella aeaenellae koko tapauksen.

Asia oli selvae; mutta syyttaejaen apulainen, samoin kuin eilenkin
olkapaeitaensae kohottaen, teki hienoja kysymyksiae, joiden tarkoitus oli
saada viekas rikoksentekijae ansaan.

Puheessansa haen koetti todistaa, ettae varkaus oli tapahtunut
ihmisasumuksessa ja sisaeaenmurtautumalla, ja ettae poika oli siis
saatettava ankarimman rangaistuksen alaiseksi.

Oikeuden maeaeraeaemae puolustaja sitaevastoin koetti todistaa, ettei varkaus
ollut tapahtunut ihmisasumuksessa, ja ettae siis vaikka esillae olikin
ilmeinen rikos, rikollista ei voitu kuitenkaan pitaeae vielae niin
vaarallisena yhteiskunnalle, kuin syyttaejaen apulainen oli tahtonut
luulotella.

Puheenjohtaja, aivan niinkuin eilenkin, pysyi puolueettomuuden ja
oikeudenmukaisuuden esikuvana ja selitteli tarkalleen valamiehille sitae,
mitae he tiesivaet eivaetkae voineet olla tietaemaettae. Niinkuin eilenkin
tehtiin keskeytyksiae; niinkuin eilen poltettiin tupakkia; yhae samalla
tavalla oikeudenpalvelija jaelleen huuteli: "oikeus laehestyy", ja samalla
tavalla istuivat kaksi santarmia miekat paljastettuina uhkaamassa
rikoksen, tekijaeae, mutta itse koettaen olla nukkumatta.

Jutusta kaevi ilmi, ettae taemaen pojan oli haenen isaensae antanut jo
alaikaeisenae tupakkitehtaan tyoehoen, missae poika oli sitten elaenyt 5
vuotta. Taenae vuonna oli tehtaan isaentae pannut haenet pois isaennaen ja
tyoemiesten vaelillae tapahtuneen retteloen jaelkeen, ja jaeaetyaeaen tyoettoemaeksi
oli poika kuljeksinut pitkin kaupunkia juoden yltaeaen vaatteensakin.
Jossain ravintolassa haen oli yhdyttaenyt samallaisen, jo ennen
tyoettoemaeksi jaeaeneen viilarin, pahan juopon, ja he olivat yhdessae
humalapaeissaeaen oeiseen aikaan rikkoneet liiterin lukon, ja ottaneet
sieltae mitae ensiksi kaesiinsae saivat. He joutuivat kiinni ja tunnustivat
kaikki. He pantiin vankilaan, missae sitten viilari ennen oikeudenkaeynnin
alkamista oli kuollut. Poikaa vastaan kaeytiin nyt oikeutta ja haentae
pidettiin vaarallisena olentona, josta yhteiskuntaa taeytyi suojella.

"Tuo nyt on ihan samallainen vaarallinen olento kuin eilinenkin
syytetty",--ajatteli Nehljudof, kuullessaan mitae kaikkea haenen edessaeaen
tapahtui.--"Nuo olisivat vaaralliset ja me emme olisi vaarallisia?...
Minae olen siveetoen, pettaejae, ja kaikki me, kaikki ne, jotka tietaeen mikae
minae olen, eivaet ole halveksineet vaan paeinvastoin kunnioittaneet
minua."

Onhan selvaeae, ettae taemae poika ei ole mikaeaen erikoinen ilkioe, vaan ihan
tavallinen (sen kaikki naekevaet) ihminen, ja ettae haen on tullut siksi,
mikae on, ainoastaan siitae syystae, ettae eli semmoisissa olosuhteissa,
jotka semmoisia ihmisiae synnyttaevaet. Naeyttaeisi siis ilmeiseltae, ettae jos
tahdotaan, ettei taemmoeisiae poikia olisi, taeytyy koettaa poistaa niitae
olosuhteita, joissa taemmoeiset onnettomat olennot syntyvaet. Jos vaan
olisi loeytynyt jokukin ihminen,--ajatteli Nehljudof katsellen pojan
tuskallisia pelonalaisia kasvoja,--joka olisi saeaelinyt haentae silloin
kuin haen leivaen puutteen taehden laehetettiin maalta kaupunkiin; jos
puutteenalaisia olisi autettu, tai jospa vaan silloinkin, kuin haen jo
oli kaupungissa ja kaksitoistatuntisen tyoepaeivaen jaelkeen kulki tehtaasta
vanhempien toverien, viettelijaeinsae kanssa ravintolaan,--kunpa olisi
silloinkin loeytynyt ihminen, joka olisi sanonut: "aelae sinae mene Vanja,
ei se ole hyvae", niin ei poika olisi mennyt, ei olisi joutunut
harhatielle, eikae olisi mitaeaen pahaa tehnyt.

Mutta semmoista ihmistae, joka olisi haentae saeaelinyt, ei loeytynyt
ainoatakaan koko sinae aikana, kun poika pienen elukan tavalla eleli
oppipojan vuosia kaupungissa, ja lyhyeksi kerityin paein juoksenteli
mestarien ostoksilla; paeinvastoin, jos haen jotain sai mestareilta ja
tovereilta kaupungissa kuulla, niin vaan: ettae se se poikaa on, joka saa
narratuksi, joka osaa juoda, osaa haukkua, osaa tapella ja elaeae
huonosti.

Mutta kun haen sitten sairaana ja epaeterveellisen tyoen, juoppouden,
huonon elaemaen pilaamana, tylsistyneenae ja hupsuna kuin unessa horjuskeli
ilman tarkoitusta pitkin katuja ja vihdoin juovuspaeissaeaen tunkeutui
johonkin liiteriin ja vei sieltae tarpeettomia mattoja, niin nyt me emme
ollenkaan pidae huolta niiden syiden poistamisesta, jotka saattoivat
pojan haenen nykyiseen tilaansa, vaan tahdomme muka auttaa asiata sillae,
ettae ryhdymme rankaisemaan taetae poikaa!...

Hirmuista!

Nehljudof ajatteli kaikkea taetae, eikae enaeae kuunnellut mitae haenen
edessaensae tehtiin. Ja kauhistui yhae enemmaen vaan siitae, mikae haenelle
selvisi. Haentae haemmaestytti ettae haen oli saattanut olla ennen naekemaettae
taetae, ettae muut saattoivat olla naekemaettae.




XXXV.


Heti kun tehtiin seuraava keskeytys Nehljudof nousi ja tuli kaeytaevaeaen
paeaettaeen olla enaeae palaamatta istuntosaliin. Antaa heidaen tehdae haenen
kanssansa mitae tahtovat, mutta taehaen ilveilyyn haen ei enaeae voi ottaa
osaa.

Otettuaan selvaen missae yleisen syyttaejaen huone oli, meni Nehljudof taemaen
luo. Vahtimestari ei olisi haentae laskenut, vaan sanoi, ettae syyttaejae oli
tyoessae, mutta Nehljudof, kuuntelematta haentae, meni sisaelle ja kaeaentyen
vastaan tulevan virkamiehen puoleen pyysi taetae ilmoittamaan yleiselle
syyttaejaelle olevansa valamies ja ettae haenen oli vaelttaemaetoentae tavata
syyttaejaeae eraeaen sangen taerkeaen asian vuoksi. Nehljudofin ruhtinaallinen
arvonimi ja hienot vaatteet auttoivat haentae. Virkamies teki ilmoituksen
syyttaejaelle, ja Nehljudof laskettiin sisaelle. Yleinen syyttaejae otti
haenet vastaan seisaaltansa, naehtaevaesti tyytymaettoemaenae siihen
itsepintaisuuteen, millae Nehljudof oli pyrkinyt haenen puheillensa.

--Mitae haluatte?--kysyi yleinen syyttaejae ankarasti.

--Minae olen valamies, nimeni on Nehljudof ja minun taeytyy
vaelttaemaettoemaesti tavata syytettyae Maslovaa,--sanoi Nehljudof nopeasti ja
paeaettaevaesti, punastuen ja tuntien tekevaensae jotain semmoista, mikae on
ratkaisevasti vaikuttava haenen elaemaeaensae.

Yleinen syyttaejae oli lyhyenlaentae, tummanverinen mies, tukka lyhyt,
harmahtava, silmaet kirkkaat ja vilkkaat, tuuhea, leikattu parta
esiinpistaevaessae alaleuvassa.

--Maslovaa? Kyllae tunnen. Haen oli syytetty myrkytyksestae,--sanoi
syyttaejae rauhallisesti.--Mitae varten te tahdotte haentae tavata?--Ja
sitten ikaeaenkuin haluten pehmentaeae kaeytoestaensae lisaesi:--En voi antaa
lupaa teille, tietaemaettae mitae varten se on teille tarpeen.

--Se on minulle tarpeen eraeaen minulle hyvin taerkeaen asian vuoksi,--sanoi
Nehljudof saevaehtaeen punaseksi.

--Vai niin,--sanoi syyttaejae ja nostettuaan silmaensae katseli
tarkkaavaisesti Nehljudofia.--Onko haenen asiansa jo ollut esillae vai ei?

--Haen oli eilen oikeuden edessae, ja tuomittiin neljaeksi vuodeksi
pakkotoeihin--vaeaeryydellae. Haen on syytoen.

--Vai niin. Jos haen on vasta eilen saanut tuomionsa,--sanoi syyttaejae
panematta mitaeaen huomiota Nehljudofin ilmoitukseen ettae Maslova oli
syytoen,--ennenkuin tuomio on voittanut laillisen voiman haen yhae
saeilytetaeaen tutkintovankilassa. Vankeja voi siellae tavata vaan
maeaeraepaeivinae. Sinne nyt neuvonkin teitae kaeaentymaeaen.

--Vaan minun taeytyy saada tavata haentae niin pian kuin
mahdollista,--sanoi Nehljudof tuntien alaleukansa vapisevan ja
ratkaisevan hetken olevan laehellae.

--Mutta mistae syystae se on teille vaelttaemaetoentae?--kysyi syyttaejae
kohottaen vaehaen levottomasti kulmakarvojansa.

--Siitae syystae, ettae haen on syytoen ja tuomittu pakkotoeihin. Mutta
kaikkeen syypaeae olen minae,--sanoi Nehljudof vapisevalla aeaenellae, tuntien
samalla puhuvansa semmoista, mitae ei olisi oikeastaan tarvinnut.

--Millae tavalla sitten?--kysyi syyttaejae.

--Sillae tavalla, ettae minae olen pettaenyt haenet ja saattanut siihen
tilaan, missae haen nyt on. Jollei haen olisi semmoinen, miksi minae olen
haenet tehnyt, ei haen olisi joutunut taemmoeisen syytoeksenkaeaen alaiseksi.

--En minae sittenkaeaen ymmaerrae, missae yhteydessae taemae on tapaamisen
kanssa.

--Siinae yhteydessae ettae minae tahdon seurata haentae ja ... mennae naimisiin
haenen kanssaan,--sai Nehljudof sanotuksi. Ja kuten aina, kun haen vaan
tuli taehaen aineeseen, kyyneleet nousivat haenen silmiinsae.

--Todellakin?--Vai niin!--sanoi syyttaejae.--Taemae on todellakin aivan
erikoinen tapaus. Ettekoes te ole aeaenivaltainen Krasnoperskin
piirikunnasta?--kysyi syyttaejae aivan kuin muistellen mitae haen oli ennen
kuullut Nehljudofista, joka nyt esitti niin kummallisen tuumansa.

--Suokaa anteeksi, en luule ettae taemae olisi missaeaen yhteydessae pyyntoeni
kanssa,--vastasi Nehljudof kiihkeaesti ja vihaisesti.

--Eipae suinkaan, ei,--sanoi yleinen syyttaejae tuskin huomattavasti
hymaehtaeen ja ollenkaan joutumatta haemilleen,--mutta teidaen pyyntoenne on
niin tavatonta laatua, niin ulkopuolella kaikkia muodollisuuksia...

--No, voinko siis saada luvan?

--Luvanko? Kyllae, annan teille kohta paeaestoelipun. Olkaa hyvae, istukaa.

Haen tuli poeydaen luo, istui ja alkoi kirjoittaa.

--Tehkaeae hyvin, istukaa.

Nehljudof jaei seisomaan.

Kirjoitettuaan paeaestoelipun yleinen syyttaejae antoi sen Nehljudofille
uteliaasti haeneen katsoen.

--Vielae minun on ilmoittaminen,--sanoi Nehljudof,--etten enaeae voi ottaa
osaa oikeuden istuntoihin.

--Teidaen on, kuten tiedaette, esittaeminen paetevaet syyt oikeudelle.

--Syyt ovat ne, ettae pidaen jokaista oikeutta tarpeettomana, jopa
siveettoemaenaekin.

--Niinpae kyllae,--sanoi yleinen syyttaejae yhae samalla tavalla tuskin
huomattavasti hymyillen, ikaeaenkuin osoittaaksensa, ettae taemmoeiset
ilmoitukset olivat haenelle hyvin tuttuja ja kuuluivat tiettyyn
hullunkuriseen luokkaan.--Niinpae kyllae, mutta te arvattavasti kuitenkin
ymmaerraette, ettae minae, ollen yleisenae syyttaejaenae oikeudessa, en voi olla
kanssanne samaa mieltae. Ja sentaehden neuvon teitae ilmoittamaan asiasta
oikeudelle, joka sitten paeaettaeae onko ilmoituksenne otettava huomioon vai
ei, ja jaelkimaeisessae tapauksessa tuomitsee teille sakon. Kaeaentykaeae siis
oikeuden puoleen.

--Olen jo ilmoittanut enkae enaeae mene minnekaeaen,--sanoi Nehljudof
vihaisesti.

--Jaeaekaeae hyvaesti,--sanoi yleinen syyttaejae kumartaen paeaellaensae,
naehtaevaesti haluten pikemmin paeaestae taestae kummallisesta asiamiehestae.

--Kuka se kaevi luonanne?--kysyi oikeudenjaesen tullen heti Nehljudofin
jaelkeen yleisen syyttaejaen tyoehuoneeseen.

--Nehljudof, tiedaettehaen, joka vielae Krasnoperskin piirikunnassa teki
kuntakokouksessa kaikenlaisia kummallisia ilmoituksia. Ja kuvailkaa, haen
on valamiehenae, ja syytettyjen joukossa esiintyy pakkotoeihin tuomittu
nainen, eli tyttoe, jonka haen sanojensa mukaan oli pettaenyt, ja nyt haen
tahtoo mennae naimisiin sen kanssa.

--No ihanko todella?

--Niin haen minulle sanoi, ja vielaepae jotenkin kummallisesti
kiihoittuneena.

--On jonkinlaista epaevakaisuutta, jotain epaenormaalia nykyisissae
nuorissa miehissae.

--Eipae tuo enaeae niin nuorikaan ole.

--No entae teidaen ylistaemaenne Ivashenko sitten, huh kuinka se
kyllaestyttaeae. Se panee kuin piinapenkille: puhuu ja puhuu ja puhuu ilman
loppua.

--Niitae pitaeae yksinkertaisesti vaan keskeyttaeae, muutenhan ne ovat
varsinaisia jarruttajia.




XXXVI.


Yleisen syyttaejaen luota Nehljudof ajoi suoraan tutkintovankilaan. Mutta
tuli ilmi, ettei siellae mitaeaen Maslovaa ollut ja vankilan tirehtoeoeri
selitti Nehljudofille, ettae taemaen Maslovan pitaeisi olla vanhassa
siirtolaisvankilassa. Nehljudof ajoi sinne.

Ja todellakin, Katariina Maslova oli siellae.

Vaelimatka tutkintovankilasta siirtolaislinnaan oli tavattoman suuri ja
Nehljudof saapui sinne vasta illalla. Haen oli tulemassa taemaen suuren
synkaen rakennuksen ovelle, mutta vahtimies ei paeaestaenyt haentae, ja soitti
vaan kelloa. Soiton johdosta tuli yksi vartijoista. Nehljudof naeytti
paeaestoelippunsa, mutta vartija ei sanonut voivansa ilman tirehtoeoerin
lupaa paeaestaeae sisaelle. Nehljudof laeksi tirehtoeoerin luo. Jo noustessaan
rappusia myoeten kuuli haen ovien takaa pianolla soitettavan jotakin
monimutkaista bravuurikappaletta. Mutta kun sitten vihanen sisaepiika,
toinen silmae sidottuna, avasi haenelle oven, naemaet aeaenet paeaesivaet
huoneesta ikaeaenkuin valloilleen ja tainnuttivat haenen kuulonsa. Soitto
oli kyllaestyttaevae Lisztin rapsodia, joka tuli kyllae erinomaisesti
suoritetuksi, vaan ainoastaan eraeaeseen kohtaan asti. Taehaen kohtaan
paeaestyae toistettiin sama asia uudelleen. Nehljudof kysyi sidotulta
piialta oliko tirehtoeoeri kotona.

Piika sanoi ettae ei.

--Tuleeko haen pian?

Rapsodia pysaehtyi jaelleen ja jaelleen samalla loistolla ja melulla
pauhautui noiduttuun paikkaan asti.

--Minae menen kysymaeaen.

Ja piika laeksi.

Rapsodia oli juuri paeaessyt vauhtiinsa, kun se aekkiae ennen noiduttua
paikkaa keskeytyi ja kuului aeaeni:

--Sano haenelle ettei ole, ja ettei tulekaan. Haen on vieraissa, mitae
ihmettae ne kiusaavat,--kuului oven takaa naisaeaeni, ja taas alkoi
rapsodia, mutta samassa taaskin keskeytyi ja tuolia kuului tyoennettaevaen
syrjaeaen. Vihastunut pianonsoittaja tahtoi naehtaevaesti itse purkaa
suuttumuksensa tunkeilevalle vieraalle, joka ei noudattanut
vastaanottoaikaa.

--Pappa ei ole kotona,--sanoi haen vihaisesti tullen eteiseen. Se oli
surkuteltavan naekoeinen, kalpea neitonen, siniset renkaat velttojen
silmien alla, tukka kohennettuna. Naehtyaeaen nuoren herran hyvaessae
palttoossa haen laempeni.--Astukaa sisaelle, ehkae... Mitaes asiaa teillae
olisi?

--Tahtoisin tavata eraestae naisvankia.

--Varmaankin valtiollista?

--Ei, ei valtiollista. Minulla on paeaestoelippu yleiseltae syyttaejaeltae.

--No, en tiedae, pappa ei ole kotona. Astukaahan sisaelle, tehkaeae
hyvin,--kutsui haen jaelleen Nehljudofia pienestae eteisestae.--Tai
kaeaentykaeae sitten tirehtoeoerin apulaisen puoleen, joka nyt on konttorissa,
haenen kanssaan voitte puhua. Kuinka onkaan sukunimenne?

--Kiitaen teitae,--sanoi Nehljudof vastaamatta kysymykseen ja laeksi.

Ovea ei oltu vielae saatu suljetuksi haenen jaelkeensae, kun jo taas alkoi
sama reipas, iloinen soitto, joka niin ei sopinut taehaen paikkaan missae
sitae tuotettiin, eikae taemaen surkuteltavan tytoen kasvoihin, joka niin
itsepintaisesti sitae harjoitteli. Pihalla Nehljudof tapasi nuoren
vankilavirkamiehen, jolla oli toeroettaevaet vahatut viikset, ja kysyi taeltae
tirehtoeoerin apulaista. Se olikin apulainen itse. Haen otti paeaestoelipun,
silmaeili sitae ja sanoi, ettae taemae paeaestoelippu tarkoitti tutkintovankilaa
ja ettei haen sen nojalla uskaltanut paeaestaeae taenne,--ja onhan jo
myoehaeistaekin. Tulkaa huomenna. Huomenna kello 10 on vankien tapaaminen
kaikille sallittu, tulkaa silloin, niin on itse tirehtoeoerikin kotona.
Silloin saatte tavata yleisessae tapaamishuoneessa, mutta jos tirehtoeoeri
sallii, niin konttorissakin.

Naein siis paeaesemaettae taenaepaeivaenae tarkoituksensa perille Nehljudof ajoi
kotiin. Se ettae haen oli koettanut tavata Maslovaa ja oli ilmaissut
aikeensa syyttaejaelle, ettae haen oli kaeynyt kahdessa vankilassa, oli
saanut haenen mielensae niin kiihoitetuksi, ettei haen pitkaeaen aikaan
voinut rauhoittua. Tultuaan kotiin haen heti haki esiin kauan koskematta
olleet paeivaekirjansa, luki muutamia paikkoja niistae ja kirjoitti:
"Kahteen vuoteen en ole kirjoittanut paeivaekirjaa enkae luullut enaeae
koskaan palaavani taehaen lapsellisuuteen. Mutta se ei ollutkaan mitaeaen
lapsellisuutta, vaan keskustelua itseni kanssa, sen totisen,
jumalallisen itsen kanssa, joka asuu jokaisessa ihmisessae. Koko aikana
taemae _minae_ on nukkunut, enkae ole voinut kenenkaeaen kanssa keskustella.
Sen heraetti nukuksista tuo tavaton tapaus 28:na huhtikuuta, oikeudessa,
missae olin valamiehenae. Syytettyjen penkillae naein haenet, pettaemaeni
Katjushan, vankipuvussa. Kummallisen vaeaerinkaesityksen ja minun
erehdykseni kautta haen tuomittiin Siperiaan. Olen juuri kaeynyt yleisen
syyttaejaen luona ja vankilassa. Minua ei paeaestetty haenen luoksensa, vaan
minae olen paeaettaenyt tehdae kaikki saadakseni naehdae haenet, katuakseni
haenen edessaeaen ja sovittaakseni syyllisyyteni vaikkapa naimisiin
menemisellae. Herra, auta minua. Minun on hyvin hyvae ja iloinen
ollakseni."




XXXVII.


Maslova ei voinut taenae yoenae pitkaeaen aikaan saada unta, vaan loikoi
silmaet auki ja, katsellen oveen, joka vaehae vaeliae jaei edestakasin
kulkevan lukkarin tyttaeren taakse, ajatteli.

Haen ajatteli ettei mitenkaeaen menisi naimisiin Siperiaan tuomitun vangin
kanssa, Sahalinissa, vaan jaerjestaeisi asian jollakin muulla tavoin,
esimerkiksi paeaellikoen, kirjurin, tai vaikkapa vartijan, tai sitten
apulaisen kanssa. Kaikki ne ovat siihen meneviae. "Kunhan ei vaan
laihtuisi. Silloin olisi kaikki hukassa". Haen muisti millae silmillae
haenen puolustajansa oli haeneen katsonut, ja kuinka puheenjohtaja oli
katsonut, ja kuinka olivat katsoneet vastaan tulevat ja tahallaan haenen
ohitsensa kulkevat ihmiset oikeudessa. Haen muisteli kuinka vankilassa
haentae tapaamassa kaeynyt Berta oli haenelle kertonut, ettae se ylioppilas,
josta haen asuessaan Kitajevan luona oli pitaenyt, oli kaeynyt heidaen
luonansa, kysellyt haenestae ja ollut hyvin pahoillaan. Haen muisteli vielae
tappelua punatukkaisen kanssa ja surkutteli taetae, muisti pakarimestarin,
joka oli kaeskenyt antaa haenelle yhden korvapuustin kaupanpaeaelliseksi.
Haen muisteli monia ihmisiae, ainoastaan ei Nehljudofia. Lapsuuttaan ja
nuoruuttaan, mutta erittaeinkaeaen rakkauttaan Nehljudofiin ei haen
milloinkaan ajatellut. Se teki liian kipeaetae. Naemae muistot lepaesivaet
jossain kaukana koskemattomina haenen sydaemmessaeaen. Ei haen edes
unissaankaan koskaan naehnyt Nehljudofia. Aesken oikeudessa ei haen ollut
tuntenut Nehljudofia. Eikae niin paljon senvuoksi ettae viimeksi taetae
naehdessaeaen taemae oli ollut sotilaspuvussa, ilman partaa, pienet viikset
vaan huulilla ja lyhyet hiukset tuuheina kiharoina paeaessae, jota vastoin
Nehljudof nyt oli ikaemiehenae, partasuuna,--vaan enemmaenkin senvuoksi,
ettei haen milloinkaan Nehljudofia ajatellut. Haen oli haudannut kaikki
muistonsa silloisista asioista Nehljudofin kanssa, haudannut sinae
hirveaenae, pimeaenae yoenae, jolloin Nehljudof oli palannut sotakentaeltae
poikkeamatta taetien luo.

Ennen taetae yoetae, kun Katjushassa vielae asui toivo ettae Nehljudof
poikkeisi, ei haenelle ollenkaan ollut vaivaksi se lapsi, jota haen kantoi
sydaemmensae alla, vaan haen paeinvastoin tunsi kummallista hellyyttae taemaen
pehmeisiin ja joskus aekillisiin liikkeisiin itsessaensae. Mutta taestae
yoestae laehtien kaikki muuttui. Ja vastainen lapsikin oli vaan
vastukseksi.

Taedit odottivat Nehljudofia, olivat pyytaeneet haentae poikkeamaan, vaan
haen oli saehkoeittaenyt ettei tulisi, koska haenen piti muka olla
maeaeraeaikana Pietarissa. Saatuaan taemaen tietaeae Katjusha paeaetti laehteae
asemalle tavatakseen haenet. Junan oli kulkeminen aseman ohitse kello 2
aikaan yoellae. Katjusha auttoi neidit makuulle ja saatuaan puolellensa
kyoekkipiian tyttaeren, pienen Mashkan, veti jalkaansa vanhat kengaet,
heitti huivin yllensae, kokosi liepeensae ja juoksi asemalle.

Oli pimeae, syksyinen, sateinen ja tuulinen yoe. Sade milloin tuli alas
suurina, laempiminae pisaroina, milloin taas taukosi. Maassa jalkojen alla
ei naekynyt tietae, mutta metsaessae oli mustaa kuin uunin pesaessae, ja
Katjusha, vaikka tunsikin hyvaesti tien, eksyi siitae metsaessae, joutuen
vihdoin pienemmaelle pysaekille, missae juna viipyi ainoastaan kolme
minuuttia, eikae ennaettaenyt hyvaeaen aikaan, kuten oli toivonut, vaan vasta
toisen soiton jaelkeen. Tultuaan juoksujalassa asemasillalle, naeki
Katjusha haenet heti ensi luokan vaunun ikkunasta. Taessae vaunussa oli
erittaein kirkas valo. Samettisissa nojatuoleissa istui vastapaeaetae
toisiansa kaksi upseeria pelaten korttia. Pikku poeydaellae ikkunan
vieressae paloivat paksuiksi juosseet kynttilaet. Nehljudof istui
pingoitetuissa ratsastushousuissa, valkoisessa paidassa tuolin kaesinojan
paeaellae, nojautuen tuolin selustimeen ja nauroi jollekin asialle. Heti
haenet tunnettuaan Katjusha koputti palelevalla kaedellaeaen ikkunaan. Mutta
juuri silloin kuului kolmas soitto ja juna laehti hitaasti liikkeelle,
ensin taaksepaein, mutta sitten alkoivat vaunut nytkaehtaeen toinen
toisensa jaelkeen liikkua eteenpaein. Toinen pelaajista nousi kortit
kaedessae yloes ja katsoi ulos. Katjusha koputti vielae kerran ja pani
kasvonsa ikkunaa vasten. Silloin nytkaehti sekin vaunu, jonka luona haen
seisoi ja laehti liikkeelle. Haen laeksi kulkemaan rinnan, katsoen yhae
ikkunaan. Upseeri aikoi paeaestaeae ikkunan alas, vaan ei mitenkaeaen voinut.
Nehljudof nousi ja tyoennettyaeaen upseerin syrjaeaen, alkoi itse sitae
aukaista. Juna lisaesi vauhtia, niin ettae Katjushan oli kulkeminen
nopeasti. Juna laeksi vielaekin nopeammin, ja nyt meni ikkuna alas. Mutta
samassa konduktoeoeri tyoensi Katjushan syrjaeaen ja hyppaesi vaunuun.
Katjusha jaei jaelkeen, vaan juoksi kuitenkin yhae pitkin asemasillan
maerkiae lautoja, kunnes asemasilta paeaettyi ja haen oli menemaeisillaeaen
nurin juostessaan astuimia alas. Haen juoksi, mutta ensi luokan vaunu oli
jo kaukana haenen edellaeaen. Haenen ohitsensa vierivaet toisen luokan
vaunut, sitten kiitivaet kolmannen luokan vaunut, vaan haen sittenkin
juoksi. Kun viimeinenkin vaunu oli lyhtyineen suhahtanut haenen
ohitsensa, oli haen jo vesipumpun luona, ulkopuolella suojaa, ja joutui
tuulen pyoerteeseen, joka kiskoi irti huivia haenen paeaestaeaen ja kietoi
toiselta puolelta tiukkaan hameen haenen juoksevien jalkojensa ympaeri.
Tuuli riuhtasikin huivin pois, mutta haen yhae vaan juoksi.

--Taeti Katariina!--huusi tyttoenen tuskin pysyen haenen
jaeljessaeaen:--hukkasitte huivinne!

Katjusha pysaehtyi ja heittaeen paeaensae taaksepaein ja tarttuen siihen
kaesillaeaen purskahti itkuun.

--Mennyt!--huusi haen.

"Haen istuu valaistussa vaunussa, samettituolissa, laskee leikkiae,
juopi,--mutta minae seison ja itken taessae liassa, pimeaessae, sateessa ja
tuulessa",--ajatteli Katjusha itseksensae, istui maahan ja alkoi niin
kovasti itkeae, ettae tyttoe saeikaehti ja tarttui kaesin haenen maerkiin
vaatteisiinsa.

--Taeti, taeti, mennaeaen kotiin!

"Hyppaeaen junan alle ja siihen loppuu kaikki",--ajatteli sillae vaelin
Katjusha vastaamatta tytoelle.

Haen paeaetti naein tehdae. Mutta samassa, kuten kaey aina ensi hetkenae
mielenkiihoituksen asetuttua, lapsi--Nehljudofin lapsi, joka oli
haenessae, aekkiae hytkaehti, kopautti itseaensae, sitten ojentautui sulavasti
ja koputti taas jollakin hienolla, hennolla ja teraevaellae. Ja yhtaekkiae
kaikki se, mikae oli Katjushaa vaivannut niin ettae naeytti mahdottomalta
enaeae elaeaekaeaen, kaikki viha Nehljudofia vastaan ja kaikki halu kostaa
haenelle vaikkapa omalla kuolemallaan, kaikki tuo yhtaekkiae eteni pois.
Katjusha rauhoittui, nousi seisaalleen, laittoi vaatteensa
jaerjestykseen, pani huivin paeaehaensae ja laeksi kotiin paein.

Naeaentyneenae, maerkaenae, likasena haen palasi kotiin ja taestae paeivaestae
laehtien sai haenessae alkunsa henkinen kaeaenne, jonka johdosta haen tuli
siksi mikae nyt oli. Taemaen hirvittaevaen yoen peraestae haen lakkasi uskomasta
Jumalaan ja hyvaeaen. Ennen haen oli uskonut Jumalaan, niinkuin siihenkin
ettae muut ihmiset uskoivat Haeneen, mutta taemaen yoen jaelkeen haen tuli
vakuutetuksi, ettei kukaan usko, ja ettae kaikki mitae puhutaan Jumalasta
ja Haenen laistaan, on vaan turhaa petosta. Se, jota haen oli rakastanut
ja joka oli haentae rakastanut,--sen haen tiesi,--oli hylaennyt haenet ja
polkenut lokaan haenen tunteensa. Ja se ihminen oli kuitenkin paras
kaikista, joita haen tunsi; muut olivat vielae taetaekin huonommat. Ja
kaikki, mitae haenelle oli tapahtunut, oli joka askeleella vaan
vahvistanut taetae asiaa. Nehljudofin taetit, jumaliset mummot olivat haenet
kartoittaneet, kun haen ei enaeae yhtae hyvin kuin ennen voinut palvella
heitae. Kaikki ihmiset joiden kanssa haen oli tullut tekemisiin,--naiset,
olivat koettaneet haenen kauttaan saada rahoja,--miehet, alkaen vanhasta
poliisista vanginvartijoihin saakka, katsoivat haeneen niinkuin johonkin
huvituksen esineeseen. Eikae kukaan koko maailmassa tahtonut muusta
tietaeae. Taessae oli haenet varmistanut vielae enemmaen vanha kirjailija,
jonka haen oli yhdyttaenyt vapaan elaemaensae toisena vuotena. Kirjailija oli
suoraan niin puhunutkin haenelle, ettae juuri siinae,--haen sanoi sitae
runoudeksi, ja estetiikaksi,--olikin ihmisen koko onni.

Kaikki elivaet vaan itseaensae varten, omaa nautintoansa varten, ja kaikki
sanat Jumalasta ja hyvaestae olivat vaan petosta. Jos joskus tulikin
puheeksi kysymys miksi maailmassa kaikki on tehty niin pahaksi, ettae
kaikki tekevaet toinen toisilleen vaeaeryyttae ja kaikki saavat kaersiae, piti
vaan olla ajattelematta taetae asiaa. Jos tuli ikaevae--piti ottaa paperossi
tai juoda, tai mikae oli vielae parempi, rakastella miestae,--ja ikaevae
haeipyi.




XXXVIII.


Seuraavana paeivaenae, sunnuntaina, kello 5 aamulla, kun vankilan
naisosaston kaeytaevaessae kuului tavanmukainen vihellys, heraetti valveilla
oleva Korabljova Maslovan.

"Siperialainen", ajatteli Maslova kauhistuksella, hieroen silmiaensae ja
vastenmielisesti hengittaeen itseensae naein aamulla tavattoman
pilaantunutta ilmaa. Haen olisi tahtonut jaelleen nukkua, vaipua pois
tiedottomuuden maailmaan, mutta pelon tapa oli vaekevaempi kuin uni, ja
haen nousi istuvilleen, pannen jalat allensa ja katsellen ympaerilleen.
Naiset olivat jo nousseet, ainoastaan lapset vielae nukkuivat.
Muljosilmaeinen salakapakoitsija veti varovasti, ollakseen lapsia
heraettaemaettae, mekkoa heidaen altansa. Kapinoitsija ripusteli kapaloiksi
kaeytettyjae riepuja uunin luo, mutta lapsi raeaekyi surkealla aeaenellae
sinisilmaeisen Fedosjan kaesissae, joka haentae soudatteli sylissaeaen ja
hellin sanoin tuuditteli. Keuhkotautinen, pidellen rinnastansa,
vertynein kasvoin yski naeljaeae suustansa, ja vetaeessaeaen vaelillae henkeae
sisaeaensae, melkein huudahteli. Punatukkainen, heraettyaensae, makasi maha
pystyssae, paksut jalat koukistettuina, ja kovalla aeaenellae ja iloisesti
kertoi untansa. Murhapolttaja-mummo seisoi taaskin jumalankuvan edessae
ja mymisten yhtae ja samaa teki ristinmerkkejae ja kumarteli. Lukkarin
tytaer istui liikahtamatta lavitsalla ja nukkuvin tylsin katsein tuijotti
eteensae. Horoshafka kierteli sormensa ympaeri voideltua, karkeata, mustaa
tukkaansa.

Kaeytaevaessae kuului askeleita kolisevilla vankikengillae, lukko lonksahti
ja sisaeaen astui kaksi miesvankia lyhyissae, nilkkaa paljon ylemmaeksi
jaeaevissae harmaissa housuissa, ja totisina, vihasen naekoeisinae nostivat
korennolla haisevan astian ja veivaet sen ulos kopista. Naiset tulivat
kaeytaevaeaen peseytyaekseen vesijohtojen luona; siinae syntyi kinastus
punatukkaisen ja naapurikopista tulleen naisen vaelillae. Taas
haukkumisia, huutoja, kanteluja...

--Vai olette vailla karsseria,--huusi vartija ja lyoedae laeimaeytti
punatukkaista rasvaiseen, paljaaseen selkaeaen, niin ettae kuului yli koko
kaeytaevaen.--Varo etten aeaentaesi enaeae kuule!

--Katsos vanhusta kun hulttaantui,--sanoi punatukkainen niinkuin vartija
olisi hyvaeellaekseen haentae lyoenyt.

--No, joutukaa siitae! Mars kirkkoon.

Maslova ei ehtinyt vielae sukiutua, kun tirehtoeoeri saapui saattajinensa.

--Aamuhuutoon! kiljasi vartija.

Toisista kopeista tulivat muut vangit ja kaikki asettuivat kahteen
riviin pitkin kaeytaevaeae, ja takimaisten naisten oli paneminen kaetensae
eturivissae olevien naisten olkapaeille. Kaikki luettiin ja lueteltiin.

Tarkastuksen jaelkeen tuli vartijanainen ja vei vangit kirkkoon. Maslova
oli Fedosjan kanssa sataan nousevan naisplutoonan keskustassa. Kaikilla
oli valkoiset huivit, nutut ja hameet, ja vaan siellae taeaellae oli joku
vaerillisessae puvussa. Naemaet olivat nimittaein miehiaensae seuraavat vaimot
lapsineen. Kulkue taeytti kaikki rappuset. Kuului vankikenkien pehmeaeae
toeminaeae, puhelua, joskus naurua. Kaeaenteessae Maslova naeki vihollisensa
Botshkovan vihaiset kasvot. Taemae kulki edellae ja Maslova osoitti haenet
Fedosjalle. Tultuaan alas naiset vaikenivat ja tehden ristinmerkkiae ja
kumartaen alkoivat tulvata avatuista ovista vielae tyhjaeaen,
kullankiiltaevaeaen kirkkoon. Heidaen sijansa oli oikealla, ja tungeskellen
ja toisiansa sysaeten he alkoivat asettua paikoillensa. Naisten jaelkeen
tuli kirkkoon harmaissa mekoissa siirtovangit, vankeusrangaistusta
kaersivaet ja kuntain paeaetoeksistae poislaehetetyt; naemaet, aeaeneensae yskien,
asettuivat taajaan joukkoon vasemmalle ja kirkon keskustaan. Ylhaeaellae
lehtereillae seisoivat jo ennen kirkkoon tuodut vangit,--toisella
puolella Siperiaan tuomitut, puoleksi ajeltuine paeineen ja rautojen
raeminaellae ilmaisten laesnaeolonsa, ja toisella puolella syytteenalaiset,
ilman rautoja ja paeaet ajelemattomina.

Vankilan kirkko oli vasta uudestaan rakennettu ja sisustettu eraeaen
rikkaan kauppiaan toimesta, joka oli tarkoitusta varten uhrannut useita
kymmeniae tuhansia ruplia, ja kirkko loisti nyt heleissae vaereissaeaen ja
kullassaan.

Jonkun aikaa vallitsi kirkossa aeaenettoemyys eikae kuulunut muuta kuin
niistaemistae, yskimistae, lasten huutoja ja silloin taelloein ketjujen
kalinaa. Mutta samassa vangit, jotka seisoivat keskustassa, liikahtivat,
tunkivat likemmaeksi toisiaan ja jaettivaet keskelle tien, jota myoeten
astui tirehtoeoeri, asettuen kaikkein etupaeaehaen, keskelle kirkkoa.




XXXIX.


Jumalanpalvelus alkoi.

Taemae jumalanpalvelus oli siinae, ettae pappi, puettuna kummalliseen ja
hyvin epaemukavaan, kullalla kirjailtuun pukuun, leikkeli ja asetteli
leivaenpalasia pikku tarjottimelle, ja sitten pisteli niitae viinimaljaan
lausuen taelloein erityisiae nimiae ja rukouksia. Sillaevaelin lukkari
herkeaemaettae luki kirjasta ja sitten lauloi vuorotellen vankikoeoerin
kanssa kaikellaisia slaavilaisia jo itsestaeaenkin kaesittaemaettoemiae, mutta
nopean lukemisen ja, laulamisen takia sitaekin enemmaen kaesittaemaettoemiae
rukouksia. Rukoukset sisaelsivaet etupaeaessae menestyksen toivomuksia
Keisarilliselle Majesteetille ja haenen perheellensae. Taestae lausuttiin
rukouksia moneen kertaan sekae muiden rukouksien ohella ettae erikseen,
polvistuneessa asennossa. Paitsi sitae lukkari luki joitakuita vaerssyjae
Apostolien Teoista niin kummallisen epaeluonnollisella aeaenellae, ettae oli
mahdoton mitaeaen ymmaertaeae, ja pappi taas hyvin selvaesti luki paikan
Markuksen evankeliumista, jossa oli kerrottu, kuinka Kristus, noustuaan
kuolleista, ennenkuin oli lentaenyt taivaaseen ja istuutunut siellae
isaensae oikealle kaedelle, ilmestyi ensin Maria Magdaleenalle, josta ajoi
seitsemaen perkelettae, ja sitten yhdelletoistakymmenettae opetuslapselle,
ja kuinka haen kaeski heidaen saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille,
ilmoittaen samalla, ettae se, joka ei usko, kadotetaan, mutta joka uskoo
ja kastekaan, se tulee autuaaksi ja paitsi sitae tulee ajamaan ulos
perkeleitae, tulee parantamaan sairaita kaesien paeaelle-panemisen kautta,
tulee uusilla kielillae puhumaan, ajamaan pois kaeaermeitae, ja jos haen
jotakin myrkkyae juo, niin ei haen kuole, vaan jaeae terveeksi.

Jumalanpalveluksen merkitys oli siinae, ettae oleteltiin, ettae papin
leikkaamat ja viiniin kastamat palaset, pidettaeessae erityisiae
toimituksia ja rukouksia, muuttuvat Jumalan lihaksi ja vereksi. Naemae
toimitukset olivat siinae, ettae pappi yhtaemittaa ja katsomatta siihen,
ettae haenen yllaensae oleva kullalla kirjailtu saekki teki estettae, nosteli
molempia kaesiaeaen yloes ja piti niitae siinae asennossa, sitten laskeutui
polvilleen ja suuteli poeytaeae ja mitae siinae oli. Mutta kaikkein taerkein
toimitus oli se, kun pappi, ottaen molemmin kaesin poeytaeliinan,
tasaisesti ja sulavasti liehutteli sitae tarjottimen ja kultamaljan
ylaepuolella. Oletettiin ettae juuri sinae hetkenae leipae ja viini muuttuu
ruumiiksi ja vereksi, ja sentaehden juuri taemae jumalanpalveluksen kohta
oli tehty erikoisen juhlalliseksi.

"Veisatkaamme ylistyslaulu Kaikkein Pyhimmaelle, Puhtaimmalle, Siunatulle
Jumalanaeidille", huusi sitten pappi kovalla aeaenellae aitauksen takaa, ja
koeoeri alkoi juhlallisesti laulaa, ettae on sangen hyvae ylistaeae Kristuksen
neitsyeellistae synnyttaejaeae, neitsyt Maariata, jolle on taivaissa
valmistettu suurempi kunnia, kuin eraeille kerubiimeille, ja suurempi
kirkkaus, kuin eraeille serafiimeille. Taemaen jaelkeen katsottiin muutos
tapahtuneeksi, ja pappi, otettuaan liinan pois tarjottimelta, leikkasi
keskimaeisen palasen neljaeaen osaan, ja asetti sen ensin viiniin ja sitten
suuhun. Oletettiin, ettae haen oli syoenyt palasen Jumalan lihaa ja juonut
kulauksen haenen vertansa. Taemaen jaelkeen pappi siirsi esiripun syrjaeaen,
aukasi keskiovet, ja ottaen kaeteensae kullatun, maljan, tuli sen kanssa
keskiovien kautta esille kysyen eikoe ketaeaen haluttaisi myoeskin maistaa
Jumalan ruumista ja verta, jotka olivat maljassa.

Halukkaita oli joitakuita lapsia.

Otettuaan aluksi selvaen lasten nimistae pappi nosti varovasti lusikalla
maljasta leipaepajasia ja pisteli niitae vuorotellen syvaelle jokaisen
lapsen suuhun, jolla vaelin lukkari pyyhki heidaen suitansa paeaestaeen
iloisen laulun siitae, ettae lapset nyt olivat syoeneet Jumalan lihaa ja
juoneet haenen vertansa. Sitten vei pappi maljan pois aitauksen taakse ja
juotuaan siellae pohjaan maljassa loeytyvaen veren ja syoetyaeaen kaikki
Jumalan lihan palaset, kuivattuaan tyystin viiksensae, suunsa ja maljan,
ilmestyi mitae iloisimmassa mielentilassa, reippain askelin, hienojen,
vasikannahkaisten saapaspohjain naristessa, jaelleen esille aitauksen
takaa.

Taehaen olisi varsinainen kristillinen jumalanpalvelus paeaettynyt. Mutta
pappi halusi vielae lohduttaa onnettomia vankeja ja lisaesi tavallisiin
menoihin erityisen osan. Taemae erikoinen jumalanpalvelus oli siinae, ettae
pappi asettui kullatun, litteaeksi taotun, mustuneen korkokuvan eteen,
joka esitti sitae samaa Jumalaa, jota haen oli syoenyt, ja joka oli
valaistu kymmenkunnalla vahakynttilaellae, ja alkoi kummallisella,
puoleksi laulavalla ja puoleksi puhuvalla tekoaeaenellae lausua sanoja,
jotka sisaelsivaet seuraavia huudahduksia: "Jeesus suloisin, kirkkaus
apostolein, Jeesus, kunnia marttyyrein, herra kaikkivoipa, pelasta
minut, Jeesus pelasta minut, Jeesukseni ihanaiseni, armahda, Vapahtajani
Jeesus, minua tykoesi turvautuvaa, rukousteni taehden Sinun ja kaikkien
Sinun pyhiesi puoleen, ah Jeesus, kaikkien profeetta, Vapahtajani
Jeesus, paratiisin suo autuudet minulle, ihmisten ystaevae Jeesus!"

Taessae haen pysaehtyi, veti henkeensae, teki ristinmerkin, kumartui maahan,
ja kaikki tekivaet samoin. Tirehtoeoeri, vartijat, vangit, kaikki
kumarsivat ja lehteriltae kuului yltynyt rautojen kalina.--"Enkelein
Luoja ja voimien Jumala", jatkoi haen: "Jeesukseni ihanin, ihastus
enkelien, Jeesukseni vaekevin, lunastus isien, Jeesukseni make'in,
ylistys esivanhempien, Jeesukseni kunniain', vahvistus kuninkain,
Jeesukseni autuain, taeyttymys profeettain, Jeesukseni ihmehinen, linna
luja marttyyrien, Jeesukseni hiljainen, ilo munkkein monien, Jeesukseni
leppe'in, sulo suuri pappien, Jeesukseni armahinen, apu aulis
paastoojien, Jeesukseni herttainen, ilonlaehde veljien, Jeesukseni
puhtahin, puhtaus sae puhtaiden, Jeesus iankaikkinen, vapahdus sae
syntisten, Jeesus Poika Jumalan, armahda jo minuan'", paeaesi haen vihdoin
pysaehdyspaikkaan, kerrottuaan yhae kovemmalla ja kovemmalla vihellyksellae
sanan "Jeesukseni", kohautti sitten kaedellaeaen silkkivuorisen
pappisviittansa ja langeten toiselle polvelleen kumartui maahan, koeoerin
toistaessa viimeisiae saekeitae: "Jeesus Poika Jumalan, armahda jo
minuan'", ja vankien vuoroin laskeutuessa maahaan vuoroin noustessa,
suoritellen tukkaansa, joka oli kumartaissa pudonnut otsalle, ja rautoja
raemistellen, jotka hieroivat heidaen heikkoja jalkojansa.

Taetae jatkui hyvin kauan. Ensin pidettiin ylistysmessua, joka paeaettyi
sanoihin: "armahda minua", sitten pidettiin toisia ylistysmessuja, jotka
paeaettyivaet sanoihin: "halleluija". Ja vangit kumartelivat ja ristivaet
itseaensae aluksi jokaisen keskeytyksen sattuessa, mutta sitten vaan joka
toisen aikana jopa vasta kolmannenkin peraestae, ja kaikki olivat sangen
iloissaan, kun ylistysmessut olivat lopussa ja pappi, paeaestettyaeaen
itsekin kevennyksen huokauksen, sulki kirjan ja laeksi aitauksensa
taakse. Vielae oli jaeljellae vaan viimeinen toimitus: pappi otti suurella
poeydaellae olevan kullatun ristin, jonka paeissae olivat pienet
emalji-medaljongit, ja astui ristin kanssa keskelle kirkkoa.
Ensimaeiseksi tuli tirehtoeoeri haenen luoksensa suutelemaan ristiae, sitten
vartijat, ja sitten tulivat ristin luo vangit, tungeskellen, lykkien ja
kuiskaamalla saettien toisiansa. Pappi puheli tirehtoeoerin kanssa ja
tuppasi sentaehden ristin ja kaetensae milloin suuhun milloin nenaeaen haentae
laehestyville vangeille, jotka koettivat saada suudelluksi sekae ristiae
ettae papin kaettae. Naein loppui kristillinen jumalanpalvelus, jonka
tarkoitus oli lohduttaa ja kohottaa eksyneitae veljiae.




XL.


Eikae juolahtanut kenenkaeaen laesnaeolijan mieleen, alkaen papista ja
tirehtoeoeristae aina Maslovaan asti, ettae se sama Jeesus, jonka nimeae
pappi niin moneen kertaan oli viheltaeen toistanut ja kaikellaisilla
kummallisilla sanoilla ylistellyt,--oli nimenomaan kieltaenyt juuri
kaikkea sitae mitae taeaellae tehtiin;--kieltaenyt ei ainoastaan tuommoista
jaerjetoentae lavertelemista ja pappis-opettajain herjaavaa taikailemista
leivaen ja viinin edessae, vaan mitae selvimmillae sanoilla kieltaenyt
ihmisiae kutsumasta toisia ihmisiae opettajikseen, kieltaenyt rukoilemasta
temppeleissae ja kaeskenyt jokaisen rukoilemaan yksinaeisyydessae, kieltaenyt
itse temppelitkin, sanoen tulleensa hajoittamaan niitae, kaeskien
rukoilemaan hengessae ja totuudessa eikae temppeleissae; ja kieltaenyt ennen
kaikkea paitsi tuomitsemasta ihmisiae ja pitaemaestae heitae teljettyinae,
paitsi kiduttamasta, haepaeisemaestae, mestaamasta heitae, kuten taeaellae
tehtiin, vielae harjoittamasta minkaeaenlaista vaekivaltaa ihmisiae vastaan,
ilmoittaen tulleensa vangituita vapauteen saattamaan.

Ei kenenkaeaen laesnaeolijan mieleen juolahtanut, ettae kaikki, mitae taeaellae
tehtiin, oli suurinta herjausta ja pilkkaa sille samalle Jeesukselle,
jonka nimessae kaikkea taetae tehtiin. Ei juolahtanut kenenkaeaen mieleen,
ettae tuo kullattu risti emalji-medaljonkinensa, jonka pappi oli tuonut
esiin ihmisten suudeltavaksi, kuvasi sitae hirsipuuta, johon Kristus oli
hirtetty juuri sen vuoksi, ettae oli kieltaenyt kaiken sen, mitae taeaellae
nyt haenen omassa nimessaeaen tehtiin. Ei juolahtanut kenenkaeaen mieleen,
ettae ne papit, jotka luulevat leivaen ja viinin muodossa syoevaensae
Kristuksen ruumista ja verta, todella syoevaetkin haenen ruumistansa ja
juovat haenen vertansa, mutta eivaet palasissa eivaetkae viinissae, vaan
sillae, ettae pahentavat "niitae pienimpiae", joiden kaltaiseksi Kristus oli
itsensae tehnyt, vielaepae riistaevaet naeiltae korkeimman hyvaen ja saattavat
heidaet kovimpiin kaersimyksiin, himmentaeessaeaen ihmisiltae sen onnen
ilmoitusta, jonka haen oli heille tuonut.

Pappi teki rauhallisella omallatunnolla kaikkea mitae teki sentaehden,
ettae oli lapsuudestaan asti kasvatettu siinae uskossa, ettae taemae oli
ainoa totinen uskonto, johon ovat uskoneet kaikki ennen elaeneet pyhaet
ihmiset ja johon nyt uskoo sekae henkinen ettae maallinen esivalta. Haen ei
tosin uskonut siihen, ettae leipae olisi muuttunut ruumiiksi, ettae
sielulle olisi hyoedyksi sanojen laverteleminen, tai ettae haen olisi
todella syoenyt palasen Jumalasta,--siihenhaen oli mahdoton uskoa,--vaan
haen uskoi, ettae tuohon uskontoon taeytyy uskoa. Mikae ennen kaikkea
vakuutti haentae uskossansa, oli se, ettae taemaen uskonnon vaatimusten
taeyttaemisestae haen jo 18 vuoden aikana oli nauttinut niitae tuloja, joilla
elaetti perhettaensae, kouluutti poikaansa lyseossa ja tytaertaensae
hengellisessae opistossa. Samoin uskoi myoeskin lukkari, ainoastaan vielae
sitkeaemmin kuin pappi, sillae haen oli kokonaan unohtanut mikae
asianomaisten uskonkappalten ajatus oli, ja tiesi ainoastaan, ettae
ehtoollisviinistae, sielumessusta, rukoushetkistae, kiitosrukouksesta
laulun kanssa ja kiitosrukouksesta ilman laulua, kaikesta tuli maeaeraetty
rahasumma, jota todelliset kristityt mielellaeaen maksavat, ja sen taehden
haen kiljuikin: "armahda, armahda meit'", ja lauloi ja luki, mitae oli
maeaeraetty, yhtaelaeisellae varmuudella taemaen vaelttaemaettoemyyteen, kuin millae
ihmiset myoevaet halkoja, jauhoja, perunoita. Tirehtoeoeri ja vartijat
puolestaan, vaikkeivaet olleet koskaan tienneet eivaetkae ottaneet selvaeae
naeiden uskonkappalten sisaellyksestae eivaetkae siitae, mitae nuo kaikki
kirkolliset temput merkitsivaet,--uskoivat, ettae vaelttaemaettae oli
uskominen taehaen uskoon, koskapa korkea esivalta ja itse keisarikin
siihen uskoo. Paitsi sitae he, vaikka haemaeraestikin (he eivaet mitenkaeaen
olisi voineet selittaeae miten se oikeastaan tapahtui), tunsivat, ettae
taemae usko oikeutti heidaen julman virkansa. Ilman taetae uskontoa heidaen
olisi ollut vaikea jopa kokonaan mahdotonkin kaeyttaeae kaikkia voimiansa
ihmisten raeaekkaeaemiseen, kuten he nyt aivan hyvaellae omalla tunnolla
tekivaet. Tirehtoeoeri oli niin hyvaenluontoinen ihminen, ettei haen
mitenkaeaen olisi voinut viettaeae taemmoeistae elaemaeae tuntematta kannatusta
taestae uskonnosta. Ja sentaehden haen seisoi liikahtamatta, suorana,
kumarteli hartaasti ja teki ristinmerkkiae, koetti tulla liikutetuksi kun
laulettiin: "Oi kerubiimit", ja, kun lapset vietiin herranehtoolliselle,
haen astui esille ja omakaetisesti nosti syliinsae pojan, jolle sakramentti
annettiin.

Enimmaet vangeista, lukuunottamatta niitae ani harvoja, jotka selvaeaen
ymmaersivaet koko sen eksytyksen, minkae alaiseksi taehaen uskontoon uskojat
joutuivat, ja jotka sentaehden sydaemmessaeaen sitae nauroivat, enimmaet
uskoivat, ettae noissa kullatuissa jumalankuvissa, kynttiloeissae,
maljoissa, messukaapuissa, risteissae, kaesittaemaettoemien sanain
toistamisissa piili jokin salaperaeinen voima, jonka avulla voi hankkia
suuria etuja taessae ja tulevassa elaemaessae.

Naein uskoi Maslovakin. Haen kuten muutkin koki jumalanpalveluksen
kestaeessae hartauden ja ikaevaen sekaista tunnetta. Alussa haen seisoi
joukon keskellae, aitauksen takana, eikae voinut naehdae muita kuin
kumppanejansa; mutta kun ehtoollisvieraat olivat siirtyneet eteenpaein,
tuli haenkin esille, ja haenkin naeki tirehtoeoerin, ja taemaen ja vartijain
vaelillae vaaleapartaisen valkotukkaisen ukon,--Fedosjan miehen, joka
pysaehtynein silmin katseli vaimoonsa.--Maslova alkoi laulun aikana
tarkastella ukkoa ja kuiskutella Fedosjan kanssa, ja teki ristinmerkkiae
ja kumarteli vaan silloin kuin muut niin tekivaet.




XLI.


Nehljudof oli laehtenyt aikasin kotoansa samana aamuna. Kadulla ajoi
vielae maalais-aeijae ja kummallisella aeaenellae huuteli:

--Maitoa, maitoa, maitoa!

Eilisiltana oli tullut ensimaeinen laemmin kevaetsade. Kaikkialla missae ei
ollut kivitystae oli ruoho alkanut aekkiae vihertaeae; koivut vihersivaet
puutarhoissa, ja tuomet ja poppelit suoristelivat pitkiae, hyvaenhajuisia
lehtiaensae, puodeissa ja asuinrakennuksissa otettiin pois talvi-ikkunoita
ja pestiin laseja. Romutavarain torilla, jonka ohi Nehljudofin oli
ajaminen, kiehui riviin rakettujen puotitelttain edessae taaja
vaekijoukko, kulki ryysyisiae miehiae, kantaen kainalossaan saappaita, ja
olan yli heitettynae liivejae ja silitettyjae housuja.

Ravintolan luona tungeksi tehtaistansa vapautuneita tyoemiehiae puhtaissa
alusliiveissae ja kiilloitetuissa saappaissa, ja naisia kirkkaanvaerisissae
silkkihuiveissa ja helmillae koristetuissa palttoissa. Poliisit keltasine
pistoolinuorineen seisoskelivat paikoillansa vaanien epaejaerjestyksiae,
jotka olisivat voineet karkoittaa heidaen painavan ikaevaensae. Bulevardin
kaeytaevillae ja vasta viherioeityneillae penkereillae juoksenteli leikkiviae
pienokaisia ja koiria, ja iloiset lapsenhoitajat juttelivat keskenaensae
toisesta penkistae toiseen.

Kivikaduilla, jotka vasemmalla, varjon puolella, olivat vielae viileitae
ja kosteina, ja vasta keskellae kuivuneet, jyskyttelivaet herkeaemaettae
kuorma-ajurien raskaat ajopelit, raemisivaet issikkain roskat ja helisivaet
raitiovaunut. Joka suunnalta ilma vavahteli kellojen erilaisesta
soinnista ja kumahtelemisesta, millae ihmisiae kutsuttiin laesnaeolemaan
samallaisessa jumalanpalveluksessa kuin paraikaa tapahtui vankilassa. Ja
juhlapukuinen rahvas hajosi kukin seurakuntansa kirkkoon.

Issikka ei tuonut Nehljudofia aivan vankilan eteen, vaan ainoastaan
kaeaenteeseen, josta mentiin vankilaan.

Joukko miehiae ja naisia, enimmillae myttynen kaedessae, seisoi taessae
kaeaenteessae, noin sadan askeleen paeaessae vankilasta. Oikealla oli
mataloita puurakennuksia, vasemmalla kaksikerroksinen talo kylttinensae.
Itse mahdottoman suuri kivinen vankilarakennus oli edessae, ja sen
laeheisyyteen ei kaevijoeitae paeaestetty. Vahtisotamies kaeveli kivaeaerineen
edestakasin, ankarasti kiljahtaen jokaiselle, joka pyrki haenen
ohitsensa.

Eraeaen puurakennuksen pikkuportin luona, oikealla puolella, vastapaeaetae
vahtisotamiestae, istui penkillae vanginvartija virkapuvussaan hopeisilla
ansionauhoilla, kirjotuskirjanen kaedessae. Haenen luoksensa tulivat
kaevijaet ilmoittamaan ketae halusivat tavata, ja haen pani nimet kirjaan.
Nehljudof tuli myoeskin haenen eteensae ja nimitti Katariina Maslovan.
Ansionauhainen vartija kirjoitti yloes.

--Miksi ei jo paeaestetae?--kysyi Nehljudof.

--Paraikaa pidetaeaen jumalanpalvelusta. Kun se loppuu, silloin
paeaestetaeaen.

Nehljudof siirtyi odottavien joukkoon. Taestae joukosta erkani samassa
ryysyinen mies kokoon mykertynyt lakki paeaessae, naama taeynnaensae punasia
viiruja. Haen suuntasi kulkunsa vankilaa kohden.

--Minne sinae tunkisit, hae?--huusi haenelle kivaeriniekka.

--Ja mitaes sinae aerjyt, hae?--vastasi vaivanen ja palasi takasin:--jos on
kielletty, kuulen vaehemmaellaekin. Kiljut kuin mikaekin jenraali!

Joukossa naurettiin haenelle hyvaeksyvaesti. Tapaamaan tulleista olivat
enimmaet huonopukuista vaekeae, jopa ryysyisiaekin, mutta oli paeaeltaepaein
katsoen siistejaekin miehiae ja naisia. Nehljudofin rinnalla seisoi
hyvinpuettu, kokonaan ajeltu, taeytelaes, punaposkinen mieshenkiloe,
naehtaevaesti alusvaatteita sisaeltaevae mytty kaedessae. Nehljudof kysyi
haeneltae, oliko haen ensi kertaa taeaellae. Haen vastasi kaeyvaensae taeaellae joka
sunnuntai ja niin he tulivat puheisiin keskenaensae. Se oli eraes pankin
vahtimestari; oli tullut tapaamaan veljeaensae, joka oli tuomittu
vaeaerennyksestae, ja taemae hyvaenluontoinen ihminen kertoi nyt Nehljudofille
koko historiansa ja olisi tahtonut tiedustella taemaenkin asiaa, kun
heidaen huomionsa heraetti suurella, pikimustalla rotuhevosella ja
kumipyoeraeisissae ajopeleissae saapuva herrasvaeki, ylioppilas hunnuitetun
naisen kanssa. Ylioppilaalla oli kaesissae suuri mytty. Haen tuli
Nehljudofin luo ja kysyi millae ehdoilla ja oliko ollenkaan mahdollista
antaa almua vangeille. Haen oli tuonut vehnaesiae. "Se oli minun morsiameni
tahto. Taemae on nimittaein minun morsiameni. Haenen vanhempansa kehoittivat
meitae toimittamaan naemae vehnaeset vangeille."

--Olen itsekin taeaellae ensi kerran, enkae tiedae, mutta luullakseni taeytyy
kysyae tuolta mieheltae,--sanoi Nehljudof osoittaen ansionauhaista
vartijaa, joka istui vihkoinensa oikealla.

Sillaevaelin kuin Nehljudof puhui ylioppilaan kanssa avautuivat vankilan
suuret, pienellae luukulla varustetut rautaovet ja esille tuli
vankilaupseeri virkatakissa toisen vartijan kanssa; ensimaeinen vartija
ilmoitti nyt kaevijaein vastaanoton alkaneeksi. Vahtisotamies vaeistyi ja
kaikki kaevijaet, aivan kuin olisivat pelaenneet myoehaestyvaensae,
suuntautuivat nopein askelin, jotkut juostenkin, vankilan ovea kohden.
Ovella seisoi yksi vartijoista, joka luki kaevijoeitae senmukaan kuin naemae
menivaet haenen ohitsensa, laskien aeaeneensae: 16, 17 j.n.e. Toinen vartija,
rakennuksen sisaepuolelta, koskettaen jokaista kaedellaeaen, samalla tavalla
luki seuraavalle ovelle kulkevia, ettae ulospaeaestettaeessae voisi verrata
lukuja, niin ettei yksikaeaen kaevijoeistae jaeisi vankilaan eikae yksikaeaen
vangituista paeaesisi ulos. Katsomatta kuka haenen ohitsensa kulki, sipasi
vartija kaedellaeaen Nehljudofiakin selkaeaen, ja tuo kaedenkosketus ensi
aluksi loukkasi Nehljudofia, mutta muistettuaan kuitenkin heti missae
tarkoituksessa haen oli tullut, haentae haevetti taemae tyytymaettoemyyden ja
loukkaantumisen tunne.

Ensimaeinen huone vankilaovien sisaepuolella oli suuri holvihuone
rautaristikoilla pienenlaisissa ikkunoissa. Sitae sanottiin
kokoushuoneeksi. Ja aivan odottamattansa Nehljudof naeki sen
seinaekomerossa suuren ristiinnaulitunkuvan.

"Mitaehaen varten taemaekin on taessae?"--ajatteli haen, ehdottomasti ajatellen
Kristuksen kuvaa vapaanakulkevien eikae vangittujen yhteydessae.

Nehljudof kulki verkalleen, paeaestaeen ohitsensa kiirehtaeviae
kaeymaevieraita. Haen tunsi sekasin sekae kauhua niihin pahantekijoeihin,
jotka olivat taenne suljetut, saeaeliae niihin syyttoemiin, jotka, kuten
eilinen poika ja Katjusha, olivat pakoitetut taeaellae olemaan, ja pelkoa
ja liikutusta sen tapaamisen johdosta, joka oli edessae. Tultua
ensimaeisen huoneen laepi, sen toisessa paeaessae, vartija murahti jotakin.
Mutta Nehljudof oli vaipuneena ajatuksiinsa eikae sitae huomannut, vaan
meni minne useimmat kaeymaevieraat menivaet, siis mies- eikae naisosastoon
paein, kuten olisi pitaenyt.

Paeaestettyaeaen kiirehtijaet ohitsensa haen tuli viimeisenae tapaamispaikaksi
maeaeraettyyn huoneeseen. Avattuaan oven haemmaestytti haentae ensiksi korvia
huumaava, yhtenaeinen, sadoista huutavista ihmisaeaenistae syntyvae pauhu.
Vasta paeaestyaeaen laehemmaeksi ihmisiae, jotka olivat, kuten kaerpaeset sokerin
paeaelle, liimaantuneet kiinni huonetta kahtia jakavaan verkkoon, ymmaersi
Nehljudof mistae oli kysymys. Huone oli jaettu kahtia ei yhdellae, vaan
kahdella rautalankaverkolla, jotka ylettyivaet katosta maahan asti.
Naeiden verkkojen vaelillae kaeyskentelivaet vartijat. Verkkojen tuolla
puolen olivat vangit, taellae puolen taas kaeymaevieraat. Edellisten ja
jaelkimaeisten vaelillae oli kaksi verkkoa ja yli kahden metrin vaelimatka,
niin ettae oli mahdotonta saada jotakin annetuksi toiselle, tai
erittaeinkin lyhytnaekoeisen, edes erottaa toisen kasvoja. Puhua oli
myoeskin vaikeata, piti huutaa kohti kurkkua tullakseen kuulluksi.
Molemmilla puolilla oli verkkoihin painautuneita kasvoja: vaimoja,
miehiae, isiae, aeitejae, lapsia, jotka kaikki koettivat saada naehdyksi
toisiansa ja sanotuksi, mitae oli sanottavaa. Mutta kun jokainen koetti
puhua niin, ettae vastapaeaetae oleva olisi haentae kuullut, ja kun haenen
viereisensae koettivat samaa, mutta heidaen aeaenensae haeiritsivaet toisiansa,
niin taeytyi jokaisen huutaa lujemmin kuin toisen. Taestae syntyi se pauhu,
jota Nehljudof oli haemmaestynyt sisaelle tullessaan. Oli aivan mahdotonta
paeaestae selville mistae puhuttiin. Saattoi ainoastaan arvata kasvojen
piirteistae mistae oli kysymys ja missae suhteessa keskustelijat olivat
toisiinsa. Laehinnae Nehljudofia oli mummo, pieni huivi paeaessae. Haen
painautui verkkoon, ja vapisevalla leuvalla huusi jotain kalpealle
nuorelle miehelle, jolla oli paeae puoleksi ajeltuna. Vanki kuunteli haentae
tarkkaavaisesti kohottaen kulmakarvansa ja rypistaeen otsansa. Mummon
vieressae oli nuori mies, hihaton liivi paidan paeaellae; haen kuunteli
paeaetaensae pudistellen mitae haenelle puhui haenen naekoeisensae vanki, jolla
oli kovin kaersivaet kasvot ja jo harmaantuva parta. Vielae sinnempaenae
seisoi ryysykerjaelaeinen, ja hosuen kaedellaeaen huusi jotain ja nauroi.
Taemaen vieressae istui permannolla nainen sylilapsen kanssa, hyvae
villahuivi paeaessae, itkien, naehtaevaesti ensi kerran tavaten sitae
harmaapaeistae ihmistae, joka oli toisella puolella vankitakissa, paeae
ajeltuna ja raudoissa. Taemaen naisen ylaepuolella se vahtimestari, jonka
kanssa Nehljudof oli keskustellut, huusi kaikin voimin kaljupaeiselle
kiiltosilmaeiselle vangille toisella puolella, Kun Nehljudof naeki, ettae
haenen oli puhuminen naeissae olosuhteissa, kuohahti haenen mielensae niitae
ihmisiae vastaan, jotka olivat voineet taemmoeistae jaerjestaeae ja yllaepitaeae.
Haentae haemmaestytti, ettae taemmoeinen hirmuinen asia, taemmoeinen
ihmistunteitten herjaaminen ei ketaeaen loukannut. Vaan sekae vartijat ja
tirehtoeoeri ettae kaeymaevieraat ja vangit tekivaet taetae niin kuin olisivat
tunnustaneet ettae naein se oli olevakin.

Nehljudof viipyi taessae huoneessa noin viisi minuuttia tuntien
jonkinlaista kummallista ahdistusta, tuntien omaa voimattomuuttansa,
tuntien olevansa ikaeaenkuin erillaeaen koko maailmasta. Haenet valtasi
henkisen kuvotuksen tunne, joka muistutti meritautia.




XLII.


"Niin, nyt pitaeae siis ryhtyae siihen, mitae varten olen tullut", ajatteli
haen, koettaen reipastuttaa itseaensae.

--"Mitae ihmettae minae nyt teenkaeaen?"--Haen alkoi silmillaeaen hakea
esimiehiae ja naehtyaeaen lyhytkasvuisen, laihan, viiksisuisen virkamiehen
upseerin olkalapuilla ihmisjoukon takana, kaeaentyi taemaen puoleen.

--Voisitteko sanoa minulle, kunnioitettava herra,--sanoi haen
aeaerimmaeisellae kohteliaisuudella:--missae saeilytetaeaen naisvankia ja missae
heitae on lupa tavata?

--Onko teillae siis asiaa naisosastoon?

--Niin, minae haluaisin tavata eraeaen naisen vangittujen
joukossa,--vastasi Nehljudof samalla aeaerimmaeisellae kohteliaisuudella.

--Olisitte sanoneet sen silloin kuin olitte kokoushuoneessa. Ketae te
siis tahtoisitte tavata.

--Tahtoisin tavata Katariina Maslovaa.

--Onko haen valtiollinen rikoksentekijae?--kysyi tirehtoeoerin apulainen.

--Ei, haen on vaan tavallinen...

--Onko haen siis tuomittu, vai mitae?

--On, toissa paeivaenae haen sai tuomionsa,--sanoi Nehljudof noeyraesti,
pelaeten ettei mitenkaeaen vaan pilaisi tirehtoeoerin mielialaa, taemae kun
naehtaevaesti osoitti jonkinlaista myoetaetuntoisuutta.

--Jos naisosastoon, niin tehkaeae hyvin, taennepaein,--sanoi apulainen, joka
lienee Nehljudofin ulkomuodosta paeaettaenyt taemaen ansaitsevan
huomiota.--Sidorof,--kaeaentyi haen partasuisen, mitalirintaisen
aliupseerin puoleen,--saata taemae herra naisosastoon.

--Ymmaerraen.

Samassa kuului verkon luota sydaentaesaerkeviae nyyhkytyksiae.

Kaikki kummastutti Nehljudofia ja enin kaikesta se, ettae haenen piti
kiittaeae ja tuntea kiitollisuutta tirehtoeoerin apulaista ja paeaevartijaa
kohtaan, eli niitae ihmisiae kohtaan, jotka suorittelivat kaikkia naeitae
julmuuksia.

Vartija vei Nehljudofin miesosaston vierashuoneesta kaeytaevaeaen ja heti
saattoi haenet vastapaeisen oven kautta samallaiseen huoneeseen
naisosastoa varten.

Taemae huone oli samoin kuin miesosastossa jaettu kahdella verkolla
kolmeen osaan, mutta se oli paljoa pienempi ja siinae oli vaehemmaen sekae
kaeymaevieraita ettae vankeja; ainoastaan huuto ja melu oli yhtae suuri kuin
miesosastossakin. Paeaellysmiehet kaevivaet samalla tavalla verkkojen
vaelissae. Paeaellystoenae oli taeaellae vartijanainen virkapuvussa, virkanauhat
hihoissa sinisine palteineen ja voeineen. Ja samaten kuin miesosastossa
olivat taeaellaekin ihmiset molemmilta puolilta painautuneet verkkoihin:
taeltae puolelta kaupungin asukkaita erilaisissa puvuissaan, tuolta
puolelta naisvankeja, mitkae valkeissa mitkae omissa puvuissa. Koko verkko
oli taeynnaensae ihmisiae. Jotkut kohosivat varpaillensa voidakseen tulla
toisten paeiden ylitse kuulluiksi, toiset istuivat permannolla puhellen
keskenaensae.

Huomattavin kaikista naisvangeista sekae ihmeellisen huutonsa ettae
naekoensae puolesta oli poerhoetukkainen laiha mustalaisvanki. Haenellae oli
huivi laskeutunut kiharaiselta tukalta, ja haen seisoi melkein keskellae
huonetta verkon toisella puolella pylvaeaen luona, ja tehden nopeita
liikkeitae huusi jotakin mustalaiselle, jolla oli sininen takki, hyvin
alhaalta ja kireaelle vyoetettynae. Mustalaisen rinnalle oli lattialle
istuutunut sotamies juttelemaan naisvangin kanssa. Sitten seisoi nojaten
verkkoa vastaan nuori, vaaleapartainen talonpoika pieksuissa, kasvot
punasina, naehtaevaesti tuskin voiden hillitae kyyneleitaensae. Haenen
kanssansa keskusteli vaaleaverinen naisvanki, katsellen haentae kirkkain
sinisin silmin. Se oli Fedosja ja haenen miehensae. Heidaen vieressaeaen
seisoi ryysyinen mies jutellen leveaenaamaisen, poerroeisen naisen kanssa;
sitten oli kaksi naista, sitten mies, sitten taas nainen,--ja kutakin
vastapaeaetae naisvanki. Naeiden joukossa ei Maslovaa ollut. Mutta vankien
takana tuolla puolen seisoi vielae yksi nainen, ja Nehljudof heti arvasi,
ettae se oli haen, ja heti tunsi kuinka haenen sydaemmensae alkoi kovemmin
sykkiae ja kuinka haenen hengityksensae pysaehtyi. Ratkaiseva hetki laeheni.
Nehljudof tuli verkon luo ja tunsi haenet varmaan. Maslova seisoi
sinisilmaeisen Fedosjan takana ja hymyillen kuunteli mitae taemae puhui. Haen
ei ollut mekossa kuten toissapaeivaenae, vaan valkoisessa roeijyssae, joka
oli kiristetty vyoellae ja kohosi korkealle rinnan kohdalla. Huivin alta
naekyi kuten oikeudessakin mustat kiharat.

"Kohta se tapahtuu",--ajatteli Nehljudof.--"Kuinkahan kutsuisin haentae?
Vai tuleekohan haen itse."

Mutta Maslova ei tullut itse. Haen odotti Klaaraa eikae olisi aavistanut
ettae tuo mieshenkiloe tahtoi tavata haentae.

--Ketae te haluatte naehdae?--kysyi Nehljudofilta vartijanainen, joka
kaeveli verkkojen vaelissae.

--Katariina Maslovaa,--sai Nehljudof tuskin sanotuksi.

--Maslova, sinua!--huusi vartijanainen. Maslova katsahti ympaerillensae,
nosti paeaensae ja, povi koholla, Nehljudofille tutulla kernaudella tuli
verkon luo tunkeutuen kahden vangin vaeliin. Haen katsoi kummastellen ja
kysyvaesti Nehljudofiin, tuntematta taetae.

Paeaettaeen kuitenkin Nehljudofin vaatteista, ettae taemae oli rikas mies, haen
hymaehti.

--Minunko luokseni?--sanoi haen kumartaen hymyilevaet ja hiukan
kierosilmaeset kasvonsa verkkoa kohden.

--Minae tahdoin naehdae...--Nehljudof ei tietaenyt sanoako: "teitae" eli
"sinua", ja paeaetti sanoa "teitae". Haen ei puhunut tavallista
kovemmin:--Minae tahdoin naehdae teitae ... minae...

--"Aelae siinae turhia vaetystae",--huusi haenen vieressaeaen ryysyinen
mies:--"Sano, oletko ottanut vai et?"

--"Mies on kuolemaisillaan, ei siinae enaeae mikaeaen auta!"--huusi joku
toiselta puolelta.

Maslova ei saanut selvaeae siitae, mitae Nehljudof puhui, mutta taemaen
kasvojen ilme puhuessa muistutti haenelle aekkiae Nehljudofin. Haen ei
voinut uskoa silmiaensae. Hymyily katosi haenen huuliltansa ja otsa alkoi
kaersivaesti rypistyae.

--On mahdoton kuulla mitae puhutte,--huusi Maslova raepyttaeen silmiaeaen ja
yhae enemmaen rypistaeen otsaansa.

--Minae olen tullut...

"Niin, minae teen nyt sitae mikae on velvollisuuteni, minae kadun tekoani",
ajatteli Nehljudof.

Ja tuskin oli haen naein ajatellut, kun kyyneleet nousivat haenen
silmiinsae, tykertyivaet kaulaan, ja Nehljudof, tarttuen sormin verkon
lankoihin, vaikeni koettaen hillitae itkun purskausta.

--"Aelae siinae vinkuroi, vaan pysy asiassa" ... huudettiin toiselta
puolelta.

--"Jumalauta, jos tiedaen mitaeaen",--huusi vanki toiselta.

Naehtyaeaen haenen liikutuksensa Maslova tunsi haenet.

--Ihan haenen naekoeisensae, vaan en tunne,--huusi Maslova katsomatta
Nehljudofiin ja haenen punastuneet kasvonsa synkistyivaet vielaekin
enemmaen.

--Olen tullut pyytaemaeaen sinulta anteeksi,--huusi Nehljudof kovalla
aeaenellae ilman mitaeaen erikoispainoa sanoissa, aivan kuin olisi ulkolaeksyae
lukenut.

Huudettuaan naemae sanat, haentae alkoi haevettaeae haen katsahti ympaerilleen.
Mutta kohta tuli ajatus, ettae jos haevettaeae, niin se on sitae parempi,
koska haenen juuri taeytyykin kantaa haepeaetae. Ja haen jatkoi kovalla
aeaenellae:

--Anna minulle anteeksi, minae olen tehnyt sinulle paljon pahaa...

Maslova seisoi liikahtamatta, yhae katsoen haeneen.

Nehljudof ei voinut enempaeae puhua, vaan siirtyi pois verkon luota
koettaen hillitae rintaansa vapisuttavia nyyhkytyksiae.

Tirehtoeoerin apulainen, se sama, joka oli osoittanut Nehljudofin
naisosastoon, tuli, naehtaevaesti uteliaana Nehljudofin asiasta, taenne, ja
naehtyaeaen ettei Nehljudof ollutkaan verkon luona, kysyi, miksei haen siis
puhunut sen kanssa kuin olisi pitaenyt. Nehljudof turisti nenaeaensae, ja
koettaen pudistaa itsestaeaen pois liikutuksen ja naeyttaeae rauhalliselta,
vastasi:

--On mahdotonta puhua verkon kautta, ei mitaeaen kuulu.

--No, voihan kaeskeae haenet vaehaeksi ajaksi taennekin.

--Maria Karlovna!--kaeaentyi haen vartijanaisen puoleen.--Saattakaa Maslova
ulkopuolelle.




XLIII.


Hetken kuluttua tuli Maslova syrjaeovesta esille. Laehestyen pehmein
askelin ihan Nehljudofin luo haen pysaehtyi ja katseli haeneen
silmaekulmiensa alta. Mustat hiukset kiertyivaet niinkuin toissakin
paeivaenae kiharoina haenen otsalleen, kasvot olivat sairastavina,
turvonneina ja vaaleina, ne olivat hyvaennaekoeiset ja aivan rauhalliset;
ainoastaan kiiltomustat, hiukan kierot silmaet erityisesti loistivat
turvonneiden silmaeluomien alta.

--Saatte taessae puhua,--sanoi tirehtoeoerin apulainen ja vaeistyi itse
syrjaeaen. Nehljudof siirtyi penkin aeaereen, joka oli seinaen luona.

Maslova katsahti kysyvaesti tirehtoeoerin apulaiseen ja sitten, ikaeaenkuin
kummastuksesta kohauttaen olkapaeitaeaen, meni Nehljudofin jaeljessae
penkille ja istui haenen viereensae, oikaisten hameensa.

--Tiedaen ettae teidaen on vaikea antaa minulle anteeksi,--sanoi Nehljudof,
mutta haen pysaehtyi jaelleen kun kyyneleet tekivaet estettae,--vaan jos
entisyyttae onkin mahdoton korjata, niin teen ainakin nyt kaiken mitae
voin. Sanokaa...

--Kuinka ihmeessae olette minut loeytaeneet?--kysyi Maslova vastaamatta
haenen kysymykseensae ja katsomatta haeneen.

"Jumalani! Auta minua. Neuvo minulle, mitae minun on
tekeminen",--ajatteli Nehljudof itsekseen naehdessaeaen haenen nyt niin
muuttuneet pahannaekoeiset kasvonsa.

--Olin toissapaeivaenae valamiehenae,--sanoi Nehljudof:--silloin kuin olitte
oikeuden edessae.--Ettekoe tunteneet minua?

--En, en tuntenut. Eihaen minulla ollut semmoiseen aikaakaan. Enkae minae
siksi toiseksi katsellutkaan.

--Olihan lapsikin?--kysyi Nehljudof ja tunsi kuinka haenen kasvonsa
punehtuivat.

--Se kuoli kohta, Jumalan kiitos,--vastasi Maslova lyhyesti ja
vihasesti, kaeaentaeen katseensa pois haenestae.

--Kuinka, mistae syystae?

--Olin itse sairaana, kuoleman kielissae,--sanoi Maslova nostamatta
silmiaeaen.

--Kuinkas taetit tulivat teitae paeaestaeneeksi?

--Kukapa pitaeisi piikaa, jolla on lapsi? Karkoittivat heti kun
huomasivat. Ja mitaepae niistae senaikuisista,--en muista mitaeaen, olen
kaikki unohtanut. Kaikki se silloinen on lopussa.

--Ei, ei ole lopussa. En minae voi sitae jaettaeae naein. Tahdon vaikka nyt
vasta sovittaa rikokseni.

--Mitae siinae en sovittamista; entiset ovat olleet ja menneet,--sanoi
Maslova ja,--mitae Nehljudof ei olisi mitenkaeaen odottanut,--katsahti
aekkiae haeneen ja epaemiellyttaevaesti, viekoittelevasti ja surkeasti
hymaehti.

Maslova ei ollut suinkaan odottanut, ettae haen tulisi erittaeinkaeaen nyt,
taenne, ja sentaehden Nehljudofin ilmestyminen haemmaestytti haentae ensi
hetkellae ja pakotti muistamaan semmoista, mitae haen ei milloinkaan muuten
muistellut. Ensi hetkellae haen haemaeraesti muisti jaelleen sen uuden,
ihmeellisen tunne- ja ajatusmaailman jonka haenelle oli avannut
ihastuttava nuorukainen heidaet keskinaeisen rakkautensa kautta toisiinsa;
muisti sitten haenen kaesittaemaettoemaen julmuutensa ja koko sen sarjan
alentumisia ja kaersimyksiae, jotka taestae taikamaisesta onnesta seurasivat
ja ikaeaenkuin vuotivat. Ja haenen, teki kipeaetae. Mutta ollen kykenemaetoen
selviytymaeaen taessae asiassa haen menetteli nytkin niinkuin menetteli aina:
karkoitti luotansa naemae muistot ja koetti peittaeae ne huonon elaemaen
omituiseen usvaan; juuri naein haen menetteli nytkin. Ensi hetkenae haen oli
yhdistaenyt ajatuksissaan tuon haenen edessaeaen istuvan ihmisen sen
nuorukaisen kanssa, jota haen oli kerran rakastanut, mutta kun se teki
liian kipeaetae, haen heti herkesi yhdistaemaestae edellistae jaelkimaeisen
kanssa. Taemae puhtaasti vaatetettu, hemmoteltu herrasmies hyvaenhajusine
partoineen ei ollut nyt haenelle se Nehljudof, jota haen oli rakastanut,
vaan ainoastaan yksi niistae ihmisistae jotka milloin vaan tarvitsivat
kaeyttivaet hyvaekseen semmoisia olentoja kuin haen oli, ja joita semmoisten
olentojen kuin haen, piti puolestaan kaeyttaeae niin paljon kuin mahdollista
omaksi eduksensa. Ja sentaehden oli haen hymaehtaenyt Nehljudofille.

Maslova oli vaiti ja mietiskeli miten voisi saada Nehljudofista jotain
hyoetyae.

--Kaikki tuo on lopussa,--sanoi Maslova.--Niin nythaen--ne tuomitsivat
Siperiaan.--Ja haenen huulensa vavahtivat, kun haen lausui taemaen
kauhistuttavan sanan.

--Minae tiesin, minae olin vakuutettu siitae ettae olitte syytoen,--sanoi
Nehljudof.

--Tietysti, kuinkas muuten. Olenko minae mikaeaen varas tai
ryoevaeri.--Siellae meillae sanoivat, ettae kaikki riippuu asianajajasta,--
jatkoi haen.--Sanoivat ettae taeytyy jaettaeae anomus. Mutta sehaen kuuluu
olevan hyvin kallista...

--Niin, ihan vaelttaemaettae,--sanoi Nehljudof.--Minae olenkin jo kaeaentynyt
asianajajan puoleen.

--Ei saa vaan saeaeliae rahoja, pitaeisi ottaa hyvae,--sanoi Maslova.

--Minae teen kaikki mikae on mahdollista. Syntyi aeaenettoemyys.

Maslova hymyili taaskin samalla tavalla.

--Tahtoisin pyytaeae teiltae ... voisitteko antaa minulle vaehaen rahaa. En
minae paljon ... kymmenen ruplaa. Enempaeae en tarvitse,--sanoi haen aekkiae.

--Kyllae, kyllae,--sanoi Nehljudof haemillaeaen ja tarttui lompakkoonsa.

Maslova katsahti nopeasti tirehtoeoeriin, joka kaeveli edestakasin
huoneessa.

--Aelkaeae antako tuon naehden, muuten otetaan rahat pois.

Nehljudof otti esille lompakkonsa heti kun tirehtoeoeri oli kaeaentynyt
pois, vaan ei ehtinyt vielae saada kymmenruplan seteliae annetuksi, kun
tirehtoeoeri jo taas kaeaentyi heihin paein. Haen rutisti setelin kouraansa.

--"Tuohan on kuollut nainen",--ajatteli Nehljudof katsellen Maslovan
ennen niin suloisia, mutta nyt pilaantuneita, turvonneita kasvoja ja
pahaa kiiltoa haenen mustissa silmissaensae, jotka seurasivat tirehtoeoeriae
ja Nehljudofin kaettae kymmenruplaisen kanssa. Ja Nehljudofiin tuli
horjumisen hetki.

Sama kiusaaja, joka puhui eilen yoellae, taas alkoi puhua Nehljudofin
sydaemmessae, kuten ainakin koettaen johdattaa haentae pois kysymyksestae,
mitae oli tehtaevae, kysymykseen, mikae seuraisi haenen teoistaan, ja mikae
olisi hyoedyllistae.

--"Turhaa on kaikki vaivasi taemaen ihmisen kanssa",--puhui taemae aeaeni:
"Sinae ripustat omaan kaulaasi kiven, joka hukuttaa sinut ja estaeae sinua
olemasta hyoedyksi muille. Mitae jos antaisi haenelle rahaa, kaikki mitae
on, sanoisi hyvaesti ja lopettaisi ainiaaksi kaikki suhteet!"--ajatteli
Nehljudof.

Mutta samassa haen tunsi, ettae nyt, juuri taellae hetkellae, haenen
sielussaan tapahtuu jotakin tavattoman taerkeaetae,--ettae haenen sisaellinen
elaemaensae on taellae hetkellae asetettu ikaeaenkuin vaa'alle, joka pienimmaestae
ponnistuksesta voi vaipua toiselle tai toiselle puolelle. Ja haen teki
taemaen voimain ponnistuksen, huusi avukseen sen Jumalan, jonka oli eilen
sydaemmessaeaen tuntenut; ja Jumala heti ilmaisi itsensae haenessae. Haen
paeaetti heti sanoa kaikki.

--Katjusha! Minae tulin pyytaemaeaen sinulta anteeksi, mutta sinae et ole
vastannut minulle oletko antanut anteeksi vai annatko milloinkaan,--
sanoi haen ruveten yhtaekkiae sinuttelemaan.

Maslova ei kuunnellut haentae, vaan katseli yhae milloin kaettae milloin
tirehtoeoeriae. Kun tirehtoeoeri kaeaentyi pois, ojensi haen nopeasti kaetensae
Nehljudofia kohti, sieppasi paperirahan ja pisti vyoetaerykseen.

--Puhutte niin kummallisia,--sanoi haen naurahtaen ylenkatseellisesti,
kuten Nehljudofista naeytti.

Nehljudof tunsi, ettae Maslovassa oli jotakin haenelle suoraan
vihamielistae, mikae puolusti Maslovan asemaa semmoisena kuin taemae oli, ja
esti paeaesemaestae taemaen sydaemmeen.

Mutta kummallista kyllae, taemae seikka ei lainkaan vieroittanut, vaan
paeinvastoin vielae enemmaen ja jollakin aivan erikoisella,
uudella voimalla kiinnitti Nehljudofia haeneen. Nehljudof tunsi
velvollisuudeksensa henkisesti heraettaeae haenet, tunsi ettae se oli
hirmuisen vaikeata,--mutta juuri taemaen teon vaikeus viehaettikin haentae.
Nehljudofissa oli haentae kohtaan nyt semmoisia tunteita, jommoisia haen ei
ollut koskaan ennen tuntenut Katjushaa yhtaevaehaen kuin ketaeaen muutakaan
ihmistae kohtaan,--siinae ei ollut mitaeaen personallista: haen ei toivonut
Katjushalta mitaeaen itsellensae, toivoi ainoastaan, ettae taemae olisi
lakannut olemasta sellaisena kuin oli nyt,--ettae olisi heraennyt ja
muuttunut jaelleen semmoiseksi kuin oli ennen.

--Katjusha, miksi sinae puhut noin. Tunnenhan minae sinut, muistan
mimmoinen olit siellae maalla...

--Mitaepae niistae vanhoista,--vastasi toinen kuivasti.

--Muistelen siksi, ettae tahdon sovittaa rikokseni. Katjusha,--alkoi haen
ja oli jo sanomaisillaan senkin, ettae menisi naimisiin, mutta tapasi
katseen, jossa naeki jotakin niin hirmuista ja raakaa, poissysaeaevaeae,
ettei haen voinut puhua loppuun.

Nyt alkoivatkin kaeymaevieraat jo laehteae ulos. Tirehtoeoerin apulainen tuli
Nehljudofin luo sanomaan, ettae tapaamisen aika oli paeaettynyt. Maslova
nousi, noeyraesti odottaen milloin haenet laskettaisiin menemaeaen.

--Hyvaesti, minulla on vielae paljon puhumista, mutta kuten naeette, nyt ei
ole lupa,--sanoi Nehljudof ojentaen kaettaensae.--Tulen toisten.

--Taisitte jo sanoa kaikki...

Haen antoi kaetensae, vaan ei puristanut.

--Ei, minae koetan tavata teitae vielae, ja silloin on minun sanottava
teille hyvin taerkeae asia,--sanoi Nehljudof.

--Tulkaa vaan,--sanoi Maslova hymyillen niinkuin hymyili miehille, joita
tahtoi miellyttaeae.

--Te olette minulle laehempi kuin sisar,--sanoi Nehljudof.

--Kummallista,--sanoi Maslova taas ja laeksi paeaetaensae keikutellen verkon
taakse.




XLIV.


Nehljudof oli odottanut ettae Katjusha ensi tapaamisessa, naehtyaeaen haenet
ja saatuaan tietaeae haenen alttiista aikeistaan ja katumisestaan, olisi
heti ilostunut, tullut liikutetuksi ja muuttunut jaelleen entiseksi
Katjushaksi, mutta kauhukseen haen nyt naeki, ettei Katjushaa ollut
olemassa, vaan oli olemassa ainoastaan Maslova. Taemae seikka haemmaestytti
ja kauhistutti Nehljudofia.

Haentae haemmaestytti erittaeinkin se, ettei Maslova ollenkaan haevennyt
asemaansa,--ei vangin asemaa, (sitae haen kyllae haepesi), vaan
prostitueeratun asemaa,--jopa oli ikaeaenkuin tyytyvaeinen siihen, melkein
ylpeili siitae. Mutta asia ei oikeastaan voinutkaan olla toisin. Jokaisen
ihmisen, voidakseen toimia, taeytyy pitaeae toimintaansa taerkeaenae ja
hyvaenae. Ja sentaehden, olipa haenen asemansa mikae tahansa, haen
ehdottomasti muodostaa itselleen semmoisen katsomuksen ihmiselaemaeaen
yleensae, ettae sen valossa haenen toimintansa tulee haenestae naeyttaemaeaen
taerkeaeltae ja hyvaeltae. Tavallisesti ajatellaan, ettae varas, murhaaja,
spiooni, prostitueerattu pitaevaet omaa toimintaansa huonona ja
vaelttaemaettae haepeaevaet sitae. Mutta asianlaita on ihan toisenlainen.
Ihmiset, joita kohtalo ja heidaen omat erehdyksensae ovat saattaneet
johonkin, vaikka kuinka vaeaeraeaen asemaan, muodostavat heti itselleen
semmoisen yleisen elaemaenkatsomuksen, jonka valossa heidaen asemansa
naeyttaeae heistae hyvaeltae ja kunnioitettavalta. Ja taemmoeisen katsomuksen
yllaepitaemistae varten he vaistomaisesti hakevat aina itselleen semmoista
seuraa, jossa heidaen omistamansa kaesitys elaemaestae ja heidaen asemansa
siinae tulee tunnustetuksi ja hyvaeksytyksi. Meitae kummastuttaa taemae
seikka milloin kysymys on varkaista, jotka ylpeilevaet sukkeluudestaan,
prostitueeratuista, jotka ylpeilevaet siveettoemyydestaeaen, murhaajista,
jotka ylpeilevaet julmuudestaan. Mutta se kummastuttaa meitae ainoastaan
sentaehden, ettae naeiden ihmisten piiri--heidaen ilmakehaensae, on
rajoitettu, ja erittaeinkin sentaehden, ettae me itse olemme sen
ulkopuolella; mutta tapahtuuhan aivan sama ilmioe myoeskin rikkaitten
kesken, jotka ylpeilevaet rikkauksistaan, s.o. ryoestoeistaeaen,--
sotapaeaellikkoejen kesken, jotka ylpeilevaet voitoistansa, s.o. tapoista,
--valtamiehien kesken, jotka ylpeilevaet mahtavuudestansa s.o,
vaekivallasta. Naeitae ihmisiae katsoessa emme huomaa mitaeaen vaeaerennystae
elaemaenkaesityksessae, hyvaen ja pahan kaesityksessae,--vaeaerennystae, joka
olisi tehty oman aseman oikeuttamiseksi, ja olemme naekemaettae ainoastaan
sentaehden, ettae niiden ihmisten piiri, joilla on taeten turmeltuneet
kaesitykset, on suurempi, ja ettae me itse kuulumme siihen.

Ja taemmoeinen katsomus omaan elaemaeaensae ja omaan asemaansa maailmassa oli
muodostunut Maslovallekin. Haen oli Siperiaan tuomittu, prostitueerattu,
ja huolimatta siitae haen oli muodostanut itselleen sellaisen
maailmankatsomuksen, jonka ohella haen kyllae saattoi hyvaeksyae itseaensae,
jopa ihmisten edessae ylpeillaekin asemastaan.

Taemae maailmankatsomus oli siinae, ettae suurin onni kaikille miehille,
kaikille erotuksetta,--vanhoille, nuorille, lyseolaisille, kenraaleille,
sivistyneille, sivistymaettoemille,--on sukupuolinen yhteys viehaettaevien
naisten kanssa, ja ettae sentaehden kaikki miehet, vaikka ovatkin
olevinaan muissa toimissa, oikeastaan haluavat vaan taetae ainoata. Mutta
haen, Maslova, ollen viehaettaevae nainen, saattoi joko tyydyttaeae taikka
olla tyydyttaemaettae taetae heidaen haluansa, ja sentaehden haen oli sekae
taerkeae ettae tarpeellinen ihminen. Koko haenen entinen ja nykyinen
elaemaensae todisti taemaen katsomuksen oikeaksi.

Kymmenen vuoden aikana oli haen kaikkialla missae haen vaan liikkui, alkaen
Nehljudofista ja vanhasta poliisista aina vanginvartijoihin
saakka,--huomannut, ettae miehet tarvitsevat haentae; haen ei naehnyt eikae
huomannut niitae miehiae, jotka eivaet olisi haentae kaivanneet. Ja sentaehden
koko maailma naeytti haenestae intohimon nostattamalta laumalta ihmisiae,
jotka kaikilta tahoilta vartioivat haentae ja kaikilla mahdollisilla
keinoilla,--petoksella, vaekivallalla, ostolla, viekkaudella,--koettivat
valloittaa haenet.

Naein kaesitti Maslova elaemaen, ja naein elaemaeae kaesittaeessae haen ei ollut
ainoastaan viimeinen, vaan paeinvastoin hyvin taerkeae ihminen. Ja Maslova
piti taemmoeistae elaemaenkaesitystae kalliimpana kuin mitaeaen muuta maailmassa,
ei voinut olla pitaemaettae sitae kalliina, sentaehden, ettae jos haen olisi
siitae luopunut haen olisi kadottanut sen merkityksen, minkae taemmoeinen
kaesitys haenelle ihmisten keskuudessa antoi. Tuntien, ettae Nehljudof
tahtoo johtaa haentae toiseen maailmaan, haen teki vastarintaa, koska
ymmaersi, ettae siinae maailmassa, johon haentae olisi viekoteltu haen tulisi
kadottamaan taemaen asemansa elaemaessae, joka asema antoi haenelle varmuutta
ja kunnioitusta itseensae. Taestae samasta syystae haen myoeskin karkoitti
luotaan muistot ensimaeisestae nuoruudestaan ja ensimaeisistae suhteistaan
Nehljudofiin. Naemaet muistot eivaet sopineet yhteen haenen nykyisen
maailmankatsomuksensa kanssa, ja olivat sentaehden kokonaan poispyyhityt
haenen muistostaan, taikka oikeammin, olivat koskemattomina jossakin
muistojen lokerossa, mutta suljettuina, umpeen kitattuina, aivan kuin
mehilaeiset kittaavat umpeen matojen pesiae, jotka uhkaavat haevittaeae koko
heidaen tyoensae, ja siten sulkevat kaiken paeaesoen luoksensa. Ja senpaetaehden
nykyinen Nehljudof ei ollut haenelle se ihminen, jota haen oli kerran
puhtaalla rakkaudella rakastanut, vaan ainoastaan rikas herra, jota
saattoi ja jota oli pakkokin kaeyttaeae hyvaeksensae, ja jota kohtaan tuli
kysymykseen vaan semmoiset suhteet kuin kaikkiin muihinkin herroihin.

"Ei, en saanut sanotuksi paeaeasiaa",--ajatteli Nehljudof kulkiessaan
ihmisjoukon mukana pois. "En sanonut haenelle menevaeni naimisiin haenen
kanssaan. En sanonut, mutta sanon kuin sanonkin",--ajatteli haen.

Ovissa seisovat vartijat taaskin kahteen kertaan laskivat poiskulkevien
kaeymaevieraiden lukua, ettei kukaan syrjaeinen olisi paeaessyt ulos tai
jaeaenyt linnaan. Se ettae Nehljudofia nytkin kosketeltiin selkaeaen, ei
haentae enaeae loukannut eikae haen nyt sitae edes huomannutkaan.




XLV.


Nehljudof oli tahtonut muuttaa ulkonaisen elaemaensae: luopua suuresta
kortteeristaan, paeaestaeae pois palvelijat ja asettua hotelliin. Mutta
Agrafena Petrovna sai haenelle todistetuksi, ettae oli vaehemmaen jaerkevaeae
tehdae minkaeaenlaisia muutoksia elaemaenlaadussaan ennen talvea; kesaen
aikana ei kortteeria kukaan ottaisi ja ainahan oli jossain elaeminen,
tallettaminen huonekaluja ja tavaroita. Niin ettae myttyyn menivaet kaikki
Nehljudofin ponnistukset ulkonaisen elaemaensae muuttamiseksi, (haen olisi
tahtonut jaerjestaeae olonsa ylioppilaiden tavoin). Ei ainoastaan niin,
ettae kaikki jaei entiselleen, vaan talossa paeinvastoin ryhdyttiin kahta
innokkaammin kevaettoeihin: tuuletettiin, ripustettiin ulos ja piestiin
kaikellaisia villa- ja turkkivaatteita, johon tyoehoen ottivat osaa sekae
talonmies apulaisineen ettae kyoekkipiika ja itse Kornejkin. Ensin
alettiin kantaa ulos ja ripustaa nuorille jonkinlaisia univormuja ja
kummallisia turkkeja, joita ei kukaan koskaan kaeyttaenyt, sitten alettiin
tuoda mattoja ja huonekaluja, ja talonmies apulaisinensa, hihat
kaeaerittyinae jaentehikkaeiden kaesivarsien ympaeri, alkoivat kaikin voimin
tahtiin piiskata naeitae vaatteita, ja kaikkiin huoneisiin oli levinnyt
naftaliinin haju. Kulkiessaan pihan yli ja katsoessaan ikkunoista
Nehljudof ihmetteli kuinka tavattoman paljon taetae kaikkea oli ja kuinka
perin tarpeetonta se kaikki oli. Naeiden tavarain ainoa kaeytaennoellinen
merkitys,--ajatteli Nehljudof,--oli siinae, ettae ne tarjosivat
harjoittamisen tilaisuutta Agrafena Petrovnalle, Kornejille,
talonmiehelle, haenen apulaiselleen ja kyoekkipiialle.

"Ei maksa vaivaa muuttaa nyt elaemaenmuotoja, niinkauan kuin Maslovan asia
on vielae ratkaisematta",--ajatteli Nehljudof.--"Ja se olisi liika
vaikeaakin. Kyllae kai kaikki itsestaeaen muuttuu sittenkuin Maslova tulee
joko vapautetuksi taikka poislaehetetyksi ja minae laehden seuraamaan
haentae."

Asianajaja Fanarinin maeaeraeaemaenae paeivaenae Nehljudof saapui taemaen luokse.
Tultuaan asianajajan komeaan kortteeriin, haenen omassa talossaan,
Nehljudof joutui keskelle tavattoman suuria kasveja ja mitae
ihmeellisimpiae ikkunaverhoja, ja yleensae keskelle semmoista kallista
huoneiden sisustusta, joka todistaa helposti ja vaivatta saaduista
rahoista ja jommoista tavataan vaan aekkiarvaamatta rikastuneilla
ihmisillae. Vastaanottohuoneessa Nehljudof tapasi vuoroansa odottavia
avunhakijoita, jotka kuten laeaekaerien odotushuoneessa istuskelivat
haluttomina poeytien aeaeressae katselemassa heidaen lohdutukseksensa sinne
asetettuja kuvalehtiae. Asianajajan apulainen, joka myoeskin istui taeaellae
korkean pulpetin aeaeressae, tunsi Nehljudofin, tuli haenen luoksensa,
tervehti ja sanoi kohta ilmoittavansa esimiehelleen. Mutta haen ei ollut
vielae ehtinyt tyoehuoneen oven luokse, kun taemae jo aukeni ja kuului
lyhyen, tanakan, punakasvoisen, tuuheaviiksisen, aivan uusipukuisen
herran ja itse Fanarinin kovaaeaeninen, vilkas keskustelu. Molempien
kasvoissa heidaen ulostullessaan oli semmoinen ilme kuin on ihmisten
kasvoilla, jotka juuri ovat tehneet edullisen, vaan ei aivan rehellisen
kaupan.

--Oma syynne, oma syynne,--puhui hymyillen Fanarin.

--Kyllaehaen minae olisin ... mutta ei ole hyvae pistaeae naeppiaensae...

Ja molemmat nauroivat epaeluonnollisesti.

--Ahaa, ruhtinas, tehkaeae hyvin,--sanoi Fanarin naehtyaeaen Nehljudofin ja
nyykaeyttaeen poistuvalle kauppiaalle vielae kerran paeaetaensae, vei
Nehljudofin omaan jaeykkaekuosisesti sisustettuun tyoehuoneeseensa,

--Tehkaeae hyvin, poltatteko,--sanoi asianajaja istuen Nehljudofia
vastapaeaetae, myhaeillen vielaekin aeskeisen menestyksen johdosta.

--Kiitos, olen tullut Maslovan asiassa.

--Kyllae, kyllae, paikalla. Huu, mimmoisia veijareita ne ovat nuo
rahasaekit,--sanoi haen.--Naeittekoe tuota uljasta ritaria, haenellae on
ainakin 12 miljoonaa, mutta annas jos on kysymyksessae joku 25 ruplanen,
niin kiskoo sen kaesistaenne vaikka hampain.

"Molemmat olette yhtae hyviae",--ajatteli Nehljudof tuntien sanomatonta
inhoa tuohon ujostelemattomaan ihmiseen, joka kaikella kaeytoeksellaeaen
ikaeaenkuin halusi osoittaa kuuluvansa Nehljudofin kanssa samaan
ihmislajiin ja pitaevaensae noita kaikkia avunhakijoita ja muita toiseen,
vieraaseen leiriin kuuluvina.

--Kyllaepae se sai minut vaesyksiin--kauhea lurjus. Halutti vaehaen
huoahtaa,--sanoi asianajaja ikaeaenkuin selittaeen miksi haen ei puhunut
asiasta.--No, ja nyt teidaen asianne... Olen sen tarkkaavasti
laepilukenut. Mikae lie ollut asianajaja, joka kaikki kassatsioniaiheet
paeaesti menemaeaen.

--Mihin paeaetoekseen olette siis tulleet?

--Heti paikalla. Ilmoittakaa haenelle,--kaeaentyi haen sisaeaentulleen
apulaisensa puoleen:--ettae mitae olin sanonut, siinae pysyn; jos haen voi,
suostun, jollei--saa jaeaedae.

--Mutta haen ei ole suostuvainen.

--No, jaeaekoeoen minun puolestani koko asia,--sanoi advokaaatti ja haenen
kasvonsa muuttuivat iloisista ja tyytyvaeisistae aekkiae synkiksi ja
vihaisiksi.

--Ja sitten sanotaan, ettae advokaatit ottavat ilmaiseksi rahoja,--sanoi
haen koettaen palauttaa kasvoihinsa entisen miellyttaevaeisyyden.--Minae
vapautin eraeaen varattoman konkurssintekijaen aivan vaeaeraestae syytoeksestae
ja nyt ne kaikki tunkisivat taenne. Mutta jokainen semmoinen juttu kysyy
tavatonta vaivaa. Jaetaemmehaen mekin, kuten eraes kirjailija sanoo, osan
sydaenvertamme laekkipulloon.

--No, ja mitae teidaen asiaanne tulee, tahi oikeammin asiaan, joka on
heraettaenyt huomiotanne,--jatkoi haen,--niin on se perin huonosti ajettu,
mitaeaen hyviae kassatsioniaiheita ei ole olemassa, mutta onhan mahdollista
kuitenkin koettaa, ja siinae tarkoituksessa olen pannut kokoon seuraavaa:

Haen otti kaeteensae taeyteen kirjoitetun paperilehden ja nopeasti niellen
muutamia muodollisia lauseita, ja toisiin taas pannen erityistae painoa,
alkoi lukea: "Kassatsioninalaisten rikosasiain osastoon Senaatissa
j.n.e. j.n.e. sinae ja sinae paeivaenae j.n.e. valitus. Paeaetoeksellaeaen siltae
ja siltae paeivaeltae on se ja se oikeus katsonut sen ja sen Maslovan
syylliseksi kauppias Smelkofin tappamiseen myrkyttaemisellae, ja perustuen
Rikoslain 1454 Sec.:aeaen tuominnut pakkotoeihin" j.n.e.

Haen pysaehtyi; huolimatta pitkaellisestae tottumuksesta haen naehtaevaesti
suurella mielihyvaellae kuuli omaa kyhaeelmaeaensae. "Taemae tuomio naeyttaeae
olevan niin taerkeiden oikeudenkaeyntiae koskevain vaeaerinkaeytoesten ja
virheiden tuote",--jatkoi haen painavasti, "ettae sen kumoaminen esiintyy
vaelttaemaettoemaenae. Ensiksikin: Smelkofin sisaelmyksien tutkimista koskevien
asiakirjain lukeminen tuli puheenjohtajan kautta oikeuden kaeynnin aikana
keskeytetyksi jo heti sen alkaessa"--se on ensiksikin.

--Mutta syyttaejaehaen se vaati lukemista,--sanoi Nehljudof ihmetellen.

--Yhdentekevae, olisihan puolustaja voinut vaatia samaa.

--Mutta koko lukeminen olisi ollut kokonaan tarpeetonta.

--Se on sittenkin aihe. Kuulkaahan vielae: "Toiseksi: puheenjohtaja
keskeytti Maslovan puolustajan, kun taemae haluten antaa luonnekuvauksen
Maslovan henkiloestae kajosi haenen lankeemisensa sisaellisiin syihin, ja
tapahtui keskeytys sillae perustuksella, etteivaet puolustajan sanat muka
koskeneet suoraan asiaan,--ja kuitenkin, kuten Senaatti on moneen
kertaan viitannut, on syytetyn henkiloen luonteen selittaemisellae oleva
aivan erikoinen merkitys, jo yksistaeaen syyntakeisuus-kysymyksenkin
oikeen-arvostelemisen vuoksi."--Se oli toiseksi,--sanoi haen katsahtaen
Nehljudofiin,

--Mutta puolustaja puhui niin epaeselvaesti, ettae oli mahdotoin mitaeaen
ymmaertaeae,--sanoi Nehljudof vielae enemmaen ihmetellen.

--Paein maentyyn, ei saanut mitaeaen selvaeae suustansa,--sanoi Fanarin
nauraen,--mutta se on sittenkin aihe. Ja vielae: "Kolmanneksi:
paeaetoespuheessaan jaetti puheenjohtaja, vastoin Rikosasiain
Oikeudenkaeyntiae koskevan Asetuksen 801 Sec.:n l kohdassa lausuttua selvaeae
maeaeraeystae, valamiehille selittaemaettae mimmoisista lakitieteellisistae
alkuaineksista syyllisyyden kaesite on kokoonpantu, sekae ilmaisematta
heille, ettae heillae oli oikeus, vaikka katsoivatkin todistetuksi
Maslovan antaneen myrkkyae Smelkofille, olla lukematta taetae tekoa haenen
syykseen, jos katsoivat haenellae ei olleen tappamisen aikomusta, ja siis,
saattoivat, pitaemaettae haentae syyllisenae lainrikokseen, panna haenen
syykseen ainoastaan varomattomuuden, jonka seurauksena oli Maslovalle
odottamaton kauppiaan kuolema". Siinae nyt on paeaeasia.

--Mutta se olisi meidaen pitaenyt itsekin ymmaertaeae. Meidaenhaen virhe se
oli--sanoi Nehljudof.

--"Ja vihdoin neljaenneksi",--jatkoi asianajaja, "Valamiesten vastaus
oikeuden tekemaeaen, Maslovan syyllisyyttae koskevaan kysymykseen oli
annettu muodossa, joka sisaelsi itsessaeaen ilmeisen ristiriitaisuuden,
Maslovaa syytettiin Smelkofin tahallisesta myrkyttaemisestae yksistaeaen
voitonhimoisessa tarkoituksessa, joka edellytettiin tappamisen
yksinomaiseksi aiheeksi, mutta valamiehet vastauksessaan kielsivaet
ryoestaemisen aikomuksen ja Maslovan osanoton arvoesineiden anastamiseen,
--josta siis kaevi ilmi, ettae heidaen tarkoituksensa oli kieltaeae
syytetyllae olleen tappamisen aikomusta, ja ettae he siis ainoastaan
vaeaerinkaesityksen vuoksi, johon puheenjohtajan paeaetoessanat olivat
antaneet aihetta, olivat jaettaeneet taemaen seikan vastauksessaan
asianomaisella tavalla mainitsematta, jonka vuoksi taemmoeiseen
valamiesten vastaukseen olisi ehdottomasti ollut sovittaminen
Rikosasiain Oikeudenkaeyntiae koskevan Asetuksen 816 ja 808 Sec.Sec.:t, s.o.
puheenjohtajan puolelta olisi valamiehille ollut selitettaevae heidaen
tekemaensae virhe ja he palautettavat uutta neuvottelua pitaemaeaen uuden
vastauksen antamiseksi syytetyn syyllisyyttae koskevaan kysymykseen,"
--paeaetti Fanarin.

--No miksi puheenjohtaja ei siis tehnyt sitae?

--Sitae minaekin haluaisin tietaeae?--sanoi Fanarin nauraen.

--Senaatti siis on korjaava erehdyksen?

--Se riippuu kokonaan siitae kuka siellae siihen aikaan tulee istumaan.
No, edelleen sitten kirjoitamme: "Taemmoeinen verdikti ei voinut antaa
tuomioistuimelle oikeutta",--jatkoi haen nopeasti,--"saattaa Maslova
rikoslaillisen rangaistuksen alaiseksi ja Rikosasiain Oikeudenkaeyntiae
koskevan Asetuksen 771 Sec.:n 3 kohdan sovittaminen haeneen loukkaa
niinmuodoin jyrkaesti ja kouraantuntuvasti voimassaolevan
kriminaaliprosessimme paeaeperusteita. Yllaeoleviin seikkoihin katsoen on
minulla kunnia anoa j.n.e. paeaetoeksen kumoamista Rikosasiain
Oikeudenkaeyntiae koskevan Asetuksen 909, 910, 2 k., 912 ja 928 Sec.Sec.:in
nojalla j.n.e., j.n.e. ja taemaen asian takaisin laehettaemistae saman
oikeuden toisen osaston uudestaan kaesiteltaevaeksi." Siinae se; mikae oli
mahdollista, se on kaikki tehty. Mutta puhuakseni suoraan, menestyksen
toivoa on aivan vaehaen. Tosin kyllae kaikki riippuu Senaatin Oikeusosaston
kokoonpanosta. Jos siis olette tilaisuudessa, niin aelkaeae laiminlyoekoe.

--Tunnenhan joitakuita heistae.

--Ja pitaekaeae kiirettae, muuten he kaikki matkustavat pois hemoroita
laeaekitsemaeaen, ja silloin saa odottaa kolme kuukautta.--No, ja jollei
onnistu, on vielae mahdollinen anomus Korkeimpaan paikkaan. Taemaekin
riippuu kulissien takaisista puuhista. Ja siinaekin tapauksessa tarjoon
palvelustani, s.o. ei kulissien takana, vaan anomuksen laatimisessa.

--Kiitaen teitae, palkkionne siis...

--Apulaiseni jaettaeae teille puhtaaksi kirjoitetun valituksen ja sanoo.

--Vielae minae tahdoin kysyae teiltae: yleinen syyttaejae antoi minulle
paeaestoelipun vankilaan kysymyksessae olevan henkiloen tapaamista varten,
mutta vankilassa sanottiin minulle ettae tapaamista varten erikoiseen
aikaan ja erikoisessa paikassa on tarpeen vielae kuvernoeoerin lupa. Onko
siinae peraeae?

--Kyllae, luullakseni. Mutta nykyaeaen kuvernoeoeri on poissa, sijassa on
virantoimittaja. Ja taemae on sellainen uninen poelloe, ettae tuskin mitaeaen
saatte aikaan haenen kanssansa.

--Eikoe se ole Maslennikof?

--On.

--Kyllae tunnen haenet,--sanoi Nehljudof ja nousi laehteaeksensae.

Samassa lensi huoneeseen nopein askelin pieni, hirveaen rumannaekoeinen,
koukkunokkainen, luinen keltainen nainen--asianajajan vaimo, joka ei
kuitenkaan ollut masentunut omasta rumuudestaan. Haen oli aivan erikoisen
komeasti puettu,--siinae oli yhteensullottuna jotakin samettia ja silkkiae
ja heleaenkeltaista ja viheriaeae; haenen harvat hiuksensa olivat kiharoidut
ja voitokkaana haen lensi huoneeseen pitkaen, hymyilevaen herran
seuraamana, jolla oli mullanvaeriset kasvot, verkatakissa silkkiset
kaeaenteet ja valkoinen kaulahuivi. Se oli kirjailija, Nehljudof tunsi
haenet naeoeltae.

--Anatol,--sanoi asianajajan vaimo avaten ovea:--tulehan taenne. Semjon
Ivanovitsh lupaa taessae lukea aeaeneen runonsa, ja sinun taeytyy lukea
jotain Garshinilta, vaelttaemaettoemaesti.

Nehljudof aikoi laehteae, mutta asianajajan vaimo, kuiskuteltuaan jotakin
miehensae kanssa, kaeaentyi haenen puoleensa:

--Tehkaeae hyvin, ruhtinas, minae tunnen teidaet ja pidaen esittelyn
tarpeettomana, ettekoe tahtoisi olla laesnae meidaen kirjallisessa
aamuseurassamme. Se tulee hyvin huvittavaksi. Anatol lukee
erinomaisesti.

--Naeettekoes kuinka paljon erilaisia asioita minulla on,--sanoi Anatol
levittaeen kaesiaensae, hymyillen ja osottaen vaimoonsa ikaeaenkuin olentoon,
jonka tenhovoimaa on mahdoton vastustaa.

Surullisella ja ankaralla ilmeellae ja mitae suurimmalla kohteliaisuudella
kiitettyaeaen asianajajan vaimoa osotetusta kunniasta, sanoi Nehljudof
olevansa estettynae ja poistui vastaanottohuoneeseen.

--Siinaepae oli virnistelijae,--sanoi asianajajan vaimo haenen mentyaensae.

Vastaanottohuoneessa jaetti apulainen Nehljudofille valmiin anomuksen ja
palkkion suhteen vastasi Anatol Petrovitshin maeaeraenneen 1,000 ruplaa,
sekae sen ohella selitti, ettae Anatol Petrovitsh ei oikeastaan ota
vastaan taemmoeisiae asioita, vaan oli tehnyt sen ainoastaan haenen
vuoksensa.

--Entaes allekirjoitus, kenen se on tehtaevae?--kysyi Nehljudof.

--Joko syytetyn itsensae, taikka jos se on vaikeata, niin tekee sen
Anatol Petrovitsh, saatuaan valtakirjan.

--Ei, minae menen ja otan haenen oman allekirjoituksensa,--sanoi Nehljudof
iloissaan siitae, ettae saisi tavata Maslovaa ennen maeaeraepaeivaeae.




XLVI.


Tavalliseen aikaan kajahtivat vankilan kaeytaevissae vartijain vihellykset;
rautojen kalistessa aukesivat kaeytaevien ja koppien ovet, alkoi kuulua
avojalkain astumista ja vankikenkien kopinaa, palvelus vangit kulkivat
kaeytaevien laepi taeyttaeen sen inhoittavalla hajulla; mies- ja naisvangit
peseytyivaet, pukeutuivat ja asettuivat aamuhuutoa varten pitkin
kaeytaeviae, sekae laeksivaet sitten kiehuvaa vettae hakemaan teetae varten.

Teen aikana keskusteltiin taenaepaeivaenae vankilan kaikissa kopeissa hyvin
vilkkaasti siitae, ettae kaksi vankia tulisi taenaepaeivaenae rangaistaviksi
raipoilla. Toinen naeistae vangeista oli hyvin lukutaitoinen nuori mies,
puotipalvelija Vasiljef, joka oli mustasukkaisuuden raivossa tappanut
rakastettunsa. Koppitoverit pitivaet haenestae haenen iloisuutensa ja
anteliaisuutensa vuoksi, ja siksi, ettei haen antanut peraeaen
paeaellysmiehille. Haen tunsi asetukset ja vaati niiden taeyttaemistae.
Sentaehden paeaellysmiehet eivaet kaersineet haentae. Kolme viikkoa sitten oli
vartija lyoenyt palvelusvankia, kun taemae oli laeikyttaenyt kaalisoppaa
haenen uuden virkapukunsa paeaelle. Vasiljef oli ruvennut puolustamaan
palvelusvankia ja sanonut ettei ole lakia, joka sallisi vankien
lyoemistae.--Kyllae minae sinulle lakia naeytaen,--sanoi vartija ja haukkui
Vasiljefin pahanpaeivaeiseksi. Vasiljef vastasi samalla mitalla. Vartija
aikoi lyoedae, mutta Vasiljef tarttui haenen kaesiinsae, piteli niitae kiinni
jonkun kolme minuuttia, kaeaensi ja tyrkkaesi ulos ovesta. Vartija kanteli
tirehtoeoerille ja tirehtoeoeri kaeski panna Vasiljefin karsseriin.

Karssereina oli sarja pimeitae koppeja, jotka teljettiin ulkopuolelta
salvoilla. Pimeaessae, kylmaessae karserissa ei ollut saenkyae, ei poeytaeae,
eikae tuolia, niin ettae sinne suljetun oli istuminen tai makaaminen
likasella lattialla, missae haenen ylitsensae ja paeaellitsensae juoksenteli
rottia, joita siellae oli sangen paljon ja jotka olivat niin rohkeita,
ettei pimeaessae voinut mitenkaeaen saada leipaeae saeilymaeaen. Ne soeivaet leivaen
arestilaisten kaesistae jopa hyoekkaesivaet heidaen kimppuunsakin, kun vaan
herkesi liikkumasta. Vasiljef ei sanonut menevaensae karsseriin, koska oli
syytoen. Haen vietiin vaekivoimalla. Haen alkoi tehdae vastarintaa ja kaksi
vangeista auttoi haenet irti vartijain kaesistae. Vartijat kokoontuivat ja
heidaen muassaan myoeskin voimastaan kuuluisa Petrof. Vangit lytistettiin
kokoon ja tyoennettiin karssereihin. Kuvernoeoerille ilmoitettiin heti,
ettae oli tapahtunut jotain kapinan tapaista. Sieltae saatiin sitten
paperi, jossa kahdelle paeaerikokselliselle--Vasiljefille ja eraeaelle
irtolaiselle--maeaeraettiin kolmekymmentae paria raippoja.

Taemae rangaistus oli pantava taeytaentoeoen naisosaston tapaamishuoneessa.

Jo illalla oli asia tunnettuna kaikille vankilan asukkaille, ja kopeissa
keskusteltiin vilkkaasti kohta tapahtuvasta rangaistuksesta, Korabljova,
Horoshafka, Fedosja ja Maslova istuivat omassa nurkassaan ja iloisina ja
vilkkaina, juotuaan jo viinaa, jota nyt ei Maslovalta koskaan puuttunut
ja jolla haen anteliaasti kestitsi tovereitansa, joivat nyt teetae ja
puhuivat samasta asiasta.

--Eihaen haen yhtaeaen reuhannut,--puhui Korabljova Vasiljefista, lohkaisten
kaikilla vahvoilla hampaillansa pikkusia sokerimuruja.--Haen olisi vaan
puolustanut toveria. Sillae tappeleminen ei ole nykyaeaen sallittu.

--Sitae poikaa kehuvat hyvaeksi,--lisaesi Fedosja istuen pitkine lettinensae
halon paeaellae vastapaeaetae sitae lavitsaa, jolla teekannu oli.

--Kunpa olisi sanoa haenelle,--kaeaentyi se vaimo, joka oli palvellut
ratavahtina, Maslovan puoleen tarkoittaen "haenellae" Nehljudofia.

--Kyllae sanon. Haen tekee minun taehteni vaikka mitae,--sanoi Maslova
hymyillen ja paeaetaensae keikauttaen.

--Eipae tiedae milloin se taas tulee, mutta poikia on kuulemma juuri nyt
menty noutamaan,--sanoi Fedosja.--Se on kauheata,--lisaesi haen huoaten.

--Olen kerran naehnyt kotipitaejaessae kuinka yhtaekin miestae piestiin. Minut
laehetti appi-isae kylaenvanhimman luo, tulin sinne, mutta taemaepae,--alkoi
ratavahti pitkaen historian.

--Haenen kertomuksensa keskeytyi kun ylaekerroksen kaeytaevaestae kuului aeaeniae
ja askeleita.

Naiset lyyhistyivaet kuuntelemaan.

--Saivat sen nyt pirut kynsiinsae,--sanoi Horoshafka.--Kyllae ne nyt sen
pieksaevaet. Kaikki vartijat vihaavat haentae, kun haen ei paeaestae heitae
aisoista.

--Ylhaeaellae oli kaikki hiljennyt, ja ratavahti kertoi pitkaen historiansa
loppuun, kertoi kuinka haen oli saeikaehtaenyt naehdessaeaen miestae liiterissae
piestaevaen, kuinka haenen sydaemmensae oli pakahtua. Horoshafka puolestaan
kertoi kuinka Stsheglofia oli piiskattu ilman ettae taemae oli aeaentaekaeaen
paeaestaenyt. Sitten korjasi Fedosja teen, Korabljova ja Horoshafka
alkoivat jaelleen ommella, mutta Maslova istui lavitsalla ja kiersi
kaetensae polviensa ympaeri huokaillen ikaevaestae. Haen oli jo
heittaeytymaeisillaeaen pitkaekseen nukkuaksensa, kun vartija-nainen huusi
tulemaan konttoriin kaeymaevieraan puheille.

--Muista nyt sanoa meistae,--puhui haenelle eukko Menshova Maslovan
jaerjestellessae huiviansa peilin edessae, josta elohopea oli puoleksi
valunut pois:--emme me sytyttaeneet, vaan haen itse, se pahantekijae, ja
renki oli naehnyt: haen ei tappaisi kaerpaestaekaeaen. Sano sinae ettae haen
kutsuisi Mitrijn puheillensa. Mitrij selittaeae haenelle kaikki juurta
jaksain; onkos taemae nyt laitaa: me istumme linnassa ihan syyttoeminae,
mutta haen, pahantekijae, rehentelee vieraan vaimon kanssa ja maessaeae
kapakassa.

--Se on laitonta,--vahvisti Korabljova.

--Sanon, sanon ihan varmaan,--vastasi Maslova.--Olisiko ottaa vielae
rohkeuden ryyppy,--lisaesi haen iskien silmaeae. Korabljova kaasi haenelle
puoli kupillista. Maslova joi, pyyhki suunsa ja mitae iloisimmassa
mielentilassa sanoi toistamalla: "rohkeuden ryyppy", ja paeaetaensae
keikuttaen ja hymyillen laeksi vartijanaisen kanssa menemaeaen pitkin
kaeytaevaeae.




XLVII.


Nehljudof odotti jo kauvan sitten etehisessae. Saavuttuaan vankilaan haen
oli soittanut portin ovella ja antanut paeivystaevaelle vartijalle yleisen
syyttaejaen paeaestoelipun.

--Ketae haluatte tavata?

--Naisvanki Maslovaa.

--Nyt on mahdotonta: tirehtoeoerillae ei ole aikaa.

--Onko haen konttorissa?--kysyi Nehljudof.

--Ei, haen on taeaellae naisosaston tapaamishuoneessa,--vastasi vartija
haemillaeaen, kuten Nehljudofista naeytti.

--Onko nyt siis vastaanottoaika?

--Ei, erityinen asia,--sanoi haen.

--Kuinka siis voisin haentae tavata?

--Kun tirehtoeoeri tulee ulos, silloin voitte ilmoittaa itsenne; odottakaa
niin kauvan.

Samassa tuli syrjaeovesta tyytyvaeisennaekoeinen, kiiltaevaenaamainen vaeaepeli,
tupakin savustamilla viiksillae, loistavat ansionauhat hihoissa. Haen
kaeaentyi ankarasti vartijan puoleen:

--Kuinka on taenne laskettu? Konttoriin...

--Minulle sanottiin ettae tirehtoeoeri on taeaellae,--sanoi Nehljudof
ihmetellen sitae levottomuutta, joka ilmausi vaeaepelissaekin.

Samassa aukeni sisaepuolinen ovi ja sieltae tuli hiestynyt, kiihoittunut
Petrof.

--Kyllae nyt muistaa,--sanoi haen vaeaepelille. Vaeaepeli osoitti silmillaensae
Nehljudofiin ja Petrof vaikeni, rypisti silmaensae ja meni pois takaoven
kautta.

"Kuka tulee muistamaan? Miksi he ovat kaikki niin haemillaeaen? Miksi
vaeaepeli oli tuolle tehnyt jotain merkkejae?" ajatteli Nehljudof.

--Taeaellae ei saa odottaa, tehkaeae hyvin, menkaeae konttoriin, sanoi vaeaepeli
taas Nehljudofille, ja Nehljudof aikoi jo mennae, kun takaovesta tuli
tirehtoeoeri vielae enemmaen haemillaeaen kuin haenen alamaisensa. Haen huokaili
yhtaemittaa. Naehtyaeaen Nehljudofin haen sanoi vartijalle:

--Fedorof, tuokaa Maslova konttoriin naisosaston viidennestae.

--Tehkaeae hyvin,--sanoi haen Nehljudofille. He laskeutuivat jyrkkaeae
rappusta myoeten alas pieneen huoneeseen, jossa oli yksi ainoa ikkuna,
kirjoituspoeytae ja muutamia tuoleja. Tirehtoeoeri istahti.--Raskaita,
raskaita velvollisuuksia, sanoi haen kaeaentyen Nehljudofin puoleen ja
ottaen taas esille paksun paperossin.

--Te olette naehtaevaesti vaesynyt,--sanoi Nehljudof.

--Koko taemae virka vaesyttaeae minua,--hirveaen vaikeita velvollisuuksia.
Tahtoisi helpottaa vankien oloa, ja syntyy vaan pahempaa; en muuta
toivoisi kuin jaettaeae kaikki; hirveaen raskaita velvollisuuksia!

Nehljudof ei ymmaertaenyt mikae se oli tirehtoeoerille niin vaikeata, mutta
taellae kertaa haen naeki haenessae erikoisesti saeaeliae heraettaevaen,
tuskastuneen ja toivottoman mielialan.

--Niin, kyllae uskon ettae ne ovat hyvin raskaita,--sanoi
Nehljudof.--Mutta miksi te sitten taeytaette naeitae velvollisuuksia?

--Ei ole varoja, olen perheellinen.

--Mutta jos teille on raskasta...

--No, tiedaettekoes, toiselta puolen--tuleehan sitae kuitenkin voimiensa
mukaan hyoetyaekin tuottaneeksi, lieventaeneeksi, missae mahdollista. Joku
toinen minun asemassani menettelisi ihan toisin. Se on helppo sanoa: yli
kaksi tuhatta ihmistae, mutta mimmoisia ihmisiae! Siinae taeytyy tietaeae
kuinka suoriutua. Ovat nekin sentaeaen ihmisiae, taeytyy niitae surkutella.
Mutta eipaehaen voi paeaestaeae heitae valloilleenkaan.--Tirehtoeoeri alkoi
kertoa aeskeisestae kahakasta vankien kesken, joka oli paeaettynyt
miestappoon.

Kertomuksen keskeytti Maslovan saapuminen vartijan seurassa.

Nehljudof naeki Maslovan ovessa silloin kuin taemae ei vielae ollut
huomannut tirehtoeoeriae. Haenen kasvonsa olivat punaset. Haen tuli
reippaasti vartijan peraessae ja keikuttaen paeaetaensae herkeaemaettae hymyili.
Naehtyaeaen tirehtoeoerin haen katsoi saeikaehtyneenae taehaen, mutta ojentautui
kohta ja reippaasti ja iloisesti kaeaentyi Nehljudofin puoleen.

--Hyvaeae paeivaeae,--sanoi haen venyttaeen viimeistae sanaa ja hymyillen; ja
pudisti voimakkaasti Nehljudofin kaettae, aivan toisin kuin sinae kertana.

--Olen taessae tuonut teille valituksen allekirjoitettavaksi,--sanoi
Nehljudof vaehaen ihmetellen sitae reipasta ryhtiae, jolla toinen oli haentae
tervehtinyt.--Asianajaja on pannut taemaen anomuksen kokoon, ja se on nyt
allekirjoitettava ja sitten me laehetaemme sen Pietariin.

--Mitaes siinae muuta, jos kirjoitetaan, niin kirjoitetaan. Kaikki on
luvallista,--sanoi haen siristaeen toista silmaeaensae ja hymyillen.
Nehljudof otti taskustaan kokoontaitetun paperiarkin ja tuli poeydaen luo.

--Saako taessae kirjoittaa?--kysyi haen tirehtoeoeriltae.

--Tule taenne, istu,--sanoi tirehtoeoeri:--tuoss' on sinulle kynae. Osaatko
kirjoittaa?

--On joskus osattu,--sanoi Maslova, ja hymyillen, korjattuaan hameensa
ja hihansa, istui poeydaen aeaereen, tarttui koempeloesti pienellae,
tarmokkaalla kaedellaeaen kynaeaen ja purskahtaen nauruun katsahti
Nehljudofiin.

Nehljudof osotti haenelle mitae ja mihin oli kirjoitettava. Hartaasti
kastaen kynaeae ja pudistaen sitae mustepullossa haen kirjoitti nimensae.

--Vielaekoe tarvitaan muuta?--kysyi haen katsoen vuoroin Nehljudofiin ja
vuoroin tirehtoeoeriin ja asettaen kynaen milloin mustepulloon milloin
paperille.

--Minulla olisi jotain teille sanottavaa,--sanoi Nehljudof ottaen haenen
kaedestaeaen kynaen.

--Sanokaa pois sitten,--sanoi Maslova ja yhtaekkiae muuttui totiseksi
ikaeaenkuin olisi ruvennut jotain ajattelemaan tai haentae olisi ruvennut
nukuttamaan.

Tirehtoeoeri nousi yloes ja laeksi huoneesta, ja Nehljudof jaei Maslovan
kanssa kahden kesken.




XLVIII.


Vartija, joka oli tuonut Maslovan, istahti ikkunan alustalle
tuonnemmaksi poeydaestae. Nehljudofille oli tullut ratkaiseva hetki. Haen
oli kaiken aikaa moittinut itseaensae siitae, ettei ollut siinae ensi
naekemaessae sanonut paeaeasiata haenelle, nimittaein menevaensae naimisiin haenen
kanssaan, ja oli nyt lujasti paeaettaenyt sen tehdae. Maslova istui toisella
puolella poeytaeae, Nehljudof istui vastapaeaetae haentae toisella. Huoneessa
oli valoisa, ja Nehljudof naeki ensi kerran selvaesti, lyhyen vaelimatkan
paeaestae, haenen kasvonsa: rypyt silmien ja huulien luona ja silmien
turpeuden. Ja vielae enemmaen kuin ennen rupesi Maslova haentae
saeaelittaemaeaen.

Nojautuen poeytaeae vasten niin ettei haenen puheensa kuuluisi juutalaisen
muotoiselle, harmaapartaiselle vartijalle, vaan ainoastaan Maslovalle,
sanoi haen:

--Jos taestae paperista ei ole apua, niin kirjoitamme anomuksen
Keisarilliselle Majesteetille. Teemme kaikki, mikae on mahdollista.

--Kun olisi ollut jo ennen hommata hyvae asianajaja...--keskeytti Maslova
haenet.--Se minun puolustajani, mikae lie ollut hoeperoe. Haen puhui vaan
minulle komplimangeja,--sanoi haen ja rupesi nauramaan.--Kunpa silloin
olisivat tienneet ettae minae olen teidaen tuttavanne, kyllae olisi toisin
kaeynyt. Mutta nyt? He ajattelevat ettae kaikki ovat samallaisia varkaita.

"Kuinka kummallinen haen on taellae kertaa",--ajatteli Nehljudof ja aikoi
juuri tulla omaan asiaansa, kun Maslova rupesi taas puhumaan.

--Niin, kuulkaapas. Siellae meillae on eraes semmoinen mummo, ettae
tiedaettekoes kaikki oikein ihmettelevaet. Semmoinen merkillisen hyvae
mummo, ja haen istuu syyttoemaesti, ja haen, ja poika, ja kaikki tietaevaet
ettae he ovat syyttoemaet, mutta heitae on syytetty siitae ettae ovat
sytyttaeneet tulipalon, ja nyt ne istuvat. Haen naehkaeaes sai kuulla ettae
minae olen tuttu teidaen kanssanne,--sanoi Maslova pyoeritellen paeaetaeaen ja
katsahdellen Nehljudofiin--ja pyysi minua: sano haenelle, sanoi haen, ettae
haen kaeskisi pojan puheillensa, haen kertoo haenelle kaikki. Menshof on
heidaen sukunimensaekin. No, teettekoes? Se on, tiedaettekoes, semmoinen
merkillisen hyvae mummo, heti naekyy ettae syyttoemaesti. Olettehan niin hyvae
ja koetatte,--sanoi haen milloin katsahtaen Nehljudofiin milloin laskien
silmaensae ja hymyillen.

--Hyvae, hyvae, kyllae koetan tiedustella,--sanoi Nehljudof yhae enemmaen
ihmetellen toisen kaeytoeksen vapautta.--Mutta olisin tahtonut puhua
omasta asiastani teidaen kanssanne. Muistattehan mitae puhuin teille sinae
kertana?--sanoi haen.

--Paljohan te puhuitte. Mitaes te sitten puhuittekaan?--sanoi Maslova yhae
hymyillen ja kaeaennellen paeaetaensae milloin sinne milloin taenne.

--Puhuin tulleeni pyytaemaeaen teiltae anteeksi,--sanoi Nehljudof.

--No yhaekoe vaan sitae samaa, anteeksi, anteeksi, mitae siitae nyt on...
Sanoisitte ennen...

--Ettae minae tahdon sovittaa syyni,--jatkoi Nehljudof,--eikae sovittaa
sanoilla, vaan teoilla: Minae olen paeaettaenyt mennae naimisiin teidaen
kanssanne...

Maslovan kasvoihin ilmausi aekkiae saeikaehdys. Haenen hiukan kierot silmaensae
pysaehtyivaet ja yhtaikaa sekae katsoivat ettae olivat katsomatta
Nehljudofiin.

--Sitaekoe taessae vielae tarvitaan?--sanoi Maslova muuttuen vihasen
naekoeiseksi.

--Tunnen Jumalan edessae ettae minun on niin tekeminen.

--Ja mitae jumalia olette taessae vielae loeytaeneet? Puhutte joutavia.
Jumalan? Minkae Jumalan? Olisitte silloin muistaneet Jumalaa...--sanoi
haen ja pysaehtyi suu auki.

Nehljudof tunsi vasta nyt kovan viinanhajun Maslovan suusta, ja ymmaersi
miksi taemae oli niin kuohuksissa.

--Rauhoittukaa,--sanoi haen.

--Minulla ei ole mitaeaen rauhoittumista; sinae luulet ettae minae olen
humalassa? Niin olenkin, mutta muistan mitae sanon!--alkoi haen nopeasti
puhua ja meni tulipunaseksi,--minae olen Siperiaan tuomittu, huora, mutta
sinae olet herra, ruhtinas, etkae sinae yhtaeaen tarvitse tahrata itseaesi
minuun. Mene sinae omien ruhtinattariesi luo, minun hintani on
kymmenruplanen.

--Vaikka kuinka julmasti puhuisit, et sittenkaeaen voi sanoa sitae, mitae
minae tunnen,--sanoi Nehljudof hiljaa ja koko haenen ruumiinsa vapisi,--et
voi kuvailla mihin maeaeraeaen tunnen syyllisyyteni sinun edessaesi.

--Tunnen syyllisyyteni...--matki haentae Maslova vihasesti.--Etpaes silloin
tuntenut, vaan pistit kaeteen 100 ruplaa. Siinae oli sinun maksusi...

--Tiedaen, tiedaen, mutta mitae nyt on tehtaevae?--sanoi Nehljudof.--Nyt olen
paeaettaenyt olla jaettaemaettae sinua; mitae olen sanonut sen teenkin.

--Mutta minae sanon: et tee,--sanoi Maslova ja rupesi aeaeneensae nauramaan.

--Katjusha!--alkoi Nehljudof tarttuen haenen kaeteensae.

--Mene luotani. Minae olen vanki, mutta sinae ruhtinas, eikae sinulla ole
mitaeaen taeaellae tekemistae,--huusi Maslova vihasta saeihkyen ja tempasi pois
kaetensae.

--Sinae tahdot minun kauttani pelastua,--jatkoi haen koettaen pian saada
sanotuksi kaikki mitae haenen sydaemmeensae oli noussut,--sinae olet
nauttinut minusta taessae elaemaessae, ja minun kauttani tahtoisit pelastua
vielae tulevassakin! Sinae inhoitat minua, sinun silmaelasisi ja koko sinun
inhoittava rasvanaamasi. Mene pois!--huusi haen hypaehtaeen tarmokkaalla
liikkeellae pystyyn.

Vartija laehestyi heitae.

--Mitaes nyt raehiset. Saakos noin...

--Ei, ei, minae pyydaen antakaa olla,--sanoi Nehljudof.

--Se muuten unohtaa missae ollaan,--sanoi vartija.

--Ei, ei, aelkaeaehaen huoliko, odottakaa,--sanoi Nehljudof.

Vartija meni taas ikkunan luo.

--Maslova istui jaelleen. Haen katsoi alas ja puristi lujasti pienet
kaetensae ristiin.

Nehljudof seisoi haenen vieressaeaen eikae tiennyt mitae tehdae.

--Et sinae usko minua,--sanoi haen.

--Ettaekoe te aijotte mennae naimisiin--se ei tule koskaan tapahtumaan.
Ennen menen vaikka hirteen! Siinae kuulitte.

--Mutta kuitenkin tahdon sinua palvella.

--Se on teidaen asianne. Mutta minae en tarvitse teiltae mitaeaen. Sen minae
sanon teille totuudessa,--sanoi haen.

--Ja miksi minae en kuollut silloin,--lisaesi haen ja heltyi katketaan
itkuun.

Nehljudof ei voinut puhua, toisen kyyneleet tarttuivat haeneen.

Maslova nosti silmaensae, katsahti haeneen, ikaeaenkuin kummastui ja alkoi
huivilla kuivata poskia myoeten vieriviae kyyneleitae.

Vartija laehestyi nyt taas ja muistutti ettae oli aika erota.

Maslova nousi.

--Te olette nyt kiihoittunut. Jos suinkin mahdollista tulen minae
huomenna. Ajatelkaa te sillae vaelin asiata,--sanoi Nehljudof.

Maslova ei vastannut mitaeaen ja katsomatta haeneen laeksi vartijan jaelessae
pois.

--No kyllae nyt paeaeset hyville paeiville,--sanoi Korabljova Maslovalle kun
taemae palasi koppiin.--Kyllaepae naekyy olevan aikalailla sinuun
pikiintynyt; tao nyt niin kauvan kuin rauta on kuumana. Kyllae haen sinut
taeaeltae lunastaa. Rikkaille on kaikki mahdollista.

--Se on kuin nakutettu,--puhui ratavahti laulavalla
aeaenellaensae.--Koeyhaellae ei olisi yoellaekaeaen aikaa, mutta rikas sen kun sai
paeaehaensae, kohta kaikki laittaa tahtonsa mukaan. Oli siellae meillaekin
mokoma pohatta, niin arvatkaas mitae teki...

--No muistitkos puhua minun asiastani?--kysyi vanha eukko.

Mutta Maslova ei vastannut tovereillensa mitaeaen, vaan heittaeysi
lavitsalle ja tuijottaen nurkkaan makasi naein iltaan asti. Haenessae
tapahtui tuskallinen tyoe. Se mitae Nehljudof oli haenelle sanonut, oli
tuonut haenet siihen maailmaan, jossa haen kaersi ja josta haen oli tullut
pois, kaesittaemaettae sitae ja inhoten sitae. Nyt oli haenen kaesistaeaen mennyt
se unhotus, jossa haen eli, mutta elaeae selvaesti muistamalla entisyyttae
oli liian tuskallista. Iltasella haen jaelleen osti viinaa ja joi itsensae
toveriensa kanssa humalaan.




XLIX.


"Vai sitaekoe se olikin", ajatteli Nehljudof tullessaan vankilasta ja nyt
vasta haen taeydellisesti kaesitti rikoksellisuutensa. Jos haen ei olisi
koettanut sovittaa, lunastaa itseaeaen vapaaksi omasta teostaan, ei haen
olisi koskaan saanut tuntea sen koko rikoksellisuutta; vielae
enemmaen,--Katjushakaan ei olisi tuntenut koko sitae onnettomuutta, mihin
haen oli saatettu. Ainoastaan nyt oli kaikki tullut paeivaen valoon,
kaikessa kauheudessaan. Vasta nyt haen naeki, mitae haen oli tehnyt taemaen
naisen sielun kanssa, ja vasta nyt taemae nainen saattoi naehdae ja ymmaertaeae
mitae oli haenelle tehty. Ennen oli Nehljudof ainoastaan leikkinyt ja
ihastellut omaa itseaensae, omaa katumustansa, nyt haentae vaan hirvitti.
Hylaetae Katjushaa ei haen nyt tuntenut voivansa, mutta ei myoeskaeaen voinut
kuvailla mielessaensae mitae heidaen suhteestansa syntyisi.

Ulos tullessa laehestyi Nehljudofia vartija, jolla oli kunniamerkkejae
rinnassa, ja joka vastenmielisellae, imartelevalla katseella antoi salaa
haenelle paperilapun.

--Siinae olisi teidaen ylhaeisyydellenne kirjelappu eraeaeltae
naishenkiloeltae...--sanoi haen antaen kirjeen Nehljudofille.

--Miltae naishenkiloeltae?

--Lukekaa niin naeette. Se on eraes valtiollinen vanki. Minae olen siellae
vartijana. Neiti pyysi toimittamaan. Ja vaikka se nyt onkin kielletty,
niin kuitenkin ihmisyyteen naehden...--puhui vartija luonnottomasti.

Nehljudof ihmetteli miten valtiollisten vankien vartija saattoi vaelittaeae
kirjelappuja, vielaepae vankilan seinien sisaepuolella, melkein kaikkien
naehden; haen ei silloin vielae tiennyt, ettae taemae oli samalla kertaa sekae
vartija ettae spiooni,--mutta haen otti kuitenkin kirjeen ja luki sen
mennessaeaen ulos vankilasta. Kirje oli kirjoitettu lyijykynaellae kauniilla
kaesialalla ja siinae oli noudatettu uudenaikaisinta oikokirjoitusta:
"Saatuani tietaeae ettae te kaeytte vankilassa ja olette intresseerattu
eraeaestae rangaistuslainalaisesta henkiloestae, haluaisin tavata teitae.
Pyytaekaeae tavata minua. Te saatte luvan, ja minae kerron teille paljon
taerkeaetae, mikae koskee sekae teidaen suojeluksenne alaista ettae myoeskin
meidaen ryhmaeaemme. Teille kiitollinen Vera Bogoduhofskaja".

Vera Bogoduhofskaja oli opettajatar eraeaessae nowgorodilaisessa
eraemaanlaeaenissae, jonne Nehljudof oli kerran maailmassa toveriensa kanssa
tullut karhuja ampumaan. Taemae opettajatar oli kaeaentynyt Nehljudofin
puoleen rahapyynnoellae opintojensa jatkamista varten. Nehljudof oli
antanut haenelle nuo rahat ja unohtanut haenet. Nyt tuli ilmi, ettae taemae
sama neiti istui valtiollisena rikoksentekijaenae linnassa, missae oli
luultavasti saanut tietaeae Nehljudofin asiasta ja tahtoi tarjota
palvelustansa.

Kuinka silloin oli kaikki ollut helppoa ja yksinkertaista. Ja kuinka nyt
oli kaikki raskasta ja monimutkaista. Elaevaesti ja ilolla muisti
Nehljudof silloisen ajan ja tutustumisensa Bogoduhofskajaan. Se oli
ennen laskiaista, sydaenmaalla, noin 66 virstaa rautatieltae. Metsaestys
oli onnistunut erinomaisesti, he olivat tappaneet kaksi karhua ja juuri
soeivaet laehtoensae edellae paeivaellistae, kun sen talon isaentae, johon he
olivat asettuneet, tuli ilmoittamaan ettae kappalaisen tytaer oli saapunut
ja halusi tavata ruhtinas Nehljudofia.--Onko haen naettikin?--oli joku
kysynyt.--No aelaes nyt siinae,--oli Nehljudof vastannut, laittanut
kasvonsa totisiksi, noussut poeydaestae ja pyhkien suutansa ja ihmetellen
mitae asiaa kappalaisen tyttaerellae voisi haenelle olla, mennyt isaentaevaeen
puolelle.

Taeaellae oli tyttoe huopahattu paeaessae, lyhyessae turkissa, suonikas, kasvot
laihat ja rumat; kauniit olivat vaan silmaet ja kohotetut kulmakarvat
niiden ylaepuolella.

--No, Vera Jefremovna, puhu nyt asiasi taelle herralle, sanoi
emaentaeeukko:--se on ruhtinas itse. Minae menen sill'aikaa pois.

--Millae voin teitae palvella,--oli Nehljudof kysynyt.

--Minae ... minae... Naeettekoes, te kun olette rikas, te heitaette rahoja
turhaan, metsaestykseen, kyllae minae tiedaen,--oli tyttoe alkanut kovasti
haemillaeaen,--mutta minae en tahdo muuta kuin olla hyoedyllinen ihmisille,
enkae mitaeaen voi, kun en mitaeaen tiedae.

Haenen silmaensae olivat rehelliset, hyvaet, ja koko tuo sekae
paeaettaevaeisyyden ettae pelon ilme oli niin liikuttava, ettae Nehljudof,
kuten haenen usein kaevi, yhtaekkiae asettui haenen asemaansa, ymmaersi haenet
ja saeaeli haentae.

--Mitaes minae voisin tehdae?

--Minae olen opettajatar, tahtoisin jatkaa opintojani, mutta minua ei
paeaestetae, tai eihaen ne kiellae, kyllae ne paeaestaevaet, mutta puuttuu varoja.
Antakaa minulle, ja minae lopetan opintoni ja maksan teille takasin.
Minun mielestaeni: jos rikkaat ihmiset tappavat karhuja, juottavat
talonpoikia--se on kaikki pahaa. Miksi eivaet he voisi tehdae hyvaeae. Minae
tarvitsisin ainoastaan 80 ruplaa. Mutta jollette anna, olkaa
antamatta,--sanoi haen vihasesti.

--Paeinvastoin olen hyvin kiitollinen teille, ettae annatte minulle
tilaisuuden... Tuon heti paikalla,--sanoi Nehljudof.

Haen meni eteiseen ja yllaetti siinae toverin, joka oli kuunnellut heidaen
keskusteluansa. Vastaamatta mitaeaen toverien pilapuheisin, haki Nehljudof
matkalaukustaan rahat ja vei tytoelle.

--Ei kestae, ei kestae kiittaeae. Minun on paeinvastoin kiittaeminen teitae.

Nehljudofin oli erittaein mieluista nyt muistella taetae kaikkea; mieluista
oli muistella, kuinka haen oli vaehaellae riitaantua upseerin kanssa, joka
oli tahtonut lyoedae rumaa leikkiae tapauksen johdosta, kuinka toinen
toveri rupesi haenen puolelleen ja kuinka he sen johdosta tulivat
laehemmaeksi toisiansa, ja kuinka koko metsaestys oli ollut onnellinen ja
iloinen, ja kuinka haenestae tuntui suloiselta, kun he yoen aikana tekivaet
matkaa takasin rautatieasemalle. Rekijono liukui keveaesti eteenpaein,
kuulumattomasti juoksivat parihevoset ravissa pitkin kapeata metsaetietae,
metsae oli milloin korkeaa, milloin matalaa, ja kuusten oksat painuivat
alas paljon lumen alla. Pimeaessae, punasena valona loistaen, sytytteli
joku hyvaenhajuista paperossia. Renki Jooseppi juoksenteli reeltae
toiselle, lumessa kahlaten, ja puheen lomassa kertoi juttujansa
ilveksistae, jotka nyt kulkevat syvaessae lumessa nakertaen haavan kuorta,
ja karhuista, jotka nyt makaavat talvipesissaeaen, turpa ilmareijaessae,
puhallellen kuumaa hengitystaeaen. Nehljudofin mieleen muistui taemae
kaikki, ja varsinkin tuo onnellinen terveyden, voiman ja huolettomuuden
tunne, kun keuhkot turkkinuttua pinnistaeen huokuivat sisaeaensae
pakkas-ilmaa, silmille tihkui oksista luokan karistamaa lunta, ruumiille
oli laemmin, kasvoille vilpas ja sielussa ei huolia, ei moitteita, ei
pelkoa, ei toivomuksia. Kuinka hyvae oli silloin olla. Ja nyt? Herranen
aika kuinka kaikki oli tuskallista ja vaikeaa.

Naehtaevaesti oli Vera Jefremovna vallankumouksellisena vangittu, ja nyt
niistae syistae istui linnassa. Piti tavata haentae, erittaeinkin koska haen
oli luvannut antaa neuvoja miten Maslovan asema olisi ollut
parannettavissa.




L.


Heraettyaeaen seuraavana aamuna muisti Nehljudof illalliset tapaukset, ja
haentae kauhistutti.

Mutta vaelittaemaettae taestae kauhusta paeaetti haen varmemmin kuin koskaan
ennen jatkaa mitae oli alkanut.

Taellae velvollisuutensa tunnolla, laeksi Nehljudof kotoansa ja ajoi
Maslennikofin luo pyytaemaeaen lupaa saada tavata paitsi Maslovaa vielae
sitae mummo Menshovaa poikinensa, joista Maslova oli maininnut. Sitae
paitsi haen tahtoi saada luvan tavata Bogoduhofskajaa, joka saattoi olla
hyoedyksi Maslovalle.

Nehljudof tunsi Maslennikofin jo sotapalveluksestaan saakka, Maslennikof
oli ollut silloin rykmentin rahastonhoitajana. Haen oli ollut mitae
hyvaeluontoisin, mitae virka-intoisin upseeri, joka ei tiennyt eikae
tahtonut tietaeae mistaeaen muusta koko maailmassa kuin rykmentistae ja
keisarillisesta perheestae. Nyt Nehljudof tapasi haenet hallitusmiehenae,
rykmentin oli haen vaihtanut laeaeniin ja laeaeninhallitukseen. Haen oli
naimisissa rikkaan, reippaan naisen kanssa, ja taemaepae se olikin
pakottanut haenet siirtymaeaen sotapalveluksesta siviilivirkaan. Rouva
nauroi haentae ja hyvaeili kuin omaa kesyttaemaeaensae elukkaa. Nehljudof oli
viime talvena kerran kaeynyt heidaen luonansa, mutta taemae parikunta oli
tuntunut haenestae niin vaehaen huvittavalta, ettei haen ollut sittemmin
kertaakaan siellae kaeynyt.

Maslennikofin meni suu aivan mehelle, kun haen naeki Nehljudofin. Sama oli
haenellae kasvojen rasvaisuus ja punaisuus, sama suuri ruumiinkoko, ja
sama erinomainen puku kuin sotapalveluksessakin. Siellae haen oli puettu
aina puhtaaseen, olkapaeissae ja rinnassa viimeisen muodin mukaan istuvaan
univormuun taikka kotitakkiin. Nyt haen oli puettu viimeisen muodin
mukaiseen siviilipukuun, joka yhtae hyvin istui haenen kyllaeisen ruumiinsa
ympaerillae ja toi esiin haenen leveaen rintansa. Haen oli sijaisen
univormussa. Ikaeerotuksesta huolimatta (Maslennikof oli noin 40 ikaeinen)
he sinuttelivat toisiansa.

--No, kiitos tulemastasi. Mennaeaenpaes nyt vaimoni luo. Minulla sattuu
juuri olemaan kymmenen minuutin vapaus ennen istunnon alkamista.
Kuvernoeoeri itse on matkoilla. Minae hallitsen nyt laeaeniae,--sanoi haen
mielihyvaellae, jota ei voinut salata.

--Olen tullut luoksesi asialle.

--Mitae nyt?--virkkoi Maslennikof aekkiae, ikaeaenkuin virittyen,
saeikaehtyneellae ja vaehaen ankaralla aeaenellae.

--Vankilassa on eraes henkiloe, joka suuressa maeaeraessae heraettaeae huomiotani
(mainittaessa sanaa "vankila" muuttuivat Maslennikofin kasvot vielaekin
ankarammiksi) ja minae tahtoisin tavata haentae ei yleisessae
vastaanottohuoneessa, vaan konttorissa, eikae ainoastaan maeaeraepaeivinae,
vaan useamminkin. Minulle on sanottu, ettae se riippuu sinusta.

--Tietysti, mon cher, minae olen valmis tekemaeaen kaikki sinun
hyvaeksesi,--sanoi Maslennikof molemmilla kaesillaeaen koskettaen haenen
polviansa ja siten ikaeaenkuin lieventaeen omaa ylhaeisyyttaensae:--se kaey
paeinsae, mutta huomaa, minae olen kaliifi vaan tunniksi.

--Niin, voitko siis antaa minulle paperin, ettae voisin tavata taetae
ihmistae?

--Onko se nainen?

--On.

--No, mistaes haen--?

--Myrkytyksestae. Mutta haen on saanut vaeaeraen tuomion.

--Aehae, siinae nyt on sinun valamies-oikeutesi! _Ils n'en font point
d'autres_--sanoi haen jostakin syystae ranskankielellae.--Et tietysti ole
yhtae mieltae minun kanssani, mutta mitaepae sille voin, _c'est mon opinion
bien arretee_,--lisaesi haen, lausuessaan ajatuksen, jota haen vuoden
kuluessa oli eri muodoissa lukenut taantumispuolueen vanhollisessa
sanomalehdistoessae.--Tiedaenhaen minae ettae sinae olet vapaamielinen.

--Lienenkoe vapaamielinen vai mikae muu,--sanoi hymyillen Nehljudof, joka
aina ihmetteli, ettae kaikki lukivat haentae johonkin puolueeseen ja vaan
sentaehden pitivaet vapaamielisenae, ettae haen sanoi kaikkia ihmisiae
tasa-arvoisiksi tuomioistuimen edessae, piti pahana ihmisten raeaekkaeaemistae
ja lyoemistae yleensae, ja erittaeinkin niiden, joita ei vielae oltu
tuomittu.--En tiedae olenko vapaamielinen vai en, tiedaen ainoastaan, ettae
nykyiset valamiesoikeustot, kaikkine vikoinensa, kuitenkin ovat paremmat
entisiae.

--Kenen olet ottanut asianajajaksi?

--Minae olen kaeaentynyt Fanarinin puoleen.

--Vai niin, Fanarinin!--sanoi Maslennikof rypistaeen silmaekulmiansa ja
muistellen kuinka viime vuonna taemae sama Fanarin kuulusteli haentae
todistajana oikeuden edessae ja mitae suurimmalla kohteliaisuudella puolen
tunnin aikana nauratti yleisoeae haenen kustannuksellaan.

--En kehoittaisi sinua olemaan missaeaen tekemisissae haenen kanssaan.
_Fanarin est un homme tare_.

--Ja vielae olisi minulla yksi pyyntoe sinulle,--sanoi Nehljudof
vastaamatta haenelle. Hyvin kauvan sitten minae tunsin eraeaen
tytoen--opettajattaren--haen on hyvin surkuteltava olento ja niinikaeaen nyt
linnassa, mutta haluaisi tavata minua. Voisitko sinae antaa minulle luvan
paeaestae haenenkin puheilleen?

Maslennikof kallisti vaehaen paeaetaensae ja kaevi miettivaeiseksi.

--Onko haen valtiollinen?

--Niin on minulle sanottu.

--No, naeetkoes valtiollisia vankeja voivat tavata ainoastaan heidaen
sukulaisensa, mutta sinulle minae annan yleisen paeaesyn. _Je sais que vous
n'abuserez pas_.

--Mikae on haenen nimensae? sen sinun tuttavasi ... oliko se
Bogoduhofskaja? _Elle est jolie_?

--_Hideuse_.

--Maslennikof pudisteli moittivasti paeaetaensae, tuli poeydaen aeaereen ja
kirjoitti paperille, jossa oli painettu kulmakirjoitus, sulavalla
kaesialalla: "Taemaen haltijalle, ruhtinas Dmitrij Ivanovitsh
Nehljudofille, sallin minae taeten vankilan konttorissa tavata linnassa
saeilytettyae kaupunkilaisnaista Maslovaa, samoin kuin vankilan
sairaanhoitajatarta Bogoduhofskajaa".--Haen paeaetti kirjoituksensa
riipaisten suurenmoisen nimikiemuran.

--Kohta olet naekevae mimmoinen jaerjestys siellae on. Jaerjestystae siellae on
hyvin vaikea noudattaa, sillae vankila on taepoetaeynnaensae, erittaeinkin
siirtovankeja, mutta minae kuitenkin pidaen ankarasti silmaellae, ja
rakastan taetae asiaa. Saat itse naehdae--heidaen on siellae hyvin hyvae olla,
ja he ovat tyytyvaeisiae. Heidaen kanssansa taeytyy vaan osata oikein
menetellae. Aeskettaein oli kuitenkin ollut ikaevyys--uppiniskaisuus
viranomaisia vastaan. Joku toinen olisi selittaenyt asian kapinaksi ja
tehnyt monet onnettomiksi. Mutta meillae paeaettyi asia hyvin hyvaesti.
Yhdeltae puolen on tarpeen huolellisuus, toiselta puolelta luja
kurinpito,--sanoi haen puristaen kokoon vaalean, turpean nyrkkinsae, jossa
naekyi turkoosikivellae koristettu sormus, ja joka esiintyi valkoisesta
kovaksi taerkaetystae kultanappisesta hihansuusta,--huolellisuus ja luja
kurinpito.

--No sitae en juuri tiedae,--sanoi Nehljudof:--kahdesti olen siellae
kaeynyt, ja se on tehnyt minuun hyvin raskaan vaikutuksen.

--Tiedaetkoes mitae, sinun pitaeisi vaelttaemaettoemaesti tutustua kreivinna
Passeak'iin,--jatkoi vauhtiin paeaessyt Maslennikof:--haen on kokonaan
antautunut taehaen asiaan. _Elle fait beaucoup de bien_. Haenenpae avullaan
olen minaekin, suoraan puhuakseni, kenties onnistunut muuttamaan kaikki,
ja muuttamaan niin, ettei ole enaeae tietoakaan entisistae kauhuista, vaan
heidaen on siellae suorastaan hyvae olla. Saatpahan naehdae. Mitae Fanariniin
tulee, en tunne haentae persoonallisesti ja yhteiskunnallisen asemanikin
vuoksi kaeyvaet tiemme erillaeaen. Mutta haen on kerrassaan huono ihminen ja
sitae paitsi saattaa oikeudessa puhua semmoisia asioita, semmoisia
asioita...

--No kiitoksia,--sanoi Nehljudof, otti paperin ja kuuntelematta loppuun
jaetti hyvaesti entiselle toverilleen.

--Vaimoni luona et siis pistaeydykaeaen?

--En, veli hyvae, nyt ei minulla ole aikaa.

--No, aelaes nyt toki, haen ei anna minulle anteeksi sitae,--puhui
Maslennikof saattaen entistae toveriansa rappusten ensimaeiseen
kaeaenteeseen asti, jonne haen tavallisesti saattoi ihmisiae, jotka eivaet
olleet ensiluokan ylhaeisiae, vaan vasta toisen, ja joihin haen luki
Nehljudofin.--Ei, no tekisit nyt hyvin ja tulisit vaikka hetkeksi.

Mutta Nehljudof pysyi lujana ja lakeijan ja ovenvartijan haeaeraetessae
haenen ympaerillaensae, tarjotessa haenelle palttoota ja keppiae ja avatessa
ovea, jonka edessae seisoi poliisi, haen vakuutteli ettei mitenkaeaen ollut
nyt mahdollista.

--No, niin tule sitten torstaina, muista. Se on vaimoni
vastaanottopaeivae. Minae sanon haenelle!--huusi Maslennikof rappusilta.




LI.


Samana paeivaenae, suoraan Maslennikofilta, ajoi Nehljudof vankilaan ja
sinne tultuansa meni haenelle jo tuttuun tirehtoeoerin kortteeriin. Taaskin
kuului samat pianon aeaenet kuin ensi kerrallakin, mutta nyt soitettiin
rapsodian asemesta Clementin harjoitelmia, myoeskin tavattoman
voimakkaasti, selvaesti ja nopeasti. Oven avasi sama sisaepiika sidottuine
silmineen, sanoen kapteenin olevan kotona ja johdattaen Nehljudofin
pieneen vastaanotto-huoneeseen, jossa oli sohva, poeytae ja virkatun
villaisen lamppumaton paeaellae seisova suuri lamppu ynnae sen yhdestae
syrjaestae hiukan palanut ruusunpunainen paperinen varjostin.
Paeaetirehtoeoeri tuli esille kiusaantuneine, surullisine kasvoineen.

--Olkaa hyvae, mikae on asianne?--sanoi haen pistaeen kiinni virkanuttunsa
keskimaeistae nappia.

--Olen kaeynyt kuvernoeoerin sijaisen luona ja taessae on nyt
lupakirja,--sanoi Nehljudof antaen paperin.--Tahtoisin tavata Maslovaa.

--Markovaa?--kysyi tirehtoeoeri voimatta kuulla pianonsoiton taehden.

--Maslovaa.

--Niin, niin.

Tirehtoeoeri nousi ja tuli sen oven luo, jonka takaa kuuluivat Clementin
juoksutukset.

--Marusja, heitaeppaes nyt vaikka hetkiseksi,--sanoi haen aeaenellae, josta
saattoi paeaettaeae ettae taemae soitto oli haenen elaemaensae risti:--on mahdoton
mitaeaen kuulla.

Piano vaikeni, kuului tyytymaettoemiae askelia, ja joku katsahti ovesta.

Tirehtoeoeri, aivan kuin tuntien kevennystae taestae soiton seisahduksesta,
sytytti paksun paperossin heikkoa tupakkia ja tarjosi Nehljudofille.
Nehljudof kieltaeytyi.

--Niin, minae siis tahtoisin tavata Maslovaa.

--Kyllaehaen se kaey laatuun,--sanoi tirehtoeoeri.

--Mitaes sinae taeaellae,--kaeaentyi haen noin viisi- tai kuusivuotiaan tytoen
puoleen, joka oli tullut huoneeseen ja kaeaentaeen paeaensae niin ettae koko
ajan naeki Nehljudofin kulki isaeaensae kohden.--Katso eteesi ettet
putoo,--sanoi tirehtoeoeri hymyillen sille ettae tyttoe eteensae katsomatta
takertui mattoon ja hypaehti isaen luo.

--Jos siis kaey paeinsae niin laehtisin.

--Maslovaa on nyt vaehaen sopimaton naehdae,--sanoi tirehtoeoeri.

--Kuinka niin?

--Te olette itse syypaeae,--sanoi tirehtoeoeri hiukan hymyillen.--Hyvae
ruhtinas, aelkaeae antako haenelle rahoja kaeteen. Jos haluatte, antakaa
minulle. Kaikki joutuu haenelle. Eilen olitte varmaan antaneet haenelle
rahaa, haen oli saanut kaesiinsae viinaa,--mahdotonta on paeaestae siitae
pahasta,--ja taenaepaeivaenae haen on niin humalassa ettae oli ruvennut
raivoamaan.

--Onko se mahdollista?

--Aivan varmaan,--pitipae minun kaeyttaeae ankaruuttakin haentae
vastaan--siirsin toiseen koppiin. Muuten haen olisi kyllaekin hiljainen
nainen. Mutta rahoja aelkaeae suinkaan haenelle antako. Ne on nyt sitaelajia
vaekeae...

--Nehljudof muisti elaevaesti eilisen tapauksen ja haentae kauhistutti.

--No saisinko sitten tavata Bogoduhofskajaa, sitae valtiollista?--kysyi
Nehljudof hetken vaiti oltuaan.

--Kenties,--sanoi tirehtoeoeri syleillen tyttoeae, joka yhae katseli
Nehljudofia, nousi ja hellaesti siirtaeen tytoen syrjaeaen meni eteiseen.

Tuskin oli tirehtoeoeri kipeaesilmaeisen piian avulla saanut palttoon
yllensae ja paeaessyt ovesta, kun jo taas alkoivat Clementin liritykset.

--Haen on kaeynyt musiikkiopistossa, mutta siellae on jotain
epaejaerjestyksiae. Haenellae on suuri taipumus,--sanoi tirehtoeoeri laskeutuen
rappusia alas.--Haen aikoo esiintyae konserteissa.

Tirehtoeoeri tuli Nehljudofin kanssa vankilan eteen. Tirehtoeoerin
laehestyessae aukeni pikku portti silmaenraepaeyksessae. Tehden kunniaa
seurasivat vartijat haentae silmillaensae. Neljae ihmistae ajelluilla paeillae
tuli eteisessae heitae vastaan kantaen jotakin aempaereissae, ja kaikki
lyyhistyivaet kokoon naehtyaeaen tirehtoeoerin. Yksi erittaeinkin kumartui ja
synkaesti rypistyi, mustat silmaet kiiluvina.

--Taemmoeistae taipumusta on tietysti kehitettaevae edelleen, sitae ei kaey
hautaaminen, mutta pienessae kortteerissa se tahtoo toisinaan kaeydae
rasittavaksi,--jatkoi tirehtoeoeri keskustelua kaeaentaemaettae mitaeaen huomiota
naeihin vankeihin, ja laahustaen vaesynein jaloin tuli Nehljudofin
seurassa kokoushuoneeseen.

--Ketae haluaisitte naehdae?--kysyi tirehtoeoeri.

--Bogoduhofskajaa.

--Sehaen on tornin puolella? Teidaen on vaehaen odottaminen,--sanoi haen
Nehljudofille.

--Enkoe saisi sillae aikaa tavata vankeja Menshofeja--aeitiae poikansa
kanssa, jotka ovat syytetyt murhapoltosta.

--Se on 21:stae kopista. Voinhan kaeskeae ne ulos.

--Enkoe voisi saada puhua Menshofin kanssa haenen kopissaan?

--Taeaellae kokoushuoneessa te olette paremmin rauhassa.

--Ei mutta minua huvittaisi.

--Kyllaepae loeysitte huvittavaa!

Samassa tuli syrjaeovesta keikarimainen apulaisupseeri.

--Saattakaahan ruhtinas Menshofin koppiin. Koppi n:o 21,--sanoi
tirehtoeoeri apulaiselleen:--ja tulkaa sitten konttoriin. Minae kaesken
haenet ulos. Mikae olikaan haenen nimensae?

--Vera Bogoduhofskaja,--sanoi Nehljudof.

Tirehtoeoerin apulainen oli vaaleaverinen nuori upseeri, viikset
vahattuina, haen levitti ympaerillensae kukkas-odekolonjin tuoksua.

--Tehkaeae hyvin,--kaeaentyi haen Nehljudofin puoleen miellyttaevaellae
hymyllae.--Olette huvitettu meidaen laitoksestamme?

--Niin, ja olen erittaeinkin huvitettu naekemaeaen sitae ihmistae, jonka olen
kuullut joutuneen taenne aivan syyttae.

Apulainen kohautti olkapaeitaeaen.

--Niin, sattuuhan semmoista,--sanoi haen rauhallisena, paeaestaeessaeaen
vierasta kohteliaasti edellensae leveaeaen, haisevaan kaeytaevaeaen.--Mutta
osaavat he valehdellakin. Tehkaeae hyvin.

Koppien ovet olivat avoinna ja joitakuita vankeja oli kaeytaevaessae. Tuskin
huomattavasti nyykaeyttaeen paeaetaensae vartijoille ja mulkoillen vangeille,
jotka painautuen seiniin pujahtelivat koppeihinsa tai sormet ojona
pitkin housun saumoja tekivaet, silmillaensae seuraten, sotamiesten tavoin
kunniaa, kuljetti apulainen Nehljudofin ensin yhden kaeytaevaen kautta ja
saattoi sitten toiseen kaeytaevaeaen vasemmalla, joka oli suljettu
rautaovella.

Taemae kaeytaevae oli kapeampi, pimeaempi ja vielae haisevampi edellistae. Sen
molemmilla puolilla oli lukoilla suljettuja ovia. Ovissa oli pienet
reijaet, niin sanotut "silmaet", noin kolme sentimetriae laepimitaten.
Kaeytaevaessae ei ollut ketaeaen paitsi surullisen naekoeistae, ryppyistae
vartijavanhusta.

--Missae kopissa on Menshof?--kysyi apulainen vartijalta.

--Kahdeksannessa vasemmalla.

--Onko naeissae ketae?--kysyi Nehljudof.

--Kaikki ovat yloesotetut paitsi yksi.




LII.


--Saako tirkistaeae? sanoi Nehljudof.

--Olkaa niin hyvae,--sanoi miellyttaevaellae hymyilyllae apulainen ja alkoi
jotakin kysellae vartijalta. Nehljudof katsahti yhteen reijistae,--siellae
kaeyskenteli edes takaisin pitkae, nuori ihminen, vaehaen mustaa partaa
leuassa, pelkissae alusvaatteissa; kuultuaan risahduksen ovelta taemae
katsahti yloes, rypisti silmiaensae ja jatkoi sitten kaeymistaensae.

Nehljudof katsahti toiseen reikaeaen. Haenen silmaensae sattuivat yhteen
peljaestyneen suuren silmaen kanssa, joka katseli reijaestae ja vetaeytyi
kiireesti takaisin. Katsahdettuaan kolmanteen aukkoon, haen naeki
vuoteessa nukkuvan hyvin pienikasvuisen, kaeppyraessae makaavan ihmisen,
paeae peitettynae mekon sisaeaen. Neljaennessae kopissa istui leveaekasvoinen,
kalpea olento, paeae hyvin painuksissa ja kyynaespaeaet polvien nojassa.

Kuultuaan askeleita mies nosti paeaensae ja katseli yloes. Koko haenen
olennossaan, mutta erittaeinkin suurissa silmissae, ilmausi toivoton
ikaevae. Haen ei naehtaevaesti ollenkaan vaelittaenyt saada tietaeae siitae, kuka
haentae katseli koppiin. Olipa se kuka tahansa ei haen naehtaevaesti keltaeaen
odottanut mitaeaen hyvaeae. Nehljudofia alkoi kauhistuttaa; haen ei enaeae
tahtonut tirkistaeae sisaelle, vaan meni Menshofin koppiin, numero 21.
Pritsin aeaeressae seisoi nuori pitkaekaulainen, jaentevae mies pienellae
parralla, hyvaentahtoiset pyoereaet silmaet paeaessae. Saeikaehtynein kasvoin
veti haen nopeasti mekkoa yllensae. Erittaeinkin haemmaestytti Nehljudofia
nuo hyvaentahtoiset, pyoereaet silmaet, jotka kysyvaeisesti ja pelonalaisesti
siirtyilivaet haenestae vartijaan, apulaiseen ja paeinvastoin.

--Taemae herra taessae haluaa tiedustella sinun asiatasi.

--Kiitaemme noeyrimmaesti.

--Niin, minulle on kerrottu teidaen asiastanne,--sanoi Nehljudof mennen
kopin peraelle ja asettuen likaisen ristikkoikkunan luo:--ja haluaisin
nyt kuulla sen omasta suustanne.

Menshof tuli myoeskin ikkunan luo ja alkoi heti kertoa, ensin arasti,
tirehtoeoeriin katsahdellen, sitten yhae rohkeammin. Mutta kun tirehtoeoeri
meni pois kaeytaevaeaen antaaksensa siellae muutamia maeaeraeyksiae, rohkaistui
haen kokonaan. Kertomus oli kieleen ja puhelutapoihin naehden tavallisen
rehellisen talonpoikaispojan puhetta, ja Nehljudofista tuntui erittaein
kummalliselta kuulla taetae kertomusta taeaellae linnassa vangin suusta,
jolla oli haepeaellinen puku. Nehljudof kuunteli ja yhtaikaa katseli sekae
matalaa olkivuodetta, ikkunaa paksuine rautaristikkoineen, likaisia,
homehtuneita ja tahraantuneita seiniae ja onnettoman, kuvattomaksi
muokatun talonpojan surkeita kasvoja ja koko haenen olentoansa
koempeloeissae vankikengissae ja mekossa, ja haenen tuli yhae surullisempi ja
surullisempi olla; olisi tahtonut olla uskomatta, mitae taemae
hyvaesydaemminen mies kertoi. Hirmuista oli ajatella ettae ihmiset olivat
ottaneet taemaen miehen kiinni ilman mitaeaen syytae, ainoastaan siksi ettae
juuri haentae oli loukattu,--ottaneet kiinni ja pukeneet haenen paeaellensae
vankipuvun ja panneet haenet istumaan taehaen kauhistuttavaan paikkaan;
mutta vielae kauheampaa olisi ollut ajatella, ettae taemae todennaekoeinen
kertomus noiden hyvaesydaemmisten kasvojen yhteydessae olisi ollut
tahallaan keksitty petos. Kertomuksen mukaan oli kapakoitsija pian
Menshofin naimisen jaelkeen anastanut taemaen vaimon. Menshof oli hakenut
lakia kaikkialla. Joka paikassa oli kapakoitsija lahjonut viranomaisia
ja paeaessyt jutusta eheaenae. Kerran oli Menshof vaekisin tuonut vaimonsa
kotiin, mutta taemae oli karannut takaisin seuraavana paeivaenae. Silloin haen
oli tullut vaatimaan vaimoansa. Kapakoitsija oli vaeittaenyt ettei vaimoa
ollut siellae, (mutta Menshof oli naehnyt vaimon astuessaan sisaelle), ja
kaeskenyt haentae ulos. Haen ei laehtenyt. Silloin oli kapakoitsija renkinsae
kanssa piessyt haenet veriin, mutta seuraavana paeivaenae oli kapakoitsijan
talo syttynyt palamaan. Menshofia ja haenen aeitiaensae syytettiin nyt
murhapoltosta, mutta haen ei ollut sytyttaenyt, vaan oli ollut kumminsa
luona.

--Todellakaan et siis sytyttaenyt?

--Semmoista ei olisi, herra, voinut paeaehaenikaeaen paelkaehtaeae. Se minun
pahantekijaeni oli varmaankin itse sytyttaenyt. Sanottiin haenen juuri
ottaneen palovakuutuksen. Mutta meitae vastaan aeidin kanssa todistettiin,
ettae olimme kaeyneet siellae ja uhanneet haentae. Niinhaen se olikin,
kyllaehaen minae haentae sillae kertaa haukuin, en malttanut mieltaeni. Mutta
sytyttaenyt en ole. En siellae tulipalon alkaessa edes ollutkaan.
Tahallaan se vaan sytytti juuri sinae paeivaenae kuin me kaevimme aeidin
kanssa. Sytytti palovakuutuksen vuoksi, mutta kantoi meidaen paeaellemme.

--Onko se nyt mahdollista?

--Totisesti, puhun Jumalan edessae. Olkaa te herra minun oma isaeni!--haen
aikoi vannoakseen langeta maahan, josta Nehljudof tuskin sai haentae
estetyksi.--Pelastakaa minut, turhanpaeiten menen hukkaan,--jatkoi haen.
Ja yhtaekkiae haenen poskensa alkoivat vaeraehdellae ja haen purskahti itkuun,
ja kaeaeraeisten hihansa yloes haen kuivasi silmiaensae likaiseen paidan
hihaan.

--Oletteko jo lopettaneet?--kysyi tirehtoeoeri.

--Olemme. Aelkaeae siis surko, koetamme tehdae parastamme,--sanoi Nehljudof
laehtiessaeaen. Menshof seisoi kynnyksellae niin ettae vartija tyrkkaesi haentae
ovella, pannessaan taetae kiinni. Sillaikaa kuin vartija sulki lukkoa
katseli Menshof ulos ovireijaestae.




LIII.


Palatessaan takaisin pitkin leveaetae kaeytaevaeae, (oli paeivaellisen aika, ja
kopit olivat avoinna), kulkiessaan keltaisenharmaisiin mekkoihin,
lyhyeisiin, leveisiin housuihin ja vankikenkiin puettujen miesten
vaelitse, jotka ahnain silmin tuijottivat haeneen, tunsi Nehljudof
omituista saeaeliae niihin ihmisiin, jotka taeaellae istuivat, mutta epaeilystae
ja kauhua niihin, jotka pitivaet edellisiae suljettuina, ja vielae tunsi
jostakin syystae haepeaeae oman itsensae vuoksi, senvuoksi, ettae haen taisi
rauhallisesti taetae katsella.

Eraeaessae kaeytaevaessae juoksi joku mies, vankikenkiaensae kolistellen, kopin
ovelle ja samassa sieltae tuli ulos joukko miehiae, jotka asettuivat
Nehljudofin tielle, kumarrellen haenelle.

--Pyydaemme noeyrimmaesti, teidaen ylhaeisyytenne, en tiedae kuinka teitae
pitaeisi puhutella, saattakaa meidaen asiamme johonkin paeaetoekseen.

--En ole paeaellysmies, en tiedae mitaeaen.

--Sama se, sanokaa kelle hyvaensae, paeaellikoeille tahi kelle muulle,--puhui
tyytymaetoen aeaeni.--Olemme ihan syyttoemaet, kaersimme taeaellae jo toista
kuukautta.

--Kuinka niin? Mistae syystae?--kysyi Nehljudof.

--Olemme vaan suljettu taenne linnaan. Jo toista kuukautta istumme
taeaellae, itsekaeaen tietaemaettae mistae syystae.

--Se on totta, se on sattumuksesta,--sanoi tirehtoeoerin apulainen:--naemaet
miehet ovat otetut passittomina, ja he olisivat olleet laehetettaevaet
kotiseudulleen, mutta siellae on laeaeninvankila palanut, ja laeaeninhallitus
kirjoitti meille ettemme laehettaeisi sinne. Kaikista muista laeaeneistae
olevia olemme jo laehettaeneet pois, mutta naeitae pidaemme taeaellae.

--Kuinka, vaanko sen vuoksi?--kysyi Nehljudof pysaehtyen ovelle.

Noin neljaenkymmen-henkinen miesjoukko, kaikki vankimekoissa, piiritti
Nehljudofin ja apulaisen. Useammat rupesivat puhumaan yhteen suuhun.
Apulainen pysaeytti:

--Puhukoon yksi kerrallaan.

Joukosta erkaantui nyt pitkae, hyvaennaekoeinen, noin 50-ikaeinen talonpoika.
Haen selvitti Nehljudofille, ettae he olivat kaikki tuodut taenne
vankilaan, kun ei heillae ollut passeja. Passit heillae kyllae oli, mutta
ne olivat yliaikaisia, noin kaksi viikkoa. Joka vuosi oli ollut naein
vanhentuneita passeja, eikae oltu mitaeaen puhuttu, mutta nyt pantiin
kiinni ja jo toista kuukautta kohdeltiin kuin rikoksentekijoeitae.

--Olemme kaikki kivimiehiae, kuulumme kaikki samaan sakkiin.
Laeaeninvankilan sanotaan palaneen. Mutta eihaen se meidaen vikamme ollut.
Armahtakaa toki meitae, hyvae herra.

Nehljudof kuunteli ja tuskin ymmaersi mitae tuo hyvaennaekoeinen vanha mies
puhui; koko haenen huomionsa oli kaeaentynyt suureen tummanharmaaseen
monijalkaiseen taeihen, joka kiipesi hiuksien vaelissae pitkin vanhan,
hyvaennaekoeisen kivimiehen poskea.

--Kuinka se on mahdollista? Vaanko siitae syystae?--kysyi Nehljudof
kaeaentyen tirehtoeoerin puoleen.

--Niin, ne olisivat oikeastaan laehetettaevaet ja sijoitettavat
kotiseutuunsa,--puhui apulainen. Haenen sanottuaan naemaet sanat esiintyi
joukosta pikkuinen mies, myoeskin vankipuvussa, ja alkoi, suu
kummallisesti vaeaennyksissae, puhua siitae, ettae heitae piinataan taeaellae
syyttoemaesti.

--Pahemmin kuin koiria...--alkoi haen.

--No-no, aelae siinae sentaeaen liikoja laskettele, pidae varasi, muuten...

--Mitae muuten, sanoi pieni mies epaetoivoisasti.--Olemmeko me mitaeaen
pahoja tehneet?

--Suu kiinni!--kiljasi nyt paeaellysmies ja pieni mies vaikeni.

"Mitaes taemae nyt onkaan?" ajatteli Nehljudof itseksensae mennessaeaen pois.
Ja haen kulki ikaeaenkuin olisi kulkenut kujanjuoksua satojen silmien
seuraamana, jotka tuijottivat haeneen ovista ja kaeytaevistae.

--Onko todella mahdollista ettae syyttoemiae ihmisiae naein pidetaeaen
vangittuina?--sanoi Nehljudof heidaen tullessaan kaeytaevaestae.

--Mitaes kaeskisitte tehdae?--Mutta paljon ne myoeskin valehtelevat. Jos
heitae rupeaa kuulemaan, kyllae he kaikki ovat viattomia,--puhui
tirehtoeoerin apulainen.

--Mutta eivaethaen naemae ainakaan ole mihinkaeaen syypaeaet.

--Naemaet, olkoon. Mutta kyllae se on hyvin turmeltunutta vaekeae. Mahdotonta
on olla ankaruutta kaeyttaemaettae. Niiden joukossa on veijareita semmoisia,
ettae elaepaes mene sormea suuhun pistaemaeaen.--Eilenkin taessae piti kahta
kurittaa.

--Kuinka kurittaa?--kysyi Nehljudof.

--Saivat raippoja maeaeraeyksen mukaan...

--Mutta onhan ruumiillinen rangaistus poistettu?

--Se ei koske oikeutensa-menettaeneitae. Naeitae kaey raipoilla
rankaiseminen.

Nehljudof muisti nyt kaikki, mitae oli eilen naehnyt odotellessaan
etehisessae, ja ymmaersi ettae taetae rangaistusta pantiin taeytaentoeoen juuri
siihen aikaan kuin haen oli odotellut, ja haeneen tuli tavattomalla
voimalla taaskin se uteliaisuuden, surun ja neuvottomuuden sekainen
tunne, yhdessae siveellisen, melkein fyysilliseksi muuttuvan kuvotuksen
kanssa, joka tosin ennenkin, vaan ei koskaan semmoisella voimalla ollut
haentae vallannut.

Kuuntelematta tirehtoeoerin apulaista ja katsomatta ympaerilleen haen
kiireesti laittautui pois kaeytaevistae ja meni konttoriin. Tirehtoeoeri oli
eteisessae. Haen oli muiden toimien taehden unohtanut kutsua esille
Bogoduhofskajaa, ja muisti asian vasta Nehljudofin tullessa konttoriin.

--Laehetaen heti noutamaan haentae, istukaahan niin kauvan,--sanoi haen.




LIV.


Konttorina oli kaksi huonetta. Ensimaeisessae oli suuri, rappeutunut uuni
ja kaksi likaista ikkunaa; nurkassa seisoi musta mittapuu vankien
pituuden mittaamista varten, toisessa nurkassa riippui,--
kidutuspaikoissa tavallinen esine, suuri Kristuksen kuva.
Taessae ensimaeisessae huoneessa seisoskeli muutamia vartijoita. Toisessa
huoneessa istui pitkin seiniae eri ryhmissae, tai parittain, noin
kaksikymmentae henkeae miehiae ja naisia jutellen hiljaa keskenaensae.
Ikkunan luona oli kirjoituspoeytae.

Tirehtoeoeri istui kirjoituspoeydaen aeaereen ja tarjosi Nehljudofille
vieressae olevan tuolin. Nehljudof istui ja alkoi tarkastella huoneessa
olijoita.

Ennen muita heraetti haenen huomionsa nuori, miellyttaevaen naekoeinen mies
lyhyessae takissa. Haen seisoi vanhahkon, mustakulmaisen naisen edessae
puhuen taelle jotakin kiihkeaesti ja kaesillaeaen osoitellen. Vieressae istui
vanha mies sinisillae lasisilmillae ja liikahtamatta kuunteli ja piteli
kaedestae nuorta vankipuvussa olevaa naista, joka kertoi haenelle jotakin.
Reaalikoululainen poika katseli silmiaensae raepaeyttaemaettae pelokkaana
vanhukseen. Heidaen laeheisyydessaensae, nurkassa, istui rakastunut pari:
nainen oli lyhyttukkainen, kasvot tarmokkaat, vaaleaverinen,
hyvaennaekoeinen, aivan nuori tyttoe muodikkaassa puvussa; miehellae oli
hienot kasvonpiirteet ja lainehtiva tukka, haen oli kaunis nuorukainen,
puettu guttaperkka-nuttuun. He istuivat nurkassa kuiskutellen keskenaeaen,
naehtaevaesti aivan tainnoksissa rakkaudesta. Laehimpaenae poeytaeae istui
harmaapaeinen mustapukuinen nainen, arvattavasti aeiti: haen tuijotti
keuhkotautisen naekoeiseen nuorukaiseen, jolla oli samallainen nuttu; haen
tahtoi jotakin sanoa, vaan ei voinut kyynelien taehden: tuskin oli
alkanut niin jo piti pysaehtyae. Nuorukainen hypisteli kaesissaeaen
paperipalasta ja naehtaevaesti tietaemaettae mitae tehdae vihasena taitteli ja
rutisteli sitae. Heidaen vieressaensae istui taeytelaes, punaposkinen, kaunis
tyttoe, mykevaesti ulkonevilla silmillae, harmaassa puvussa ja
peleriinissae. Haen istui itkevaen aeidin vieressae ja silitteli taetae
hellaesti olalle. Kaikki oli kaunista taessae tytoessae: suuret valkoiset
kaedet, tuuhea, lyhyeksi leikattu tukka ja voimakas nenae ja huulet, mutta
kauniinta oli haenen kasvoissansa nuo tumman ruskeat leppeaesti katsovat,
hyvaeluontoiset ja rehelliset silmaet. Haenen kauniit silmaensae irtaantuivat
aeidin kasvoista sillae hetkellae kuin Nehljudof astui sisaeaen, ja heidaen
katseensa tapasivat toisensa. Mutta tyttoe kaeaentyi paikalla pois ja alkoi
jotain puhua aeidille. Rakastuneen parin laeheisyydessae istui musta,
poerhoetukkainen ja synkaennaekoeinen mies vihasesti puhuen jotain
parrattomalle kaeymaevieraalle, joka muistutti Skoptsien lahkokuntaan
kuuluvia.

Nehljudof istui tirehtoeoerin viereen ja vaipui suurella uteliaisuudella
katsomaan ympaerilleen.

Haenet haihdutti ajatuksista pieni, sileaeksi keritty poikanen, joka tuli
luokse ja hienolla lapsen aeaenellae kysaesi:

--Ketaes te odotatte?

Nehljudof kummastui kysymystae, mutta katsahdettuaan poikaa ja naehtyaeaen
taemaen totiset, jaerkevaet kasvot tarkkaavine, vilkkaine silmineen,
totisesti vastasi haenelle odottavansa eraestae tuttua naista.

--Onkos haen teidaen sisarenne?--kysyi poika.

--Ei, ei ole sisar,--vastasi Nehljudof ihmetellen.--Kenenkaes kanssa sinae
olet taeaellae? kysyi haen pojalta?

--Minae olen aeidin kanssa. Haen on valtiollinen,--sanoi poika.

--Maria Pavlovna, hakekaa Kolja pois,--sanoi tirehtoeoeri, joka
arvattavasti piti Nehljudofin keskustelua pojan kanssa laittomana.

Maria Pavlovna, se sama kaunis tyttoe leppeillae silmillae, joka oli
heraettaenyt Nehljudofin huomion, nousi seisaalleen koko pituuteensa, ja
voimakkaalla, leveaellae, melkein miehisellae kaeynnillae tuli Nehljudofin ja
pojan luokse.

--Mitae, kyselikoe poika teiltae kuka olette?--kysyi haen Nehljudofilta
hiukan hymyillen ja luottavasti katsoen haenen silmiinsae, katsoi niinkuin
ei olisi voinut syntyae vaehintaekaeaen epaeilystae siitae, ettae haen oli aina
ollut, oli nyt ja piti olla kaikkien kanssa yksinkertaisissa,
ystaevaellisissae sisarussuhteissa.

--Kaikkea haen aina tahtoo tietaeae,--sanoi tyttoe, ja paeaesti nyt hymynsae
valloilleen, naurahtaen pojalle niin ystaevaellisesti ja suloisesti, ettae
sekae pojan ettae Nehljudofin piti ehdottomastikin hymyillae haenen
hymylleen.

--Niin, haen kyseli minulta ketae odotan.

--Maria Pavlovna, ei ole lupa puhella syrjaeisten kanssa. Pitaeisihaen
teidaen tietaeae,--sanoi tirehtoeoeri.

--Hyvae, hyvae,--vastasi toinen ja ottaen suureen kaeteensae pojan pienen
kaetoesen palasi keuhkotautisen nuorukaisen aeidin luokse.

--Kenen poika se oli?--kysyi Nehljudof tirehtoeoeriltae.

--Eraeaen valtiollisen; lapsi on taeaellae vankilassa syntynytkin,--sanoi
tirehtoeoeri vissillae tyytyvaeisyydellae ikaeaenkuin olisi ylpeillyt
laitoksensa merkillisyydestae.

--Todellakin?

--Niin, nyt se laehtee aeitinsae kanssa Siperiaan.

--Entaes tuo tyttoe?

--En voi vastata teille,--sanoi tirehtoeoeri kohauttaen
olkapaeitaensae,--Tuossapa onkin jo Bogoduhofskaja.




LV.


Peraeovesta tuli hyoerivaesti kaeyden pienikasvuinen, laiha, keltainen Vera
Jefremovna leikattuine tukkineen, ja suurine, hyvaentahtoisine silmineen.

--No, kiitos tulemastanne,--sanoi haen puristaen Nehljudofin
kaettae.--Muistitte minua? Istutaan,

--En luullut tapaavani teitae naein.

--Oo, minun on erinomaisen hyvae, niin erinomaisen hyvae olla,--etten
parempaa toivokaan,--puhui Vera Jefremovna katsellen kuten ainakin
pelokkaana tavattoman suurilla, hyvaentahtoisilla, ympyraesilmillaeaen
Nehljudofiin ja pyoeritellen keltaista, hienon hienoa, suonikasta
kaulaansa, joka esiintyi haenen nuttunsa saeaeliae heraettaevaestae,
rutistuneesta ja likasesta kauluksesta.

Nehljudof alkoi haeneltae kysellae miten haen oli taehaen tilaan joutunut.
Vastatessaan haenelle rupesi Vera Jefremovna hyvin elaevaesti kertomaan
omasta asiastansa. Haenen puheeseensa oli taeyteen sirotettuna
vieraskielisiae sanoja propagandasta, desorganisatsionista, grupeista ja
sektsioneista ja haarasektsioneista, ja haen oli naehtaevaesti aivan
vakuutettuna siitae, ettae naeistae asioista, joista Nehljudof ei ollut
koskaan kuullut, olisi kaikkien pitaenyt tietaeae.

Haen kertoi Nehljudofille juttujansa ja oli taeysin vakuutettuna siitae,
ettae taelle oli kovasti huvittavaa ja mieluista saada tietaeae
kansanvaltaisen liikkeen erikoissalaisuuksia. Mutta Nehljudof katseli
haenen surullista kaulaansa, haenen harvoja sekaisin menneitae hiuksiansa
ja ihmetteli mitae varten haen oikeastaan taetae kaikkea teki ja kertoi.
Nehljudofin oli tosin saeaeli haentae, mutta aivan toisella tavalla kuin oli
saeaeli talonpoikaa Menshofia, joka ilman mitaeaen omaa syytaensae istui
haisevassa vankilassa. Vera Jefremovnassa oli ennen kaikkea saeaelittaevae
se silminnaehtaevae sekamelska, joka oli haenen paeaessaensae. Haen naehtaevaesti
piti itseaensae sankarittarena, joka oli valmis uhraamaan elaemaensae oman
asiansa menestymiseksi, ja kuitenkin haen olisi tuskin voinut selittaeae,
mitae taemae asia oikeastaan tarkoitti ja mistae sen menestys riippui.

Vera Jefremovnan asia, josta haen tahtoi puhua Nehljudofin kanssa, oli
se, ettae haenen toverinsa Shustova, joka ei edes kuulunut heidaen
haaraosastoonsa, kuten haen sanoi, pantiin viisi kuukautta sitten kiinni
yhdessae haenen kanssansa, ja suljettiin Petropavlovskin linnaan
ainoastaan sen syyn nojalla, ettae haeneltae oli loeydetty haenen haltuunsa
jaetettyjae kirjoja ja papereja. Vera Jefremovna piti osaksi itseaensae
syypaeaenae Shustovan kohtaloon, ja rukoili nyt Nehljudofia, jolla oli
suhteita ylhaeisten ihmisten kanssa, tekemaeaen kaikki mikae oli mahdollista
vangitun vapauttamiseksi. Toinen seikka, jota Bogoduhofskaja pyysi, oli,
ettae Petropavlovskin linnassa saeilytetylle Gurevifshille olisi pitaenyt
hankkia lupa tavata vanhempiansa ja saada tieteellisiae kirjoja, jotka
olivat haenelle tarpeen opintojansa varten.

Nehljudof lupasi tehdae kaikki voitavansa, kun tulisi kaeymaeaen Pietarissa.

Oman historiansa Vera Jefremovna kertoi niin, ettae haen lopetettuaan
kaetiloekurssin oli yhtynyt kansanvaltaiseen puolueeseen ja tyoeskennellyt
heidaen kanssaan. Aluksi oli kaikki kaeynyt hyvin, he olivat kirjoitelleet
proklamatsioneja, harjoitelleet propagandaa tehtaissa, mutta sitten oli
yksi heidaen eturivimiehistaeaen otettu kiinni, paperit pantu takavarikkoon
ja alettu vangita kaikkia muitakin.

--Niin otettiin minaekin kiinni ja nyt tulen laehetettaevaeksi...--lopetti
haen kertomuksensa.--Mutta se ei tee mitaeaen. Minun on erinomaisen hyvae
olla,--olympolainen itsetunto,--sanoi haen ja naurahti saeaeliae
heraettaevaesti.

Nehljudof kysyi, kuka oli se leppeaesilmaeinen tyttoe; Vera Jefremovna
kertoi, ettae se oli eraeaen kenraalin tytaer, joka oli jo kauvan sitten
kuulunut vallankumoukselliseen puolueeseen ja oli joutunut kiinni siitae
syystae, ettae oli ottanut omaksi syykseen laukauksen santarmia vastaan.
Haen oli asunut vallankumouksellisten kortteerissa, jossa heillae oli
ollut painokone. Kun yoellae tultiin kotitarkastusta pitaemaeaen, niin
huoneuston asukkaat olivat paeaettaeneet puolustautua, sammuttivat valkean
ja alkoivat haevittaeae todistukseksi kelpaavia esineitae. Poliisit
murtautuivat sisaeaen, ja silloin yksi liittolaisista ampui ja haavoitti
kuolettavasti santarmin. Kun tuli kysymys kuka oli ampunut, haen sanoi
ampuneensa, vaikkei ollut ikinae revolveria kaedessaeaenkaeaen pitaenyt, eikae
haemaehaekkiaekaeaen suostuisi tappamaan. Siihen asia, paeaettyi. Ja nyt haen
viedaeaen pakkotoeihin.

--Haen on altruistillinen, hyvae ihminen...--sanoi Vera Jefremovna
hyvaeksyvaesti.

Kolmas asia, josta Vera Jefremovna tahtoi puhua, koski Maslovaa. Haen
tunsi, kuten vankilassa kaikki tunnettiin, Maslovan historian ja
Nehljudofin suhteet taehaen, ja neuvoi hommaamaan Maslovan siirtaemistae
valtiollisten osastoon tai ainakin sairaiden palvelijaksi lasarettiin,
missae nyt oli erittaeinkin paljon sairaita ja tyoentekijoeistae puute.

Nehljudof kiitti haentae neuvosta ja sanoi koettavansa kaeyttaeae sitae
hyvaekseen.




LVI.


Heidaen keskustelunsa keskeytti tirehtoeoeri, joka nousi ja ilmoitti, ettae
tapaamisen aika oli paeaettynyt ja oli eroominen. Nehljudof nousi, jaetti
Vera Jefremovnalle hyvaesti ja meni oven luo, minne haen pysaehtyi
katselemaan sitae mitae haenen edessaensae tehtiin.

--Hyvae herrasvaeki, joutukaa, joutukaa,--puhui tirehtoeoeri milloin nousten
milloin jaelleen istuen.

Tirehtoeoerin vaatimus heraetti huoneessaolijoissa sekae rangaistujen ettae
kaeymaevieraiden puolelta ainoastaan erityistae vilkastumista, mutta ei
kukaan ajatellutkaan laehtoeae. Muutamat nousivat ja jatkoivat seisaltaan
puhettaan. Toiset keskustelivat yhae istuviltaan. Jotkut alkoivat jaettaeae
hyvaesti ja itkeae. Erittaeinkin liikuttava oli aeiti keuhkotautisen
poikansa kanssa. Nuorukainen yhae pyoeritteli paperia kaesissaensae ja haenen
kasvonsa saivat yhae vihasemman ilmeen, niin suuret olivat ne
ponnistukset, joita haen teki estaeaekseen aeidin tunteiden tarttumista
itseensae. Kuultuansa ettae piti jo erota, vajosi aeiti haenen olalleen ja
nyyhkytteli, nenaeaensae vetaeen. Leppeaesilmaeinen tyttoe,--Nehljudof
ehdottomasti tarkatteli haentae,--seisoi itkevaen aeidin edessae ja puhui
haenelle lohdutuksen sanoja. Vanhus sinisissae lasisilmissae seisoi ja
piteli kaedestae tytaertaeaen nyykaeytellen paeaetaeaen siihen mitae taemae puhui.
Nuoret rakastuneet nousivat ja kaesi kaedessae, sanaakaan sanomatta
katsoivat toisiansa silmiin.

--Hauskaa on vaan noille tuossa,--sanoi naeihin osoittaen nuori mies
lyhyessae nutussa. Haen seisoi Nehljudofin vieressae ja yhdessae taemaen
kanssa katseli hyvaesti-jaettaeviae.

Tuntien paeaellaensae Nehljudofin ja nuoren miehen katseet,
rakastuneet--nuori mies guttaperkkanutussa ja vaaleaverinen kaunis
tyttoe--ojensivat yhteenliitetyt kaetensae, kallistuivat kumpikin
taaksepaein ja alkoivat nauraen pyoeriae myllytystae.

--Taenae iltana ne vihitaeaen taeaellae vankilassa ja tyttoe seuraa haentae
Siperiaan,--sanoi nuori mies.

--Mitaes se mies on?

--Pakkotoeihin tuomittu. Hyvae kun noilla edes on hauska, muuten olisi
liian vaikeata kuunnella,--lisaesi nuori mies kuullessaan aeidin
nyyhkytyksiae.

--Hyvae herrasvaeki! Kiirehtikaeae, kiirehtikaeae! Aelkaeae pakottako minua
ankaruutta kaeyttaemaeaen,--puhui tirehtoeoeri moneen kertaan toistaen samoja
sanoja.--Olkaa niin hyvaet, minae pyydaen teitae,--puhui haen heikosti ja
epaeroeivaesti.--Mitaes taemae taemmoeinen on? Jo kauvan sitten olisi pitaenyt
erota. Eihaen naein ole mahdollista. Sanon viimeisen kerran,--toisti haen
haluttomasti, milloin sytyttaeen milloin sammuttaen paksua paperossia.
Naekyi selvaesti, ettae vaikka jaerjen syyt, jotka sallivat ihmisten tehdae
pahaa toisille tuntematta siitae edesvastausta, olivat kuinkakin taidolla
keksityt, kuinkakin vanhat ja tutut, ei tirehtoeoeri kuitenkaan voinut
olla tuntematta itseaensae yhdeksi syylliseksi siihen suruun, joka taessae
huoneessa ilmeni; ja haenen oli naehtaevaesti kauhean vaikea olla.

Vihdoin viimeinkin alkoivat kaeymaevieraat ja vangit erota toisistaan:
jaelkimaeiset sisae-oveen paein, edelliset ulko-oveen. Poistuivat miehet
guttaperkkanutuissa, keuhkotautinen ja musta poerhoetukka: poistui myoeskin
Maria Pavlovna pojan kanssa, joka oli syntynyt vankilassa.

Alkoivat laehteae jo kaeymaevieraatkin. Laeksi raskain askelin vanhus
sinisissae lasisilmissae, ja haenen jaelkeensae Nehljudof.

--Kyllaepae on todella merkillisiae saeaentoejae,--sanoi puhelias nuori mies
ikaeaenkuin jatkaen keskeytettyae puhettansa. He laskeutuivat yhdessae
Nehljudofin kanssa rappusia myoeten.--Onneksi edes kapteeni on hyvae
ihminen, eikae vaelitae saeaennoeistae; antaa jutella yhtae ja toista.

Kun Nehljudof keskustellen Medyntsefin kanssa,--naein esitteli itsensae
puhelias nuori mies,--paeaesi alas eteiseen, tuli heidaen luoksensa
vaesyneen naekoeinen tirehtoeoeri.

--Jos siis tahdotte tavata Maslovaa, niin olkaa hyvae, tulkaa
huomenna;--sanoi haen, naehtaevaesti haluten olla ystaevaellinen
Nehljudofille.

--Hyvae on,--sanoi Nehljudof ja laeksi kiireesti.

Hirmuiset olivat kaikesta paeaettaeen Menshofin syyttoemaet
kaersimykset,--eikae niin paljon ruumiilliset kaersimykset kuin se
neuvottomuus, se epaeluottamus hyvaeaen ja Jumalaan, joita haenen taeytyy
kokea naehdessaeaen syyttoemaesti haentae kiduttavien ihmisten julmuutta;
hirmuinen oli noiden satojen aivan viattomien ihmisten haepaeiseminen ja
kidutus ainoastaan sillae perustuksella, ettae oli paperille niin
kirjoitettu; hirmuiset olivat nuo tylsistyneet vartijat, joiden
tehtaevaenae oli heidaen omien veljiensae kiduttaminen ja jotka olivat
vakuutetut olevansa hyvaessae ja taerkeaessae toimessa. Mutta hirmuisinta
kaikesta oli haenen mielestaeaen tuo vanheneva ja terveydeltaeaen heikko,
hyvaenluontoinen tirehtoeoeri, jonka oli erottaminen aeitiae pojasta, isaeae
tyttaerestae, aivan samallaisia ihmisiae, kuin haen itse ja haenen lapsensa.

"Mitae varten taemae kaikki?" kyseli itseltaeaen Nehljudof ja haenessae oli nyt
noussut ylimmilleen tuo henkinen, fyysilliseksi muuttuva kuvotuksen
tunne, jota haen oli aina vankilassa kokenut, eikae haen loeytaenyt
vastausta.




LVII.


Seuraavana paeivaenae Nehljudof laeksi asianajajan luo ja ilmoitti taelle
Menshofin asian, pyytaeen haentae puolustajaksi. Asianajaja kuunteli ja
sanoi ottavansa jutun tarkastaaksensa, ja siinae tapauksessa ettae kaikki
oli niinkuin Nehljudof oli puhunut, mikae oli hyvin luultavaa, lupasi
ottaa jutun ajaaksensa ilman mitaeaen palkkiota. Nehljudof kertoi
asianajajalle muun muassa noista 130:stae ihmisestae, jotka pidettiin
vangittuina erehdyksen vuoksi, ja kysyi kestae taemae riippui, kuka oli
syypaeae? Asianajaja oli hetkisen vaiti, naehtaevaesti haluten vastata
taesmaellisesti.

--Kukako on syyllinen? Ei kukaan,--sanoi haen paeaettaevaesti.--Jos valitatte
yleiselle syyttaejaelle, syyttaeae taemae kuvernoeoeriae, jos valitatte
kuvernoeoerille syyttaeae haen yleistae syyttaejaeae. Ei ole kukaan syyllinen.

--Minae aijon heti laehteae Maslennikofin luo ja sanon haenelle.

--No se nyt on kerrassaan hyoedytoentae,--sanoi asianajaja hymyillen.--Haen
on taeydellinen,--ei suinkaan haen ole sukulainen eikae ystaevae?--luvalla
sanoen, haen on taeydellinen poelkky, ja samassa viekas kettu, sika.

Nehljudof muisti mitae Maslennikof oli puhunut asianajajasta, eikae
vastannut mitaeaen, vaan ajoi Maslennikofin luo.

Nehljudofilla oli Maslennikofille kaksi asiaa: pyytaeae Maslovan
siirtaemistae sairashuoneeseen ja puhua noista 130:stae passittomasta,
jotka syyttoemaesti pidettiin vankilassa. Niin vaikeata kuin haenen olikin
anoa jotain ihmiseltae, jota haen ei kunnioittanut,--oli se kuitenkin
ainoa keino, jolla saattoi paeaestae tarkoituksen perille, ja sen laepi oli
siis meneminen.

Laehestyessaeaen Maslennikofin taloa, naeki Nehljudof portaitten edessae
useampia vaunuja: roskia, trilloja ja suljettuja vaunuja, ja haen muisti
ettae juuri nyt oli Maslennikofin vaimon vastaanottopaeivae, joksi haentaekin
oli sinne pyydetty. Nehljudofin ajaessa talon eteen seisoi yksi
vaunuista paraadioven edessae ja lakeija, kokaardilla varustetussa
hatussa ja peleriinissae, seisten--portaiden kynnyksellae auttoi vaunuihin
naista, joka oli nostanut yloes laahustimensa ja paljastanut mustat,
hienot nilkkansa tohveleineen. Odottavien ajopelien joukossa haen tunsi
Kortshaginien suljetun landoon. Harmaapaeinen, punakasvoinen kuski nosti
kunnioittavasti ja kohteliaasti hattuansa niinkuin erityisesti tutulle
herralle. Ei ollut Nehljudof vielae ennaettaenyt kysyae ovenvartijalta missae
Mihail Ivanovitsh (Maslennikof) oli, kun taemae jo itse naeyttaeytyi
matonpeittaemillae rappusilla saattamassa hyvin ylhaeistae vierasta,
semmoista, jota haen ei saattanut ainoastaan rappusten kaeaenteeseen, vaan
ihan alas asti. Alastullessaan taemae ylhaeinen sotilaallinen vieras puhui
ranskankielellae allegri-arpajaisista, jotka pantiin kaupungissa toimeen
turvakotien hyvaeksi, lausuen arvelunsa, ettae taellaiset arpajaiset
hankkivat hyoedyllistae toimintaa naisille: "heillae on hauska, ja rahoja
karttuu!"

--_Qu'lles s'amusent et que le bon Dieu les benisse_.

--Ahaa, Nehljudof, hyvaeae paeivaeae. Eipae ole pitkaeaen aikaan teitae
naekynyt,--tervehti haen Nehljudofia.--_Allez presenter vos devoirs a
Madame_. Kortshaginit ovat myoeskin taeaellae. _Et Nadine Bukshevden. Toutes
les jolies femmes de la ville_, sanoi haen hiukan kohottaen ja asettaen
sotilaalliset olkapaeaensae sinellin alle, jota haenelle tarjosi haenen oma
kultakalunoilla varustettu, mainio lakeijansa.--_Au revoir, mon
cher_.--Haen kaetteli vielae kerran Maslennikofia.

--No, kaeykaeaemmepae yloes, olen hyvin iloinen,--puhui Maslennikof
haltioissaan, ottaen Nehljudofia kaesikynkaestae ja lihavuudestansa
huolimatta nopeasti vieden haentae yloes. Maslennikof oli erittaein
iloisessa mielentilassa, jonka oli synnyttaenyt ylhaeisen henkiloen haenelle
osoittama huomio. Kaikki taemmoeinen huomaaminen saattoi Maslennikofin
semmoiseen riemuun, johon joutuu saevyisae koiranen, kun isaentae sitae
silittaeae ja ruoputtaa ja raapii korvien takaa. Se heiluttaa haentaeaensae,
lyyhistyy kokoon, kiemurtelee, painaa alas korvansa ja piirtelee hurjia
ympyroeitae. Samaan oli valmis Maslennikofkin. Haen ei huomannut
Nehljudofin kasvojen totisuutta, ei kuunnellut haentae, vaan kiskoi
vastustamattomasti vierashuoneeseen, niin ettae oli mahdoton kieltaeytyae,
piti vaan tulla mukana.

--Asiasta voimme puhua sitten, teen kaikki mitae tahdot,--sanoi
Maslennikof kulkiessaan Nehljudofin kanssa salin laepi.--Ilmoittakaa
kenraalinnalle, ettae ruhtinas Nehljudof,--sanoi haen ohimennen
lakeijalle. Lakeija harppasi heidaen ohitsensa eteenpaein.--_Vous n'avez
qu'a ordonner_. Mutta vaimoani on sinun vaelttaemaettae tapaaminen. Ilmankin
jouduin vaelikaeteen kun en viime kerralla tuonut sinua.

Lakeija oli jo ehtinyt ilmoittaa Nehljudofin tulon heidaen astuessaan
vierashuoneeseen, ja Anna Ignatjevna, varakuvernoeoerska, kenraalinna,
kuten haen itseaensae nimitti, kumartui hymystae loistaen Nehljudofia kohden
hattujen ja paeiden takaa, jotka ympaeroeivaet haentae sohvan luona.
Vierashuoneen toisessa paeaessae, teepoeydaen aeaeressae, istui rouvia ja seisoi
sekae sotilas- ettae siviiliherroja, ja kuului herkeaemaetoen mies- ja
naisaeaenten porina.

--_Enfin_! Miksi ette tahdo meistae mitaeaen tietaeae? Millae olemme teitae
loukanneet?

Naeillae sanoilla, joiden oli ilmaiseminen haenen ja Nehljudofin vaelistae
aivan olematonta tuttavallisuutta, vastaanotti Anna Ignatjevna
sisaeaentullutta.

--Tunnetteko toisianne? Oletteko tuttuja?--Rouva Belafskaja, Mihail
Ivanovitsh Tshernof.--Istukaahan laehemmaeksi.

--Missi, _venez donc a notre tuble, on vous apportera votre the_ ... ja
... kaeaentyi haen Missin kanssa puhuneen upseerin puoleen, naehtaevaesti
unohtaen haenen nimensae,--olkaa hyvae, tulkaa taenne. Suvaitsetteko teetae
ruhtinas?

--En ikinae voi myoentaeae, tyttoe ei voinut olla haeneen rakastunut.

--Rakasti enemmaen torttuja.

--Aina vaan tyhmiae sukkeluuksia,--puuttui nauraen puheeseen toinen
nainen korkeassa hatussa, loistavana silkistae, kullasta ja jalokivistae.

--_C'est exellent_--nuo voffelit, ja kuinka keveaet! Antakaahan vielae
taenne.

--Joko pian matkustatte?

--Jo, viimeinen paeivae on kaesissae. Siksi tulimmekin kaeymaeaen.

--Mikae ihana kevaet, kuinka suloista on nyt maalla.

Missi oli hyvin kaunis hatussaan ja jonkinlaisessa tummanviiruisessa
puvussaan joka ilman ainoatakaan poimua kiertyi haenen hoikan vartalonsa
ympaeri aivan kuin haen olisi ollut taessae puvussa syntynytkin. Naehtyaeaen
Nehljudofin haen punastui.

--Minae kun luulin ettae olitte matkustanut,--sanoi haen Nehljudofille.

--Melkeinpae olinkin,--sanoi Nehljudof--On asioita. Asialle olen taennekin
tullut.

--Kaeykaeaehaen toki mamman luona. Haen kovasti haluaa naehdae teitae,--sanoi
Missi mutta tuntien valehtelevansa ja ettae Nehljudof sen naeki punastui
vielae enemmaen.

--Tuskinpa ennaetaen,--vastasi Nehljudof kuivasti, koettaen osoittaa ettei
ollut huomannut toisen punastumista.

Missi rypisti vihasesti otsaansa kohautti olkapaeitaeaen ja kaeaentyi komean
upseerin puoleen, joka sukkelasti, otti haenen kaesistaeaen tyhjaen kupin ja
kalistellen sapelillansa nojatuoleihin miehekkaeaesti vei sen toiselle
poeydaelle.

--Teidaenkin on vaelttaemaettae uhraaminen jotakin turvakodin hyvaeksi.

--Minaepae en kieltaeydykaeaen mutta aijon lykaetae koko anteliaisuuteni
arpajais-iltaan. Siellae sitten esiydyn koko loistossani.

--No, saadaanpa naehdae,--kuului ilmeisesti teeskennelty naurun aeaeni.

Vastaanottopaeivae onnistui loistavasti ja Anna Ignatjevna oli
haltioissaan.

--Minulle on Mika kertonut ettae tyoeskentelette vankiloissa. Minae voin
hyvin ymmaertaeae sitae.--puhui haen Nehljudofille.--Mikalla (se oli haenen
lihava miehensae, Maslennikof) voi olla mitae muita puutteellisuuksia
tahansa, mutta tiedaette miten hyvaeluontoinen haen on. Kaikki nuo
onnettomat vangit ovat haenen lapsiansa. Haen ei voi pitaeae heitae muuna.
_Il est' d'une bonte_...

Haen keskeytti lauseensa kun ei voinut loeytaeae sanoja, jotka olisivat
ilmaisseet sen miehen _bonte_, jonka kaeskystae ihmisiae piestiin, ja
kaeaentyi samassa hymyillen sisaeaentulevan vanhan, ryppyisen rouvan puoleen
gredliinisissae nauhasissa.

Puheltuansa niin paljon kuin oli tarpeellista ja niin joutavia asioita
kuin sopivaisuuden saeaentoejen mukaan myoeskin oli tarpeellista, nousi
Nehljudof ja tuli Maslennikofin luo.

--No, teeppae hyvin, voisitko nyt kuulla minun asiani.

--Vai niin! Mitae se olikaan? Mennaeaen taenne?

He menivaet pieneen japanilaiseen kabinettiin ja istuivat ikkunan aeaereen.




LVIII.


--Ja nyt, _je suis a vous_. Haluatko polttaa? Mutta maltahan, kun emme
taessae vaan taervelisi,--sanoi haen ja toi tuhka-astian.--No, annappas
kuulua.

--Minulla on sinulle kaksikin asiaa.

--Vai niinkoe.

Maslennikofin kasvot menivaet kuiviksi ja haluttomiksi. Kaikki jaeljet sen
koirasen riemusta, jota isaentae oli korvain taa ruoputellut, katosivat
kokonaan. Vierashuoneesta kuului aeaeniae taenne. Yksi naisaeaeni puhui:
_jamais, jamais je ne croirai_, ja toisesta paeaestae kuului miesaeaeni, joka
jotakin kertoi ja toistamistaan toisti: _la comtesse Voronzoff_ ja
_Victor Apraksine_. Kolmannelta haaralta kuului puhe ja nauru yhtenae
porinana. Maslennikof kuulosteli mitae vierashuoneessa tapahtui yhtaikaa
kuunnellen myoeskin Nehljudofia.

--Minun olisi taas puhuttava siitae naisesta.

--Niin, siitae syyttoemaesti tuomitusta. Kyllae, kyllae.

--Pyytaeisin, ettae haen siirrettaeisiin palvelijaksi sairashuoneeseen.
Minulle sanottiin ettae se kaevisi paeinsae.

Maslennikof puristi huulensa yhteen ja kaevi miettivaeiseksi.

--Tuskinpa,--sanoi haen.--Mutta voinhan minae neuvotella asiasta ja
huomenna saehkoeittaeae sinulle.

--Minulle sanottiin siellae olevan paljon sairaita ja ettae apulaisista on
puute.

--Niinpae kyllae, niinpae kyllae. Kaikissa tapauksissa siis ilmoitan
sinulle.

--Tee nyt niin hyvin,--sanoi Nehljudof. Vierashuoneessa remahti yleinen
ja melkein luonnolliselta kuuluva nauru.

--Se on se Viktor aina,--sanoi Maslennikof hymyillen,--haen on tavattoman
sukkela kun sille paeaelle sattuu.

--Ja sitten vielae,--sanoi Nehljudof:--vankilassa istuu paraikaa 130
ihmistae vaan siitae syystae, ettae heidaen passinsa ovat vanhentuneet. Heitae
on pidetty taeaellae jo kuukauden ajan.

Ja haen kertoi syyt, joiden nojalla he olivat vankilassa.

--Kuinka olet saanut sen tietaeae?--kysyi Maslennikof muuttuen aekkiae
levottoman ja tyytymaettoemaen naekoeiseksi.

--Kaevin eraeaen syytetyn luona ja kaeytaevaessae minut piirittivaet nuo ihmiset
ja rupesivat pyytaemaeaen...

--Minkae syytetyn luona sinae kaevit?

--Talonpojan, joka on viattomasti syytetty ja jolle hankin puolustajan.
Mutta ei ole kysymys siitae. Onko mahdollista ettae noita syyttoemiae
ihmisiae pidetaeaen vankilassa vaan sen nojalla, ettae heidaen passinsa ovat
vanhentuneet ja...

--Se asia kuuluu yleiselle syyttaejaelle,--keskeytti Maslennikof
harmistuneena Nehljudofin.--Sinae aina sanot: "nopea ja oikeudenmukainen
tuomioistuimemme". Syyttaejaen apulaisen tehtaevae on kaeydae vankilassa
tarkastamassa kaersivaetkoe vangit rangaistusta lainmukaisesti. Mutta sen
sijaan he vaan pelaavat skruuviansa.

--Etkoe siis voi mitaeaen tehdae asiaan?--sanoi Nehljudof synkaesti, muistaen
advokaatin ennustaneen ettae kuvernoeoeri tulisi syyttaemaeaen yleistae
syyttaejaeae.

--Ei, kyllaehaen minae teen. Minae otan heti selvaen asiasta.

--Sitae pahempi haenelle. _C'est un souffre douleur_,--kuului
vierashuoneesta naisaeaeni, joka oli naehtaevaesti aivan vaeliaepitaemaetoen siitae
mitae puhui.

--Sitae parempi, minae otan tuonkin, kuului toiselta puolelta leikkisae
miesaeaeni, johon yhtae leikkisaesti nauraen vastasi nainen, tahtomatta
antaa jotakin toiselle.

--Ei, ei mistaeaen hinnasta,--puhui naisaeaeni.

--Niinpae siis minae teen kaikki,--toisti Maslennikof sammuttaen
paperossinsa valkoisella kaedellaeaen, jossa kimalteli turkoosikivi,--nyt
laehtekaeaemme naisten luo.

--Ja sitten vielae,--sanoi Nehljudof tulematta vierashuoneeseen ja
pysaehtyen ovelle.--Minulle kerrottiin, ettae eilen rangaistiin vankilassa
ihmisiae ruumiillisesti. Onko siinae peraeae?

Maslennikof punastui.

--Jassoo, siitaekoe sinae? Ei, _mon cher_, parasta olisi kieltaeae sinulta
paeaesy, kaikkeen sinulla onkin asiata. Tule, tule, Annette kutsuu
meitae,--sanoi haen ottaen Nehljudofia kaesikynkaestae ja ilmaisten taas
samallaista elaevyyttae kuin ylhaeisen vieraan huomion johdosta; nyt siinae
ei kuitenkaan ollut iloa, vaan levottomuutta.

Nehljudof tempasi kaetensae irti ja kellekaeaen kumartamatta ja mitaeaen
sanomatta kulki synkaen naekoeisenae laepi vierashuoneen, salin, ja ohi
esille hypaehtaevien lakeijain tampuriin ja siitae kadulle.

--Mikae haeneen tuli? Mitae sinae haenelle teit?--kysyi Annette mieheltaensae.

--Taemaehaen on _a la francaise_, sanoi joku.

--Mitae vielae, ei _a la francaise_, vaan _a la zoulou_,

--No, aina haen on ollut sellainen.

Joku nousi seisaalleen, joku saapui taloon ja niin alkoi kielitteleminen
tavalliseen menoonsa: seura kaeytti hyvaeksensae Nehljudofin juttua
sopivana keskusteluaineena taeksi paeivaeksi.

Seuraavana paeivaenae Maslennikofin luona kaeynnin jaelkeen sai Nehljudof
haeneltae paksulle, kiiltaevaelle, vaakunalla ja leimoilla varustetulle
paperille, vankalla kaesialalla kirjoitetun kirjeen, jossa haen ilmoitti
jo kirjoittaneensa vankilan laeaekaerille Maslovan siirtaemisestae
sairashuoneeseen ja ettae haenen tahtonsa arvatenkin tulee taeytetyksi.
Alle oli kirjoitettu: ystaevaesi ja "vanhempi toverisi", ja nimen alla oli
kummallisen taidokkaasti tehty suuri ja voimakas kiehkura.

--Poelloe!--ei malttanut Nehljudof olla sanomatta, erittaeinkin siksi ettae
tuossa sanassa: "toveri", tuntui niinkuin Maslennikof olisi tuntenut
alentuvansa kirjoittaessaan haenelle, s.o. vaikka toimitti siveellisesti
kaikkein likaisinta ja haepeaellisintae virkaa, piti itseaensae mahtavana
ihmisenae ja tahtoi, jollei nyt juuri imarrella haentae, niin tuolla
toverinimityksellae ainakin osoittaa, ettei haen kuitenkaan liiaksi
ylpeillyt omasta suuruudestansa.




LIX.


Kaikkein tavallisin ja enin levinnyt harhaluulo on se, ettae jokaisella
ihmisellae on vaan omat maeaeraetyt ominaisuutensa, ettae ihminen on joko
hyvae tai paha, viisas tai tyhmae, tarmokas tai veltto j.n.e. Ihmiset
eivaet ole sellaiset. Ihmisestae voi sanoa, ettae haen on useammin hyvae kuin
paha, useammin viisas kuin tyhmae, useammin tarmokas kuin veltto, ja
paeinvastoin; mutta vaeaerin sanomme, jos sanomme yhtae ihmistae hyvaeksi
taikka viisaaksi ja toista pahaksi taikka tyhmaeksi. Ja kuitenkin me aina
naein eroitamme ihmiset. Taemae on vaeaerin. Ihmiset ovat niinkuin virrat:
vesi on kaikissa yhtaelaeinen ja kaikkialla sama, mutta jokainen joki on
milloin kapea, milloin nopea, milloin leveae, milloin hidas, milloin
puhdas, milloin kylmae, milloin mutainen, milloin laemmin. Niin
ihmisetkin. Jokaisessa ihmisessae on kaikkien inhimillisten
ominaisuuksien idut, haen vaan ilmaisee joskus naeitae joskus noita, usein
haen ei ole ollenkaan itsensae naekoeinen, ja kuitenkin haen pysyy yhtenae ja
samana itsenae. Muutamilla ihmisillae naemaet ylimenot tapahtuvat hyvin
jyrkaesti. Ja semmoisiin kuului Nehljudof. Naemaet ylimenot tapahtuivat
haenessae sekae ruumiillisista ettae henkisistae syistae. Ja semmoinen ylimeno
tapahtui haenessae nytkin.

Se uudistumisen ylevae riemu, jota haen tunsi oikeudenkaeynnin jaelkeen ja
naehtyaensae ensi kerran Katjushaa, haevisi kokonaan ja vaihtui viimeisen
tapaamisen jaelkeen kauhuun jopa inhoon taetae vastaan. Haen oli tosin
paeaettaenyt olla jaettaemaettae Katjushaa, olla luopumatta avioliiton
aikeista, jos Katjusha vaan itse tahtoi, mutta se oli haenelle vaikeata
ja tuskallista.

Seuraavana paeivaenae haenen kaeyntinsae jaelkeen Maslennikofin luona haen laeksi
jaelleen vankilaan tavatakseen Katjushaa.

Tirehtoeoeri antoi luvan tavata, vaan ei konttorissa eikae
neuvotteluhuoneessa, vaan naisten vierashuoneessa. Huolimatta
hyvaesydaemmisyydestaeaen oli tirehtoeoeri taellae kertaa entistae jaeykempi
Nehljudofia kohtaan; se oli naehtaevaesti seuraus keskustelusta
Maslennikofin kanssa, oli kai tullut kaesky noudattaa suurempaa
varovaisuutta taemaen kaeymaevieraan kanssa.

--Tavata kaey paeinsae,--sanoi haen,--mutta mitae rahoihin tulee, niin--kuten
olen pyytaenyt ... mitae taas haenen siirtaemiseensae sairaalaan tulee, josta
haenen ylhaeisyytensae kirjoitti, niin se kaey paeinsae, ja laeaekaerikin on
suostuvainen. Maslova ei ole vaan itse suostuvainen, haen sanoo: vielae
minae noiden rupinaamojen pottuja rupeisin kantamaan... Tiedaettekoes
ruhtinas, ne on sitae lajia ihmisiae,--lisaesi haen.

Nehljudof ei vastannut mitaeaen, vaan pyysi paeaestae tapaamaan. Tirehtoeoeri
laehetti vartijan ja Nehljudof tuli taemaen kanssa naisosaston tyhjaeaen
vierashuoneeseen.

Maslova oli jo siellae ja ilmestyi hiljaisena ja arkana verkon takaa. Haen
tuli ihan laehelle Nehljudofia ja katsoen haenen ohitsensa sanoi hiljaa:

--Antakaa minulle anteeksi, Dmitrij Ivanovitsh, minae puhuin paljon pahaa
toispaeivaenae.

--Eihaen minun ole anteeksi antaminen teille...--alkoi jo Nehljudof.

--Vaan kuitenkin, jaettaekaeae te minut, lisaesi haen ja haenen kauheasti
kieroon menneistae silmistae, joilla haen katsahti Nehljudofiin, luki
Nehljudof jaelleen kiihkeaen ja vihaisen ilmeen.

--Miksi minun olisi jaettaeminen teidaet?

--Muuten vaan.

--Miksi niin?

Nehljudofista naeytti ettae haen katsahti haeneen taas samalla vihasella
katseella.

--No kuulkaa sitten, sanoi Katjusha.--Teidaen taeytyy jaettaeae minut, sen
minae sanon todenperaestae. Minae en voi. Jaettaekaeae se kokonaan,--sanoi haen
vapisevin huulin ja vaikeni.--Niin se on. Ennen menen vaikka hirteen.

Nehljudof tunsi, ettae taessae Katjushan kiellossa oli inhoa haentae vastaan,
sovittamatonta loukkaantumusta, mutta oli myoeskin jotain muuta,--hyvaeae
ja taerkeaetae. Naemaet sanat, joilla Katjusha, aivan rauhallisessa
mielentilassa uudisti entisen kieltonsa, karkoitti Nehljudofin
sydaemmestae yhdellae kertaa kaikki epaeilykset ja palautti entiseen
totiseen, juhlalliseen ja hellaan suhteeseen Katjushaan.

--Katjusha, niinkuin olen ennen sanonut, niin sanon nytkin,--lausui
Nehljudof erityisen totisesti.--Minae pyydaen sinua vaimokseni. Jos sinae
et tahdo, ja niin kauvan kun et tahdo, minae tulen kuitenkin olemaan
siellae missae sinae olet, ja matkustan sinne minne sinae viedaeaen.

--Se on teidaen asianne, minae en rupea enempaeae puhumaan,--sanoi haen,--ja
haenen huulensa rupesivat taas vapisemaan.

Nehljudof oli myoeskin vaiti, tuntien itsensae voimattomaksi puhumaan.

--Laehden nyt maalle, ja matkustan sitten Pietariin,--sanoi haen, vihdoin
selviytyen.--Rupean puuhaamaan teidaen, meidaen asiaamme, ja jos Jumala
suo, tulee tuomio kumotuksi.

--Vaikkei tulisikaan, se on sama. Jos en taemaen, niin muun vuoksi olen
sen ansainnut...--sanoi Katjusha ja Nehljudof naeki kuinka kovasti haenen
piti ponnistaa voimiansa pidaettaeaekseen kyyneleitae.

--Mitenkaes, naeittekoe Menshofia? kysyi Katjusha aekkiae peittaeaekseen
liikutustaan.--Eikoes se ole totta ettae he ovat syyttoemaet?

--Kyllae, luullakseni.

--Semmoinen mainio mummo,--sanoi Katjusha. Nehljudof kertoi haenelle
kaikki mitae oli Menshofilta kuullut, ja kysyi eikoe Katjusha jotain
tarvitsisi; haen ei sanonut tarvitsevansa mitaeaen.

Taas he olivat vaehaen aikaa vaiti.

--No, ja siitae lasaretista sitten,--sanoi Katjusha aekkiae, vilkaisten
haeneen kierolla katseellaan--jos te tahdotte, niin minae suostun, enkae
myoeskaeaen enaeae juo...

Nehljudof katsahti haentae vaieten silmiin. Katjushan silmaet hymyilivaet.

--Se on erittaein hyvae,--sai Nehljudof vaan sanotuksi ja jaetti haenelle
hyvaesti.

"Niin, niin, haen on aivan toinen ihminen!" ajatteli Nehljudof, kokien
entisten epaeilyksien jaelkeen aivan uutta, ennen koskaan tuntematonta
vakaumusta rakkauden voittamattomuuteen.

Palattuaan taemaen tapahtuman jaelkeen omaan haisevaan koppiinsa, riisui
Maslova mekkonsa ja istui paikallensa lavitsalle laskien kaedet polvien
paeaelle. Kopissa ei ollut muita kuin: keuhkotautinen Vladimirskaja
rintalapsen kanssa, mummo Menshova ja ratavahti kahden lapsen kanssa.
Lukkarin tytaer oli eilen mielisairaaksi katsottuna laehetetty
lasarettiin. Kaikki muut naiset olivat pyykinpesussa. Mummo makasi
nukkuen lavitsalla; lapset olivat kaeytaevaessae, jonne ovi oli auki.
Vladimirskaja lapsinensa ja ratavahti sukkansa kanssa, joita haen nopein
sormin herkeaemaettae kutoi, tulivat Maslovan luo.

--No, tapasitteko toisianne?--kysyivaet he.

Vastaamatta mitaeaen istui Maslova korkealla lavitsalla, heilutellen
jalkojansa, jotka eivaet ylettyneet permantoon.

--Mitaes turhia poraat?--sanoi ratavahti.--Katso vaan ettet rupee
suremaan. Voi sinua, Katjusha. No!--sanoi haen nopeasti liikutellen
sormiansa.

Maslova ei vastannut mitaeaen.

--Meikaelaeiset ovat pyykillae. Sanotaan ettae olivat saaneet paljon
antimia,--sanoi Vladimirskaja.

--Finashka!--huusi ratavahti oveen,--minne se poika raeppaenae taas on
juossut.

Ja haen pisti puikon keraen ja sukan laepi, ja meni kaeytaevaeaen.

Samassa kuului kaeytaevaestae askeleita ja naisaeaeniae ja kopin asukkaat
tulivat sisaelle vankikengaet paljaissa jaloissa, jokaisella vehnaenen
kaedessae, muutamilla kaksikin. Fedosja tuli kohta Maslovan luo.

--Mitaes nyt, onko kaeynyt hullusti?--kysyi Fedosja katsellen
ystaevaellisesti Maslovaa kirkkailla sinisillae silmillaeaen. Taessae on meille
teeksi,--ja haen alkoi asetella vehnaesiae hyllylle.

--Jokohan olisi jaettaenyt naimistuumat?--sanoi Korabljova.

--Ei, ei ole jaettaenyt, vaan minae en tahdo,--sanoi Maslova.

--Siinae sitae on tyhmaeae!--sanoi Korabljova bassoaeaenellaeaen.

--No jos ei eletae yhdessae, hittoako siitae naimisesta,--sanoi Fedosja.

--Seuraapa sinunkin miehesi sinua,--sanoi ratavahti.

--Mepae olemmekin laillisesti vihityt, sanoi Fedosja.--Mutta miksi haen
menisi vihille kun ei mennae yhteen.

--Poelloe! Miksi? Jos haen menee vihille niin kullalla haen tuon puettaa.

--Haen sanoi: vaikka sinut minne veisivaet, minae tulen sinun mukanasi,--
sanoi Maslova.--Jos laehtee, niin laehtee, jollei, niin en minae rupea
pyytaemaeaen.

--Nyt haen laehtee Pietariin puuhaamaan. Siellae ovat kaikki ministerit
haenen sukujansa,--jatkoi Maslova,--mutta en minae sittenkaeaen tarvitse
haentae.

--Tietty se!--suostui Korabljova aekkiae, selaillessaan saekkiaensae,
naehtaevaesti muuta ajatellen.--Ottaisimmeko lasin viiniae?

--En minae vaelitae.--Juokaa te.





End of the Project Gutenberg EBook of Ylosnousemus I, by Leo Tolstoi

*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YLOSNOUSEMUS I ***

***** This file should be named 12379.txt or 12379.zip *****
This and all associated files of various formats will be found in:
        http://www.gutenberg.net/1/2/3/7/12379/

Produced by Miranda van de Heijning, Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen
and PG Distributed Proofreaders


Updated editions will replace the previous one--the old editions
will be renamed.

Creating the works from public domain print editions means that no
one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
(and you!) can copy and distribute it in the United States without
permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
such as creation of derivative works, reports, performances and
research.  They may be modified and printed and given away--you may do
practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
subject to the trademark license, especially commercial
redistribution.



*** START: FULL LICENSE ***

THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
distribution of electronic works, by using or distributing this work
(or any other work associated in any way with the phrase "Project
Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
Gutenberg-tm License (available with this file or online at
http://gutenberg.net/license).


Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
electronic works

1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
and accept all the terms of this license and intellectual property
(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
used on or associated in any way with an electronic work by people who
agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
even without complying with the full terms of this agreement.  See
paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
works.  See paragraph 1.E below.

1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
collection are in the public domain in the United States.  If an
individual work is in the public domain in the United States and you are
located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
keeping this work in the same format with its attached full Project
Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
a constant state of change.  If you are outside the United States, check
the laws of your country in addition to the terms of this agreement
before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
creating derivative works based on this work or any other Project
Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
the copyright status of any work in any country outside the United
States.

1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
copied or distributed:

This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net

1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
and distributed to anyone in the United States without paying any fees
or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
1.E.9.

1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
with the permission of the copyright holder, your use and distribution
must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
License terms from this work, or any files containing a part of this
work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
electronic work, or any part of this electronic work, without
prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
active links or immediate access to the full terms of the Project
Gutenberg-tm License.

1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.net),
you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
License as specified in paragraph 1.E.1.

1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
that

- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
     must be paid within 60 days following each date on which you
     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
     address specified in Section 4, "Information about donations to
     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
     License.  You must require such a user to return or
     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
     and discontinue all use of and all access to other copies of
     Project Gutenberg-tm works.

- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
     of receipt of the work.

- You comply with all other terms of this agreement for free
     distribution of Project Gutenberg-tm works.

1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
electronic work or group of works on different terms than are set
forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
Foundation as set forth in Section 3 below.

1.F.

1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
works, and the medium on which they may be stored, may contain
"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
your equipment.

1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
liability to you for damages, costs and expenses, including legal
fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
DAMAGE.

1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
written explanation to the person you received the work from.  If you
received the work on a physical medium, you must return the medium with
your written explanation.  The person or entity that provided you with
the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
refund.  If you received the work electronically, the person or entity
providing it to you may choose to give you a second opportunity to
receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
is also defective, you may demand a refund in writing without further
opportunities to fix the problem.

1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
with this agreement, and any volunteers associated with the production,
promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
that arise directly or indirectly from any of the following which you do
or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.


Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
electronic works in formats readable by the widest variety of computers
including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
people in all walks of life.

Volunteers and financial support to provide volunteers with the
assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.


Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
Foundation

The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
throughout numerous locations.  Its business office is located at
809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
information can be found at the Foundation's web site and official
page at http://pglaf.org

For additional contact information:
     Dr. Gregory B. Newby
     Chief Executive and Director
     gbnewby@pglaf.org

Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
Literary Archive Foundation

Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
spread public support and donations to carry out its mission of
increasing the number of public domain and licensed works that can be
freely distributed in machine readable form accessible by the widest
array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
status with the IRS.

The Foundation is committed to complying with the laws regulating
charities and charitable donations in all 50 states of the United
States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
with these requirements.  We do not solicit donations in locations
where we have not received written confirmation of compliance.  To
SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
particular state visit http://pglaf.org

While we cannot and do not solicit contributions from states where we
have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
against accepting unsolicited donations from donors in such states who
approach us with offers to donate.

International donations are gratefully accepted, but we cannot make
any statements concerning tax treatment of donations received from
outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
ways including including checks, online payments and credit card
donations.  To donate, please visit: http://pglaf.org/donate


Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
works.

Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
concept of a library of electronic works that could be freely shared
with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.

Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

Each eBook is in a subdirectory of the same number as the eBook's
eBook number, often in several formats including plain vanilla ASCII,
compressed (zipped), HTML and others.

Corrected EDITIONS of our eBooks replace the old file and take over
the old filename and etext number.  The replaced older file is renamed.
VERSIONS based on separate sources are treated as new eBooks receiving
new filenames and etext numbers.

Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

     http://www.gutenberg.net

This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

EBooks posted prior to November 2003, with eBook numbers BELOW #10000,
are filed in directories based on their release date.  If you want to
download any of these eBooks directly, rather than using the regular
search system you may utilize the following addresses and just
download by the etext year.

     http://www.gutenberg.net/etext06

    (Or /etext 05, 04, 03, 02, 01, 00, 99,
     98, 97, 96, 95, 94, 93, 92, 92, 91 or 90)

EBooks posted since November 2003, with etext numbers OVER #10000, are
filed in a different way.  The year of a release date is no longer part
of the directory path.  The path is based on the etext number (which is
identical to the filename).  The path to the file is made up of single
digits corresponding to all but the last digit in the filename.  For
example an eBook of filename 10234 would be found at:

     http://www.gutenberg.net/1/0/2/3/10234

or filename 24689 would be found at:
     http://www.gutenberg.net/2/4/6/8/24689

An alternative method of locating eBooks:
     http://www.gutenberg.net/GUTINDEX.ALL


